Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Tapaaminen
Laatija
Jussi
Julkaistu
22.01.2002 12:13:00
Teksti
Tapaaminen
Olin päättänyt, että nyt pidän hiukan vapaata saatuani valmiiksi nämä kaksi lomamökkiä, joita olin ollut urakoimassa Keski-Suomessa.
Viimeistelytyöt oli tehty ja siivoojat saisivat työnsä tehtyä iltaan mennessä. Jälkitarkastus pidettäisiin parin päivän kuluttua.
Koska oli jo loppuviikko, en viitsinyt enää ajella kotiinpäin vaan päätin jäädä toiseen mökeistä odottelemaan maanantaina pidettävää luovutustarkastusta.
Ympäristössä oli hyvät lenkkimaastot ja hotellilla saattoi käydä syömässä, ja vaikka iltakaljoilla.
Kiireisen elämänmenon myötä, oli avosuhteenikin väljentynyt ja oikeastaan sekin loppusuoralla.
Oli aikaa rentoutua ja ajatella vähän tulevaakin. Kävin pitkällä lenkillä alkuillasta pysytellen pois siivousporukan tieltä. Mökki oli ns. valmiiksikalustettu niin kuin loma-osakkeet yleensä. Siellä oli tosi luksus varustus. Mikäpä minulla olisi ollut siellä aikaani kuluttaa ja oleskella.
Palattuani lenkiltä olivat siivoojat juuri lähdössä. Kiitin heitä ja astuin sisälle.
Sauna piti tietysti testata ja napsautin sen heti päälle. Katselin telkkaria, mutta ei sieltä mitään erityistä tullut.
Kännykkä pärähti, ja kirosin että kuka helvetti siellä taas häiritsee. Vastasin töykeästi, mutta tajusin pian että soittaja oli minulle tuttu. Sieltä soitti entisen opiskelukaverini vaimo ja ryhtyi kertoilemaan tarinaansa. Sain käsityksen, että hän oli eronnut jo puolivuotta sitten. Ja oli aika yksinäinen ja halusi purkautua minulle. Meillä oli ollut aikanaan hyvinkin paljon yhteyksiä ja olinkin ihmetellyt monesti, kun heistä ei ollut kuulunut mitään. Itse olin myös ollut laiska pitämään yhteyksiä.
Minna sanoi olevansa edelleen Jyväskylässä ja minä kerroin että olin yksin täällä oikeastaan hyvinkin lähellä. Kysyin haluaisiko hän tulla vieraakseni viettämään kanssani viikonlopun mökkikaverikseni?.
Jostain syystä hän oli hyvin innostunut asiasta ja sanoi tulevansa. Pyysin häntä hankkimaan heiman eväs- ja juomapuolta, kun en ollut varautunut tallaiseen yllätysvieraaseen. Käskin häntä soittamaan, kun saapuu alueelle, niin kerron sitten ajo-ohjeet perille. Minna lupasi olla parin tunnin päästä paikalla.
Ajattelin menneitä. En ollut häntä nähnyt ainakaan kahteen vuoteen. Niin kauan siitä varmaan oli. Olimme silloin käymässä heillä avovaimoni kanssa. Silloin meillä oli ollut hyvinkin hauskaa. Minna ja hänen miehensä olivat kovia juhlijoita ja me kaiketi myöskin. Muistan kuinka illalla pelasimme korttia joimme, söimme ja tanssimme neljästään heidän kotonaan. Silloin heilläkin näytti menevän ihan hyvin.
Menin sitten saunaan ja siistiydyin muutenkin. Oli minulla muutama kalja, joten odotellessani soittoa join saunakaljan ja sitten toisenkin. Minna soitti ja ojeet saatuaan ajoi pihaan. Menin häntä autonluo vastaan ja halasimme pitkästä aikaa hyvin lämpimästi.
Siirryimme sisälle ja kannoin hänen kassinsa ja tavaransa autolta. Minna sanoi heti aluksi, että nyt ei sitten puhuta ikäviä, eikä menneitä, jos sulle sopii. Otetaan viiniä, ja vietetään mukavaa iltaa kahdestaan.
Hain lasit ja kaadoin valkoviiniä niihin. Tervetuloa, lausahdin ja kilautimme tapaamiselle. Minna oli viehättävän näköinen kevyesti punatukkainen ja hyväkroppainen nainen. Hänellä oli päällään musta neulepusero ja tiukat hyvinistuvat farkut. Hänen muotonsa tulivat esille melko mukavasti. Kiinteä takamus ja täyteläiset rinnat sekä hoikka vartalo esittäytyivät sopivalla tavalla täydentämään miellyttävää kokonaisuutta.
Täytettyäni toiset lasilliset Minna nousi vierelleni, kietoi kätensä ympärilleni ja suuteli minua.
Kyllä on kiva, kun sain tulla luoksesi, hän sanoi. Samoin ja suutelimme uudelleen. Kysyin haluaisitko saunoa ? Jätin sen päälle, kun itse kävin jo. Minna sanoi, että kyllä, mutta ei yksin. Samalla hän alkoi jo riisuutumaan ja minä myös. Mennään sitten yhdessä, totesin.
Puseron alta paljastui mustat rintsikat ja farkkujen alta pienet pitsiset silkkipöksyt. Itselleni jätin vielä pikkukalsarit jalkaan siirtyessäni pesuhuoneen ovelle, jossa sitten nakkasin ne ovenpielen korituolille. Minna tuli perässä ja riisui matkalla loputkin vaatekappaleensa paljastaen upeat rinnat ja tuuhean punaruskean häpykarvoituksensa. Menin suoraan lauteille ja Minna jäi suihkuun kastelemaan itsensä.
Saunan ovenraosta hän ensin kurkistaen kysyi, saako tulla löylynheittäjäksi. Lupasin, jos et sitten hirveästi roiski.
Hän asettui aivan viereeni ja laittoi kätensä reidelleni. Suutelimme ja maistelimme toisiamme . Laitoin oman käteni hänen lanteilleen ja kevyesti hyväilin hänen pieniä kiinteitä pakaroitaan ja selkää. Hänen kätensä silitti reiteni sisäpintaa ja kaluni alkoi kohota jalkojen välistä. Minna kumartui katsomaan nousevaa ihmettä, ja otti sen käteensä ihaillakseen sen heräämistä. Täältähän kasvaa varsinainen sarvi, hän sanoi ja kosketti huulillaan sen päätä. Laitoin vuorostani oman käteni kumartuneen Minnan pakaralle ja hivutin sormiani kohti pyllynvakoa ja jalkoväliä. Sieltä löytyi myös minulle tutkittavaa. Kostea vako ja häpyhuulet odottivat innoissaan lähempää koskettelua. Minna kääntyi siten, että sai otettua kaluni suuhunsa. Hän imeskeli ja nuoli terskaani ja välillä puristi huulillaan kaluni päätä. Sain nyt sormeni siten, että saatoin liikutella niitä lämpimän kosteassa suloisessa pillussa hakien sieltä kiihottavia paikkoja.
Sauna tuntui kuitenkin sopimattomalta paikalta jatkaa, joten siirryimme pesulle. Saippuoimme toisemme kohtuuttomasti vaahtoa käyttäen. Sivelin Minnan rinnat ja vatsan paksuun vaahtokerrokseen.
Puhalsin sitten nännejä poistaen liian vaahdon. Suutelin hänen rintojaan ja vatsaansa. Minna oli vaahdottanut seisovan elimeni ihan joka puolelta ja sitten viileällä suihkulla huuhtelimme toisemme huolella.
Kuivattuamme toisemme siirryimme makuuhuoneen puolelle jossa leveä ja käyttämätön sänky tarjosi hyvät ja mukavammat olosuhteet jatkolle.
Minna asettui selin vuoteelle levittäen hoikat pitkät säärensä hieman avoimeksi. Kumarruin suutelemaan hänen napaansa ja rintojaan. Minna kiemurteli kiihottuneena vuoteella, ja nautti kieleni ja huulteni kosketuksista ihollaan. Hänen hengityksensä kiihtyi ja vartalo värähteli siirtyessäni hitaasti lähemmäksi tuuhean karvoituksen peittämää suloista jalkoväliä. Suutelin avautuvia reisien sisäpintoja.
Kieleni tunnusteli uloimpia häpyhuulia ja painoin välillä voimakkaasti huulillani klitorista. Työnsin kieleni sisään ja nuolin pitkiä voimakkaita vetoja kohti klitorista. Samalla painelin sormellani pepun aukkoa ja se oli niin kosteana pillun eritteistä, että sormeni liukui sisään tiukkaan pikkureikään. Tämä kiihotti Minnaa niinpaljon, että hän sai orgasmin nuollessani häntä.
Kohottauduin hänen rinnalleen ja suutelimme pitkään. Nyt Minna halusi että naisin häntä takaapäin.
Hän kohotti pyllyään ja oli polviensa varaan kumartuneena edessäni. Ohjasin kivikovan elimeni hänen pillunsa aukolle ja kädelläni kalusta pitäen pyörittelin sitä hieroen terskalla syvänpunaista avointa vakoa.
Minna työntyi taaksepäin ja kaluni upposi liukkaaseen pilluun puoliksi. Vetelin hitaasti ja varoen ettei elin luiskahtaisi ulos kuumasta kiimaisesta pillusta. Terskani ympärillä tuntui ihanalta sen liukuessa aivan huulille. Minna supisti lihaksillaan sen tiukkaan syleilyyn. Työnsin varovasti syvemmälle. Minna huokaisi ja halusi, että nussisin häntä rajummin. Työntelin muutamalla työnnöllä kivesteni painautuessa märkiä reisiä vasten. Puristin voimakkaasti häntä lantioista ja rytmi oli jo kiihkeä. Hänen rintansa hakkasivat vasten uudenkarheaa päiväpeitettä ja nännit koholla liikkuivat rytmikkäästi mukana. Minna huusi tulevansa pian ja samoin minulla alkoi orgasmi lähestymään. Laukesimme yhdessä ja spermani purkautui häneen kiimaiseen ja litimärkään pilluun sellaisella voimalla, että se tuntui täyttyvän nesteestä ja osa pursusi valuen kiveksilleni ja reisilleni. Ihanaa huokasi sekaisin nautinnosta oleva Minna. Vetäydyin hiljaa elimeni pehmetessä hänen sisällään. Minna otti sen käteensä, ja imi siitä loputkin tipat ja nuoli sen kauttaaltaan. Samalla hän hyväili kiveksiäni ja suutelimme hartaasti toisiamme raukeina onnestamme.
Nousimme pian vuoteesta ja teimme tuhdit lasilliset valkoviiniä. Istuimme vastakkain lattialle ja kutittelimme viiniä juodessamme toisiamme joka paikasta. Nauroimme ja olimme onnellisia.
Istuessamme siinä juttelimme kaikkea kivaa, mutta sanaakaan ei puhuttu vanhoista asioista, eikä eroihin liittyvistä tunteista.
Ilta oli vielä nuori, joten nautimme taukoa pitäen Minnan tuomia herkkuja ja juomia.
Jussi