Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
TAIVAS:osa 1/7
Laatija
Karv 8D
Julkaistu
19.10.2001 22:28:00
Teksti
Heräsin aamulla kellon soittoon seitsemältä. Ei
helvetti, taas maanantai. Löin kellon kiinni ja
suljin silmäni uudelleen, miettien miten saisin
tämänkin viikon kulumaan. Onneksi oli jo huhtikuu
ja pian alkaisi kesäloma.
Elämä ei ole helppoa , kun on 16-vuotias ja
kaiken lisäksi homo. En tietenkään sitä
kenellekään voi myöntää mutta paineet alkavat
olla jo kovat. Toki "omankädenoikeus" helpottaa
tilapäisesti.
"Juuso alahan nousta" mutsi huusi jostain, juuri
kun olin nukahtamaisillani uudestaan.
"Joo joo" vastasin ärtyneenä. Venyttelin hetken
ennen suihkuun menoa. Olin todennut jo kauan
aikaa sitten, että aamusuihku ja tölkki Battery:ä
on ainoa tapa saada itsensä edes jotenkin
siedettävässä olotilassa koulun penkille.
Kylpyhuoneen peilistä minua vastaan katsoi
vaalea, lyhythiuksinen ja sinisilmäinen
nuorimies. Kroppani on viiden vuoden
tanssiharrastuksen ansiosta kiinteä ja hoikka.
Itse asiassa sanoisin jopa seksikäs, jos haluisin
itseäni arvostella.
Katsoin kelloa ja huomasin olevani taas myöhässä.
Muotoilin hiukseni vahalla mukavasti pörröiseksi,
mielestäni tyylikkäälle mutta huolettomalle
kampaukselle. Sitten vaan kiireesti vaatteet
päälle ja jääkaapin kautta ulos. Kouluun on
onneksi lyhyt matka ja livahdinkin noin minuuttia
ennen tunnin alkua paikalleni luokan takimmaiseen
nurkkaan.
Matematiikka on yksi lempiaineistani, mutta tänä
aamuna ajatukseni harhailivat jossain aivan
muualla. Meidän luokalla nimittäin aloitti uusi
oppilas. Hän oli juuri sitä, mistä olin aina
unelmoinut, tajuttuani pitäväni pojista.
Vaaleanruskeat, vähän kiharat hiukset, kirkkaan
siniset silmät ja täydellisen suora ryhti.
Tyylikkäiden kangashousujen ja tennispaidan alla
näytti olevan hoikka mutta treenattu kroppa.
Mielikuvitukseni alkoi jo riisumaan hänen
vaatteitaan, kun luokanvalvojamme (Määttä) sanoi:
"Meillä on uusi oppilas ilonamme, Henrik
suorittaa kanssamme loppuvuoden kurssit.
Tulisitko esittelemään itsesi luokan eteen."
Uusi poika tuntui jähmettyvän paikalleen ja
kirkas puna levisi hänen kasvoilleen. Tuntui,
kuin kaikkien silmät olisivat uppoutuneet häneen.
Vitun Määttä, ajattelin mielessäni. Onko kaikki
ihmiset nolattava heti. Tunsin sääliä Henrikkiä
kohtaan, koska tiesin minkälaista on mennä
puhumaan tuntemattomalle luokalle heti alussa.
Toivottavasti luokan kusipäät tajuaisivat olla
edes hiljaa.
"Öö, mä oon Henkka ja muutin tänne ruotsista kaks
viikkoa sitten" hän aloitti epävarmalla äänellä.
Siinä se tuli, pelkkä sana ruotsi tuotti meidän
luokalla ongelmia. Varsinkin Antti ja Pasi,
luokan kovat jätkät, olisivat hänen kimpussaan
sen takia.
"Mä harrastan lähinnä yleisurheilua ja muuta
sellasta " Henkka jatkoi, punastuen yhä enemmän.
Määttä toivotti hänet tervetulleeksi ja pyysi
valitsemaan istumapaikan. Onneksi Määttäkin
näytti tajuavan, mitä sanasta ruotsi saattaisi
seurata tässä idioottien joukossa.
Henkka lähestyi minua kysyvästi katsoen.
Nyökkäsin vain kevyesti ja hän istuutui viereeni.
Poika näytti uppoutuvan täysin ajatuksiinsa,
unohtaen kaiken ympärillään olevan. Minä sen
sijaan en saanut silmiäni irti hänestä. Tunsin
kaluni jäykistyvän haarojeni välissä, kun
katselin hänen virheetöntä ihoa ja täydellisen
kauniita kasvonpiirteitä.
"LOPETA HETI NUO AJATUKSET" huusi tuo tuttu ääni
mielessäni. Olin nimennyt äänen siveyspoliisiksi.
Se puhuu aina, kun ajatukseni menevät liian
lähelle halujani väärässä paikassa. Ääni oli
luultavasti pelastanut minut, kun edellisen
kerran ihastuin erääseen poikaan ja olin lähellä
kertoa sen hänelle. Poika osoittautui myöhemmin
todelliseksi naistenmieheksi, ainakin omien
sanojensa mukaan. Jokaista tuntemaani tyttöä hän
väitti naineensa. Enään en ole missään
tekemisissä hänen kanssaan.
Tunti loppui ja pettymyksekseni Henkka jäi
juttelemaan maikan kanssa muiden poistuessa.
Seuraavilla tunneilla hän meni istumaan aivan
luokan toiseen laitaan. Paniikki alkoi vallata
mieltäni, oliko minut huomattu. Oliko
tuijotukseni ollut liiankin selkeää?
Päätin ottaa asiasta selvää ja koulun loputtua
juoksin Henkan perään. Hän huomasi minut ja
pysähtyi odottamaan.
" Moi, mä oon Juuso" esittäydyin hengästyneenä.
Henkan katseessa oli jotakin mitä en pystynyt
tunnistamaan. Siniset silmät uppoutuivat omiini,
kuin kuuma veitsi voihin. Luulin aluksi, että se
on ujoutta mutta totesin sen vihaksi ja
epäluuloksi hänen seuraavien sanojensa jälkeen.
"Jaa. Tekeekö sunkin mieli kokeilla osaako hurri
tapella?" hän sanoi vihaisena.
Tajusin saman tien mistä oli kyse. Pasi ja Antti
olivat käyneet hänen kimppuunsa. Miksi en
varoittanut häntä heti aluksi. Tyhmä minä!
" En mä sitä. Käviks ne kaks kusipäätä suhun
käsiks?" kysyin pelästyneenä.
"Kyllähän ne yritti mut yritykseks jäi" hän
vastasi hieman ystävällisempään sävyyn.
Kävi ilmi, että kovat pojat olivat saaneet kunnon
opetuksen. Henkka nimittäin harrastaa myös
thainyrkkeilyä ja oli käyttänyt taitojaan
pakkotilanteessa.
Siinä siis syy miksi hän ei halunnut istua
vieressäni enää lopputunneilla. Tietenkin hän
luuli minun kuuluvan samaan porukkaan. Minua
nauratti, en pystynyt hillitsemään itseäni
kuvitellessani kuinka uhoaisin Pasin ja Antin
kanssa.
"Ei helvetti. En mä niiden kanssa pyöri. Ne on
ihan täysin idiootteja" sopersin nauruni lomasta.
"Joo, niin mä arvelinkin mut en viittiny ottaa
riskiä. Mieluummin mä oon yksin." hän jatkoi
tasaisella, vielä poikamaisella äänellään.
Päätin vaihtaa aihetta ja niinpä juttelimme
urheilusta ja muista harrastuksista. Kun kerroin
hänelle tanssiharrastuksestani hänen silmänsä
välähtivät taas kummallisella tavalla. Hetken
hiljaisuuden jälkeen hän kertoi, että oli myös
tanssinut ennen kuin keskittymistään
yleisurheiluun.
Juttelimme hetken ja huomasin hänen selvästi
pitävän seurastani. Niinpä kysyin kiinnostaisiko
häntä auttaa minua ruotsin läksyissä illalla.
Tosiasiassa en ruotsissa apua tarvinnut.
Hetken epäröinnin jälkeen hän suostui ja sovimme
tapaamisen hänen luonaan Eirassa. Tunsin lämmön
leviävän sisälläni. Tiesin ihastuneeni tuohon
sinisilmäiseen enkeliin.
Ruotsin tehtävät sain tehtyä jo ennen sovittua
tapaamista. Henkka ei vastustellut, kun ehdotin
että lähtisimme sen sijaan ulos. Useamman tunnin
kiertelimme Kaivopuiston lähistöllä ja juttelimme
kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Kävi
ilmi, että heidän perheensä oli asunut Ruotsissa
vain muutaman vuoden.
Välillemme oli kehittymässä jotain erilaista.
Mieleni teki ottaa hänen pieni kätensä omaani ja
suudella hänen pehmeitä huuliaan. Huomasin myös
hänen katselevan minua mutta en pystynyt
päättelemään mitään hänen ilmeistään. Pelkoni
kasvoi. Entä, jos hän tajuaisi minun olevan homo.
Täytyisi olla varovainen!
Yhden viikon aikana tutustuin häneen paremmin,
kuin yhteenkään ihmiseen aikaisemmin. Hän pyysi
minua viikonloppuna bileisiinsä, jonne tulisi
jotain muitakin hänen tuttaviaan.
" Tottakai mä tuun, jos saan jäädä sun luo
yöks "sanoin ja kirosin samalla itseni syvimpään
helvettiin. Siveyspoliisin ääni suorastaan
karjui. Nyt hän viimeistään tajuaisi minun olevan
homo.
Henkka vain kohautti olkapäitään ja sanoi :
Sopiihan se. Et kai sä voi kännissäkään himaan
mennä? Niin en tosiaan, vastasin helpottuneena.
"Mä hommaan juomat ja muut. Me voidaan nukkua mun
sängyssä molemmat, niin ei tartte sitten siivota
aamulla älyttömästi", hän sanoi katsoen
ensimmäistä kertaa syvälle silmiini. Tuntui, kuin
pyörtyisin siihen paikkaan. Silloin tajusin
rakastuneeni häneen.
Perjantai aamuna nousin jo ennen kellon soittoa.
Tänään olisi se suuri päivä. Ryntäsin suihkuun ja
huomasin omaavani erektion heti aamusta. 17 cm
sojotti kohti taivasta, kuin lipputanko. En
ehtinyt tehdä asialle mitään, sillä minun pitäisi
myös pakata laukkuun vaatteet yöpymistä varten.
Valitsin päälleni Tommy Hilfigerin boxerit ja t-
paidan sekä Polon kangashousut. Katsoin peiliin
ja totesin näyttäväni täydelliseltä bilettäjältä.
Pakkasin reppuun vielä joitain vaihtovaatteita
varmuuden vuoksi.
Vanhemmilleni selitin meneväni suoraan koulusta
Henkalle ja he suostuivat yllättävän nopeasti.
Kai he olivat tyytyväisiä, kun vihdoinkin minulla
oli kaveri.
Koulu jäi kuitenkin siltä päivältä väliin. Menin
suoraan aamulla Henkan luokse, kuten olimme
sopineet. Asunnon koko yllätti minut täysin.
Vähintään 350 neliötä kahdessa kerroksessa.
Kattohuoneisto parhaalla paikalla Helsingissä.
Henkka kertoi, että hänen vanhempansa olivat
lähteneet viikonlopuksi sukulaisten luokse ja
veli jonnekin toisiin bileisiin, mutta tulisi
yöllä kotiin. Veljestään hän ei ollut aikaisemmin
maininnut sanallakaan mutta huomenna tapaisin
hänetkin.
Järjestelimme kaiken valmiiksi iltaa varten,
jonka jälkeen Henkka esitteli asuntoa. Henkan oma
huone muistutti hyvin paljon omaani. Tyypillinen
teinipojan huone. Vaatteita pitkin lattiaa,
työpöytä, iso sänky ja tietysti tietokone. Omaani
verrattuna huone oli varmasti kaksi kertaa
suurempi. Hänen veljensä huone oli aivan yhtä iso
ja sotkuinen. Heidän huoneensa olivat yläkerran
ainoat huoneet, vessan ja kylpyhuoneen lisäksi.
Alakerrassa oli vanhempien huone, keittiö ja
isoin näkemäni olohuone. Koko asunto oli
sisustettu hyvin kalliilla ja modernilla maulla.
Seitsemän aikaan alkoi vieraita saapua. Kaiken
kaikkiaan noin kymmenen tyttöä ja poikaa.
Joimme aika reilusti ja tunnelma rentoutui
sopivasti. Musiikki soi koko illan rauhallisella
volyymilla. Tanssin hitaita yhden tytön kanssa,
joka esittäytyi Emiliaksi.
Kuinka mielelläni olisinkaan tanssinut Henkan
kanssa, tuntenut hänen lämpimän kropan omaani
vasten. Henkkakin tanssi jonkun kanssa mutta
minusta tuntui, että hän ei suuremmin ollut
kiinnostunut koko tytöstä. Henkalla oli koko
illan kummallinen ilme aina minua katsoessaan.
Kunpa pystyisin lukemaan hänen ajatuksensa
Viimeiset vieraat lähtivät kahden tienoilla ja
minä olin valmis nukkumaan.
"Me siis nukutaan samassa sängyssä?" kysyin
unisena
"Joo, ei sotketa muita huoneita enempää", Henkka
vastasi.
Kiipesin yläkertaan hänen huoneeseensa ja heitin
kaikki vaatteet, paitsi boxerit, pois. Henkka
jätti myös pelkät alushousut päälleen ja menimme
sänkyyn.
Juttelimme hetken illan tapahtumista ja tytöistä,
joita tanssitimme. Henkan tyttö olisi halunnut
jäädä yöksi mutta Henkka ei ollut innostunut
asiasta. Hän oli selittänyt, että vanhemmat
tulisivat aikaisin aamulla, joten nyt ei käy.
Haluni koskettaa Henkkaa kasvoi koko ajan. Tunsin
hänen lämpönsä vaikka välissämme oli ainakin 30cm
matka. Hivuttauduin hitaasti häntä kohti ja pian
olin lähes kiinni hänessä. Katsoin hänen
syvänsinisiin silmiinsä, kuin lupaa kysyen. En
voinut enää hillitä itseäni vaan suutelin häntä
ja hän vastasi suudelmaani. Kietouduimme
toisiimme ja kätemme liikkuivat tunnustellen
toistemme paljaalla iholla. Pystyin tuntemaan
jokaisen lihaksen hänen jäntevässä kehossaan.
Pian olimme molemmat alasti hänen sängyllään.
Hänen peniksensä, joka painautui vatsaani vasten,
oli valtava verrattuna hänen pieneen kokoonsa.
Henkka hieroi itseään minua vasten suudellen
minua koko ajan. Vastasin suudelmaan, vastasin
hänen liikkeisiinsä. Kosketin kevyesti hänen
kiveksiään. Olimme yhtä. En kestänyt enää. Tuntui
kuin kaluni räjähtäisi hänen vatsaansa vasten.
Kun orgasmi tuli, luulin menettäväni tajuntani.
Henkalta tuli lähes samaan aikaan kanssani,
kevyen ynähdyksen saattamana.
Ennen nukahtamista viimeinen asia minkä tajusin
oli, että rakastin tuota outoa poikaa enemmän
kuin mitään maailmassa.
Aamulla heräsin armottomaan päänsärkyyn. Henkka
nukkui vielä, enkä viitsinyt herättää häntä
turhan takia. Niinpä päätin etsiä Buranan omin
avuin ja hipsiä sitten vähin äänin takaisin.
Vessassa olisi varmasti lääkekaappi ja sinne
suunnistinkin. Buranat löytyi helposti ja
nielaisin saman tien kaksi. Peilistä tuijotti
naama, jota en meinannut omaksi tunnistaa "Hui
saatana" sanoin peilikuvalle, toivoen sen sillä
katoavan. Eihän se minnekään lähtenyt. Onneksi
tämmöistä ei tapahdu joka viikonloppuna,
ajattelin.
Jossain soi kännykkä. Ääni tuli Johanin suljetun
oven takaa. Johankin on tullut jossain vaiheessa
kotiin, päättelin nerokkaasti hänen vastatessa
puhelimeen. Ääni kuulosti yllättävän tutulta.
Mistä tunsin tuon äänen?
Enempää miettimättä palasin Henkan huoneeseen.
Paha olo ja morkkikset alkoivat jyskyttää
päässäni. Päätin kuitenkin yrittää nukkua vielä
hetken. Eihän se enää onnistunut ja pian
Henkkakin avasi silmänsä.
"Huomenta monsteri"sanoin Henkalle, joka ei
näyttänyt todellakaan hyvinvoivalta.
"Mtääh, missä?" hän ynisi takaisin, tajuamatta
yhtään kuka puhui.
"No sinä siinä" sanoin ja työnsin käteni hänen
peittonsa alle. Hänen koko vartalonsa säpsähti
kosketuksestani. Olin vetämässä kättäni jo pois
mutta hän tarrasi siihen tiukasti kiinni.
"Kuule, siitä eilisestä" hän aloitti ja pelko
täytti jälleen mieleni. Katuiko hän sittenkin?
"Olitsä tosissas vai halusitko vaan kokeilla ?"
hän jatkoi ääni värähtäen.
Henkan silmät alkoi kostua kyynelistä. Näin
kuinka häneen sattui. En miettinyt hetkeäkään
vastausta. Tajusin ettei hän tuntenut minua vielä
tarpeeksi hyvin tietääkseen milloin olen
tosissani. Tosin samat ajatukset olivat
vaivanneet minuakin koko aamun mutta nyt sain
vastauksen kysymättäkin.
Vastaamisen sijasta suutelin hänen pehmeitä
huuliaan. Hän vastasi suudelmaani ja kietoutui
minuun, kuin peläten menettävänsä minut, jos
päästäisi irti. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan,
olimme vain ja nautimme toistemme läheisyydestä.
"Onks Johan tullu jo" Henkka kysyi hetken
kuluttua huolestuneen oloisena.
"Joo, ainakin mä kuulin jotain ääniä sen huoneest
tos vähän aikaa sitte" vastasin.
"Hei, mun täytyy kertoo sulle jotain. Johan ja mä
ollaan kaksosia." Henkka sanoi, jotenkin oudolla
äänellä.
" Aijaa" sanoin ihmettelemättä asiaa sen enempää.
"Siis me ollaan identtiset. Meitä ei erota
kovinkaan moni." Henkka jatkoi ja aistin, ettei
asia ollutkaan niin yksinkertainen. Jotain jäi
kertomatta, mutta en halunnut udella liikoja.
Kuittasin asian vain olankohautuksella.
Hetken kuluttua Henkka muisti, että täytyisi
aloittaa siivoaminen ja vedimme vaatteet nopeasti
päälle. Johanin ovi oli edelleen kiinni eikä
mitään elonmerkkejä sieltä suunnasta ollut
havaittavissa.
Yläkerrassa ei siivoamista ollut, mutta
alakerrassa sitäkin enemmän. Joku oli yrjönnyt
keittiön lavuaariin ja pulloja joka paikassa.
Kahden tunnin uurastuksen jälkeen paikka loisti
puhtautta ja saatoimme hengähtää hetkeksi.
Valitsin mahtavasta cd-valikoimasta
sattumanvaraisesti levyn ja kuinka ollakaan T-
Rexin I love to boogie jyrähti soimaan. Yksi
lempibiiseistäni, niinpä päätin näyttää mitä olin
tanssitunneilla oppinut. Rytmi vei minut mukanaan
ja pyörin villisti ympäri olohuonetta. Oma
koreografiani, mutta ei hassumpi.
Henkan ilme oli aluksi äimistynyt mutta pian
hänenkin jalat rupesivat liikkumaan musiikin
tahdissa. Hän pääsi ällistyttävän nopeasti mukaan
ja pian liikkeemme kävivät yhteen, kuin olisimme
harrastaneet tätä vuosikausia. Olihan hänkin
tanssinut joskus.
Biisit vaihtuivat ja tahtimme vain kiihtyi.
Henkka otti vankan otteen lantiostani, ponnistin
jaloillani ja nousin ilmaan. Olin täysin hänen
hallinnassaan. Lensin puolikaaressa ilman halki
ja hän laski minut pehmeästi jaloilleni lattialle
pitäen edelleen minusta kiinni. Nopealla
liikkeellä hän vetäisi minut kiinni itseensä
laskien kätensä lantioltani pakaroilleni.
Kiersin käteni hänen kaulansa ympärille ja
painoin huuleni hänen pehmeille huulilleen. Hän
maistui vähän suolaiselta, kuuman tanssin
jälkeen. Kiihotuin mielettömästi ja työnsin
kieltäni hiukan raollaan olevaan suuhun. Voi
kunpa tämä jatkuisi ikuisesti
En tiedä kauanko suudelmamme kesti mutta kevyt
rykäisy keskeytti sen.
" Hyvin tanssittu. Kuuluuko toi loppu suudelmakin
siihen?"
Johan seisoi portaiden yläpäässä katsellen meitä
ilmeettömästi. Vaikka Henkka kertoi heidän olevan
identtiset, olin ällikällä lyöty. Tuo ääni oli
täsmälleen sama, kuin Henkan. Jopa hymykuopat
olivat samalla paikalla.
Johanin silmissä oli ilme, jota en pystynyt
tulkitsemaan. Oliko se inhoa? Näinkö siis
loppuisi onneni Henkan kanssa. Se oli ainut asia,
mitä pystyin ajattelemaan.
Henkka ei reagoinut Johaniin millään tavalla.
Katsoi vain tiukasti takaisin tyly ilme
kasvoillaan. Mikä oli vialla?
"Millon tulit himaan" Henkka kysyi, kuin mitään
ei olisi tapahtunut.
" Seiskan pintaan. Arvaa väsyttääkö? Kivat bileet
siellä Miksulla" Johan vastasi rennosti ja kaivoi
jostain pullon siideriä.
Henkka jähmettyi kuullessaan Miksun nimen. Hänen
naamansa muuttui raivosta punaiseksi. Mitä
helvettiä oli tekeillä? Henkka vaikutti siltä,
kuin Miksun luona oleminen olisi vakavampi juttu,
kuin se että olimme juuri suudelleet hänen
veljensä silmien edessä.
"Hei älä viitti enää juoda. Mutsi ja faija tulee
parin tunnin sisällä" Henkka melkein huusi
veljelleen.
"Mitä vittua se sulle kuuluu, juonko vai en.
Näkyy!" Johan huusi takaisin ja häipyi ovesta
ulos.
Mitä oikein oli tapahtunut? Minne Johan lähti?
Olin aivan liian hidas näin moneen tapahtumaan.
En ehtinyt kysyä mitään, ennen kuin Henkka
sanoi :
"Taitaa tulla ongelmii. Johan ei kerro meist, mut
se, että se lähti, voi olla vakavampi juttu. Sun
täytyy auttaa mua."
Henkan sinisistä silmistä paistoi pelko. Tunsin
itseni avuttomaksi, kun en tiennyt miten
auttaisin.
"Tottakai autan. Sun pitää rauhottua ekaks ja
sitten kerrot mitä pitää tehdä." Sanoin
onnettomana.