Ryhmä	Seksinovellit
Otsikko	TAIVAS: osa 5/7
Laatija	Karv 8D
Julkaistu	19.10.2001 22:36:00
Teksti	Aamulla olin hereillä jo ennen seitsemää. Tiesin, ettei nukkumisesta enää tulisi mitään. Mietin hetken herättäisinkö Henkan, joka nukkui kevyesti hengittäen. Päätin antaa prinssini kuitenkin nukkua. Illan tapahtumat valtasivat ajatukseni hetkeksi, mutta pian totesin, ettei tapahtunutta saanut muutettua. Kerrankin Mikalis sai kuulla kunniansa, asia unohtuisi pian kuitenkin. Viimeistään silloin, kun Mikke taas pääsisi loistamaan jalkapallossa, missä hän oli todella hyvä. Onneksi muutkin Henkan lisäksi olivat tajunneet tilanteen ja bileet olivat loppuneet lyhyeen. "Hei kovajätkä …"kuiskasin hiljaa, lainaten Johanin sanoja veljestään. Ensimmäistä kertaa Johan oli hymyillyt koko naamallaan nälviessään veljeään. "Ei me olla niin erilaisia…" kaikuivat Henkan aikaisemmat sanat päässäni, ja eilinen oli ainakin osittain todistanut väitteen oikeaksi. Moni asia, eikä vähiten arvaamaton käytös, tosiaan yhdisti heitä. "Sun kanssa ei voi välttyä ongelmilta. Minneköhän sä meinasit mut viedä?"kuiskasin silittäen nukkuvan pojan poskea. Henkka ei ollut puhunut asiasta enempää edellisiltana, vaikka muutaman kerran olinkin yrittänyt siitä kysellä. "Mä kerron kyllä tarkemmin, mutta en nyt…" oli ollut ainoa vastaus minkä olin kysymykseeni saanut. Vaikka illalla oli mennyt myöhään en pystynyt enää nukkumaan. Tunsin olevani suihkun tarpeessa ja päätin nousta ylös. Kylpyhuoneessa, ovea vastapäätä, oli suuri peili ja ensimmäisenä silmiini pisti normaalia sekavimmilta näyttävät hiukseni. Muutama vuosi takaperin olin yrittänyt saada väkisin siistin jakauksen aikaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Parturin mielestä hiukseni elivät omaa elämäänsä ja hän muutti ne ns. rikotulla tyylillä villin sekaviksi. Helppo ratkaisu saada itsepäisen pyörteen aiheuttama tupsu katoamaan. Sittemmin ei kammalle tai harjalle ollut käyttöä, hiukan vahaa vain ja villi tyyli pysyi. Aurinko näytti jälleen haalistaneen normaalistikin vaaleita hiuksiani, jonnekin kellertävän ja valkoisen välille. "Dirtyblond" oli faija sanonut, kun mietin ääneen hiusteni väriä. "Likaisenvaalea, ei semmoista sanaa olekaan" naureskelin peilikuvalleni, joka nauroi takaisin tummansiniset, lähes mustat silmät vilkkuen. Huomasin auringon tuoneen myös kevyen rusketuksen kasvoilleni ja poskilleni. Laskin katseeni alemmas todeten pysyneeni tavoitteessani. Rintakehä vielä poikamaisen hoikka mutta lihakset piirtyivät kauniisti esille. Samoin vatsalihakset näyttivät jänteviltä, yhtään ylimääräistä kiloa ei näyttänyt kertyneen. "Ei jumankauta mä oon hyvä…"sanoin kapeille kasvoille peilissä, joita korosti suora nenä ja korkeat poskipäät. "Sä näytät siltä Yksin kotona- leffojen tähdeltä paitsi muutaman vuoden vanhempana. Jos sulla olis vähän pidemmät hiukset ja leveämpi nenä…"eräs tyttö oli sanonut aikaisemmin talvella ja en ollut malttanut olla vertailematta kyseisestä henkilöstä löytämiäni kuvia itseeni. Totesin yhtäläisyyksiä olevan mutta ehkä suurin ero oli huulissa, jotka hänellä mielestäni ovat paksummat, kuin omani. "Vittuun tollaset ajatukset, ketä kiinnostaa miltä mä näytän" mutisin ja siirryin suihkun puolelle. Ajatukseni lähtivät harhailemaan Henkkaan, ja mietin miksi otin niinkin suuren riskin, juurikaan varomatta paljastamasta tunteitani. Jos hän ei olisi ollutkaan kiinnostunut minusta, olisin joutunut vähintäänkin noloon tilanteeseen. Muistelin, kuinka Henkka oli punastunut korviaan myöten esitellessään itsensä luokan edessä. Henkasta oli loistanut mystisyys heti alusta lähtien. Ulkonäkö kuitenkin oli se seikka mihin luonnollisesti olin kiinnittänyt ensimmäisenä huomioni. Hieman kiharat vaaleanruskeat hiukset pienellä jakauksella, kirkkaansiniset silmät korostivat kasvojen virheetöntä ihoa ja kauniita muotoja. Jokin hänessä viestitti heti alusta lähtien, etten ollut väärässä kuvitelmineni. Myöhemmin huomasin Henkan silmien viestittävän aina, kun jotain tapahtui. Kirkas sininen tummui lähes violetiksi mutta katse pysyi terävänä. Viha taas sai hänet lähes ilmeettömäksi, kuin lähiöiden elementtitalot. Edellisillan, sekä kaikki muut viimeaikojen tapahtumat välähtivät mielessäni. Henkan raivokas puolustautuminen joka tilanteessa sai minut tuntemaan itseni epävarmaksi. "Enhän mä tunne sua ollenkaan…"ajattelin pyöritellen Henkan ketjua kaulassani. Silti tiesin voivani luottaa Henkkaan täysin vaikka viimeaikojen tapahtumat häiritsivätkin mielenrauhaani. Vain muutamaa viikkoa aikaisemmin hän oli lähes pelokas mutta käytös oli muuttunut täysin Miksun lähdön jälkeen. Mieleni paloi halusta saada tietää mistä on kyse, eikä vähiten siksi, että Johan tuntui hyväksyneen minut osaksi elämäänsä. "Nyt saa joku selventää vähän asioita" ajattelin ja suljin hanan. Nappasin pyyhkeen naulasta ja kuivasin itseni pikaisesti. Johanin ovi pysyi tiukasti suljettuna ja kengät alhaalla kertoivat myös Emilian olevan talossa. Livahdin takaisin Henkan huoneeseen, sulkien oven hiljaa takanani. Kiipesin takaisin paikalleni nukkuvan pojan viereen, miettien herättäisinkö hänet vai odottaisinko sittenkin vielä hetken. "Mitä sä sekoilet… paljo kello?" Henkka mutisi nousten istumaan sängyllään. "Puol ysi. Henkka pitäiskö mun tietää vähä enemmän…"sanoin yrittäen vaikuttaa itsevarmalta. Henkka nousi säpsähtäen istumaan katsoen suoraan silmiini. "Ei jumalauta tota ilmettä mä en kestä. Kerro mitä sä haluat tietää?" hän sanoi tarttuen käteeni. "Alotetaan vaikka siitä, että millä sä kiristät Johania?" sanoin miettien jo tuhatta muuta kysymystä, jotka vaivasivat päätäni. "Ooke, mä arvasin tän tulevan joskus mutta en näin nopeesti. Tavallaan mä en ees kiristä mutta mulla on kuitenkin siihen mahdollisuus. Me puhuttiin tästä koko paskasta pitkään, ja sillä oli vähän väärä kuva koko tilanteesta. " Henkka sanoi painottaen sanaa vähän. "Ei riitä, mä haluan tietää enemmän. Tää liittyy jotenki Miksuun…"heitin arvauksen ilmaan. "No ei ihan suoraan. Johan ei olis paljastanu meitä missään tapauksessa kenellekään. Mäkin tajusin, että se vois tuhota meidän koko perheen… Mä sain sen uskomaan, että meistä ei taatusti kukaan tule tietään." Henkka kertoi muuttaen kuvitelmani päälaelleen. "No miten tää sitte liittyy Miksuun?" kysyin ihmeissäni. "Miksu ei liity suhun oikeestaan mitenkään mutta mulla on siitä ihan tarpeeks tietoo… Sitä mä tarkotin, ku sanoin, et Johanin peliä voidaan pelata mekin. Äh… et sä halua tietää enempää siitä. Usko pois." Henkka sanoi jättäen asian edelleen hämärän peittoon. "Vielä yks kysymys, kuka on Eric ja miten se liittyy tähän?" sanoin odottamatta kunnon vastausta. "Eric on Miksun veli. Tai oikeestaan vaan velipuoli mutta tärkein henkilö Miksulle. Sä näköjään pystyt päättelemään turhankin hyvin…" Henkka selitti yllättyneenä arvauksestani. "Mutta Erichän asuu Ranskassa ja… Ei vittu antaa olla." sanoin hämmentyneenä. "Hei, mä aioin kertoo… ihan oikeesti kaiken mikä liittyy suhun… se vaan ei oo niin helppoo" Henkka sanoi anteeksi pyytävänä. "Ooke, mutta tää on aika pelottavaa. Sä oot muuttunu muutamassa viikossa aivan sairaasti…"tiivistin kaiken päässäni pyörineen nopeasti. Henkka näytti vaipuvan hetkeksi ajatuksiinsa mutta pian tuttu hymy palasi naamalle. "En mä oo muuttunu. Mä olen tämmönen, kun mä pidän puoleni mutta noi asiat saa nyt jäädä toistaseks. Sä voit kysyä Johanilta tai Ericiltä mitä vaan mutta nyt tuut hetkeks tänne" Henkka sanoi ja helpotuksen aalto vyöryi lävitseni. Tunsin oloni helpottuneeksi, vaikka en paljoa lisätietoa saanutkaan. "Mä tuun nopeemmin, kun uskotkaan…"sanoin, kun veri syöksähti haarojeni väliin. "Saatanan hullu… ei noin… nopeesti" olivat viimeiset sanat, mitkä kuulin ennenkuin maailma katosi ympäriltämme ja viikon odotus vihdoin palkittiin. Jäimme makaamaan sängylle useammaksi tunniksi, vain nauttien senhetkisestä raukeasta olotilasta. Henkan jännitys oli kadonnut, ja tuntui kuin sama poika johon olin tutustunut, olisi palannut jostain kaukaa. "Ethän sä missään ollut…"naurahdin vahingossa ääneen, kun katsoin miljoonatta kertaa omaa enkeliäni. "Taas sä sekoilet… Kuule muista aina, etten mä mene niin kauas, ettei muhun sais yhteyttä."Henkka sanoi käden pyörittäessä kaulassani olevaa korua. Samassa oveen koputettiin ja Johanin ääni kysyi voisimmeko tulla alas. "Venaa sekka me puetaan. Ketä muita meil on?" Henkka vastasi nousten etsimään vaatteitamme. "Eric on alhaalla. Se haluais puhua jostain…"Johan sanoi selkeästi hermostuneena. "Ooke, me tullaan. Viis minsaa…" Henkka vastasi etsien vaatteita, jotka olivat jääneet lattialle. "En mä välttämättä haluis…"yritin vastustella mutta Henkka viskasi tummat kangashousut ja t- paidan sängylle. "No nyt pääset tutustumaan Ericiin…Kuka sulle on tehny fritsun?" hän sanoi viattomana. "Sä teit ton tahallaan. Voi helvetti sun kanssa…"naurahdin ilmeelle, joka paljasti syyllisen. "Näkisitpä ittes… "nauroin sinertävälle jäljelle Henkan kaulalla. Eric ja Johan juttelivat olohuoneessa, kun vihdoin pääsimme sinne asti. Pian huomasin olevani molempien mielenkiinnon kohde, enkä tahtonut saada sanaa suustani. Ericin merenvihreät silmät loistivat vaaleaa ihoa vasten. Tarkkaavainen katse kävi minut läpi päästä varpaisiin. Huomasin ihmetteleväni jälleen pojan kauneutta ja tarkkaan huoliteltua ulkonäköä. Vaaleat hiukset tarkalla jakauksella täydensivät kokonaisuuden. En saanut sanaa suustani, tuntui kuin poika olisi lumonnut minut. "Ai sä jäit tänne yöks. Onks Mikestä kuulunu mitään?" Henkka sanoi ja minusta tuntui, että häntä nauratti jokin tilanteessa. "Joo, mä pyysin jäämään. Mikke soitti aamulla ja yritti syyttää teitä kahta koko hommasta." Johan vastasi Ericin puolesta, joka edelleen tuijotti minua hiljaisena. "No mitä vittuu se enää jauhaa… Itehän se alotti, ja helpommalla pääsee, jos lopettaaki." Henkka täräytti takaisin saaden Ericin kääntämään katseensa itseensä. "Sä teit palveluksen tavallaan, mä sain hyvän syyn lähtee takas kotiin. Vaikka oisin mä lähteny muutenki parissa viikossa" Eric puhui tasaisella äänellä saaden Henkan säpsähtämään. "Sähän oot aina viihtyny täällä koko kesän. Miks sä nyt haluut lähtee?" Henkka sanoi vaikuttaen hämmentyneeltä. "Mä pääsen Pariisista helpommin Miksun luo, jos tarvii… Mä haluisin mennä suoraan sinne mutta mua ei päästetä." Eric kertoi päättäväisellä äänellä. "Mä en saanu sen päätä käännettyy… Me mennään Emilian kanssa kattoon mikä siellä on tilanne mutta Eric ei sinne tule. Miksu on pahassa koukussa…"Johan tarkensi hieman tilannetta. "Tota mäkään en tienny… Tai tiesin mutta mitä sä meinaat tehdä?" Henkka kysyi ja hitaasti harkiten tilannetta. "Mä pakotan sen hoitoon, ja maksan sen velat. Mä luulin kanssa, että ne hommat ois jääny jo taakse. Nyt vaan tilanne on tää ja mä ajattelin, että teidänkin ois syytä tietää." Johan selitti vakavana. "Missä se sitte asu täällä ja miks se lähti pois? "kysyin saaden kaikkien huomion kohdistumaan itseeni. "Sä et näköjään tosiaan tiedä… sori mä luulin sua ihan erilaiseks. Miksu asu faijansa kanssa täällä. Eric on Miksun mutsin uuden miehen poika mutta ne on tuntenu toisensa pitkään." Johan kertoi hämmästyneen oloisena. "Mun takia se lähti. Se ois halunnu tulla meille mutta mutsi ei päästäny. Lontoosta se sai töitä ja pääsi lähemmäks mua… Sillä ei oo oikeestaan ketään muita, ku me kaks" Eric sanoi tarkoittaen itseään ja Johania. Huomasin jalkani vapisevan ja minun oli pakko istuutua. Henkka selitti vielä muutamia asioita minulle ja ymmärsin miksi hän ei ollut aiemmin kertonut kaikkea. Mitä harvempi ihminen tiesi asiasta, sitä helpompi tilannetta olisi korjata. Miksu, joka oli vaikuttanut vahvalta, oli syvän kuilun partaalla. "Huh huh, mä en tosiaan osaa sanoo mitään. "totesin kaikille yhteisesti. "Kaikki palautuu normaaliks, kuhan me saadaan toi homma haltuun… Sua ei ois pitäny sotkee mukaan."Johan yritti rauhoitella minua mutta huomasin, että hän itsekin vaikutti hieman epävarmalta. "Mä ymmärrän nyt paljon paremmin kaiken… Se on kuitenki parempi." sanoin vaikka minusta tuntui, että olisin mieluummin sittenkin elänyt ilman totuutta. Johan kantoi huolta ystävästään, ja lopulta uskoin, ettei hän ilkeyttään kiusannut meitä. Mitä tarkemmin häntä ajattelin, sitä enemmän hänestä löytyi samoja piirteitä, kuin Henkasta. "Sä oot ihan hyvä tyyppi. Nähään myöhemmin" Johan sanoi, ennen kun lähti Ericin kanssa ulos. Ne olivat viimeiset sanat pitkään aikaan mitä hänen suustaan kuulin. Ilta kului nopeasti, eikä asiasta enää puhuttu. Päätimme lähteä ulos joskus illalla ja tapasimme muutaman tutun läheisessä puistossa. Huhut edellisillan tapahtumista olivat kiertäneet mutta totuus pysyi kuitenkin samana. "Sä teit ihan oikein. Saipahan kusipää opetuksen" Allu tiivisti muiden ajatukset Henkalle. "Vittuun koko jätkä. Ei ois pitäny ees mennä sinne." Henkka naurahti takaisin silmät tyytyväisyyttä vilkkuen. Kauaa emme muiden seurassa viihtyneet, vaan lähdimme kohti rantaa missä saimme aina olla rauhassa. "Kuules, minne me matkustetaan kesällä ? Mä oon aivan sairaana uteliaisuudesta" sanoin, kun istuimme jälleen tutulla penkillä Kaivopuistossa. "Mä suunnittelin Roomaa ainakin aluks ja ehkä Ateenaa. Tai toisinpäin. Pitää varautuu siihen, että Johan tarttee apua." Henkka selitti kietoen kätensä hartioilleni. "Ooke, mä taidan puhuu ite mun vanhemmille aluks. Kyllä ne suostuu, kuhan mutsi saa puhuu sun mutsin kanssa." vastasin hetken miettimisen jälkeen. "Mä tiedän… kaikki järjestyy ja pääasia on, et me kaks ollaan yhessä" Henkka sanoi hiljaisella äänellä. "Näin on. Meitä ei mikään erota" sanoin ja huulemme kohtasivat. Kaikki päivän tapahtumat katosivat jonnekin kauas, kun tunsin itselleni rakkaan henkilön ihon omallani. Henkka siirtyi istumaan syliini hajareisin, ja siniset silmät välkkyivät onnesta, kun käteni siirtyivät paidan alle. Yritin painaa jokaisen hetken mieleeni, ikään kuin tämä olisi viimeinen yhteinen hetkemme. Tosiasia kuitenkin oli, että seikkailumme oli vasta alussa. Painajaiset eivät jättäneet minua rauhaan seuraavana yönä. Uni toistui useammin, kuin kerran ja jotenkin tiesin sen olevan unta mutta en pystynyt heräämään. Palasin aina ensimmäiseen kertaan, kun rakastelin Henkan kanssa. "Varovasti Juuso"Henkka toisti sanoja, kun työnnyin sisään. Katsoin Henkkaa silmiin, kuten aina, kun rakastelimme. Yhtäkkiä huomasin huoneessa olevan jonkin muun , ja vilkaistessani sivulle huomaisin molempien kaksosten seisovan vierelläni. "Mitä vittua sä teet"kysyi toinen kaksosista naama epäuskoa loistaen. Käänsin pääni pois, kiihdytin tahtiani yrittäen sulkea silmäni. Henkilö allani vastasi liikkeisiini, hikiset vartalomme kietoutuivat yhteen. "Henkka, sä oot mun enkeli, millään muulla ei ole väliä"Sanoin äänellä, joka tuntui kaikuvan ympäri huonetta. "Se nussii, ja lujaa. Mähän sanoin, ettei siihen voi luottaa"sanoi toinen ääni täynnä vihaa ja inhoa. Tahti kiihtyi, tunsin jokaisen lihaksen jännittyvän vartalossani. "PIDÄ SILMÄT KIINNI"huusi ääni jostain ja minun oli pakko totella ja jatkaa pysähtymättä. Tuntui, kuin joku muu olisi liikuttanut ruumistani, pakottanut minut jatkamaan. Olin kuin robotti, jota jokin ohjaili kaukosäätimellä. Voimani alkoivat hiipua, mutta en pystynyt lopettamaan. "Mitä vittua sä teet!"kysyi ensimmäinen ääni uudestaan juuri, kun tunsin orgasmin lähtevän liikkeelle. Suutelin allani olevaa henkilöä, ja voisin vannoa tunteneeni huulten vastaavan suudelmaani. "Se pettää sua. Oisit uskonu mua!"huusi toinen sängyn vieressä seisovista kaksosista, juuri silloin, kun laukesin. Aika tuntui ikuisuudelta, tärisin kuin horkassa. Avasin silmäni, katsoen suoraan merenvihreisiin silmiin.Vaaleat hiukset lepäsivät valtoimenaan tyynyllä, kuvankauniidenkasvojen ja merenvihreiden silmien tuijottaessa minua ilmeettöminä. "Eric mitä sä teet"sanoin ja ääneni kaikui, kuin kovaäänisistä. "Sä rakastat mua. Myönnä pois, sä halusit tätä heti, kun näit mut"sanoi ilmeettömät kasvot allani, huutaen viimeiset sanat. "Mä rakastan sua"vastasin, kuin robotti. "Ei vittu mä en kestä"huusi toinen kaksosista läväyttäen kämmenellä poskeani. Paniikki sisälläni kasvoi, tajusin tienneeni kokoajan kenen kanssa olin. Toinen kaksosista nauroi hullunlailla, toisen läiskiessä kasvojani. "Mikä sulla on…Mikä sua riivaa!"huusi ääni jostain. "Mun on pakko herätä nyt"ajattelin yrittäen saada silmäni auki. "Juuso jumalauta, mikä sulla on? Ootsä kunnossa? Sä huusit ku hullu, eikä sua meinannu saada hereille millään"Henkan kasvot sanoivat naamani yllä. Huomasin olevani täysin hien peitossa, eikä Ericistä näkynyt jälkeäkään. "Se oli unta…"huokaisin helpottuneena. "Kevyt painajainen… haluutko kertoo? Vai muistatko enää?"Henkka kysyi pidellen tiukasti ranteistani kiinni. Sekunnin murto-osan mietin valehtelevani, etten muista mutta tiesin Henkan näkevän, jos sen tekisin. "Siinä oli Eric, sä ja Johan…"aloitin ja kerroin kaiken niin hyvin, kun muistin sen. "Juuso, ei mitään hätää. Yritä rauhottuu, sun pulssi on varmaan kakssataa"Henkka sanoi rauhoittaen. Luulin Henkan suuttuvan mutta reaktio oli täysin päinvastainen. "Ericiin tulee kaikilla semmonen suojelunhalu ja sille ei mitään voi. Se sekottaa monen ihmisen pään mutta ei se sitä tahallaan tee."Henkka selitti omaa näkemystään Ericistä. "En mä oikeesti tekis mitään tollasta… "yritin sielä selittää mutta hymy Henkan naamalla kertoi, ettei tarvinnut jatkaa. "Sulle on tapahtunu ihan liikaa. Me päästään ihan just pois täältä. Lomalle kahestaan mutta yritä nukkuu vielä, kello on vasta kolme"Henkka sanoi silittäen hiuksiani. Henkan raikas tuoksu ja lämpö rauhoittivat minut nopeasti. "Sä oot uskomaton…Luuletsä, että mä pärjäisin ilman sua"hän kuiskasi, ennenkuin nukahdin uudelleen. Aamulla sovimme, että lähden käymään kotona puhumassa vanhemmilleni alustavasti lomastamme. Henkka ei viitannut sanallakaan yön tapahtumiin, ainoastaan huolestunut katse välillä paljasti, ettei hän ollut unohtanut mitään. "Mä soitan sulle heti, ku tiedän jotain."sanoin ennen lähtöäni. "Ooke, ei siinä varmaan mitää ongelmii tuu. Mä pyydän, et mutsi soittaa teille."Henkka sanoi ja väläytti tutun hymyn naamalleen. Mutsi ei ollut uskoa korviaan, kun kerroin suunnitelmistamme. Onneksi faija sattui olemaan paikalla ja puolusti minua. "Odota, että sen kaverin äiti soittaa. Onhan pojan jo aika päästä maailmalle käymään. Kyllä tolla keskiarvolla se on jo ansaittuakin."hän sanoi mutta ja sai mutsin osittain myöntymään. "Katsotaan nyt ensin mistä on kyse..." Mutsi sanoi katsoen minua outo ilme naamallaan. Henkan äiti otti yhteyttä jo samana iltana, ja minä kuuntelin puhelua jännittäen vieressä. Mutsi ei montaa sanaa puhelimeen sanonut mutta ilme kertoi hänen olevan tyytyväinen kuulemaansa. Puhelu kesti varmasti yli puoli tuntia, ja minä pyörin hermostuksissani ympäri asuntoa. "Siinä kävi nyt niin, että…"mutsi sanoi puhelun loputtua että viettäisin kesän jälleen kotona tai maalla "Niinpä tietty joo… mä en siis lähe minnekään."sanoin pettyneenä. "Antaisit minun puhua loppuun. Juuso, te lähdette viikon kuluttua, samana päivänä kun koulut loppuvat"mutsi sanoi nauttien hämäyksestään. "Jess, meitsi lähtee uulkoomaillleeee!"Huusin ja esitin voitontanssini pomppien villisti ympäri kämppää. "Kyllä sinä sen olet ansainnut, ja Henkan äiti tuntui myös olevan samaa mieltä. Kuulemma toinenkin poika on lähdössä matkalle…"mutsi paljasti osasyyn suostumiseensa. Henkka soitti illalla ja kertoi, ettei tulisi kouluun enää mutta tapaisimme viimeistään lähtöpäivänä. Johan ja Emilia lähtisivät Ericin kanssa Pariisiin ja sieltä kanaalin ali junalla Lontooseen. "Ai, Eric siis menee kanssa Lontooseen?"Ihmettelin Henkalle puhelimessa. "Eikä mene. Johan saattaa Ericin Pariisiin ja pitää huolen, että Eric pysyy kotonaan."Henkka selitti hiukan hermostuneena. "Ooke, miten mä hankin lentoliput ja muun tarpeellisen? Ja missä me sit tavataan?"sanoin, kun huomasin ettei hän halunnut asiasta enempää puhua. "Mä ilmotan sulle kyllä. Mä järkkään kaiken mutta muista tsekkaa, et sulla on passi voimassa. Tai sit semmonen uudenmallinen henkkarikin riittää. Me mennään ekana Ateenaan ja jatketaan sieltä sitten eteenpäin. "Henkka kertoi tarkentaen hieman matkaamme. Viikko kului nopeasti matkaa valmistellessa. Mutsi puhui vielä muutaman kerran Henkan mutsin kanssa ja sain selville, ettei matkamme pituutta ollut määritelty tarkemmin. Outo tunne valtasi minut päivää ennen lähtöä. En pystynyt määrittelemään oliko kyseessä ikävä Henkkaa kohtaan, pelko matkasta tuntemattomaaan vai kaikista niistä yhdessä. "Eiköhän nyt ole aika perääntyä… muistatko äitisi sanat huumeista"siveyspoliisi kuiskasi päässäni. "Ei enää voi perääntyä. En minä siihen enempää sotkeudu. Turpa kiinni jo!"ärähdin takaisin saaden äänen jälleen hiljenemään. Päätin lähteä pitkästä aikaa lenkille Kaivopuistoon, jotta saisin ajatukseni edes jotenkin kasaan. Mutsin hermostuneisuus ei yhtään auttanut omaa oloani mutta päättelin sen johtuvan osittain siitä, että olin ensimmäistä kertaa lähdössä pois kotoa pidemmäksi aikaa. Kävelin läpi Eiran verrytellen ja pian saavuin Kaivopuiston hiekkaradalle. Ensimmäinen kierros meni kevyesti verrytellen mutta sitten lisäsin vauhtia ja lopulta huomasin juoksevani aivan äärirajoilla. "Oisit lähteny aikasemmin, ni ei tarttis juosta"sanoi tuttu ääni takaani. "Henkka, mitä sä täällä teet? Miks sä et ollu koulussa täl viikolla?"yritin kysyä kaikki mieltäni vaivanneet asiat kerralla. "Mä soitin teille himaan, ku sun kännykkä ei vaihteeks ollu päällä. Sun mutsi sano, et sä lähit lenkille. Mä oon järkänny tota hommaa koko viikon ja siinä sivussa jeesannu Johania lähtöö. Ne lähti vasta tänään."Henkka selitti ja lähti kevyeen hölkkään. "Monelt me tavataan huomenna? Onks liput jo sulla vai…"utelin, vaikka tiesin Henkan järjestäneen kaiken. "Mä sain liput tänään. Lento lähtee illalla viittä vaille seittemän ja mä aattelin, että me mentäs taksilla. Paljon sä saat rahaa mukaan?"Henkka vastasi arvaten hermostuneisuuteni. "Viistonnii aluks ja sitte lisää, jos tartten"vastasin olon jo helpottuessa. Henkan rauhallisuus vaikutti ihan siltä kuin tätä tapahtuisi joka päivä. "Ooke, älä hermoile me lähetään kahestaan ja kaikki muu jää tänne"Henkka hymyili silmät iloa tuikkien. Siirryimme syrjään lenkkipolulta ja juttelimme pitkään kaikista asioista. Hain Henkan käden automaattisesti omaani, ja tunsin kuinka onni täytti minut jälleen. Perjantaina aika kului, kuin siivillä ja kiire yllätti, vaikka kaiken piti olla jo valmiina. "Taksi on alhaalla, Juuso vauhtia nyt. Tarkista passi ja rahat vielä kerran. Henrikillä on lentoliput"mutsi touhotti puoltatuntia ennen lähtöä. "Joojoo, mä oon kattonu ne kaikki jo sata kertaa. Älä stressaa."sanoin jo kyllästyneenä mutsin pälpätykseen. "Soitat heti, kun olette perillä. Onko laturi varmasti mukana… Mikä sen lennon numero oli?"mutsi jatkoi samaa rataa. "AY2763 se lento on edelleen. Mä soitan heti… Mä lupaan mutta luota muhun nyt vähän, kaikki menee hyvin. Sano terkkui faijalle, ku se tulee duunista"yritin rauhoitella mutsia ennen lähtöä. Musta Mercedes Benz taksi odotti alhaalla ja Henkka näkyi takapenkillä. Tajusin, ettei enää voinut perua, enkä halunnutkaan. Istuin Henkan viereen, joka selosti taksikuskille jotain matkastamme. Kuski ei huomannut, kun laitoin käteni Henkan reidelle miettien milloin näkisin kotitaloni punavuoressa seuraavan kerran. Henkka vilkaisi minua sivusilmällä ja asetti kätensä omani päälle. Taksi kaasutteli jo pian Tuusulantietä pitkin kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja pian olimme suoriutuneet check-inistä ilman ongelmia. "Matkustajia lennolle AY2763 Ateenaan pyydetään siirtymään portille…"Lentokentän kuulutus ilmoitti. "Vittu ei sekuntiikaan liian aikasin, ala tulla"Henkkakin äimistyi kuinka paljon kello todella oli. "Ooke, se on nyt menoa sitte…"Ehdin sanoa, ennenkuin Henkka veti minua kohti kuuluttajan ilmoittamaa porttia. Koneessa paikkamme olivat aivan perä-osassa, ja minä sain ikkuna paikan. Katselin kuinka maisemat alkoivat lipua ohitsemme lentokoneen lähtiessä liikkeelle. "Hyvää iltaa arvoisat matkustajat ja terveuloa Finnairin lennolle Ateenaan. Kapteeninanne lennolla Marko…"kuulutus ilmoitti , kun olimme päässeet oikeaan lentokorkeuteen. "Vittu mä vihaan lentämistä. Tää on niin sairaan tylsää…"Henkka peitti kuulutuksen loppu-osan äkäisesti murahtaen. "Ei musta. Mä en oo paljoo lennelly, sitäpaitsi ei tää kestä ku kolme tuntii"sanoin iloisena. Henkka ei viitsinyt vastata, vaan laski istuimensa selkänojan sekä sulki silmänsä. Henkka nukahti alle viidessä minuutissa, enkä voinut olla ihmettelemättä mikä häntä väsytti niin paljon. "Anteeksi, saisinko jonkin peiton kaverilleni. Hän näyttää palelevan…"sanoin lentoemännälle, joka haki hyllyltä kevyen peiton. Peittelin Henkan varoen häiritsem&au

Klikkaa ylös