Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Kännykkä
Laatija
M
Julkaistu
07.12.2001 19:06:00
Teksti
Tyttöystäväni oli ostanut uuden kännykän,
sellaisen suht pienen. Olin tullut Merjan
kämpille, mutta Merja oli sanonut että hänellä
olisi asiaa lähikauppaan ja jättänyt minut yksin.
Pelailin aikani kuluksi kännykässä olevia pelejä,
koska huomasin kännykän aina pelatessani
värisevän kädessäni arvelin siinä olevan värinä
hälyytyksen. No asiahan piti kokeilla. Kännykkä
farkkujen etumukseen sisäpuolelle nivusten
kohdalle ja sitten valitsemaan tyttöystävän
numeroa eteisen puhelimesta. Ensin ei mitään.
Pitkän tuntuisen hetken kuluttua puhelin alkoi
väristä housujen etumuksessa. Annoin sen soida
muutaman kerran, mutta sitten alkoi kullini
seisomaan ja tuntumaan siltä että nyt luuri alas
ja pian. Kännykkä pois housuista ja takaisin
sohvapöydälle.
Merjaa odotellessa tuli ajatuksiini idea. Sitä
varten hain keittokomerosta minigrip pussin.
Kännykkä pussiin ja ylimääräiset reunat siistille
taitteille ja teipillä kiinni. Lopuksi pussinsuu
tiiviisti kiinni ja kännykkä taskuun. Loput
valmistelusta jouduin tekemään merjalta salaa
koska Merja oli jo tullut eteiseen riisumaan
takkiaan. Astuin keittokomerosta Merjaa vastaan
eteiseen.
"Olet ostanut uuden kännykän"
Merja - "Joo" ja meni ohitseni keittokomeroon
tyhjentämään ostoskassia.
"Miksi"
"Vanha oli niin iso"
Minä - "Yhtä isoko kun mun"
Merja - "Jaa mikä, jos sitä tarkoitat niin oli se
eri mallinenkin"
Minä - "Onks se hyvä toi uus puhelin"
"On se ihan näppärä kulkee hyvin käsilaukussa,
mahtuu muden tavaroiden sekaan"
Merja tuli pois keittokomerosta ja meni sohvalle
istumaan, sanoin "Siinä on värinä hälyytys"
Merja - "Joo mutt mitä sellasella tekee, mun piti
kysyäkkin sulta yhtä juttua"
Merja alkoi kaseellaan etsiä puhelintaan, "mihin
hittoon mä sen laitoin"
"Mä tiedän mitä sillä värinähälyytyksellä voi
tehdä". Laitoin käteni taskuun.
Merja - "No mitä"
Otin puhelimen taskusta ja sanoin "Puhelin
voidaan laittaa sun pilluusi ja sitten mä
soittelen sulle"
"Häh ei se mahdu hullu"
"Mahtuu se sehän on pienempi kun mun"
"Ei tollasta voi tehdä"
"Kyllä voi, hiljaa hyvä tulee kyllä me se sinne
saadaan, neiti nyt alapää paljaaksi pyydän"
Merja näytti hetken miettivän, ilme muuttui
hieman, ja Merja alkoi riisumaan"
"Et sitten kyllä satuta mua"
"En en, riisu vaan kokonaan"
Itseltän otin paidan pois kun Merja oli
riisuutunut kehoitin hänet sohvalle ja jalat
levälleen. Polvistuin Merjan eteen ja painoin
pääni hänen jalkojensa väliin. Haistoin hänen
pillunsa hieman pistävä mutta kiihottavan tuoksun
ja aloin suutelemaan hänen häpykumpuaan.
Vähitellen työnsin kieleni Merjan pilluun ja
aloin muolemaan alhaalta ylöspäin hitain levein
nuolaisuin. Merja kostui vähä vähältä enemmän ja
alkoi liikkumaan allani. Kun liikkeet tulivat
rajummiksi keskityin pyörittelemään kieltäni
hänen klitoriksensa ymprillä. Vähitellen työnsin
Merjan pilluun ensin yksi sitten kaksi ja lopulta
neljä sormea. Merja oli ilmeisestikkin jo lähellä
orgasmia, lopetin. Otin kännykkäpaketin lattialta
Merjan sitä huomaamatta ja asetin kännykän kulman
Merjan häpyjuulten väliin. Seurasin Merjan lmettä
ja vähitellen työnsin kännykkää syvemmälle.
Merjan suu aukeni vähitellen "oiih". Kännykkä oli
puoliksi Merjan sisällä. Jätin sen siihen.
Sanoin Merjalle "No niin nyt nousehan ylös ja
muista puristaa jalkoja yhteen"
Merja nousi sohvalta ylös. Käskin Merjan mennä
eteiseen ja otin TV tuolilla lojuvasta
kylpytakista vyön mukaani. Seurasin merjaa.
Eteisessä sidoin Merjalta kauniit nilkat yhteen
kylpytakin vyöllä. käskin Merjan mennä polvilleen
lattialle. Sidoin Merjan kädet vyön vapaaseen
päähän. Otin itseltäni housut pois ja laitoin
seisovan kullini Merjan suuhun. Kurotin kädelläni
eteisen puhelimelle. Merja alkoi ottamaan minulta
suihin, samalla painoin eteisen puhelimesta
nappia jolla voi soittaa viimmeksi valittuun
numeroon. Hetki kului. Merja alkoi mumista kullini
suussaan ja imeä kulliani kiihtyvällä tahdilla.
Merja liikkui rajummin ja rajummin. En voinut
enään pidätellä. Merja laukesi rajusti minun
lauetessa hänen suuhunsa. Merja lyyhisty eteen
päin hengästyneenä ja minä putosin polvilleni.
Avasin solmut Merjan ranteista ja nilkoista sekä
otin kännykän pois Merjan pillusta hänen ollessa
vielä kumartuneena eteen päin. Merja nousi
istumaan. Otin kännykän pois pussista ja annoin
Merjalle.
Sanoin - "No eikös ole käytännöllinen keksintö
tuo värinähälyytys"
"No täytyy myöntää että on, kun vaan ei soita
väärään numeroon"