Ryhmä	Seksinovellit
Otsikko	TAIVAS: osa 4/7
Laatija	Karv 8D
Julkaistu	19.10.2001 22:34:00
Teksti	Henkka ei ilmestynyt kouluun enään keskiviikon jälkeen ja aloin jo olla todella huolestunut minne hän oli häipynyt. Odotin jonkinlaista viestiä ja puolenpäivän aikaan perjantaina odotukseni palkittiin. Tekstiviesti Henkalta oli lyhyt mutta parempi, kuin osasin odottaa. Tavataan sittenki. Huomen illalla tutussa paikassa 21:00. Tuttu paikka tietysti oli jo tutuksi tullut penkki rannassa, jossa olimme ennenkin istuneet viettämässä aikaa. Muistelin edellistä kertaa, miten ihanalta pehmeä käsi olikaan tuntunut. Henkan kasvot leijuivat kummitusmaisena pääni sisällä. Lauantai aamuna olin hereillä jo ennen kahdeksaa ja mutsi tietysti ihmetteli mikä oli vialla. "Takaisin nukkumaan ja heti! Ei sun ikäsenä saa nousta viikonloppuna näin aikaisin." Mutsi sanoi olevinaan vihaisella äänellä. "Mulla on koeviikko, jos muistat. Pakko lukee heti aamusta."Vastasin ja tiesin, ettei enää noin huono selitys mennyt läpi. En tosiaankaan koskaan ollut koskaan lukenut ainakaan tähän aikaan aamusta. "Kertoisit kulta mikä on vialla. Me pystytään selvittämään kaikki tavalla tai toisella" Mutsi pyysi äänellä, jolle valehteleminen tietäisi vaikeuksia… Siispä päätin kertoa totuuden. "No mä oon ihastunu yhteen poikaan, jonka kaksoisveli ei anna meidän olla yhessä." selitin naama virneessä. "Niinpä tietysti. No kerro sitten, jos siltä tuntuu. Kaipa jo itse osaat tehdä päätöksesi." mutsi täräytti takaisin vihaisena, uskomatta sanaakaan. "Usko pois, ei mua mikään muukaan vaivaa" Sanoin ja livistin takaisin omaan huoneeseeni. "Kunhan et käytä huumeita, niin kaiken kanssa voi elää. Siinä tapauksessa lennät ulos, kuin leppäkeihäs" mutsi kävi vielä sanomassa ja taatusti tarkoitti sitä. Olo helpottui, vaikka selitystäni ei uskottukaan ja pian pystyin tosiaan keskittymään opiskeluun. Muutamassa tunnissa sain luettua niin paljon, että tiesin sen riittävän pitämään tasoni viimeisessäkin kurssissa. 9.3:n keskiarvo ei tästäkään edelleenkään kärsisi, vaikka elämäni tuntui heittävän muuten häränpyllyä. "Mä vaan oon niin hyvä" totesin ratkaistuani viimeisetkin matematiikan harjoitustehtävät kokeita varten. Illalla lähdin hyvissä ajoin odottamaan Henkkaa sovitulle paikalle. Olin paikalla jo ennen kahdeksaa vaikka tiesin joutuvani odottamaan kauan. Henkka saapui paikalle minuutilleen yhdeksältä, silminnähden tyytyväisenä. "Missä sä oot ollu? Kerro mitä on tapahtunut. "Aloitin pälpättämään, edes tervehtimättä kunnolla. Henkka pysäytti puhetulvani painamalla sormensa kevyesti huulilleni. "Anna mä kerron, ennen kun alotat saarnaamaan. Itseasiassa meil on useampikin vaihtoehto mutta mä oon kehittänyt muutaman täydellisen. " Henkka hymyili silmät tuikkien ja veti minut penkille istumaan. "Johanin peliä voidaan pelata mekin. Kyse on vain siitä, et ketä uskotaan. Sitä paitsi, sil on paljo muutaki paskaa taustalla, millä mä voin kiristää sitä. "Henkka selitti ja aloin ymmärtää mitä hän ajoi takaa. "Mutta onhan sil muitaki tapoja kostaa, ku vaan kertoo kaikille meistä" sanoin miettien piirejä missä Johan liikkui. "Arvaa vaa mitä mä oon keskiviikosta asti tehny. Lyhyesti sanoen poistanut senkin mahdollisuuden. Me ollaan tällä hetkellä niskan päällä niin hyvin, ettei kukaan uskalla edes kusta meijän suuntaan." Henkka sanoi silmät ilkeästi välähtäen. Ymmärsin Henkan tehneen valinnan minun ja veljensä välillä. Helpotuksen tunne oli uskomaton, kun tilanne kokonaisuudessaan valkeni minulle. "En tosiaankaan haluu tietää millä sä sitä kiristät, mut uskomaton mielikuvitus sul on. "Sanoin jo hieman hymyillen. Samassa muistin mutsin kanssa käymäni keskustelun aamulla ja selitin tilanteen Henkalle. "No se olisi ollu yks vaihtoehto. Siis kerta kaikkiaan ulos kaapista. Siin vaan on sellanen juttu, et mä en pysty sanomaan yhtään miten mun vanhemmat reagois. " Henkka sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Henkka nojautui minua vasten ja kiedoin käteni hänen hartioidensa ympärille. Läheisyys tuntui pitkästä aikaa niin hyvältä, että olisin voinut istua samassa asennossa koko yön. "Sä valitsit kuitenkin mut, vaik Johan on sentään sun veli. Onks teijän välit täysin poikki?" sain lopulta kysyttyä asian, joka oli vaivannut mieltäni koko illan. "Ei sentään. Ei me loppupeleis niin erilaisia olla…"Henkka sanoi hetken miettimisen jälkeen. "Mun mielest teis kahessa ei oo muuta samaa, ku ulkonäkö ja sukunimi. Johan on ilkeä, oikee piru" jatkoin uteliaisuuttani samasta aiheesta. "Ei se oikeesti ilkee oo, vaik viimeaikojen tapahtumist sellanen kuva ehkä syntyyki. Muista, et me ollaan identtiset kaksoset ja taatusti kukaan ei tunne meitä kahta yhtä hyvin, kun me kaks" Henkka sanoi hitaasti, kuin harkiten jokaista sanaa. Tiesin, että olisi turhaa kysyä asiasta tarkemmin vaikka mieli tekikin. "Pääasia on kuitenkin, että me voidaan taas olla yhessä. Niin kai me oltais joka tapauksessa." sanoin hetken kuluttua vetäen Henkan pään syliini. Henkka nosti jalkansa penkille mukavampaan asentoon ja otti kädestäni kiinni, kuin vahvistaen äskeiset sanani. Ilta oli jo hämärtynyt sen verran, että saatoimme kenenkään näkemättä nauttia toisistamme. Ilma viileni nopeasti auringon laskettua ja pian tärisimme kylmästä molemmat. "Mennään hei kävelee jonneki viel. Mä en haluu päästää sua viel pois mutta mä jäädyn" sanoin nousten penkiltä ylös. "Mä lämmitän sua, mut mennään vaa. Hölmö, sul on vaa t-paita ja kesähousut päällä. Ei ihme, jos on kylmä. Käydään meillä, mä haen sulle jonku paidan" Henkka sanoi ja lähdimme käsikkäin rannasta kujaa pitkin kohti Tehtaankatua. "Mä en kyl tuu sisään. Käy nopeesti, jooko." sanoin Henkalle, joka oli asiasta täysin erimieltä. "Tuu vaan. Ei Johan oo siellä ja vaikka oliskin ,sillä ei oo enää mitään merkitystä." ´Henkka sanoi, eikös- tästä –juuri- puhuttu- ilmeellään. "En mä tosiaankaan halua viel tavata sitä… Tai ooke sitte" myönnyin, kun tajusin joutuvani kohtaamaan Johanin kuitenkin joskus. Ikävät ja ihanat muistot tulvahtivat mieleeni, kun astuimme ovesta sisään. Asunto oli täysin pimeä eikä Johanista tosiaan näkynyt jälkeäkään. "Mennään ylös, niin saat valita ihan ite minkä paidan otat. Älä pelkää, ainoastaan mä voin syödä sut." Henkka hihitti, kun en liikahtanut oven luota mihinkään. Valitsin sinisen Tommy Hilfigerin collegepaidan mutta Henkka oli asiasta eri mieltä. "Jos ton haluut, niin toi t-paitakin täytyy vaihtaa. Se näyttää törkeeltä tommosena. "Henkka sanoi arvioiden pukeutumistani. "Oikeessa oot, mut mä en viittis rohmuta sentään kaikkia sun vaatteita" Valehtelin, sillä tosiasiassa olin kateellinen varpaitani myöten melkein kaikesta mitä kaapissa oli. Heitin t-paidankin pois ja Henkka huomasi kaulassani roikkuvan ketjun, jonka olin juuri löytänyt romujeni seasta. "Mikä toi on. Anna mä katon."Henkka sanoi kiertäen kätensä kaulani ympärille niin, että sai lukon auki. "Mä sain ton rippilahjaks. Se vaan oli kateissa pitkään." selitin korun historiaa Henkan tutkiessa tarkemmin laatassa olevaa kaiverrusta. "J.N 6.8.1984. Sä oot leijona… Mul on vähän saman tyylinen täällä jossain. "Henkka sanoi mietteissään ja rupesi tutkimaan laatikoitaan. Sillä välin sain puettua lainavaatteet päälleni ja hämmästyin itsekin, kuinka hyvältä ne tosiaan näyttivät. "Löytyi. On siin vähä eroo, mutta samantyylinen kuitenki" Henkka sanoi, kuin vihjaten jotain. En ollut täysin juonessa mukana mutta otin korun käteeni. Koru oli muuten samanlainen, kuin omani, mutta laattaan oli kaiverruksen alle upotettu pieni timantti. "H.S 22.7.1984. Sä oot kans leijona. Siistii." Selitin innostuneena havainnostani. "Haluutko vaihtaa?"Henkka kysyi paljastaen äskeiset ajatuksensa. "Tää on taatusti puolet kalliimpi, ku mun. En mä voi mitenkään…" ehdin sanoa, ennen kuin Henkka veti minut kiinni itseensä. Kädet hakivat korun omastani ja pian ketjun lukko napsahti kiinni niskani takana. "Älä ota sitä ikinä pois. Sun vuoro…"Henkka kuiskasi korvaani ja lukitsin oman koruni hänen kaulaansa. Jännityksen tuomat pienet hikipisarat maistuivat hieman suolaisilta, kun huulemme kohtasivat. Ajatuksistani pyyhkiytyivät kaikki viimeaikojen inhottavat tapahtumat. "Mennäänks viel ulos? Mä tahdon vaan olla sun kanssa" sain lopulta sanottua, kun vedimme henkeä. "Mennään vaan. Meil on aikaa tehä mitä vain haluat." Henkka vastasi iloisesti. Samassa kuului, kun alaovi aukesi ja joku tuli sisään. Askeleet tömistelivät yläkertaan ja pian Johan seisoi ovella, jonka olimme jättäneet auki. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, kun muistelin viimekertaista kohtaamistamme. "Moi. Tota…. mä taidan olla anteekspyynnön velkaa. "Johan sanoi ja ojensi kätensä. "Ei kai siin enää mitään.. " sanoin ja tartuin käteen. Pelko kouraisi jostain selän ja vatsan välistä, kun tajusin kenen kättä "Mun varmaan pitää mennä, Emilia venaa alhaal. Ai nii Henkka, mutsi ja faija tulee jo huomen aamul" Johan sanoi ja heilautti kättään hyvästiksi. Alaovi sulkeutui jälleen ja Johan katosi samaa tietä. Aivoni kieltäytyivät uskomasta tapahtunutta todeksi ja yritin ilmaista asian myös hymyilevälle Henkalle. "Mitä vittua… "oli ainoa mitä sain sanottua. "Mähän sanoin, ettei se vaikuta enää meijän elämään. Parempi, kun et tiedä enempää" Henkka sanoi silmät iloisesti välkkyen. "Ooke sitten mutta mä haluun silti ulos." sanoin entistä hämmentyneempänä, kuinka tilanne oli taas muuttunut, kuin jossain sadussa. Henkka huomasi, että pelkäsin edelleen ja kietoi jälleen kätensä kaulani ympärille. "Nyt luotat muhun . Me eletään omaa elämää ja Johan ei sitä enää sotke!" Hän sanoi äänellä, johon olisi tarvittaessa rouva presidenttikin uskonut. Henkan poski painui omaani vasten, kuin vielä vahvistaen äskeisiä sanoja. Sillä hetkellä olisin uskonut, vaikka Henkka olisi väittänyt ulkona satavan vaaleanpunaisia norsuja. Tiesin, että tämä oli se olotila mitä olin jo pitkään kaivannut ja välillä myös lähelle päässyt. Mikään muu sana ei sitä voinut kuvata, kuin taivas. Sinä yönä vietimme parhaimmat hetket siihenastiset hetket ulkona jutellen ja erosimme vasta myöhään aamuyöstä. Sunnuntai ja osa alkuviikosta kului kotona ja koulussa koeviikon tuoman piinan kanssa. Olimme Henkan kanssa yhtä mieltä siitä, että olisi parempi keskittyä yksinään, vaikka elämä näyttikin aurinkoisen puolensa. Henkka kuitenkin soitti jo tiistaina ja pyysi tapaamaan vanhempiaan, jotka lähtisivät matkoille jälleen viikonloppuna. "Mitä ne musta haluaa? "kysyin ja jännitys sai käteni tärisemään. "Tavataan vaa. Ei ne sua syö, mulla on siihen yksinoikeus" Henkka naureskeli linjan toisessa päässä. "Ooke, mä tuun käymään mutta saat tulla vastaan" sanoin edelleen epäluuloisena. Sovimme tapaavamme Sepänpuistossa, joka oli noin matkan puolessavälissä. Vapisin jännityksestä, kun vihdoin tapaisin Henkan vanhemmat. Henkan äiti oli vaalea, ikäisekseen kaunis ja pukeutumiseltaan taatusti tyylikkäin ikinä tapaamani nainen. Saman tien hänet nähtyäni ymmärsin mistä Henkka oli perinyt kirkkaan siniset, mutta välillä niin tummiksi menevät silmänsä. Naisen silmät kuitenkin tuikkivat iloa ja kuten hetkeä myöhemmin huomasin pientä ilkikurisuuttakin. Tajusin olevani tekemisissä todella rikkaiden ihmisten kanssa, vaikka jo asunto oli sen koollaan ja sisustuksellaan aikaisemmin kertonut. Tarkkailin tilannetta aluksi hiljaisena mutta pian rohkaisin mieleni ja ojensin käteni. "Juuso, Henkan luokkatoveri" sanoin peläten jotain outoa tapahtuvan. Nainen hymyili lämpimästi tarttuen käteeni ja toteutti juuri sen mitä olin pelännytkin. Tai sanat osuivat ainakin erittäin arkaan paikkaan. "Jag heter Carin, trevligt att träffas"nainen vastasi tarttuen käteeni. "Voi venäjä, sehän puhuu ruotsia" ajattelin ja mieleni teki juosta karkuun siltä seisomalta. "Äiti, älä kiusaa pienempiäsi. Sanoinhan, ettei Juuso halua puhua ruotsia" Henkka sanoi yrittäen murhata äitinsä katseellaan. Vilkaisin Henkkaa ihmeissäni, sillä puhetyyli muuttui, kuin taikaiskusta hänen puhuessaan äidilleen. "Älä hermostu poikaseni, en vaan malttanut olla vähän kiusaamatta" Henkan äiti naurahti ystävällisesti, kiinnittämättä minuun enempää huomiota. Pitkä mies, jonka nerokkaasti päättelin olevan Henkan isä, ilmestyi siihen asti suljettuna pysyneen työhuoneen oven takaa. Suora ryhti ja hieman kiharat hiukset olivat selkeästi periytyneet häneltä molemmille pojille. Pelottavan miehestä teki mielestäni tumma katse, joka tuntui arvioivan minua. Muistin nähneeni miehen jossain mutta aivoni kieltäytyivät kertomasta missä. Pelko kouristi vatsaani, kun mies lähestyi minua ojentaen kätensä. "Nyt olet väärässä paikassa. Lähde vielä, kun voit!" karjui siveyspoliisi pääni sisällä. Mies kuitenkin esitteli itsensä vain pikaisesti ja poistui takaisin työhuoneeseensa. "Nähään Juusto perjantaina, sullakin taitaa olla tekemistä tän koeviikon kanssa" Henkka sanoi lopulta, aistien hermostuneisuuteni. "Joo, perjantaina sitte" vastasin ja livahdin ulos vähin äänin. Perjantaina lukukauden viimeinen koeviikko oli vihdoin ohi. Henkka odotti koulun edessä minua, vaikka pääsin vasta muutamaa tuntia myöhemmin kuin hän. "Tuu meille viikonlopuks. Vanhemmat lähti Lappiin ainakin viikoks. " Henkka selitti innostuneena "Tottakai mä tulen teille, jos sä noin kauniisti pyydät mutta ekaks me käydään meillä." virnuilin Henkalle, joka muitta mutkitta lähti mukaan. "Kuulitsä muuten, et sali menee kiinni ainakin kesäks. Mä puhuin vaksin kanssa sillä aikaa, kun venasin sua" Henkka sanoi, hetken hiljaisuuden kuluttua. "Kai me se syksyllä saadaan takas. Nyt on sun vuoro astuu piinapenkkiin nimeltä mutsi!" uhosin Henkalle, joka ei näyttänyt hirveästi pelästyvän. Mutsi taas näytti jotenkin oudolta, kun hän näki Henkan mutta nopeasti hän sai jälleen itsehillintänsä takaisin. Henkka ojensi kätensä ja olisin voinut vannoa, että hänkin ehti huomata mutsin hämmästyksen. Sama puhetyyli, kuin heillä kotona palasi ja Henkka esitteli itsensä koko nimellä. Mutsi oli päässyt jo tilanteen tasalle mutta sanoi kuitenkin jotain mikä sai minut lähes halvaantumaan. "Muutitte ruotsista takaisin suomeen, oletko sopeutunut hyvin?" Mutsi sanoi vilkaisten minua nopeasti. "Juuso on oikeastaan ensimmäinen kaverini täällä mutta erittäin mukava tuttavuus" Henkka vastasi, kuin olisi puhunut tärkeämmällekin henkilölle. Olin ihmeissäni seuratessani heidän keskustelua, ja päätin keskeyttää sen hinnalla millä hyvänsä. "Hei, mee venaa mun huoneeseen. Mä syön jotain ja sitten mennään." sanoin ja livahdin keittiöön mutsin perässä. "Okei, mistä sä tiesit et ne on muuttanu Ruotsista tänne, mä en ainakaan sitä sanonut " kysyin, kun mutsi ei itse asiaa heti paljastanut. Kaivoi vaan jotain lehtikasasta. "Juuso, luepas tuo. Tuo perhe kuuluu suomen kymmenen rikkaimman joukkoon" mutsi sanoi antaen muutaman viikon vanhan lehden käteeni. "Voi vittu! Ei ihme, että näytti niin tutulta!" lipsahti suustani, kun tajusin mistä heidän isänsä olin tunnistanut. Kuva oli komeillut useammassakin lehdessä ja vasta nyt tiesin kenen kanssa olin tekemisissä. "Juuso Johannes Alexander, minun kuulteni et käytä tuollaista kieltä!" mutsi sanoi nauttien saadessaan luetella kaikki kolme etunimeäni mutta tällä kertaa tarkoitti myös sitä. "Joo joo, sori mäkään en tienny tota." vastasin hajamielisenä, miettien miksi Henkka ei aikaisemmin kertonut. "Nyt sitten tiedät missä liikut ja muistat käyttäytyä kunnolla. Nähdään sunnuntaina" mutsi sanoi vielä ja työnsi käteeni muutaman setelin. "Joo, ainahan mä oon kunnolla. " sanoin ja vilkaisin Henkkaan, joka näytti löytäneen jotain mielenkiintoista lattianrajasta. Punavuoren asvalttiviidakko oli jo saanut kesäisiä värejä, puistojen lehtien muuttuessa vihreäksi. Keväinen tuuli puhalteli kasvojani ja tunsin kesäloman lähestyvän. Henkka käveli vierelläni, sanomatta sanaakaan koko matkan aikana. Vilkuilin välillä sivulleni, ja huomasin Henkan keskittyneen aivan muihin asioihin. Hän näytti miettivän jotain, ja olin varma, että saisin kuulla kaiken kysymättäkin. "Juuso, mun olis varmaan pitäny kertoo jo aikasemmin…" Henkka aloitti harkiten joka sanaansa. "Olisin ehkä jättänyt kertomatta muutamia totuuksia eräistä kaksosista. Onneks mutsi otti sen tsoukkina… ainakin toivottavasti" sanoin keskeyttäen Henkan lauseen. "Usko mua, mä en tosiaankaan ajatellut noin pitkälle. Kaikki mitä on tapahtunu on tosiaanki sekottanu mun pään ihan totaalisesti." Henkka sanoi ääni hiukan väristen. Tajusin, että Henkka oli tottunut "rikkaan" elämään, eikä asia ollut tullut mieleenkään. Ei omakaan elämäni kulkenut enää samaa rataa, kuin ennen. Olin loukannut Henkkaa, ja se oli viimeinen asia mitä halusin tehdä. Jatkoimme matkaa, sepänpuiston pallokentän halki, kohti tehtaankatua sanomatta sanaakaan. "Kuule, unohdetaan koko juttu. Kerroithan sä jo aikaisemminkin, että on parempi ettei ihan kuka vaan saa tietää meistä" muotoilin ajatuksiani Henkalle, kun ulko-ovi takanamme oli sulkeutunut. "Ei tässä mitään hätää ole. Itse asiassa taitaa olla parempi, että sunkin mutsi tietää edes jotain" Henkka naurahti heittäen kätensä olkapäälleni. Samassa silmitön kipu iski, jossain yläselän ja niskan välillä. "Ai vittu mulla on niska jumis! " valitin huitaisten Henkan käden nopeasti sivuun. "No joo, jätkä on muutenkin pikkasen kiree. Katotaan onko mulla vielä homma hanskassa. Mee tohon mahalles" Henkka sanoi viitaten sohvaa kohti. Pian hän istui selkäni päällä, painellen tunnustelevasti niska- ja hartiaseudun lihaksia. "Älä saatana noin lujaa. Vitun jätkä, yrität tehdä musta jauhelihaa vai?" valitin, kun kädet osuivat kipeään kohtaan. "Jätkä on oikeesti jumissa. Älä valita, se helpottuu kohta. Relaa, mä laitan jotain musaa." Henkka sanoi hellästi siirtyen hetkeksi stereoiden luokse. Musiikki oli jotain klassista, ja pian huomasin todella rentoutuvani käsien liikkuessa pehmeästi pitkin selkääni. "Näköjään sulla on homma hallussa." kuiskasin unisena hetken kuluttua. "Tottakai mulla on kaikki hallussa" kuului lempeä vastaus jostain pääni yläpuolelta. Hetken kuluttua hän laskeutui viereeni, kietoen kätensä ympärilleni. Nautin läheisyydestä, sekä pehmeistä huulista, jotka tunsin hipaisevan kevyesti omiani, ennen kuin vaivuin uneen. "Voi vittu, kuka kehtaa häiritä" Henkka sanoi ja syöksähti puhelimensa luokse. "Ihan tuntematon numba. Viittisköhän vastaa."Henkka sanoi mutta painoi "Yes" nappulaa kuitenkin. Kuuntelin sohvalta, kuinka Henkka myöntyi johonkin, mitä langan toisessa päässä oleva ehdotti. "Me mennään bilettää. Se oli Mikalis." Henkka sanoi silmät iloa välkkyen. "Ooke, mennään vaa?" sanoin, vaikka en olisi halunnut liikkua senttiäkään seuraavaan kahteen päivään. Mikalis kuului koulun "eliittijengiin", eikä minulla ollut välttämättä mitään mielenkiintoa tavata häntä. Ilman Henkan intoa minua ei olisi saanut niihin piireihin kirveelläkään. Lisäksi vielä Mikaliksen intokehua itseään ällötti minua yli kaiken. "Millon mennään? Kauan mä muuten nukuin?" kysyin edelleen unisena. "Puoltuntii sä vedit lepoo. Lähetään heti, ku saan sulle jostain vaatteet." Henkka vastasi arvioiden minua silmät vilkkuen. "En mä välttämättä jaksaisi tehdä mitään tänään" yritin vielä vihjata halustani pysyä Henkan kanssa kahden. "Siellä on pukubileet. Käy suihkussa ja testaa sitten noita" Henkka kertasi puhelua innostuneena latoen vaatteita sohvan päätyyn. "Pukubileet, mä en oo jostain syystä ees yllättyny" mutisin vielä vastaan mutta Henkka oli päätöksensä tehnyt. Kävin nopeasti suihkussa, ja sillä välin Henkka oli kaivanut kaappinsa kätköistä tumman puvun. "Ai bossii, meinaatsä tosiaan lainaa nää mulle?" Sanoin vetäen vaatteita jo päälle. "Skraka kanssa. Toi on ku tehty sulle… Jumankauta jätkä on ku joku malli." Henkka sanoi silmät tyytyväisyyttä sädehtien. "Mä oon selkeesti pelimies" totesin, kun peilikuva vahvisti Henkan sanat. "Mun pelimies… " Henkka vahvisti tyytyväisenä. Mikalis tuli avaamaan oven ja esitteli meidät muille vieraille. Tuntui hyvältä, kun tajusin ettei ketä tahansa kutsuttu näihin bileisiin. Mikaliksen ilme puhui kuitenkin muuta. Hänen vihamielinen katse viestitti jo alusta lähtien, etten ollut tervetullut. Päätin pysyä mahdollisimman huomaamattomana ja vetäydyin jättimäisen olohuoneen nurkkaan katsomaan televisiota. Upposin nahkaiseen nojatuoliin, josta saatoin samalla tarkkailla muita asunnossa olevia. Huomasin kuvankauniin vaalean pojan seisovan yksinään olohuoneen toisessa laidassa viinilasi kädessään. En saanut katsettani irti hänen puvun peittämästä vartalostaan ja jollain tavalla surullisesta olemuksesta. En ehtinyt kääntää katsettani, ennen kuin hän huomasi tuijotukseni. Päätin näytellä välinpitämätöntä mutta poika oli jo matkalla minua kohti. "Mä oon Eric, sä näytät viihtyvän yhtä hyvin, kuin mäkin." poika avasi keskustelun puhuen suomea hieman murtaen. "Juuso, tulin ton Henkan kanssa" esittäydyin hämmentyneenä pojan rauhallisuudesta. "Mä oon ton Mikaliksen serkku. Tulin ranskasta kesäks tänne. Ois pitäny jättää nää bileet väliin. Mikke alkaa olla taas taistelukunnossa" Eric tuhahti kauempana meluavasta serkustaan. Muistin kuulleeni Mikaliksen muuttuvan väkivaltaiseksi usein otettuaan liikaa. "En mä tiä, en oo tutustunu tarkemmin" sivuutin Ericin kommentin. Jatkoimme keskustelua muista aiheista ja hämmästyin, kuinka alykkääksi Eric osoittautui. Joku toi pullon viiniä ja kaksi lasia, jonka avasimme yhteistuumin. Eric kertoi tuntevansa myös Johanin mutta ei jatkanut aiheesta enempää. "Toi jätkä ei tosiaan kuulu tänne! Lähe menee, sä voit mennä vaikka Antin ja Pasin kanssa tohon pihalle. Sä olet just sitä samaa paskasakkia" joku huusi, ja kun käänsin katseeni näin humaltuneen Mikaliksen tulevan minua kohti. Aivoni kieltäytyivät toimimasta, kiitos Ericin ja viinin. Etsin katseellani Henkkaa, joka saapuikin paikalle nopeasti. "Mikä sua riivaa? Rauhotu, Juuso on mun kanssa" Henkka puhui rauhallisella äänellä mutta silmät seurasivat tarkkaavaisena tilanteen kehitystä. "Vittu mua kiinnosta! Mä vien sen vaikka väkisin helvettiin täältä" Mikalis räyhäsi ja minä putosin kärryiltä lopullisesti. "Mä menen, lähe Henkka mukaan" sanoin ja samassa Mikalis syöksyi minua kohti. "Henkka jää mutta sä et!" Mikalis sanoi häijyllä äänellä kohottaen nyrkkinsä iskuun. Jostain sivulta syöksähti varjo ja silmänräpäyksessä Mikalis makasi maassa henkeään haukkoen. "Juuso on mun kaveri, ja sä muuten et koske yhteenkään mun kavereista!" Henkka puhui jäätävällä äänellä. Siniset silmät tummenivat raivosta, kun hän tuijotti maassa makaavaa Mikalista. Mieleeni tuli Johan, kun hän oli raivonnut minulle aikaisemmin. "Miks sä pyörit tollasten paskojen kanssa? Samanlainen nisti se on, kuin se vitun Miksukin." Mikalis uhosi nousten pystyyn. Mikalis veti kätensä pystyyn asettaen koko painonsa takajalalle. "Lopeta jo. Sä kadut kuitenkin huomenna." Henkka sanoi siirtämättä katsettaan Mikaliksen raivosta punaisiksi muuttuneista kasvoista. "Taitaa rikaspoika ottaa kuonoon. Ja kaverille annetaan kanssa!" Mikalis uhosi lähestyen Henkkaa, joka oli siirtynyt kauemmaksi olohuoneen pöydästä saadakseen tilaa. Henkan jalka vilahti nopeasti, osuen jonnekin Mikaliksen tukijalan ala-osaan ja illan isäntä katseli maailmaa jälleen lattian tasolta. Eric oli jähmettynyt paikalleen ja muutkin vieraat olivat kerääntyneet seuraamaan näytelmää. Pojan vaaleat kasvot kalpenivat pelosta. Henkka ei sanonut sanaakaan, tuijotti vain ylöskömpivää "räyhänhenkeä" tiukasti. "Et sä mulle saatana pärjää, tuuria sulla vaan äskenkin oli" Mikalis sähisi syöksyen kohti Henkkaa tajuamatta vieläkään miten naurettavasti käyttäytyi. Henkka otti nopean sivuaskeleen ja salaman nopea polvipotku osui Mikalista jonnekin pallean tienoille. "Älä yritä enää. Voidaan kokeilla uudestaan hanskat kädessä, jos tosiaan haluat" Henkka sähisi maassa henkeään haukkovalle Mikalikselle. Vilkaisin nopeasti Ericiä, joka vain tuijotti maassa makaavaa Mikalista. Inho ja pelko paistoivat pojan kasvoilta. "Hyvät bileet taas Mikke. Nähään, kuhan oot selvinnyt" joku sanoi ja avasi ulko-oven. Tunnistin puhujan Alluksi, joka oli aina ollut reilu minua kohtaan. Allu poistui vieden mukanaan tyttö-ystävänsä, sekä suurimman osan muuta porukkaa. "Mennään. Ei se tohon kuole." Henkka sanoi minulle "Sopii paremmin, kuin hyvin. Olis tosiaan pitäny muistaa millanen mulkku toi jätkä on." Sanoin muistellen Mikaliksen aikaisempia toilailuja tai mitä niistä olin kuullut. Ulkona tosiaan olivat Antti ja Pasi kaljakassiensa kanssa mutta myös Johan näkyi joukossa. "Venaa hetki, mä käyn kertomassa Johanille… tai tuu mukaan" Henkka sanoi mietteliään näköisenä. Johan oli Emilian kanssa ja moikkasi minua, kuin olisimme parhaatkin ystävät. Henkka kertoi äskeiset tapahtumat Johanille, joka vain aluksi naureskeli "illanisännälle". Hymy kuitenkin katosi, kun Henkka kertoi Ericin olleen myös paikalla. "Mitä vittua se täällä tekee…. Emilia venaa mä käyn ylhäällä" Johan sanoi ja näin jo tutuksi tulleen ilmeettömyyden palaavan hänen kasvoilleen. "Mä en pysy enää mukana Henkka. Kuka Eric on?" Kysyin ja viimeisetkin viinihuurut katosivat aivoistani. "Se on Johanin ystävä. Ei ainakaan tonne jää yöksi."Henkka sanoi ja ymmärsin, ettei asia minulle enempää kuulunut. Johan ilmestyi pian alas ja Eric tosiaan oli mukana. Äsken pelokkaalta vaikuttanut poika pälpätti tapahtumista Johanille, joka hymyili tyytyväisen näk&ou

Klikkaa ylös