Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Kaduttaa ja ihmetyttää
Laatija
ATR
Julkaistu
11.10.2001 15:26:00
Teksti
Olin kerran saunaillassa kavereitteni kanssa.
Meitä oli viisi miestä ja kuudetta odotimme
saapuvaksi.
Olimme saunassa kun kuulin oveen koputettavan.
Viimeinen kaveri saapui ja toi mukanaan vieraan
naisen. Toisetkin tulivat katsomaan mitä tapahtui
ja ihmettelimme hetken kaverin ajatuksen-juoksua.
Ilta piti viettää "äijäporukassa", mutta toisin
kuitenkin kävi.
Nainen kyllä tunnistettiin kasvoiltaan jotenkin
tutuksi, pienestä paikkakunnasta kun oli kyse ja
yksi meistä tunsi vielä hänen aviomiehensäkin
aika hyvin. Hetken juteltuamme palasimme saunaan
ja ihmettelimme kaverin touhuja. Vielä enemmän
ihmettelimme naimisissa olevaa naista joka lähtee
itseään kymmenisen vuotta nuoremman miehen mukaan
vieraitten miesten saunailtaan.
Saunassa jutut menivät "selänpesijätasolle".
Heitimme huulta, että onhan se hyvä kun joku
ymmärtää tuoda pesijän mukanaan. Antti viipyi
naisen kanssa jonkin aikaa ennenkuin lopulta tuli
saunaan. Hän istui lauteille ja sanoi, että nyt
olisi innokasta naista tarjolla. Ensiksi pidimme
juttua hyvänä vitsinä, mutta Antti väitti että
varmasti saisimme kaikki jos haluaisimme. Emme
kaikesta huolimatta ottaneet asiaa todesta.
Kävimme välillä vilvoittelemassa ja juttelimme
naisen kanssa. Olutta kului ja sitten se
tapahtui. Nainen tuli saunaan kanssamme ja istui
keskellemme ihan kuin olisimme aina näin tehneet.
Alkoholi oli poistanut kaikilta suurimmat estot,
naiselta kaikki. Hän oli kieltämättä varsin
hyvännäköinen nainen. Vaalea pitkähkö tukka,
rinnat aika isot, ja takapuolikin vielä mukavan
pyöreä. Istuin naisen oikealla puolella. Hän oli
täysin vailla estoja ja tarttui välillä meistä
vuorotellen kiinni milloin mistäkin kohtaa.
Kaikki tosiaan vaikutti siltä, että nainen ei
vastustaisi lainkaan seksiä meidän jokaisen
kanssa. Olin sitä mieltä etten itse ainakaan
moiseen ryhtyisi.
Antti lähti suihkuun ja pyysi naisen mukaansa.
Kun saunan ovi sulkeutui katselimme toisiamme
kysymysmerkkeinä. Suihkun puolella vesi valui ja
pystyimme puhumaan naisen kuulematta. Joku
sanoi, että "panen varmasti jos antaa". Pekka
lähti suihkuun ja avatessaan saunan oven näimme
kuinka Antin kulli seistä jökötti naisen
runkatessa. He suutelivat valuvan veden alla ja
nainen ei ollut pahoillaan, kun Pekka meni
suihkun puolelle. Jätimme saunan oven raolleen ja
katselimme muut lauteilta kuinka Antti ja Pekka
hieroivat naista joka puolelta.
Suihku laitettiin pois päältä ja Antti meni
naisen eteen ja Pekka taakse. Nainen levitti
jalkojaan kun Pekka työnsi kättään naisen
jalkojen väliin. Jukka suuteli rintoja ja nainen
runkkasi molempia miehiä yhtä aikaa. Katselimme
sivusta touhua ja tunsin kuinka omakin kullini
tahtoi nousta pystyyn. Jonkin aikaa katseltuamme
siirtyivät Antti, Pekka ja nainen pois
suihkutiloista takkahuoneen puolelle. Nainen meni
sohvalle selälleen ja Jukka asettui hänen
päälleen. Pekka vei kullinsa naisen huulille ja
Antin naidessa nainen imi Pekkaa.
Alkoholin sumentama mieli ja aktin katselu sai
kaikki haluamaan samaa. Antti lopetti naimisen ja
he vaihtoivat Pekan kanssa paikkaa. Nainen imi
Antin kullia ja Pekka nai samalla häntä. Pekan
orgasmi tuli aika nopeasti ja hän veti spermaa
suihkuavan kalunsa ulos niin, että nesteet
roiskuivat naisen vatsalle. Hommaa jatkettiin ja
kun spermat oli vatsalta pyyhitty menin itse
naisen luo. Levitin lisää naisen jalkoja ja
työnsin kullini häneen. Toiset asettuivat melkein
jonoon taakseni ja Antti meni hetkeksi
sivummalle. Timo vei vuorostaan kullinsa naisen
imettäväksi. Nain häntä kunnes tunsin, että olin
saamassa siemensyöksyn. Vedin nopeasti kullini
ulos ja runkkasin sitä kunnes lasti lensi naisen
vatsalle. Taas paperilla pyyhkimään ja seuraava
mies vuoroon.
Ei todellakaan mennyt kuin muutama sekunti kun
olin suihkussa ja halveksin jo itseäni. Pesin
itseni moneen kertaan ja menin lauteille
istumaan. Pekka tuli hetken päästä saunaan ja oli
innoissaan moisesta. Poikamies kun ei mistään
ollut huolissaan. Peseydyin ja pukeuduin ja
jouduin vielä samalla katselemaan kuinka Antti
nai naistaan viimeisenä. Poistuimme lopulta
kaikki ja menimme ravintolaan iltaa jatkamaan.
Juhlatuuli oli itseltäni kaikonnut. Kävellessäni
kotiin mietin miten ihmeessä oli saattanut tehdä
tuollaista. Paskan maku suussa, syyllisyys, inho,
pelko kaikki tunteet ravistelivat minua enkä voi
sanoa vähääkään edes nauttineeni siitä.
En koskaan jäänyt tempustani kiinni. Enkä koskaan
sen jälkeen ole tuollaista tehnyt. Edes vuodet
eivät ole saaneet tapahtumaa muuttumaan hauskaksi
muistoksi