Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Fantasiaako... Osa 3.
Laatija
Jope
Julkaistu
16.10.2001 12:34:00
Teksti
KESÄNOVELLI jatkuu Osa 3.
Peittelin Tarun alastoman vartalon hellästi ja
avasin makuuhuoneen ikkunan, sillä ilma oli
sakeana rakastelumme jäljiltä. Suljin oven ja
laskin koiran vapaasti. Se juoksi heti
makuuhuoneen ovelle haistaen jotain kiimaista. En
kuitenkaan laskenut sitä sinne.
Annoin koiralle ruokaa ja menin suihkuun. Pelkkä
pyyhe lantioillani aloin valmistella kevyttä
välipalaa meille kahdelle. Koira oli selvästi
rauhaton ja mulkoili minua suurilla ruskeilla
silmillään linnoittautuen ulko-oven eteen. Taisi
haluta jo ulos iltakävelylle.
Siinä puuhastellessani kuulin suihkun äänen. Olin
jättänyt Tarun viereen puhtaan pyyhkeen vähän
kuin vihjeeksi. Suihkun äänen loputtua laitoin
pikaisesti uutta tunnelmamusiikkia päälle.
Taru tuli suihkusta pelkkään pyyhkeeseen
kietoutuneena kuivatellen tukkaansa. Olisin
halunnut kaapata hänet heti syliini ja kantaa
takaisin makuuhuoneeseen. Vaihdoimme kuitenkin
halauksia ja muutamia helliä suukkoja ja sanoja.
Taru huomasi kattaukseni ja kysyi hymyillen, että
mitäs nyt aiot. Kerroin vain laittavani pientä
välipalaa. Pizzaa ja muuta sellaista pientä.
Söisimme paremmin sitten myöhemmin. Kerroin myös,
että meidän olisi syytä lähteä sen jälkeen
käyttämään koiraa ulkona.
Taru vähän epäili sanoen, että jospa tulee
tuttuja vastaan? Sanoin, että ei varmaankaan
tule, sillä meillä on koiran kanssa salaiset
reitit. Tarkoitin noita joenrannan kävelyteitä.
OK. hän sanoi. Tehdään sitten niin, mutta kannat
myös riskit tästä. Hymyilin, sillä tiesin, että
mitään vaaraa tästä ei olisi kenellekään.
Söimme ja joimme hieman viiniä. Laitoimme
ulkovaatteet päälle. Taru pisti vielä varmuuden
vuoksi hupun päähänsä ja jätti silmälasinsa
keittiön pöydälle, että häntä ei tunnistettaisi
ihan helposti.
KÄVELYLLÄ
Siinä lähtöä tehdessämme nuori ystäväni Hessu
soitti. Kertoi taas olevansa rahapulassa. Halusi
vippiä 400 mk. Moitin häntä sanoen, että olet
tuon verran jo muutenkin velkaa, mutta OK.
pitäähän miestä auttaa.
Hessu on 24 -vuotias, isokokoinen nuorimies.
Metsuri ammatiltaan. Olen käyttänyt häntä mm.
mökkieni metsänkaatotöissä. Hänellä ei ole isää
eikä äitiä lähellä, joten toimin hänelle kait
sellaisena miesmallina. No se kyllä sopii.
Olenhan tehnyt tuota nuorisotyötä paljonkin.
Sovimme, että hän hakee rahat Meritan edestä, kun
olen käynyt pankkiautomaatilla..
Lähdimme Tarun ja koiran kanssa ulos. Kävelimme
joenrantatietä hitaasti. Olin laskenut koiran
vapaaksi. Kävelimme pankkiautomaatin luo ja
nostin sieltä 400 mk, itselläni oli silloin
lompakossa ihan riittävästi rahaa. Olin näet
ennakolta tehnyt budjetin, että paljonko Taruun
kannattaisi satsata. Aika paljon olin
laskelmoinut.
Hessu tuli ja annoin rahat. Hän kysyi minulta,
että mikäs kaunotar sulla jälleen on mukana.
Taidat vaihtaa niitä kuin paitaa. Hän vitsaili.
Hessu kyllä tietää tasan tarkkaan tilanteeni.
Olimme jopa sopineet noista vuorosanoista
etukäteen. Näin teen hänellekin, jos yhyttäisin
hänet jonkun naisen kanssa. Sellaista miesten
keskinäisiä juttuja.
Taru loukkaantui selvästi ja ilmoitti kuuluvalla
äänellä haluavansa lähteä jo pois. Huomasin
kuitenkin hänen vilkuilevan mielenkiinnolla
Hessua. Mikäs siinä. Raavas iso nuorimies. Ja
tiesin hänet armottomaksi panomieheksi.
Monta kertaa viikon aikana häneltä tulee öisiä
soittoja, että Nyt olis taas pillua tarjolla.
Tarvittaisiin kokenutta miestä apuun. Olen tällä
laskettelukeskuskuksessa nuorten hesalaisten
naisten kämpillä. No en eräänkään kerran
lähtenyt. Tarjosin vain isoa koiraani apuun.
Hessu vei viestiä eteenpäin ja oli samalla
lentänyt kämpästä ulos. En ollut noihin
houkutuksiin sortunut, sillä etsin elämäni naista.
Lähdimme kävelemään takaisin joenrantaan
tarkoituksena viedä koira ensin 4H kerhon
koiranhoitajan luo, jonne jättäisimme sen
viikonloppuhoitoon.
Siinä hitaasti kävellessämme ja niitä näitä
jutellessamme, kysäisin vähän niin kuin heittona,
että oletko koskaan kokeillut kahta miestä yhtä
aikaa ja kiinnostaisiko? Taru meni hiljaiseksi.
Pysähtyi. Katsoi minua ilkikurisesti silmiin ja
sanoi, että Niin. Seikkailuahan tämä kaikki on,
mutta haluan vain sut. Pikkaisen jäi sellainen
vaikutelma, että josko sittenkin haluaisi kahta
miestä yhtä aikaa, ties vaikka kolmeakin. No jää
nähtäväksi, tuumailin mielessäni.
Siinä hitaasti kesä-illan auringossa kävellen
saavuimme laivalaiturille ja veneiden luo.
Kysäisin, että mitä mieltä hän olisi, jos
huomenna lähtisimme veneilemään. No mikäs siinä,
onks sulla vene? - Hän kysyi. Osoitin sormellani
isohkoa valkoista venettä ja sanoin, että tuo.
Olin tosin vuokrannut sen häntä varten ihan
tarkoituksella. Veneessä oli iso hytti ja pieni
keittiö yms. mukavuudet. Sovimme, että lähtisimme
sillä heti huomisaamuna herättyämme.
Kävimme vielä syömässä tulista italialaista
pastaa, pitkää ja liukasta spagettia ja joimme
muutaman oluen sen kyytipoikana. Lähdimme kohti
asuntoani kiertoteitä, että Tarun ystävät eivät
vaan huomaisi häntä.
Asunnolleni päästyämme otin kaapista makean
minttulikööripullon ja tein meille molemmille
siitä tuhdit paukut. Järjestelimme vähän paikkoja
ja teimme television eteen ns. siskon pedin,
sillä olimme sopineet katselevamme videoelokuvan.
Otin Cipsi -pussin kaapista. Tein PopCorneja ja
laitoin ison kulhollisen irtokarkkeja
lähettyville.
Kävimme molemmat suihkussa erikseen, sillä
hankkimani pesukone valtasi kylppäristä niin
suuren alan, että ei sinne kahta enää oikein
mahtunut. Taru jätti kylppärin oven auki
mennessään suihkuun ja näin hänen pesevän itsensä
erittäin huolellisesti. Erityisesti peppunsa
alueen ja hyvin syvältä. Tiesin Tarun pitävän
myös anaalista. Oli kertonut siitä puhelimessa.
Tunsin taas viisarini värähtävän, sillä
aavistelin tästä illasta tulevan paljon muuta
kuin pelkkä television katselu-ilta.
Kuulin, kun Taru meni makuuhuoneeseen. Sieltä
palatessaan hän oli kietoutunut löysästi
solmittuun kylpytakkiini. Miten oli senkin
löytänyt. Itselläni oli päälläni vain
lantiopyyhe. Hän painautui tiukasti selkääni
vasten työntäen lantiotaan voimakkaasi minua
kohden ja kysyi, että Mitäs herkkuja täällä
laittelet? -. Kerroin vain valmisteluistani video-
iltaamme varten. Hänen kätensä hakeutui puoli
jäykälle kullilleni ja puristi sitä niin lujaa,
että oikein kipeää teki.
Käännyin häntä vasten ja otin kiinteistä
pakaroista kiinni. Puristin niitä niin kovaa,
kuin osasin. Annoin hänelle samalla sellaisen
kielisuudelman, että Tarun jalat oli mennä alta
pois.
Talutin hänet hellästi siskon pedillemme.
Laitoin kevyen lakanan peitoksi ja menin
jatkamaan puuhasteluani keittiössä. Taru laittoi
jonkun pikkulaukun pianon viereen.
Kullini oli jo aivan jäykkänä ja pikkaisen
häiritsi ruuanlaittoani. Olin nimittäin tekemässä
lämpöisiä voileipiä meille molemmille. Pidän
ruuanlaitosta, jos on joku tärkeä kohde. Tärkein
on tietenkin oma poikani, jolle laitan joka
viikonloppuna ihan oikean kotiruuan. Oikea
perunamuusi ja nakki- tai lihapullakastike ovat
hänen herkkuaan.
Taru tuntui olevan rauhaton, sillä olin laittanut
erään tarkoin valitun videon päälle. Olin sen
parissa runkannut monta kertaa. En kuitenkaan
halunnut mennä häiritsemään, vaan laitoin ruuan
kaikessa rauhassa loppuun.
Kun katoin olohuoneen sohvapöydän - niin hyvin
kuin osasin- ja laskin lämpöiset iltapalat
pöydälle, hän hyökkäsi lattialta kimppuuni repien
lannepyyhkeeni irti ja imaisi kullini syvälle
suuhunsa. Tuntui taivaalliselta. Tulin melkein
heti ja halusinkin tulla. En kestänyt pitkään
imutusta ja Tarun taitavaa kielen käsittelyä, kun
spermani täytti hänen suunsa ja sitä valui hänen
suupielistään. Hän nieli kuitenkin suurimman
osan. Hän jatkoi imemistä, mutta sanoin, että
Älä sattuu vähän - . Revin hänet irti ja
painoin takaisin lattialle, pehmeille patjoille.
Kävin hänen päälleen, kuin vangiten hänet.
Samalla hamusin toisella kädellä hänen laukkuaan
ja löysinkin sieltä hakemani, öljypullon. Paljon
muutakin sieltä tunnistelin, mm. tekokalun ja
muita seksileluja.
Käänsin Tarun vatsalleen ja sanoin haluavani
hieroa häneen öljyä. Se oli jotain sellaista
myskin tuoksuista. Siirsin sivuun hänen lyhyet
hiuksensa ja Tarun alastonta vartaloa ihaillen
kaadoin öljyä ensin käsilleni lämmittäen sitä ja
otin tiukan otteen hänen niskastaan sanoen, että
Nyt narttu saat sellaisen käsittelyn, että
tuntuu -.
Hieroin Tarun hartioita, selkää ja siirsin käteni
yhä alemmaksi. Lisäsin käsiini lisää öljyä. Kun
pääsin hänen kiinteille pakaroilleen, niin en
kestänyt enää. Levitin lähes väkisin hänen
jalkansa ja kuljetin kieleni hänen levitettyjen
jalkojensa väliin.
Nuolin Tarun peppureikää hyväillen samalla hänen
limaista pilluaan. Taru liikahteli levottomasti
aina kun kosketin kielelläni hänen peppuaan.
Tarun lantio alkoi liikkua hyvin levottomasti. Se
nousi ja sousi, niin, että en aina pysynyt
mukana. Kun yritin työntää kieleni hänen
peppuunsa, hän kieltäytyi ja sanoi, että - Näin,
mutta pistä reilusti öljyä - . Voitelin kullini
hyvin ja Tarun tiukan peppureiän. Tiukka vittu
ei enää tarvinnut lisää liukastusta, sillä se oli
kiiltävän märkänä kiimasta.
Nostin Tarun kontalleen. Hänen ihana, paljas
vittunsa oli siinä täysin avoimena,
lemmennesteistä kiiltävänä. Olin kuitenkin
kiinnostunut nyt enemmän hänen tiukasta
peppureiästä. Lisäsin käsiini öljyä ja työnsin
etusormeni varovasti Tarun tiukkaan pyllyyn. Taru
huohotti ja vaati lisää.
Katkonaisten sanojen seasta kuulin Tarun sanat,
että Lisää, lisää. Paina kyrpä sinne, mutta
ole varovainen, älä satuta -, hän huohotti.
Televisiosta kuului kiihkeää naimisen ääntä.
Nousin polvilleni ja voitelin vielä hänen
anuksensa ja kullini. Työnsin kullini kuitenkin
ensin rajusti märkään vittuunsa. Taru ulahti ja
vaati, että työntäisin peppuun. Läimäytin häntä
pari kertaa lujasti pakaroille ja sanoin ääni
kiihkosta käheänä, että OK. Saamasi pitää
senkin narttu -.
Asetin kullini hänen reiälleen ja tartuin
tiukasti Tarun lantioista. Aloin työntää kulliani
sisään hyvin hitaasti. Peppu ei ensin meinannut
millään antaa periksi. Lisäsin painetta ja yhtä
äkkiä se solahti sisään. Painoin sen kerralla
pohjaan. Näin, että Taru oli tarrannut tiukasti
kiinni tyynyistä ja puristi niitä rystyset
valkoisena. Pysähdyin, sillä luulin satuttavani
häntä. Taru aneli, että - Jatka, jatka. Tule
lujaa. Aloin jyystää häntä voimieni takaa,
pitkin vedoin. Ensin rajusti syvälle hänen
pehmeään onkaloonsa ja sitten hitaasti takaisin.
Kullissa tuntui hirvittävä puristus ja nautinto
oli sanoinkuvaamaton.
Tunsin, että Taru tarttui alta päin kiveksiini ja
siirsi sitten kätensä vulvalleen ja alkoi rajusti
hieroa klitoristaan. Hän kiemurteli allani.
Lantio liikkui kuin laakereilla. Tartuin
takaapäin hänen kiinteisiin rintoihinsa.
Venyttelin ja puristelin niitä. Taru vavahteli,
uikutti ja huusi, että TULEE!!! Valtavat
vavahdukset tärisyttivät häntä. Hän lysähti
vatsalleen ja jäi liikkumattomana makaamaan.
Jatkoin kuitenkin ja kohta tunsin, että täältä
tullaan myös. Karjaisin, kun tunsin syöksyn
alkavan. Sitä tuli ja tuli.