SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Ihana_kypsä_nainen!!!
Laatija oooh_yeah
Julkaistu 04.01.2002 9:43:00
Teksti
Tämä tapahtui noin kymmenen vuotta sitten. Olin
parikymppinen pojankloppi, jonka mielessä liikkui
vain ja ainoastaan tussu ja mistä sitä saisi lisää.
Eräänä talvisena perjantai-yönä olin palaamassa kotiin
kaupungilta bilettämästä ja naista ei vaan ollut
tarttunut haaviin. Hyppäsin viimeiseen lähtevään
paikallisjunaan matkustaakseni himaan. Siihen aikaan
junissa oli ensimmäisessä vaunussa röökiosasto jonne
pakkautui valtavasti porukkaa. Savuntäyttämä vaunu oli
tupaten täynnä ja änkesin itseni yhdelle penkille istumaan
sen enempää kyselemättä. Kaivelin taskuistani Camel-askin ja
etsiessäni stendaria huomasin sen kadonneen illan aikana
johonkin ravintolaan. Vieressäni istui minkkiturkkinen
noin nelikymppinen blondattu nainen joka jutteli kahden
miehen kanssa. Aika juovuksissa tuntuivat kaikki olevan.

Kysyin naiselta löytyisikö tältä tulta, johon sain myöntävän vastauksen.
Kiitin tulesta ja kysyin kuinka ilta oli mennyt. Nainen kertoi
olleensa tanssimassa ja hauskaa oli ollut. Juteltiin kaikkea tyhjänpäiväistä
eri ravintoloista jne. Juna nytkähti liikkeelle ja viimeiset röökivaunuun
tulijat etsivät kuumeisesti istumapaikkoja. Yllättäen nainen vieressäni
pyysi päästä syliini istumaan jotta käytävällä seisoville vapautuisi
ainakin yksi paikka. Vilkaisin miehiin joiden kuvittelin olevan naisen seuralaisia.
He juttelivat keskenään jotain ja ajattelin että ei kai se niin vakavaa ole
vaikka nainen sylissäni istuisikin. Nainen hilasi perseensä syliini ja vapautuneelle
paikalle istuutui nuori tyttö.

Nainen paljastui ihan mukavaksi iloiseksi henkilöksi ja lähempi tarkastelu
osoitti ettei ulkonäössäkään ollut moittimista. Kotimatkani kestää junalla
alle kymmenen minuuttia, ja mietin jäsinkö pois oikealla asemalla vai
katsoisinko kehkeytyykö tästä mitään. No, pelataan peli loppuun asti ajattelin,
enkä maininnut mitään asiasta naiselle ohittaessamme oikean aseman.
Sitäpaitsi huomasin naisella olevan jalassaan mustat nahkahousut, jotka
saivat mielikuvitukseni liikkeelle. Kullini turposi housujeni sisällä ja
ajattelin että huomaisiko nainen sen. Ei hän ainakaan maininnut asiasta, minun
onnekseni.

Parin aseman jälkeen kysyin naiselta, että missä olimme menossa. Nainen vilkaisi ulos
ja kertoi aseman. Teeskentelin epätoivoista ja kerroin missanneeni oikean aseman.
Nainen sanoi heti että ei mitään hätää, tulet meille yöksi. Ajattelin että mitähän äijät
siitä tykkäävät, mutta naisen ilmoitettua asiasta miehet vaan toivottivat tervetulleeksi.
Nuorempi miehistä oli ehkä kaksviis ja vanhempi reilu nelikymppinen. Nuoremman
äänessä oli selvä "homonuotti" ja ajattelin että meinaavatko ne perkeleet porata
mua perseeseen.

Juna pysähtyi naisen asemalle jossa koko seurue poistui junasta. Nainen
tarttui käsipuoleeni ja kikatteli miehille uudesta nuoresta miesystävästään.
Nuorempi miehistä oli kuulema naisen poika ja työskenteli stuerttina.
Selvä juttu, ajattelin. Olisihan se pitänyt heti arvata. Oletin että vanhempi
mies oli naisen aviomies, mikä ei kuitenkaan tullut puheeksi.

Käveltyämme parisataa metriä saavuimme kaksikerroksisen omakotitalon pihaan,
jossa nainen kertoi asuvansa. Siirryimme sisälle ja nainen ryhtyi heti valmistamaan
voileipiä iltapalaksi. Istuimme olohuoneessa olevan suuren pöydän ääreen, ja stuertti
kävi hakemassa meille olutta keittiöstä. Nainen kysyi minulta ihmettelinkö tätä tilan-
netta johon vastasin että aika uusi juttu tämä oli ainakin minulle. Nainen kertoi että
toisinaan he "hassuttelevat" eikä heissä ole mitään pelättävää. Syötyämme voileivät stuertti
ilmoitti menevänsä nukkumaan ja toivotti hyvät yöt muille.

Vanhempi mies, nainen ja minä nousimme portaat yläkertaan jossa oli pieni keittokomeron
tapainen tila. Mies avasi baarikaapin oven ja kysyi mitä haluaisin juoda. Sanoin että
jos viskiä löytyy niin se kyllä maistuu. Mies korkkasi viskipullon ja sanoi itse
tyytyvänsä olueeseen kuten myös nainen. Hörppäilin viskiä, ja ajattelin mitähän tästä vielä
seuraa. Tupakoimme ja rupattelimme jonkin aikaa kunnes mies ilmoitti myös menevänsä
nukkumaan. Aha, saisinkohan sittenkin maistaa tuon kypsän naisen pillua kun hidasteet
poistuvat kuvioista.

Miehen mentyä viereiseen huoneeseen nainen siirtyi jälleen syliini istumaan ja
kyrpäni heräsi taas eloon. Hän työsi kuuman kielensä suuhuni ja pyöritteli sitä
kiihottavasti. Kysyin häneltä missä me nukkuisimme, johon hän vastasi että
makuuhuoneen sängyssä on vielä tilaa meille molemmille. Funtsin että mitähän siitäkin tulee
jos hässin naista hänen miehensä vieressä. Siiryimme makuuhuoneeseen jossa mies
nukkui isolla sängyllä, tai ainakin teeskenteli nukkuvansa. Nainen kehotti minua menemään
sänkyyn, hän vaihtaisi vielä yöpuvun päälleen. Siirryin sängyn vapaana olevalle puoliskolle
ja heitin alushousuni pois jalasta. Nainen ilmestyi pian sängyn päätyyn yllään jokin
silkkinen aamutakki. Hän avasi takin ja hänen alaston vartalonsa paljastui.

Naisella oli hyvännäköiset rinnat. Keskikokoiset ja yllättävän kiinteät. Vaalea
karvakolmio jalkojen välissä kiharine karvoineen. Makoilin sängyssä katsellen
naista ja hän kömpi viereeni sänkyyn. Hän otti kiinni kivikovasta kullistani
ja kehui sitä kauniiksi ja suureksi. (Onneksi olin ajellut karvat kullin varresta samana
päivänä suihkussa käydessäni. Myös pallit olivat täysin silkoiset, kun jostain
vain on tullut tavaksi ajella karvoitusta siistimmäksi). Kiimani oli noussut huippuunsa ja pillunhimo
jyskytti ohimossani. Kun nainen vielä huomasi että olin ympärileikattu hän sanoi
ettei ollut ikinä maistanut sellaista. Toisella kädellään hän piti kiinni kullin
varresta ja toisen käden sormilla hyväili hellästi pallejani. Hän alkoi liu'uttaa
kieltään pitkin kullin vartta ja nuoleskeli pallejani. Sitten hän otti mahtavan kokoiseksi
paisuneen terskani suuhunsa ja pyöritti kieltään sen ympärillä. Tartuin naista kevyesti
hiuksista ja hän alkoi kunnon suihinoton. Imu oli sopivan voimakas ja sormet räpläsivät
koko ajan pallejani. Hän tihensi tahtia ja tunsin orgasmini tulevan millä hetkellä
hyvänsä. Yhtäkkiä hän keskeytti hetkeksi ja nuolaisi keskisormensa kiiltävän märäksi.
Sitten hän jatkoi upeaa suuseksiä ja tunsin kuinka kyrpäni alkoi jo nytkähtelemään.
Silloin hän survaisi juuri kastelemansa sormen anukseeni jonka seurauksena laukesin
niin että silmissä säkenöi. Hän imi koko lastin kurkkuunsa ja jatkoi imemistään siihen
asti kunnes kaluni oli pehmentynyt lähes kokonaan.Taisin olla paratiisin porteilla tai
ainakin siltä tuntui. En ollut koskaan ennen kokenut niin rajua orgasmia.

"Kylläpä maistui hyvältä", hän sanoi. "Ympärileikkattu kulli tuntuu myös suussa ihan
erilaiselta kuin leikkaamaton. Ei ole löysiä nahkoja varressa ja on niin ihanan kireä" hän
jatkoi. Vilkaisin sivusilmällä sängyn toisella laidalla olevaa miestä. Hän "nukkui" kyljellään
selkä meihin päin. No eipä tuosta häiriöksi onneksi ole. Varmaankin runkkaili peiton
alla tai sitten onneton vain nukkui ihan oikeasti.

Jonkin aikaa toivuttuani aloin tutkiskelemaan naisen vartaloa. Suutelin häntä kevyesti
niskaan ja näykkäisin vähän korvannipukasta. Nainen voihkaisi kevyesti. Hän asettui
makaamaan ja huuleni vaeltelivat ympäri hänen vartaloaan. Nännit olivat tosi kovina
ja leikittelin kielenkärjellä niiden kanssa. Työnsin pääni hänen jalkoväliinsä ja löysin......
...JACKPOT......kauniin trimmattukarvaisen pillun. Häpyhuulten alue oli posliiniksi
ajeltu ja yläosaan oli jätetty tarkasti rajattu lyhytkarvainen kolmio. Nuolaisin häpyhuulia ja ajattelin
mielessäni että kaikkien naisten tulisi ajella karvoituksensa samoin. Ihanan sileitä
karvattomia häpyhuulia on ilo imeskellä kun on tottunut epäsiisteihin karvapöheikköihin.

Nainen tarttui kiinni sängyn päädyssä olevaan putkikaareen ja alkoi opastaa nuorta
miestä pillunimemisen saloihin. "Ime kevyesti molempia huulia ja työnnä välillä kielesi
pilluun sisälle", hän sanoi. Tein työtä käskettyä ja hyvälle maistui. "Ota klitoris huuliesi
väliin ja imeskele sitä rytmikkäästi. Ei liian nopeasti eikä liian kovaa". Venytin toisella kädellä
hänen ihopoimuaan jonka alta tuo ihana vaaleanpunainen helmi löytyi. Otin sen huulieni väliin ja
aloin imeskelemään sitä. Välillä pyöritin kieltä sen ympärillä ja jatkoin hyväilyä unohtamatta
häpyhuulia. Naisen pillu oli tosi märkä ja minä suorastaan join hänen hunajaansa. Vähitellen
tekniikkani alkoi ilmeisesti toimia, sillä hänen lantionsa alkoi liikehtiä ylösalas samassa tahdissa
kuin imin häntä. Survoin kaksi sormea pilluun ja jatkoin imutusta. Nyt se vasta ravi alkoikin.
Nainen tarttui hiuksistani kiinni ja huohotti: "kovempaa, kovempaa....", ja minä poika tottelin.
Tahti oli jo melkoinen ja itsellänikin alkoi jo mennä pää sekaisin moisesta lutkuttamisesta.
Ajattelin että kun on noin hyvät liukasteet niin kyllähän tuohon vittuun lisääkin tavaraa mahtuu,
joten lisäsin kolmannenkin sormen peliin mukaan. Nainen alkoi jo suorastaan kiljahtelemaan.
Ja vielä neljäskin sormi, eli peukaloa lukuunottamatta koko käteni oli tuon taivaallisen pillun
sisällä ja imin samalla klitorista minkä kerkesin. Naisen selkä virittyi kaarelle ja ulinasta päätellen
hän sai melkoisen orgasmin. Se oli jotain itkunsekaista äännähtelyä, nautinnon ja tuskan yhdistelmää.

Oma kankeni oli session aikana paisunut taas juhlakuntoon. En antanut naiselle aikaa toipumiseen,
vaan käänsin hänet mahalleen. Hän makasi reidet levällään "levynä" siten ettei perse noussut ylös.
Työnsin suonikkaan kullini tuohon kuumaan ja märkään revaan joka äsken sai jo kovaa kyytiä.
Aloitin heti nopearytmisen panemisen ja nainen laukesi melkein heti uudestaan. Tuo kuumana
sykkivä pillu kouristeli ihanasti kullini ympärillä ja kiihdytin tahtia. Naisen ääni oli jotain sanoinkuvaamatonta.
Ulinan ja murinan sekoitusta jonka vain kiima saa aikaan. Upotin hampaani naisen niskaan ja hän
alkoi hokemaan: "Tule,tule,tule ....!". Työnsin käteni hänen alleen ja hieroin klitorista aika rajuin ottein
samalla pumpaten kullilla tuota ihanan litisevää vittua.

Tunsin kuinka loppu alkoi häämöttää. Nostin hänet perinteiseen takaapäin asentoon ja mieleeni
tuli kokeilla häneen omaa lääkettään. Juuri kun olin laukeamassa, työnsin pillunmahloista liukkaan
oikeankäden peukalon hänen perseeseensä. Hän kiljahti ja samalla ruiskutin spermani syvälle
häneen. Molempien orgasmin ajoitus oli täydellinen. Pillulihakset puristivat kullini vartta niin
kovaa että se melkein sattui. Hänen vittunsa lypsi viimeisenkin spermatipan heppini päästä
ja lysähdin raukeana hänen viereensä makaamaan. Hän suuteli minua kevyesti huulille ja
sanoi ettei ole aikoihin saanut yhtä hyvää seksiä. Tämä oli viimeinen muistikuvani ennen
nukahtamistani.......

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 6.1.2009
[ Anaali ] [ Aasia ] [ Tissit ] [ Mustaa ] [ Gay ] [ Hardcore ] [ Latina ] [ Lesbo ] [ Suuseksi ] Galleriat { Liveseksi } [ Pornotähdet ] [ Etniset ] [ Fetissi ] [ Gay ] [ Shemale ] [ Hardcore ] [ Vanhaa lihaa ] [ Lesbo ] [ Ryhmäseksi ] [ Typy ] [ Suosituimmat ] Videot


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.


Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Liveyhteys kiimaisiin naisiin. kerro mitä haluat hänen tekevän

Toteuta haaveesi ja teetä työille mitä haluatPrivaatti liveshow anonyymisti




© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.