Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Unessako vain oon sun...
Laatija
Leo@
Julkaistu
27.09.2001 18:16:00
Teksti
Makasin selälläni yksin ja alastomana
sängyssäni. Huone ympärilläni oli hämärä ja
hiljainen. Olin valmistautunut tähän tilanteeseen
todella huolellisesti. Sängyssä oli uusi puhdas
musta satiinilakana. Tyynyä ei ollut. Jo päivällä
olin käynyt ammeessa ja peseytynyt huolella.
Voitelin vartaloni tuoksuvalla öljyllä. Huoneen
pöydällä paloi kaksi suitsuketta levittäen ilmaan
makeaa itämaista tuoksua.
Kaikki oli täydellistä. Nyt minun pitää vain
keskittyä, ajattelin. Katjan nukkemaisen kauniit
kasvot tulivat väkisinkin mieleeni. Pehmeä vaalea
iho. Ihanat vaaleat hiukset, jotka Katja aina
nosti otsalta pääpannalla ylös. Katjan vartalon
muodot saivat aina tuntemaan kutinaa
munaskuissani. Nyt on kuitenkin jätettävä Katja
mielestäni. On keskityttävä. Minua jännitti.
Otin yöpöydältä pienen kultaisen esineen, Katja
korvakorun. Asetin korun otsalleni. Katja oli
pudottanut korun luokkahuoneeseen ja onnekseni
minä satuin löytämään sen. Me olimme Katjan
kanssa samalla aikuisopiston kurssilla. Olin koko
vuoden pitänyt häntä silmällä. Hän jutteli
kanssani ja joskus istuimme oppilaitoksen
kahvilassa kahvilla yhtä aikaa, mutta muuten hän
ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta minuun.
Nyt tilaisuuteni oli tullut.
Hetkeä aikaisemmin ottamani pillerin vaikutus
alkoi tuntua ja huoneen ääriviivat kävivät
epäselviksi. Suljin silmäni ja keskitin kaikki
henkiset voimavarani vain yhteen asiaan;
irtautumiseen.
Suitsukkeitten tuoksu voimistui ja oloni muuttui
epätodellisen kevyeksi. Satiinilakanan viileää
kosketusta ei tuntunut enää. Tunsin lentäväni
halki pimeän pehmeän usvan. Suljetuin silmin näin
vieraan huoneen ääriviivojen piirtyvän
alapuolellani. Näky selkeni ja huoneen keskellä
sängyssä makasi nainen. Vaaleat pörröiset hiukset
valtoimenaan peittäen naisen kasvot. Laskeuduin
alemmaksi ja erotin ohuen peiton alta naisen
vartalon suloiset muodot. Nainen makasi
kyljellään, jalat hieman koukussa. Hän oli
syvässä unessa. Siirryin lähemmäksi naisen päätä
ja hengitin syvään hiusten tuoksua. Tartuin
varovasti peiton reunaan ja vedin sen pois hänen
päältään. Peiton alta paljastui alastoman naisen
posliinisen kaunis vartalo. Käteni vapisi, kun
kosketin hellästi paljasta olkapäätä. Nainen
liikahti hieman. Painoin kevyesti suudelman
olkapäälle ja kuljetin huuliani, välillä kielellä
lipaisten, pitkin alaspäin kaartuvaa kylkeä
nousten ylös naisen lantiolle. Olin nyt sen
takamuksen kohdalla, josta niin usein olin
uneksinut. Rauhallisesti, aikaa on koko yö,
sanoin itselleni ja siirryin hieman kauemmaksi
ihailemaan rentona, alastomana lepäävää naista.
En tiedä, kauanko häntä katselin. Aika oli
menettänyt merkityksen. Näky oli niin kaunis,
että se sai kyyneleen kostuttamaan silmäni. Juuri
kun aioin siirtyä lähemmäksi, hän kääntyi
selälleen nostaen kätensä päänsä yläpuolelle. Nyt
hän makasi edessäni paljastaen kaikki sulonsa.
Hiukset peittivät osan hänen kasvoistaan, mutta
tunnistin silti nuo suloisen kauniit kasvot.
Katja nukkui edessäni suloisena, lämpimänä ja hän
oli kokonaan vain minun.
Katja ei ollut mikään langanlaiha ruipelo.
Hänessä oli sitä naisellista pehmeyttä ja muotoa,
mitä naisessa pitääkin olla. Rinnat olivat ehkä
keskikokoa vähän pienemmät, mutta sellaisista
minä pidänkin. Pienet rinnat ovat tavattoman
seksikkäät. Lantio kaareutui kauniisti ja peppu
oli mukavan pyöreä ja kiinteä. Katseeni osui
häpykummun peittävään pörröiseen vaaleaan
tupsuun. Tunsin kiihkoni nousevan. Kumarruin
lähemmäksi ja painoin kevyesti poskeni vasten
Katjan häpykarvoja. Hyväilin karvoitusta
sormenpäilläni ja hengitin sisään Katjan
naisentuoksua. Katjasta nouseva lämpö ja ihana
tuoksu saivat minut huumaantumaan. Vapisin
kauttaaltani. Mahtava erektio tykytti kalussani.
Olin niin kiihkoissani, että pelkäsin pelkän
kosketuksen kaluuni laukaisevan orgasmin. Katja
liikahti hieman, mutta jatkoi untansa selällään
maaten. Hyvä niin, minun olisi helpompaa nauttia
hänen vartalostaan näin.
Hyväilin sormin Katja nännejä. Ne vastasivat
kosketukseeni ja työntyivät ylös pienestä
tummasta nännipihasta. Kosketin toista nänniä
huulillani. Katja huokaisi unissaan ja koukisti
toista jalkaansa. Hyväilin rintoja sormilla,
huulilla ja kielellä. Hellästi ja varovasti,
etten herättäisi Katjaa. Hänen hengityksensä
kiihtyi ja pää kääntyili levottomasti puolelta
toiselle. Vastahakoisesti jätin pienet pehmeät
rinnat ja siirryin hyväilemään kuumana ja
kosteana hehkuvaa häpyä. Painoin hellän suudelman
pehmeälle karvatupsulle. Nuolaisin kevyesti
nivustaipeita ja hyväilin huulillani reisien
sisäpintaa. Katja värähti ja aukaisi jalkojaan
lisää. Taidat nähdä kivaa unta, minä naurahdin ja
jatkoin tutkimusmatkaani. Lipaisin kielenkärjellä
turvonneita häpyhuulia ja raotin varovasti Katjan
suloista pillua. Kosketin kielelläni klitorista
ja maistoin kiimaista pillua. Katjan huulilta
purkautui heikkoa vikinää. Hän hyväili unissaan
kädellään häpyänsä ja reisiään. Upotin kielen
syvälle Katjan lämpimään märkään pilluun. Imin
häpyhuulia ja pyöritin kieltä klitoriksessa.
Katja alkoi olla valmis ottamaan minut sisäänsä.
Nousin varovasti Katjan päälle ja painoin
sykkivän kaluni vasten suloista kiimasta
tuoksuvaa pillua. Kostutuin terskan pillusta
valuvaan hunajaan ja työnnyin sisään. Katja
henkäisi syvään, pidätti hengitystään ja hänen
kurkustaan kuului vaimeaa korinaa. Makasin
liikkumatta Katjan päällä nauttien lämpimän
kostean lihan kosketuksesta kaluni ympärillä.
Sitten aloitin pitkät nautintoa vaativat työnnöt.
Katja vastaili lantionsa liikkeillä. Kiihdytin
tahtia. Hamusin huulillani kivikovina törröttäviä
nännejä ja kourin Katja kiinteitä runsaita
pakaroita käsilläni. Katja iho kimalteli hikisenä
allani. Sänky nitisi ja natisi ja huumaava irstas
tuoksu täytti huoneen. Tunsin Katja jännittyvän
allani. Hänen silmät rävähtivät auki ja kiihkeä
hengitys pysähtyi. Vartalo alkoi täristä ja
vavahdella otteessani. Valtava orgasmi
puistatteli Katjaa. Vielä muutama pitkä työntö
koko kalun mitalla ja tunsin kipeän purkauksen
kiveksissä. Vartaloni nytkähteli mahtavan
orgasmin kourissa. Siemennesteen tulva syöksyi
kuumina aaltoin syvälle Katja sisään. Sillä
hetkellä me kuolimme - ja synnyimme uudelleen.
Makasin liikkumatta Katjan päällä puoliveltto
kaluni yhä ihanan naisen sisällä. Katjan hengitys
rauhoittui. Hän nukkui levollisesti pienten
hikipisaroiden kimmeltäessä nenänvarrella.
Vetäydyin varovasti Katjasta ja kohottauduin
hänen viereensä. Annoin lempeän suudelman nenän
päähän ja suljin silmäni. Ruumiini muuttui
jälleen kevyeksi ja tunsin kohoavani pimeään
usvaan. Katjan huone jäi taakseni ja katosi
hulmuavan tajunnan verhon taakse.
Aamuauringon pilkistäessä verhon takaa Katja
avasi uniset silmänsä. Hän venytteli pois
unenrippeitä ja jäi sitten makaamaan kattoa
tuijottaen. Hämäränä muistissa oli viimeyön
uskomattoman todentuntoinen uni. Katja värähti
hieman ja tunsi jalkovälinsä kostuvan
muistellessaan kiihkeää unta. Puutteessa,
ajatteli Katja ja nousi istumaan sängyssä.
Samassa hänen katseensa osui sängyn vieressä
lattialla kimaltelevaan pieneen esineeseen. Hän
nosti esineen ja jäi tuijottamaan kädellään
lepäävää korvakorua - kaksi viikkoa kadoksissa
ollutta koruaan.