SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Häämatka
Laatija jussi
Julkaistu 07.12.2001 9:26:00
Teksti
Häämatkalla

Olimme vaimoni kanssa ensilumilla Rukalla
laskettelemassa. Pakettiin kuului majoitus
hirsimökissä, lasketteluliput kolmelle päivälle,
sekä aamupala hotellissa.

Ajattelimme viettää loppuvuoden viikonlopun
kahdestaan ulkoillen ja lasketellen. Lisäksi
meillä oli 10- vuotis hääpäivä samoihin
aikoihin. Tavallaan tämä oli myös myöhästynyt
häämatka, koska se jäi silloin aikoinaan väliin
vaimoni raskauden takia.
Eka iltana ravintolassa syötyämme ja
tanssittuamme suoriuduimme jo varhain mökkiimme
ja rakastelimme pitkään ja kiihkeästi aamuyöhön
saakka. Ei pitkiin aikoihin ollut vietetty niin
kiihkeää yötä. Seinäntakana oli myös pariskunta
kahdestaan ja makuuhuoneet olivat kai vastakkain,
kun kuulimme heidänkin harrastavan samoja
asioita. Kai meidänkin ääntelyt heille
kuuluivat, koska aamulla havaitsimme hieman
hämmennystä ilmeissä.

Päivä meni ulkona ja mäessä vain pieniä
lepotaukoja pitäen. Illalla ruokaillessa
ollessamme naapuripariskunta tuli viereiseen
pöytään ja juttelimme lomanvietostamme heidän
kanssaan. Vaimoni ja Leenaksi esittäytynyt
naapurimme tulivat hyvin juttuun keskenään.
Leenan mies oli hieman hiljaisempi mutta ihan
asiallinen kaveri.
Heillä oli joku firman juttu tämä matka, ja
Leenan mies joutui lääke-edustajana lähtemään
illaksi omaan tilaisuuteensa.
Vaimoni kutsui Leenan meidän mökillemme
nauttimaan viiniä kanssamme illaksi, jotta ei
tarvitsisi yksin olla. Hänen miehensä oli
ilahtunut ratkaisusta ja sanoi tulevansa
tilaisuuden jälkeen hakemaan vaimoaan sitten
myöhemmin. Sanoi lähtiessään, että voi mennä
myöhäänkin, joten ei tarvitse odotella.

Siirryttyämme mökillemme avasin valkoviinipullon
ja panin saunan päälle. Nautimme jo pienen
ruokailu pohjustuksen päälle pullon melko pian,
joten kysyin haluaisvatko rouvat lisää viiniä.

Rouvathan halusivat. He olivat mukavassa
nousussa, ja minä päätin hieman katsella
tilannetta ja otin malliksi oluen. Katselin
muutenkin naisia ihaillen ja ihmettelin, miten
kaksi vielä äsken tuntematonta pääsi näin hyvin
juttuun keskenään. En tiedä. Ei miehet yleensä
vapaudu näin helposti.
Kysyin välillä, haluavatko he saunoa vai menenkö
minä ensin?
Avaisitko meille siiderit ja mene vaan ensin
saunaan. Niin tein ja kävin makuuhuoneen
puolella riisuutumassa ja menin olueni ja
pyyhkeen kanssa saunaan. Siellä istuskellessani
mietin millainen ilta tästä vielä kehkeytyisi.
Käydessäni vilvoittelemassa kuistilla naiset
kikattivat ja puhuivat jo kovalla äänellä
keskenään. Palatessani takaisin saunaan oli
Leena pissalla housut nilkoissa pesuhuoneessa ja
vedin jo melkein ovea takaisin kiini, kun hän
sanoi, että kyllä tästä ohi mahtuu. Heitin
pyyhkeen lavuaariin ja Leena näki minut hetken
alastomana. Hän hipaisi pyllyäni ohittaessani
hänet. Hupsista kun kuumat väreet levisivät
ruumiiseeni ja kaluni värähti aivan kuin se olisi
reagoinut ennakkoon.

Joko saunaan pääsee, kysyi vaimoni ovelta? Hän
oli jo riisunut ja sanoin että tule vaan. Hän
tuli viereeni ja sitten ovi avautui uudelleen ja
Leena tuli yllättäen myös toiselle puolelleni.
Leenalla oli upea vartalo ja hieman isommat
tissit, kun omalla kullallani. Myös yllätyin
hänen pieneksi rajatusta vaaleasta tupsustaan.
Leena ja vaimoni alkoivat yhteistuumin hivellä
minua ja välillä jommankumman käsi hamusi
pikkuhiljaa heräävää kaluani. En voinut muuta,
kuin antautua tälle ihanalle tilanteelle. Kaksi
upeata naista virittelemässä minua
kiihottuneeseen tilaan.
Laitoin käteni Leenan jalkoväliin ja tunsin
kostean kuuman haaran sykkivän kiihkeänä. Se oli
sileäksi ajeltu pientä kolmiota lukuun
ottamatta. Toisen käteni asettelin oman vaimoni
tuttuun ja ihanaan vakoon ja työnsin sormeni
hänen levittyvään pilluunsa. Hän voihkaisi, ja
otti käteensä kovettuneen elimeni joka oli
paisunut täyteen komeuteensa. Leena kumartui
suutelemaan kyrpäni kiiltävää nuppia ja se tuntui
taivaalliselta. Hän nuoleskeli ja otti suuhunsa
terskan vaimoni ohjatessa sitä Leenan kuumien
huulien puristuksiin.

Löylyissä tuli pian liian tukalaa ja siirryimme
yhteiseen suihkuun, jossa molemmat naiset
saippuoivat minut samalla itseäänkin huuhdellen.
Rauhoituin hetkeksi ja sain hieman jatkoaikaa
etten olisi ihan pakahtunut kiimasta. Kalunikin
antoi vähän periksi, vaikka naiset sitä
vuorotellen olivat saippuoimassa ja
suihkuttelemassa.

Minun tehtäväni oli myös mieluinen, kun sain
vaahdottaa ja tutustella naisten upeita muotoja
mitään paikkaa ohittamatta.
Vilvoiteltuamme pikaisesti kolmestaan kuistilla
avasin meille oluet ja siirryimme alasti tuvan
sohvalle.
Laitoin cd-ltä hidasta tunnelmamusiikkia, ja
otimme pieniä tanssiaskeleita vuoroin molempien
kanssa. Vartalomme painuivat tiiviisti toisiinsa
ja tunsin ihanaa kutkutusta ruumiini jokaisessa
herkistyneessä osassa.
Sohvalla vaimoni tarjosi tilaisuuden ensin
Leenalle. Leena asettui lattialle kontalleen ja
minä aloin lähestyä hänen ihania pakaroitaan
suudellen ja kielellä vitunrakoa nuoleskellen.
Käsilläni tunnustelin hänen rintojaan, ja
kovettuneita nännejään jotka sojottivat ihanasti
pystyssä. Hänen pakaransa värähtivät kieleni
lipoessa klitorista. Otin sen huulieni väliin ja
imaisin sen suuhuni samalla kielelläni
pyörittäen. Leenan pillu oli litimärkä ja
kiimasta herkkä. Hän voihki ja valitti, että
tule sisääni ja nai minua. Oma vaimoni oli
siepannut videokameramme ja kuvasi nuoleskelua ja
kiihkeätä peuhaamistamme vierestä. Hän tunki
kameran ihan lähelle ja kuvasi, kuinka työnnyin
Leenaan takaapäin kerralla pohjaan asti.
Aloitimme nopearytmisen panon ja Leena laukesi
huohottaen ja huutaen melko pian. Minä jatkoin
vielä ja pystyin pidättämään jostain syystä
itseäni. En halunnut vielä laueta. Ehkä halusin
kuitenkin säästää lastini omalle kullalleni.
Vetäydyimme ja Leena yritti vielä runkkaamalla ja
suuhun ottamalla saada minut tulemaan. Hän oli
niin kiihkoissaan äskeisestä, että ei huomannut,
kun hänen miehensä tuli sisään. Jaakko oli
katsellut varmaan ovelta ja nähnyt kaiken. Hän
ei kuitenkaan puhunut mitään vaan riisui nopeasti
vaatteensa ja Otti Leenansa käsittelyyn. Nyt oli
minunkin vuoroni toteutta oman vaimoni kanssa
se, mitä olin Leenan kanssa jo melkein
tehnytkin. Siirryimme siten, että toisella
sohvalla oli tilaa ja Jaakko ja Leena jäivät
toiselle. Näköyhteys säilyi, ja ryhdyimme
matkimisleikkiin vaimoni kanssa. Kun Jaakko
nuoli Leenan turvonnutta pillua, niin minäkin
nuolin oman vaimoni märkää tavaraa. Kun Jaakko
ja Leena asettuivat toisin päin, niin mekin
vaihdoimme asentoa. Tämä tuntui aluksi
mukavalta, mutta eihän sitä voinut kokoaikaa
seurata, mitä toiset tekee.
Nussimme neljästään aivan kuin pornoelokuvassa.
Kuvaaja tosin välillä puuttui.
Jonkun tauon jälkeen Jaakko rupesi lähentelemään
vaimoani, ja arvasin, että hän halusi sen, mitä
minä olin saanut kokea Leenan kanssa jo kerran.
Saakoon, tottakai, olihan tähän ryhdytty.
Aioin kuvata tapahtuman ja otin kameran, kun
Jaakko oli jo täysin voimin vaimoni peräpään
kimpussa. Jaakolla oli melkoinen kalu. Ainakin
minusta se näytti huomattavasti suuremmalta, kuin
omani.
Leena touhusi jotain kylpyhuoneessa. Liekkö
käynyt välisuihkussa. Palatessaan hän toi
rasvapurkin ja kauhistuksekseni aavistin mitä
olisi tulossa. Pitäisiköhän tähän puuttua.
Tuollainen tanko ei sovi vaimoni peppuun, vaikka
sen miten rasvaisi. Siltä kuitenkin näytti. Oma
kaluni sojotti suorana, kun ajatus kiihotti
minua. Emme olleet kultani kanssa juurikaan
harrastaneet peppupanoa. Joskus vähän
terskanpäätä aukolle näyttäneet. Vaimoni oli
kuitenkin nyt niin kiihkoissaan, että halusi
nähtävästi kokea sen Jaakon kanssa. Jaakko
rasvasi sormellaan vaimoni aukon ja työnsi sinne
ainakin pari sormea levittäen samalla
pehmittääkseen jännittynyttä pikkureikää. Pillua
hän hankasi samalla voimakkaasti.
Sitten hän asettui alkaen hiljaa kokeilla,
antaisiko reikä hänelle mahdollisuutta tunkeutua
sisään.
Vaimoni jännittyi ja voihki Jaakon hivuttaessa
kaluaan sisään pieneen, äärimmilleen
avautuneeseen aukkoon. Kuvasin ja minun kaluni
oli räjähtämäisillään paineesta. Leena
hivuttautui viereeni, jo otti pullean ja kuuman
kaluni suuhunsa. Saatoin tuskin hengittää.
Kamera ei pysynyt enää käsissäni kunnolla, kun
Jaakko sai kalunsa vaimoni sisään. Kameran läpi
tämä näytti tosi kiihottavalta. Hitaasti hän
alkoi työnnellä tiukkaa aukkoa varoen rikkomasta
herkkiä paikkoja. Vaimoni oli tajunnan
rajamailla vikisten ja huutaen nautinnosta ja
kivusta. Leena sai lastini sisäänsä muutamalla
imaisulla.
Vaimoni ja Jaakko laukesivat rajuin ääntelyin ja
lysähtivät yhdeksi hikiseksi vyyhdeksi sohvan
viereen.

Laitoin kameran pois ja antauduin Leenan
jatkaessa kaluni kimpussa. Leenan taitava
käsittely sai laitteeni heräämään melko pian.
Hän halusi myös peppupanoa. Hän rasvasi kaluni
valmiiksi, ja antoi käteeni annoksen vaaleaa
liukasta öljymäistä ainetta. Ryhdyin
sormityöskentelyyn pylly pitkällään olevan rouvan
peräaukon rasvaukseen. Työnsin sormeni aukkoon
ja pilluun toisenkäden sormen. Leena oli aivan
kostunut pillustaan ja peräaukko oli valmiina
avautumaan minun jo nainneista herkälle
kalulleni. Sain helposti työnnyttyä Leenan
perseeseen ja aloitin voimakkaan nainnin tähän
sulosien tiukkaan vara-aukkoon. Leena vikisi ja
huuti. Hän liikutti pakaroitaan kiivaaseen
tahtiin ja minä painelin syvällä Leenan sisällä
sykkivää kyrpääni voimakkaasti. Kivekset
hakkasivat märkyyttään valuvaa pillua vasten ja
Leena huuti että kohta räjähtää. Sain tyhjentyä
ensimmäistä kertää elämässäni peräaukkoon.

Vaimoni ja Jaakko olivat menneet saunaan ja mekin
menimme suihkun kautta vielä mukaan.
Jaakko ja vaimoni tuntuivat olevan vielä
virkeitä, mutta minua ja Leenaa väsytti ja
ehdotimme saunanjälkeen nukkumaan menoa, jotta
jaksaisimme huomennakin vielä jotakin.
Siirryimme pikkuhiljaa levolle, tosin siten, että
minä ja Leena menimme kahdestaan
makuuhuoneenpuolelle, jotta Jaakko ja vaimoni
voisivat vielä jatkaa omia orgioitaan.

Jussi.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 7.1.2009
[ Anaali ] [ Aasia ] [ Tissit ] [ Mustaa ] [ Gay ] [ Hardcore ] [ Latina ] [ Lesbo ] [ Suuseksi ] Galleriat { Liveseksi } [ Pornotähdet ] [ Etniset ] [ Fetissi ] [ Gay ] [ Shemale ] [ Hardcore ] [ Vanhaa lihaa ] [ Lesbo ] [ Ryhmäseksi ] [ Typy ] [ Suosituimmat ] Videot


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.


Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Liveyhteys kiimaisiin naisiin. kerro mitä haluat hänen tekevän

Toteuta haaveesi ja teetä työille mitä haluatPrivaatti liveshow anonyymisti




© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.