SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Vaihto oppilaana Ameriikassa
Laatija ISOSHOW
Julkaistu 03.10.2001 8:08:00
Teksti
Olin juuri täyttänyt 16, kun lähdin opiskelemaan
Yhdysvaltoihin. Aluksi pelotti että
minkähänlaiseen perheeseen joudun. Kun sitten
lopulta
lentokone
laskeutui Chicagoon, niin vastassa oli oikein
mukava perhe. Perheen
vanhemmat
olivat 40 vuotias pariskunta, joilla oli 20
vuotias tytär Lisa ja 13 vuotias
tytär Kathy.
Viikot kuluivat perheessä ja näin Lisan ja
Kathyn useasti alusvaatteisillaan.
Useasti perheen äiti, jonka nimi oli Nancy, oli
jumppailemassa perheen
alakerran
punttisalissa ja vain pelkät trikoo housut ja
liivit päällään.

Kerran sitten kun olin yksin kotona yhtenä
perjantai iltana. Koska muu
perhe
oli mennyt sukulaisille ja kello oli jo melkein
neljä aamulla, niin Nancy
saapui kotiin. Hän oli aivan humalassa ja
kertoi palanneensa sukulaisista,
koska oli riidellyt miehensä kanssa. Hän meni
suoraan jääkaapille ja otti
sieltä kalja pullot ja tarjosi minulle. Yritin
olla ottamatta kaljaa, mutta
Nancy soperteli humalassa, että kyllä hän
tietää että Suomessa minun
ikäiseni
juovat viinaa ja nussivat. Olin aivan hämilläni
ja päätin sitten rohkeana
miehenä vetäistä kaljan yhdellä huikalla. Sen
nähtyään Nancy haki heti
lisää
kaljaa ja rupesi vihjailemaan, että mitähän
muuta se Suomalainen osaa
tehdä.
Muutaman kaljan jälkeen päätin kuitenkin mennä
huoneeseeni nukkumaan,
mutta
Nancy ei halunnut minun menevän. Lopulta
kuitenkin pääsin huoneeseeni ja
nukahdin.
Noin tunnin päästä heräsin siihen, että joku
avasi huoneeni oven. Leikin
kuitenkin nukkuvani ja näin peiton alta Nancyn
olevan huoneeni ovella
pelkät
alushousut ja sukkahousut päällään.
Hän tuli hiljaa sänkyyni ja rupesi nuolemaan
vartaloani ja koskettelemaan
minua. Rupesin tekemään samaa hänelle, sillä
hän oli se joka oli tehnyt
aloitteen, joten minulla ei ollut mitään
hävittävää.

Siinä suudellessamme rupesin hieromaan Nancyn
pillua alushousujen päältä
ja huomasin alushousujen olevan läpimärät.
Joten päätin tunka sormet
alushousujen
välistä karvaiselle pillulle.
Tunkin aluksi yhden sormen pilluun ja sitten
toisen. Mutta hetken aikaa
pillua runkattuani sinne upposi jo koko käsi.


(Jatkakaa tarinaa!)

Tapahtuma on 100% totta, mutta oikeasti panin
niiden äitiä ja pari viikkoa sen jälkeen tytärtä
ja jäin tyttären panemisesta kiinni perheen
isälle, joka yritti vetää mua turpaan, mutta sai
kuitenkin multa turpaan.

Kiitos.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 7.1.2009
[ Anaali ] [ Aasia ] [ Tissit ] [ Mustaa ] [ Gay ] [ Hardcore ] [ Latina ] [ Lesbo ] [ Suuseksi ] Galleriat { Liveseksi } [ Pornotähdet ] [ Etniset ] [ Fetissi ] [ Gay ] [ Shemale ] [ Hardcore ] [ Vanhaa lihaa ] [ Lesbo ] [ Ryhmäseksi ] [ Typy ] [ Suosituimmat ] Videot


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.


Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Liveyhteys kiimaisiin naisiin. kerro mitä haluat hänen tekevän

Toteuta haaveesi ja teetä työille mitä haluatPrivaatti liveshow anonyymisti




© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.