SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit

Kiimaiset videot
Klikkaa yltä ja runkkaa pornoleffaa katsoen

Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Lauantai
Laatija Mies85
Julkaistu 20.01.2002 20:28:00
Teksti
L A U A N T A I
===============

Oli lauantai-ilta ja satuin istumaan television edessä kahlittuna tylsän amerikkalaissarjan juonessa. Katsoin sarjaa ensimmäistä kertaa. Yleensä minulla oli lauantaisin viimeistään tähän aikaan illasta jotain tekemistä, mutta ei tänään. Siksipä sarjan juonikaan ei jaksanut suuremmin kiinnostaa. Lähinnä odottelinkin vain uutisten alkua, kunnes yht'äkkiä kännykkääni syttyi valo ja hiljainen pirinä täytti ilman. Riensin tietysti vastaamaan puhelimeeni ja Teahan sieltä soitti. Kyseli, jotta olisinko halukas tulemaan heille, koska ilta oli kovin pitkästyttävä yksin. Pyysi ottamaan olutta ja jonkin elokuvan mukaan. Ajattelin, että mikäpä siinä. Parempi sekin, kuin istua yksin asunnossa katsomassa, kuinka uutisissa peloteltiin murtovarkaista.

Niinpä poikkesin kauppaan ja videovuokraamoon. Vuokrasin sitten ihan vitsillä jonkin romanttisen komedian. Niitähän ei kukaan jaksaisi katsoa kovin kauaa nukahtamatta. Ehkäpä keksisimme sitten jotain parempaa tekemistä. Käveleskelin reippaasti ja määrätietoisesti vanhoja kivikatuja kohti Tean asuntoa etelärannalla. Olin käynyt Tean luona usein ja jollen olisi tuntenut häntä kohtaan polttavaa kiimaista paloa, olisin voinut ehkä pitää häntä jopa omana siskonani.

Tulin kerrostalon ovelle ja painelin Tean asunnon nappia ihan kiusallanikin useaan kertaan jo kun hän oli päästänyt minut sisäänkin. Sitten juoksin nopeasti toiseen kerrokseen ja siellähän Tea odottelikin jo ovi auki. Hänellä oli yllään musta t-paita ja tiukat farkut. Aina yhtä muotitietoinen. Halasin Teaa lämpimästi jo ovella (sixpack toisessa kädessäni) ja astelin reippaasti sisälle heittäen samalla vitsiä lämpimästä vastaanotosta.

Teallakin oli ilmeisesti ollut television katselu meneillään ja uutisissa puhuttiin jonkinlaisesta kemianlaboratoriokoetulostutkimuksesta. Laskin olutkopan keittiön tasopöydälle ja juoksin laittamaan videon päälle. Tean kämppä oli melko avarasti sisustettu. Keittiöolohuone vei puolet koko asunnon tilasta, eikä olohuoneessa ollut kuin pari sohvaa ja sänky. Näki hyvin selvästi, että Tea oli vielä opiskelija. 20-vuotias opiskelija, jos tarkkoja ollaan. Tea kaivoi keittiön laatikoista pullonavajaa (kuka tyhmä sen sinne oli laittanut) ja hänen punakiharaiset pitkät hiukset valuivat hänen kasvoilleen. Vilkaisin olkani yli hänen takapuoltaan, joka ei tiukkojen farkkujen vuoksi jättänyt mitään arvailujen varaan.

Kelailin videosta mainoksia yli ja pian Teakin istahti vierelleni olutpullon kanssa ojentaen minullekin yhden. Kiitin ja suutelin hänen poskeaan nauraen. Tea piti vitsiä ilmeisesti melko tyhmänä ja nauroi silmät pyöreinä lyöden minua sohvatyynyllä. Sitten kuitenkin rauhoituimme katsomaan elokuvaa. Jo puolen tunnin kuluttua Tea sitten painoi päänsä minun syliini. Elokuva oli selvästi alkanut pitkästyttää myös häntä. Itse olin seurannut sitä jo alusta asti pelkästään kohteliaisuuden vuoksi.

Yht'äkkiä Tea alkoi avata farkkujeni nappeja. Katselin hetken ihmeissäni hänen touhujaan ja kysyin sitten, mitä hän oikein aikoi. "Miltäs näyttää?" hän vain vastasi hymyillen. Annoin hänen jatkaa työtään ja kaluni olikin jo aivan hereillä ja selvillä tilanteesta. Kun Tea sai viimeisenkin napin auki ja alushousuni pois edestä, ponkaisi kaluni suoraan kohti kattoa. Tea otti siitä heti sormillaan kiinni ja nuolaisi terskani päätä pehmeästi. Päästin pienen äännähdyksen ja siitäkös Tea vasta innostui. Hän alkoi välittömästi nuolla kaluani ylhäältä ja alhaalta. Sitten hän otti kaluni kokonaan suuhunsa ja hitain vedoin imi sitä vuoroin sisään ja ulos. Välillä vetäessään sen pois suustaan hän pyöritti terskaa huuliensa välissä nuollen samalla kielellään sen päätä. Pian ilmoitin hänelle tulevani jos hän ei lopettaisi. Tea ei kuitenkaan tuntunut välittävän asiasta. Päin vastoin: hän vain kiihdytti vauhtiaan.

Pidin itseäni niin kauan kuin pystyin, mutta Tean kieli ja huulet olivat niin pehmeitä, että laukesin pian suoraan hänen huulillensa, kun hän oli juuri vetänyt kaluni ulos. Sperma levisi Tean huulille ja suun ympärille. Siitä se valui sitten hänen t-paidan kaula-aukosta sisään. Hänkin ilmeisesti huomasi sen, sillä hän vetaisi t-paitansa vikkelästi pois. Alta paljastuivat ihanat pyöreät rinnat ja mustat rintaliivit. Tosin rintaliivit saivat nopeasti kyytiä ja rinnat pääsivät vapaiksi. Tea levitti kädellään sperman kaulaltaan rintoihinsa pyörittäen niitä käsissään todella kiimaisesti. Myös kaluni alkoi saada uutta eloa. Hän hieroi myös mahaansa, johon lima ei kuitenkaan riittänyt. Sitten hän hyppäsi syliini ja suuteli minua tulisesti. Suutelin tietysti takaisin ja aloin samalla avata hänen farkkujensa nappeja.

Farkkujen alla hänellä ei ollut mitään, mikä yllätti minua hieman. Vaalea karvoitus paljastui nappien alta ja huoneen täytti kiimainen tuoksu. Tea astui taaksepäin ja veti farkut pois jaloistaan samalla kun minä heitin paitani ja farkkuni pois. Tea näytti todella kauniilta ilman vaatteita. Hänen jumalaiset paljaat säärensä ja ihanan pyörä ja sileä maha. Hänen spermasta kiiltelevät rintansa olivat hieman kohollaan kohollaan ja kovettuneet nännit seisoivat pystössä.

Tea meni makuulleen latialla olevalle karvaiselle matolle ja alkoi hieroa todella märkää pilluansa toisella kädellä. Nestettä oli valunut pitkinä hänen sääriään ja nitkin sitä tuli ulos sormian avittamana. Toisella kädellään hän hieroi vapaina olevia rintojansa. Kun näin hänen hierovan pilluansa syöksyin lattialle estämään hänen toimensa. Nostin hänen jalkansa olkani yli, painoin hänen molemmat kätensä lattiaan ja aloin nuolla hänen vakoaan hitaasti. Tea yritti saada käsiään vapaiksi ja kiemurteli mielihyvästä, mutta en päästänyt irti vaan nuolin hänen limasta kiilteleviä häpyhuulia työntäen kielen välillä sisään pilluun. Tea alkoi kouristella ja hänen selkänsä jännittyi välillä kaarelle lysähtäen sitten taas rentona matolle.

Sitten lopetin haarovälin nuolemisen, ennenkuin hän laukeaisi siihen ja nousin ylemmäs suudellen hänen napaansa. Sitten siirryin nuolemaan hänen rintojansa. Pidin yhä hänen käsistään kiinni, mutta hänen jalkansa olivat nyt lievässä koukussa lattialla potkien koko ajan taaksepäin. Hänen rintansa olivat todella pehmeät ja maistuivat hieman suolaisille spermasta.

Sitten nousin polvilleni ja päästin Tean kädet irti. Hän yritti välittömästi työntää sormensa pilluun, mutta estin kuitenkin sen. Hänen katseensa muuttui anovaksi ja hän alkoi vinkua kuin tuskasta. Otin kalustani kiinni ja aloin hieroa terskaa hänen häpyhuulillansa. Välillä painoin sitä hieman sisään ja pyörittelin hiljaa. Terska oli aivan märkä, kun vedin sen pois ja litisevä ääni kuului, kun sitä käytti vähänkin sisällä.

Tea alkoi olla kiimasta jo aivan sekaisin. Hän huohotti ja kääntelehti puoleleta toiselle kuin ei olisi saanut henkeä. Sitten työnsin koko kaluni todella hitaasti sisään ja tunsin kuinka nestettä valui ulos pillusta. Olin itsekin jo lähes puoliksi sokea kiimasta, mutta halusin kiusata Teaa leikittelylläni. Kun sain kaluni painettua perille asti Tea äännähti mielihyvästä: "Mmmmhh", ja jatkoi sitten kiivasta huohottavaa hengitystään. Aloin työnnellä kaluani hitaasti edestakaisella liikkeellä sisään ja ulos. Jokaisella työnnöllä nestettä valui hänen pillustaan, mikä oli todella kiihoittavan tuntoista. Työntäminen sujui kuin unelma pehmeään, likomärkään pilluun. Nopeutin tahtia pikkuhiljaa ja Tea äännähti jokaiseisella työnnöllä lujempaa, kunnes ääni oli enää pelkkää yhtämittaista ininää ja vinkumista. Tean rinnat heiluivat nyt jo todella nopeasti tahdin mukana. Aloin olla jo siinä pisteessä, etten enää saisi pidettyä itseäni. Silloin Tea sai orgasminsa ja huusi niin lujaa että se kuului varmaan vielä seuraavaankin kerrostaloon. Työnsin kaluni perille asti Tean pilluun ja sain oman maatajärisyttävän orgasmini. Tuntui, kuin olisin pyörtynyt siihen paikkaan ja aloin kaatua Tean päälle. Otin kuitenkin lattiasta tukea ja laskin yläruumiini hitaasti Tean päälle.

Makoilimme siinä noin viisitoista minuuttia. Sitten menimme suihkuun ja rakastelimme siellä vielä kerran ja nukahdimme sitten olohuoneeseen sohvalle sylikkäin.

=================================
palautetta kiitos.....

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 8.2.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä









© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.