Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Fantasia Chatti-tutun kanssa = )
Laatija
Mr Cee
Julkaistu
23.12.2001 18:50:00
Teksti
Nyt oli tullut se hetki. Pysäköin auton vaalean talon seinustalle parkkiruutuun. Pitäisi laittaa pysäköintikiekko ikkunaan puoleksi tunniksi. "Riittäisiköhän aika?" mietin. Epäilin että ei.
Oli kulunut aikaa kuukauden verran siitä kun ensimmäistä kertaa olin ollut yhteydessä tähän chattituttuuni. Olimme keskustelleet pääasiassa kaksistamme ja pääasiassa seksistä. Olin pitänyt keskustelujamme oikeastaan fantasiana, mutta tilanne oli huomaamatta edennyt siihen pisteeseen, että halu tavata myös oikeasti oli käynyt ylitsepääsemättömäksi.
Kävelin pääsisäänkäynnin lasisten ovien läpi vastaanottoaulaan. Informaatiopisteessä ei ollut ketään, mistä olin pelkästään hyvilläni. Olisi matkani jopa saattanut katketa siihen kun en olisi keksinyt tarpeeksi pätevää tekosyytä sille, miksi tulin taloon keskellä yötä.
Suuntasin askeleeni hissille. Neljäs kerros, muistelin ja painoin nappia. Kämmenpohjani kutisivat ja vatsanpohjassakin tuntui oudolta. En uskonut sen johtuvan hissistä. Niin nopea se ei ollut. "Kling" - ovet aukenivat. Astuin ulos. Pitkät käytävät molempiin suuntiin. Oikealla puolella oli myös pieni lasinen vastaanottohuone. Nielaisin.
Lasin takana oleva nainen oli keskittynyt tietokoneen ruutuun, joten hän ei huomannut minua ja minulle jäi aikaa tarkastella häntä tarkemmin. Ei epäilystäkään. Tässä oli nainen, jota olin tullut tapaamaan. Tumma suht lyhyt tukka, joka reunusti kauniita kasvoja oli kai vast´ikään leikattu. Se loi jännän kontrastin hänen valkoiseen työtakkiinsa ja tummanpunaisiksi maalattuihin huuliinsa.
"Haudi.." sanoin hiljaisella, mutta painokkaalla äänellä. Nainen silminnähden säpsähti. Ehdin jo ajatella, että olisiko pitänyt vaikka koputtaa. "Sinä tulit!", hän sanoi melkein huudahtaen. Puna levisi hänen poskipäilleen. Hänkin TIESI heti etten ollut mikään tavallinen vierailija! Tuo hänen hämmennyksensä sai minut lopullisesti olemaan jännittämättä. Kiersin mitään sanomatta huoneen ovelle. Avasin sen, astuin sisään ja suljin takanani.
"Haluatko että tehdään niin kun on kirjoiteltu?", kysyin edelleen ovella seisten. Hän pyöräytti tuolinsa minua kohti, avasi aavistuksen jalkojaan ja veti käsillään hamettaan ylöspäin - yli polvien. Näin hänen rintansa kohoilevan kiihkeästi. Hän ei sanonut mitään. Nyökkäsi vain aavistuksen verran. Kuin lumoutuneena otin kolme askelta hänen luokseen, koko ajan silmiin katsoen. Polvistuin eteensä. Punainen suu oli raollaan, kerjäten suudelmaa, mutta se sai vielä odottaa.
Hitaasti, mutta määrätietoisesti aloin availla takin nappeja yksi kerrallaan. Takin läpikin jo näin kiihotuksen tilan. Sain takin auki. Hänellä oli alla niin ikään valkoinen silkkipusero, jossa oli edessä valkoiset nyörit. Edelleen silmiin katsoen, otin kiinni nyöreistä. Vedin ne auki. Kaksin käsin työnsin takin yli olkapäiden.. sitten myös puseron samaa tietä. Kohottauduin nyt hieman ylemmäs. Naisen paljas ylävartalo väreili edessäni, enää vain rintaliivit - vaaleat nekin - yllään.
Kiiho alkoi käydä ylitseni kuin hyökyaalto, mutten halunnut pilata tätä hetkeä kiirehtimällä! "Ota mut kulta..", ehdin kuulla ennen kun suutelin noita syntisen punaisia huulia. Hän vastasi suudelmaani kuumasti. Ahnas kieli etsi heti omani ja tunsin värinän käyvän kehoni läpi. Tunsin kuinka käsi avasi housujeni vetoketjun ja työntyi sisään alushousuihini. Laiton Käden hänen niskansa taa ja toisella avasin liivien hakasen. Vetäydyin irti huulista ja suutelin leukaa, korvaa, kaulaa ja kaulakuoppaa..
Käännyin katsomaan häntä. Hänen silmänsä olivat kiinni. Kätensä siveli housuissani kaluni vartta edestakaisin. Ja hänen rintansa! Niin houkuttelevan pyöreät ja kiinteät rintansa.. punaisina kohollaan sojottavat nännit huutaen minua imemään niitä. "Huh..aivan kuin olemme suunnitelleetkin", ajattelin ja hamusin toista nänniä huulteni väliin samaan aikaan kädellä hyväillen toista...
Samassa kuulimme hissin liikkuvan. Se pysähtyi tähän kerrokseen. Salamannopeasti käsi hävisi housuistani ja tottuneet kädet alkoivat napittaa työtakkia kiinni. Puseroon ja liiveihin ei ollut aikaa. Askeleet alkoivat käydä kohti meitä. Siirryin vastaanottotiskin alle. Siellä ei mahtunut olemaan edes istuallaan, joten olin selkä kyyryssä kontallani. Joku oli tullut luukulle ja kyseli jotain. Se ei minua kiinnostanut. Sen sijaan muutinkin asentoani niin että olin suoraan konttorituolin edessä.
Otin kiinni tuolin jalasta ja olin hyvilläni että siinä oli pyörät. Vedin tuolia itsäni kohti. Kurotin käteni tuolin säätövipuun ja käänsin sitä. Epäilemättä sekä naiseni että hänen asiakkaansa ihmettelivät hieman kun tuoli yhtäkkiä laski viitisentoista senttiä! Odotin hetken. Kun keskustelu lähti jälleen käyntiin, nuolaisin huuliani ja otin kiinni paljaista polvista. "Krhmm..", kuulin naisen sanovan, mutta hän tiesi, mitä aioin ja avasi haaransa pöydän alla avoimiksi. Työnsin hametta pois edestä. Huh! Hänellä ei ollut housuja! Työnsin käteni hameen sisässä takapuolen alle ja vedin häntä eteenpäin..