Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Katja
Laatija
J
Julkaistu
04.10.2001 9:19:00
Teksti
Oli kesäinen Sunnuntai aamu, ja olimme menossa
tyttöystäväni katjan ja hänen vanhempiensa kanssa
katjan mummolaan, suhteemme aikana perinteiseksi
syntyneelle sunnuntai kahville.
Meidän välit olivat kylmenneet noista kuumista
alkuajoista ja emmekä olleet edes kosketelleet
toisiamme moneen viikkoon, johtuen osaksi siitä,
että olin noihin aikoihin viikot 500 km päässä
katjasta.
Siinä matkaa tehdessämme ihailin Katjan
suorastaan jumalaista vartaloa. Hänellä oli
päällään lyhyt ruskettuneet reidet paljastava
minihame, ja varsinkin ne reidet saivat oloni
entistä kuumemmaksi tuossa kesäpäivän
lämmittämässä autossa...
Seurasin katseellani tuota jumalaista olentoa,
joka oli noin vuosi sitten, jollain ihmeen
konstilla tarttunut koukkuuni, siirsin katseeni
reisiltä hitaasti tuosta vartalosta nauttien
katjan rintoihin, jotka olivat C kuppia ja niiden
terhakas muoto näkyi jumalaisena tuon tiukan
vaalean topin alta. Huomasin Katjankin kärsivän
kuumuudesta, sillä hänen nänninsä olivat
alkaaneet paistamaan tuon valkean vaatekappaleen
alta, nyt ikään kuin koristaen tuota kaunista
olemusta.
Nostin katseen vartalolta hänen kasvoihin ja
huokaisin.
Katja ikään kuin hätkähti ja katsoi minuun
hymyillen ja kysyi "mitäs huokailet".
Menin punaiseksi, enkä juurikaan saanut sanaa
suustani. Kunnes huomasin Katjan kämmenen
painautuvan etumustani vasten.
Katja aloitti kiusallisen hieromisen, ja ei
aikaakaan kun tuo "pikkuveijjari" oli, jo
täydessä latingissa. Onneksi saavuimme pian
perille, sillä en olisi kestänyt tuota puristelua
ja hieromista enää kovinkaan kaukaa. Muut
nousivat jo autosta pois ja katja antoi
hymyilevän katseen suuntaani ja kysyi "etkö
tulekaan?" Vastasin, että ihan piaan ja rassasin
puhelintani, verukkeena sille ettei minun
tarvitsisi nousta, ennenkuin saisin seisokkini
hieman laskemaan. Katja naurahti ja lähti
persettään keinuttaen kohti taloa...
Nousin autosta ja annoin kesätuulen viilentää
tunteitani hieman aikaa, ennen kuin siirryin
sisätiloihin, sisällä kaikki oli jo kahvi
pöydässä, toivotin hyvät päivät ja istuin pöytään
Katja katsoi minua silmät loistaen, tunsin tuon
katseen se oli samanlainen kuin alkuaikoina ja
tiesin mihinkä noiden ikään kuin tulessa olevien
silmien katse vielä johtaisi....
Katja hörppäsi kahvinsa nopeasti ja sanoi
menevänsä aitan vinnille etsimään jotain vanhoja
tavaroitaan, vinkkasi samalla lähtiessään
merkiksi minulle, että liittyisin seuraan kunnes
olisin saanut kahvini juotua....
...kun sain kahvit hörpättyä ja kuulumiset
vaihdettua suunnistin talon ovelta kohti aittaa,
jonne katja oli sanonut menevänsä. aukaisin aitan
oven ja "yllätyksekseni" näin mustat ja pitsiset
pikkuhousut koristamassa portaiden kaidetta,
ymmärsin oitis vihjeen ja siirryin portaikkoon
kiivetäkseni ylös. En juurikaan nähnyt mitään,
ennen kuin saavuin vinnin ovelle ja aukaisin
oven..Näin tuon 18 V. kaunottareni istuvan vanhan
pöydän päällä haarat levällään, toinen käsi
haarojen välissä...
huomattuaan minut, tämä siihen astisen elämäni
kaunein satuolento käänsi tuon anovan ja niin
taivaallisen katseensa kohti minua ja jatkoi
toisella kädellään sitä mihin oli jäänyt. Kävelin
hänen luoksensa... mutta pysähdyin katsomaan
kuitenkin tuota toimitusta,,, sillä se oli
jumalainen.. Katja hieroi klitoristaan
peukalolla, samalla kun runkkasi itseään kahdella
muulla sormella..hänen koko vartalonsa suorataan
huusi munaa.
En kestänyt enää tuota tilannetta, vaan heitin
farkkuni pois ja täydessä mitassaan oleva
miehuuteni ponnahti saman tien pystyyn. Siirryin
katjan eteen, hieroin tuota pienen karvapehkon
omistavaa häpykumpua parikertaa edestakaisin,
samalla Katja oli jo tarttunut kaluuni ja ohjasi
sitä kohti tuota kuumuutta ja kosteutta hohtavaa
jumalaista lahjaa.
En työntänyt sitä kerralla sisään vaan
pyörittelin kalun päätä häpyhuulien välissä,
tunsin sen kosteuden ja se sai kaluni
jäykistymään yhä entisestään, Katja vaikersi ja
anoi sitä sisällensä, ja niin hän sen saikin...
edellisestä kerrasta olikin jo aikaa ajattelin
mielessäni ja työnsi kerralla pohjaan saakka,
jonka seurauksena Katja huudahti ja alkoi
täristä..
Tuo taivaallisen tiukka pillu supisteli varteni
ympärillä ja tuntui, että olisin lauennut siihen
paikkaan.
Aloitin kuitenkin rauhallisen työntelyn, samalla
kun nostin hänen toppiaan ylemmäksi, jotta hänen
rintansa pääsisivät kahleistaan.
nussin katjaa, niin kuin ensimmäistä kertaa,
hyväilin käsilläni noita kauniita rintoja ,
samalla kun kiihdytin tahtia.. Tunsin Katjan
saavan orgasmin ennen minua ja niin minäkin
viimein laukesin tuon tiukan pillun supistellessa
kaluni ympärillä…..