SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko 3 tarinaa
Laatija tiina KOPIOLA
Julkaistu 29.10.2001 5:10:00
Teksti
Toukokuu 2001

Nahkavyötä
perseelle...

Oli kesäkuinen lauantai-ilta helteisessä Suomen
Turussa viime kesänä. Jo päivällä tunsin kuinka
panohalut kasvoivat ja päätinkin
,että tänä iltana poikkean terassilla ja isken
naisen. Näin sitten kävikin. Olen omasta
mielestäni melkoinen naistenmies sillä olen
lyhyen kolmekymmentä vuotta kestäneen elämäni
aikana maannut lähes 150:n eri naisen kanssa. Luku
on tarkka sillä olen
kirjannut kaikki naiset kirjanpitoon jo aivan
ensimmäisestä yhdynnästäni alkaen. Minulla on myös
valokuvia kymmenistä naisista
joiden kanssa olen maannut. Jo pitkään olen
kuvannut naiset vuoteesta silloin kun he ovat
sammuneet tai muuten käsittelyyni
väsyneet.
Tämä taustoista .

Pääsin terassillle ja päätin ottaa muutaman
paukun ensi alkuun. Naisia oli hieman
heikonlaisesti liikkeellä joten alkuilta kului
siinä
paukkuja siemaillen. Kello tuli kymmenen ja
huomasin että olin aika pahasti päissäni ja tuntui
että väsyttää mutta pillunhalu ylitti
kaiken ja kipusin jalkeille ja lähdin
läöhestymään erästä naista joka siinä vaiheessa
känniäni näytti melko hyvältä.Pyysin saada
istua seuraan ja lupa minulle tulikin heti.
pienenkeskustelun jälkeen rohkasin itseni ja
ehdotin naiselle joka nimeltään oli muuten
Ulla lähtemistä luokseni ihailemaan
viherkasvejani joista Ulla tuntui olevan todella
kiinnostunut.

Lähdimme asunnolleni ja perille päästyämme aloitin
Ullan rintojen hieromisen samalla Ulla tarttui
kyrvästäni ja aloitti mielettömän
runkkaamisen. Ikävä kyllä olin ottanut liian
monta paukkua joten kävi se vanha ja minä
sammahdin sänkyyn. Tuntui kuin olisin
nukkunut pitkän yön kun heräsin mielettömään
läähätykseen . Kauhukseni huomasin että minut oli
sidottu sänkyyni ja tuo nainen
pieksi persettäni nahkavyöllä hullu kiimainen
kiilto silmissään. Aloin kirota että saatanan ämmä
päästä irti ja heti mutta turhaan
Ulla vaan jatkoi minun pieksemistäni samalla
hieroen vittuaan keskisormella sanoen minulle että
nyt sinä Poikolainen saat
sellaisen käsittelyn että muistat lopun elämääsi
kuvata sammuneita naisia sängystäsi?!? Lopun
arvaattekin. Tästä karmeasta
yöstä johtuen lopetin naisten kuvaaminen
Turussa. Olen tämän tapauksen jälkeen yöpynyt mm.
Hesassa ja Lahdessa ja siellä
olen kiihottavaa valokuva
toimintaani jatkanut mutta vieläkin muistan ...

Teksti: K.
Pokolainen 2001



Helmikuu 2001

Kampaaja kiinni
kalussa...

Oli sunnuntai ilta kun päätin poiketa läheiseen
ravintolaan istumaan iltaa ja iskemään naista.
Tullessani ravintolaan oli siellä jo
meno melkoinen. Väkeä oli niin paljon ,että
juuri ja juuri sain paikan erään seurueen
pöydästä.Pöydässä oli pari pariskuntaa
joista toisella oli juuri melko raju
välienselvittely käynnissä.Pian minulle ilmeni
,että tämän tappelevan pariskunnan neito oli
kampaaja joko kovasti yritti erästä kaveria
mukaansa koska neidolla oli ilmi selvästi halut
heränneet. Kaveri ei vaan vaikuttanut
kovin kiinnostuneelta siksi
,että tämä kyseinen kampaaja oli jo aika lailla
päissään.

Aika pian tämä kaveri poistui paikalta jättäen
kampaajan itkemään pöytään. Tässä vaiheessa minun
oli herrasmiehenä
aloitettava kampaajan lohduttaminen. Siinä
hetken aikaa häntä lohdutin kun jo huomasin ,että
neidon käsi oli hivuttautunut
hieromaan jo jäykistynyttä penistäni. Samalla
tämä kampaajaneito kuiski korvaani,että voidaanko
lähetä kämpilleni. Jouduin
toteamaan , että minun kämpilleni emme voi mennä
,mutta miten ois voimmeko lähteä neidon
asunnolle.Kampaaja totesi, että
kyllä se käy mutta hänen asunnolleen on matkaa
lähes 80-km. Siihen minä tuumasin ,että ei muuta
kuin taksi ja menoksi.

Lopulta taksi saapui ja matka Ruukkiin alkoi.
Koko matkan ajan kampaaja hieroi penistäni samalla
nuollen korvaani. Luulin jo
pallieni räjähtävän sillä sen sortin kyydistä
oli kyse.Lopulta saavuimme perille. Kampaaja asui
kylän keskustassa erään talon
yläkerrassa. Välittömästi sisälle päästyämme
alkoi aivan saatanallinen naiminen en ollut
koskaan ennen kokenut moista.
Kampaajalla oli luultavasti jokin pakkomielle
kalua kohtaan koska samalla kun minä survoin
kampaajan tussua niin hän puristeli
kaksin käsin kiveksiäni. Kampaajan sänky narisi
aivan helvetisti ja olin varma ,että alakerran
naapurit olivat heränneet koska
niin helvetillinen meteli siitä syntyi kun
naimme tuon tumman kampaajan kanssa. En tiedä
mistä sain niin valtavan kyvin survoa
sillä panin kampaajaa sen yön aikana ainakin
kuusi kertaa. Olenkin miettinyt että luultavasti
kampaajan harjoittama kivesten
puristelu siirsi kykyni
aivan uusille urille tulevaisuutta silmälläpitäen.

Lopulta tuli maananatai aamu minun täytyi
jotenkin päästä Ruukista kotiin. Ainut keino oli
linja-auto. Voitte olla varmoja että
kylän ämmät jotka kanssani linjuria odotteli
katselivat minua pitkään. Saaneen näköinen jätkä
pukupäällä ja perkelen moinen

kanuuna.

JORE
.P



Joulukuu 2000

Naistohtori
kertoo...

Mieheni vuokraa joskus pornovideon - ja usein
katsomme sitä yhdessäkin....Viimeaikoina
pääasiassa rajun pornovideon. Näin
kiihotumme
esileikkien alkutunnelmiin.

Eräänä päivänä oli sairaalassa ollut varsin
rasittava päivä ja eräs sangen miellyttävä
potilaani oli kuollut.Vapauduttuani kello
seitsemäntoista jälkeen ajoin taksilla
tanssiravintolaan jossa tiesin siihen aikaan
olevan tanssia. Kaipasin paria kolmea
rauhoittavaa ryyppyä ja kenties tanssimista
tunnelmieni nostattamiseksi.Tilannekin oli sikäli
hyvä että mieheni oli juuri silloin
ulkomaan matkalla
joka kestäisi vielä yli viikon.

Meistä naislääkäreistä usein arvellaan, ettei
meillä voi olla erikoisia seksillisiä himohaluja
koska työssämme olemme tottuneet
käsittelemään miesten mitä erilaisimpia
peniksiä. Mutta eihän asia tietenkään niin ole. Me
olemme naisia ja naisten halut ovat
usein voimakkaampia kuin miesten joskin heillä
usein on miehiä parempi kyky hillitä halujaan tai
tyytyä masturbointiin, usein jopa
keskenään rakasteluun vaikka eivät olisikaan
lesboja.Itselläni ei erinomaisen hyviä
hillintäkykyjä ole, olen nautiskeleva luonne ja
elän ikänikin puolesta
kiihkeintä aikaa olen 45 vuotias.

Otin paukut ja heti minua haki tanssiin hieman
tanakka kiinnostavan näköinen mies,ilmeisesti
herrasmies.Hän tanssi erittäin
lähellä jollainen ei ole kovinkaan naista
kunnioittavaa mutta pidin siitä ja aloin jopa
kuvitella lankeamista hänen kanssaan.Olihan
minulla kokemuksia
miesten pyrkimyksistä.

Join paukun kaksi kolmekin ja jo siinä vaiheessa
mies ehdotti että lähtisin hänen kanssaan
katsomaan hänen uutta toimistoaan
laitakaupungille. Mielialani syystä suostuin
tietysti vaikkakaan en ole niin sanottu vieraissa
hyppelevä nainen. Jo taksin
takapenkillä mies paljasti mutkattoman tapansa
tarttua heti asiaan ilman mitään hyväilyjä.Hän
työnsi kätensä heti hameeni alle
haarukkaani ja pöksyjeni kuminauhan välistä
karvoilleni ja alkoi hyväillä jo märkänä olevaa
halureikääni. Hän hyväili hennosti
klitorista,makuhernettä ja taas välillä työnteli
sormea reikään kuin pientä kikkeliä,pyöritteli
sitä siellä ja taas hyväili klitoristani .
Ja suutelimme kokoajan.Lopulta saavuimme hänen
konttoriinsa.Takahuone oli pieni, siellä oli pöytä
,pari tuolia,hella ja sininen
sohva. Istuimme sohvalle ja heti suutelimme.En
tietenkään missään vaiheessa kertonut olevani
lääkäri, se olisi saattanut aiheuttaa
hänessä estoja ja
sellaisia en miehessä nyt tänä iltana toivonut.

Hän nosti hameeni korkealle ja alkoi taas vittuni
masturboinnin..... ja hän kertoi samalla että
hänen avovaimonsa taitaa odotella
häntä jo
parhaillaan kotiin.

Kohta nousimme lattialle seisomaan ja
kietouduimme vastakkain syleilyyn ja suuteluun ja
hänen kätensä hieroi takapuoltani kuin
taikinaa.Tunsin kovan patukan painavan vatsani
alaosaa.Sitten hän painoi minut sohvalle istumaan,
nosti hameeni navan
yläpuolelle ja lähelle rintojani ja riisui pienet
nimettömäni ja pudotti ne lattialle .Nojasin
sohvan selkänojaa vasten ja hän työnsi
jalkani apposen levälleen ja katseli
ruskeakarvaista reikääni, vakoani, vittuani. Olin
vähällä sanoa että nai hyvä miesjo nussi heti.

Mies riisui pikkutakkinsa ja päällys ja
alushousunsa ja tuli eteeni seisomaan.Katselin
silmät pyöreinä suurinta kullia mitä olin
koskaan nähnyt ja luulin pyörtyväni halusta.
Taisin jopa pelätä että sellainen huikean mahtava
kalu ei mahdukkaan ehkä vittuunu
vaikka se oli jo märkänä kuin joguttipurkki.
Mutta kyllä se mahtui ja tuotti huikeaa nautintoa.
Mies nojasi käsillään reisiäni
vasten ja katseli kun märkä jättiläiskyrpänsä
nussi vittuuni rauhallisesti ja niin katselin
minäkin ja huumaava nautintoni oli sanoin
kuvaamaton.Sain huikean orgasmin ennenkuin
häneltä itseltään suihkusi luultavasti puoli kiloa
spermaa vittuuni. Suurin osahan
siitä valui
takaisin sohvan reunalle ja tahri sen.

Olen kotona miehelleni opettanut tämän sohvassa
tapahtuvan yhteisen katselunussimisen ja aina kun
näin teemme ja mieheni
normaalin kokoinen kulli pumppaa vittuani
muistelen tanssikaveriani Kalevia ja hänen
loistokkaan mahtavaa kyrpäänsä ja itse
tapahtumaa tietysti siellä takahuoneessa
ja aina tässä asennossa saan mieheni kanssa
hurjimmat orgasmit.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 22.11.2008
[ Anaali ] [ Aasia ] [ Tissit ] [ Mustaa ] [ Gay ] [ Hardcore ] [ Latina ] [ Lesbo ] [ Suuseksi ] Galleriat { Liveseksi } [ Pornotähdet ] [ Etniset ] [ Fetissi ] [ Gay ] [ Shemale ] [ Hardcore ] [ Vanhaa lihaa ] [ Lesbo ] [ Ryhmäseksi ] [ Typy ] [ Suosituimmat ] Videot


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.


Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Liveyhteys kiimaisiin naisiin. kerro mitä haluat hänen tekevän






© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.