Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Ekakertalainen.
Laatija
Kovistelija
Julkaistu
15.12.2001 4:16:00
Teksti
Viikonloppu ja taas yksin kotona. Porukat lähti
mökille, mutta mua ei sinne enää saa, kun venekin
on jo nostettu ylös. Mutta onneksi meille on jo
asennettu kiinteä netti, jonka sain kinuttua
faijalta 16-vuotissynttärilahjaksi, joten ehkä
aika kuluu mukavasti.
Surffailin perinteisillä pornosivuilla, kunnes
kerran seurasin yhtä linkkiä jonnekin missä en
ollut aiemmin käynyt. Vähän aikaa kuvia
katseltuani huomasin että kundilta
suihinottavalla isorintaisella tytöllä onkin
kalu! "Hyi hitto" ajattelin, ja peruutin pari
sivua. Mietin hetken ja menin takaisin. "Aika
kinkyä..." ajattelin kun selailin nyt jo
kiinnostuneempana transsusivuilla.
Hetken päästä silmieni eteen aukesi sivu, missä
normaalin näköinen hoikka lyhyttukkainen poika
seksikkäissä naisten alusasuissa ja korkkareissa
otti suihin isoa kalua. Tajusin omaavani
järkyttävän stondiksen. Huolestuin, koska en
ollut aiemmin halunnut olla miehen kanssa, koska
tykkäsin katsella tyttöjä. Ja nyt halusin olla
juuri tuo tyttö!
"Tästä ei ota selvää kuin yhdellä tavalla" tuumin
ja painelin suoraa päätä mutsini vaatehuoneeseen.
Tiedän hänen rakastavan vaatteita ja kenkiä,
koska olen kuullut faijani valittelevan
luottokorttilaskusta. Ja onhan mutsi nuorekas ja
hyvännäköinenkin! Nostelen alusasuja, satiinia,
pitsiä, eri värejä mutta kaikki niin niukkaa ja
naisellista. Stondikseni vain kovenee, kun
aloitan tutustumisen sukkien maailmaan, leveitä
pitsejä, hienoja materiaaleja.
Valitsen mustat satiiniset sileät rintsikat,
stringit samaa sarjaa, mustat stay-upit sekä
mustan samettisen minimekon. Heittelen ne
valitessani sängylle. Sitten katselen kenkiä.
Tunnen itseni aivan pervoksi kun huomaan
haistelevani kenkien sisäpintaa, mutten välitä,
koska nautin tuoksusta. Valitsen mustat lakeriset
sling-back-avokkaat, kärjestä umpinaiset, mutta
takana vain kantapään kiertävä remmi. Riisuudun,
ja huomaan kuinka kaluni päässä on jo muutamia
tippoja... Pyyhin ne pois, vaikka tiedänkin jo
että sotken pöksyt kuitenkin.
Pukeudun varovasti, koskettelen vaatekappaleita
kuin ne olisivat haurasta kallista antiikkia.
Stringien naru kiihottaa kulkiessaan pakaroiden
välistä, nännini kovettuvat satiinin hellästä
kosketuksesta. Karvattomat, hoikat sääreni
näyttävät upeilta stay-upeissa! Mekko päälle, ja
hieman akrobatiaa että saa vetoketjun takaa
kiinni. Kun sovitan kenkiä, huomaan että ne ovat
pari numeroa liian pienet, ja päätän kokeilla
niitä siten, että käännän remmin kulkemaan
jalkapöydän yli. Näin saankin ne jalkaan, ja
tunne on ihana! Vasta nyt huomaan katsoa itseäni
kokovartalopeilistä joka on vaatehuoneen ovessa.
Olen aikamoinen näky!
Kun yritän nousta seisomaan, ymmärrän pian miksi
kaikki naiset eivät käytä korkokenkiä. Näissä
kengissä on kyllä korkoa, mutta ei mitään
älytöntä kuten netissä naisilla, korkoa näissä on
ehkä noin 8 cm. Nousen uudestaan, ja kohta jo
otan pieniä askelia pitkin makuuhuonetta. Kävelen
pitkin taloamme, ja alan todella nauttia
tilanteesta! Vaatteet tuntuvat todella
kiihottavilta, ja kengätkin tuntuvat jo lähes
omilta.
Käyn vielä vaatehuoneessa katselemassa asuja, kun
huomaan pahvilaatikon, mikä on selvästi
piilotettu alusasu- ja sukkalaatikoiden taa. Otan
sen esiin, ja avaan sen. "Mitä hel..."
hämmästelen. Hieromasauva, anustappi sekä
liukastevoidetta. Käsirautoja kahdet, toisissa
tosin on pitkä ketju, noin 50 cm. Sekä kaulapanta
ja talutushihna. (Meillä ei muuten ole koiraa,
mulla on astma). Eikä nuo muutkaan oikein koiran
tarvikkeilta tunnu. Keksin toki niiden käytön
pian, ja polveni alkavat tutista... "Siis meidän
porukat..."
Otan laatikon huoneeseeni. Jatkan surffailua
transsusivuilla ja kiimani vain kasvaa. Pian olen
sivulla missä kundi ohjaa tekokalua transun
peppuun tämän ottaessa suihin toiselta
kundilta. "Mun on pakko kokeilla." Otan anustapin
ja liukastevoiteen laatikosta, ja laitan tapin
jököttämään tuolille. Levitän sille voidetta, ja
nostan mekon helman ylös, ja siirrän pöksyjen
narua haaroissani sivuun. Asento ei taida olla
kaikkein paras, koska järkyttävä kipu tuntuu
aukollani.
Pyllistän kuitenkin urhoollisesti, ja yritän
rentouttaa reikääni. Hitaasti reikäni antaa
periksi, ja liu'un alemmaksi tappia pitkin. Juuri
kun luulen etten kestä enää, paksuin kohta on
ohi, ja reikäni supistellessaan imee tapin
sisääni. Parahdan kivusta, ja kiimasta.
Nousen ylös, ja lähden kävelemään pitkin taloa.
Näen itseni peilistä, ja kasvoni ovat
tulipunaiset! Yritän kävellä naisellisesti, ja
silloin huomaan tapin painelevan herkkiä
alueitani. Silloin huoneeni ikkunaan koputetaan!
Yritän ensin piiloon nurkan taa, mutta jalat
eivät tottele! Seison jähmettyneenä ikkunan
edessä, ja ulkona seisoo kaverini Tero. Hän ensin
katselee, sitten alkaa hymyilemään jonka jälkeen
näyttää somellaan ulko-ovea. Pudistan päätäni, en
voi avata hänelle ovea, en nyt. Tero vain
nyökkää, ja kävelee ovelle.
Menen avaamaan, jonka jälkeen menen pian
huoneeseeni, istun sängylle ja alan
itkemään. "Minä vähän kokeilen, ja heti käy
näin... Nyt se kertoo kaikille, ja pikkuisessa
kylässä se ei kauaa kestä. Hitto, porukoille
aletaan nauramaan kaupassa ja ja ja..." mietin
itkiessäni. Tero istuu viereeni, ja nostaa käden
olkapäälleni, ja kääntää kasvoni poskesta
puoleensa. "Mitä sä itket?" "Kun sä näit mut
tällaisena..." aloitan, "Ai viehättävänä nuorena
neitinä, mitä pahaa siinä on?" Tero keskeyttää.
Hän laskee kätensä reidelleni ja suutelee
poskelle. "Anna anteeksi, mutta mun on tehtävä
tämä" sanon samalla kun avaan hänen housunsa vyön
ja napit. Terolla on jo mahtava stondis! "Ehkä
hänkin tykkää tällaisesta" ajattelen kun kerään
kaiken rohkeuteni ja lasken päätäni hänen
syliinsä. Tero liikahtaa, ja pelkään hänen
lähtevän karkuun, mutta hän vain kääntyykin
parempaan asentoon!
Varovasti runkkaan hänen kaluaan, ja otan terskan
huulieni väliin. Tero hyväilee minua selästä,
pepusta ja niskasta. " Mä seurasin aika kauan, sä
näytät tosi sexyltä. Kun sä laitoit anustapin, mä
arvelin että kyllä sä olet tosissasi tämän asian
suhteen, niin mä ajattelin että ehkä sä haluat
olla jonkun kundinkin kanssa." Tero sanoo hiljaa,
eikä voi olla enempää oikeassa! Teron kalu liukuu
jo aika syvällekin suuhuni, ja huomaan että hän
pitää siitä...
"Ota mekko pois ja käy selällesi sängylle." Tero
sanoo ja minähän tottelen miestäni. Hän käy
istumaan sängyn laidalle, ja hyväilee minua.
Rintojani, vatsaani, reisiä, sääriä. Tero kehuu
asuvalintojani, ja kertoo erityisesti
kiihottuvansa sukista ja kengistä. Vastaan
tähän "Niin minäkin, mä en halua riisua niitä
enää ikinä." Terokin haluaa että minulla on ne
päällä. Hän kumartuu suutelemaan rintojani,
puraisee nännejäni rintsikoiden läpi. Olen aivan
ekstaasissa.
Hän kuljettaa kätensä jalkojeni väliin, ei koske
kaluuni, vaan jatkaa edemmäs." Hei älä... "
aloitan, "Kyllä minä tiedän mitä täällä on,
näinhän kaiken, muistatkos?" Tero keskeyttää.
Nolostun, mutta hänen kätensä ovat niin
hellät. "Hei käänny mahallesi" hän sanoo
yllättäen. Epäröin, mutta kun katson hänen
hymyileviä silmiään, en voi vastustaa. Hän
laittaa samalla tyynyn alavatsani kohdalle, ja
huomaan olevani aika rivossa asennossa! Hän
levittää vielä jalkojani, ja käy niiden väliin
polvilleen.
Hän suutelee pakaroitani, hellästi, ihanasti,
pitkään... Sitten hän ottaa määrätietoisesti
kiinni anustapista, ja vetää sen pois. Ja nuolee
reikääni!! Hei, se onkin tosi ihanaa..."Saanko mä
tulla sun sisään?" Tero kysyy, ja olen
empivinäni, mutta sanon "Tule vain, varovasti."
Tero ottaa paremman asennon, ja minä yritän
rentoutua, sillä onhan Teron kalu isompi kuin
äskeinen anustappi. Pian tunnen kuinka terskan
pää on reiälläni. Varovasti Tero lisää painetta,
ja kohta kalu aloittaa vääjäämättömän matkansa
sisääni.
Kun se on melkein kokonaan sisällä, Tero vetää
sitä ulos, ja työntää lisää. Olen kuolla kiimaan!
Tero suutelee niskaani, puraiseekin hieman.
Pyllistän hänelle auliisti, sillä haluan häntä
kovasti! Hän aloittaa määrätietoisen nainnin, ja
hänen kova kalunsa tuntuu ihanalta
tytönpepussani.
Ei kestä kauaa, kun Tero saa ja laukeaa sisääni!
Tunnen kuinka kuuma sperma täyttää reikäni, ja
laukean itsekin, sillä tyyny on hangannut kaluani
koko nainnin ajan, enkä pidättele yhtään vaikka
sperma tulee mutsin pöksyihin ja
tyynylleni. "Ihanaa Jonna, olet ihana
tyttöystävä." "Jonna, mistä tuo tuli?"
mietin. "Ethän sä mikään Jussi ole enää, mulle
ainakaan." Tero tulee ulos minusta ja kellahtaa
viereeni ja suutelee minua pitkään.
Haluaisin varjella edes vähän sänkyni peittoa ja
tyynyä, mutten kehtaa lopettaa ihanaa suutelua
keskenkaiken, vaikka pepustani valuu kokoajan
Teron mehuja. "Yksi juttu vielä, minkä mä haluan
tehdä" Tero aloittaa ja nousee ylös. "Mitä nyt"
minä jatkan ja pelkään että hän lähtee
kuitenkin. "Tämä" hän jatkaa ja nostaa jalkaani
ylös, ottaa korkokengän, nuuhkaisee sitä ja ottaa
varpaani suuhunsa! "Hei älä, ne on hikiset, mulla
on hirveen kuuma" yritän, mutta hän vain sanoo
pitävänsä tuoksustani. Hän nuolee varpaitani,
jalkapohjiani ja sääriäni minun maatessani yhä
sängyllä mahallani.
Kännykkäni soi yöpöydällä. Jähmetymme kumpikin.
Mutsi soittaa. Vastaan muina miehinä. Juttelun
lopussa kysyn: "Voisko Tero jäädä yöksi, jos te
kuitenkin olette siellä koko
viikonlopun?" "Tottakai saa, minä jätin rahaakin,
käykää vuokraamassa leffa ja ostakaa syötävää"
mutsi jatkaa. "Okei, moikka!" heitän, ja
hymyilen. Käännyn yhtäkkiä ympäri, ja levitän
jalkani, että Terolla on hyvät näköalat. Meillä
on koko viikonloppu aikaa toisillemme.