SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Bileiden jälkeen
Laatija Karv 8D
Julkaistu 12.09.2001 0:45:00
Teksti
Tämä tapahtui perjantaina, jolloin täytin 18
vuotta. Olin pitänyt kotona pienet bileet
kavereiden kesken, nimenomaan pienet, en halunnut
mitään suuria juhlia. Keskiyön jälkeen väki alkoi
pikkuhiljaa lähteä pois bileistäni, onneksi,
sillä olin todella väsähtänyt rankassa
juhlinnassa. Olin kaveriporukkani ainoa henkilö,
joka oli vielä vähän aikaa sitten 17-vuotias.
Mutta nyt sitten saavutin sen maagisen 18 vuoden
iän.

Kaikki muut olivat jo lähteneet pois, paitsi
paras ystäväni Sami. Hän oli jo aikaisemmin
ilmoittanut, että jää luokseni yöksi, koska hän
oli lainannut omaa kämppäänsä siskolleen. Oletin
että hän aikoo olla koko viikonlopun luonani,
vaikka hän ei ollut mitään sanonutkaan siitä.
Sami ei varmaankaan uskaltanut heti pyytää, että
saisi asua luonani koko viikonlopun, koska ei
olisi halunnut olla minulle vaivaksi. Mielestäni
on silti todella mukava, että hän on luonani
viikonlopun, saisi olla vaikka paljon enemmänkin.

Istahdin sohvalle ja annoin pääni roikkua hetken
taaksepäin. Sami tuli keittiöstä istumaan
viereeni ja kysyi, että olenko väsynyt, vaikka
hän sen kyllä näkikin selvästi eleistäni.
Vastasin olevani todella väsynyt ja sanoin, että
menen varmaan pian nukkumaan. Sami sanoi, että
hänellä olisi silti vielä eräs asia, joka hänen
pitää tehdä. Hämmästyin hieman, koska mieleeni ei
tullut mitään mikä se voisi olla. Hän sanoi,
ettei ole onnitellut minua vielä
syntymäpäivästäni. Hymähdin hieman, koska olin
ollut hieman pettynyt kun paras ystäväni oli
ainoa juhlissani, joka ei ollut huomioinut asiaa.

Sami tuli minua lähemmäksi, halasi ja antoi
suukon poskelleni ja onnitteli sitten. Tämä
kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt kuin
avata suuni hämmästyksestä. Samin katse oli
aluksi hieman hymyilevä, mutta muuttui häpeäksi,
kun huomasi, että olin ihmeissäni. Sami alkoi
heti selittämään punaisena, että hän vain halusi
osoittaa minun olevan hänelle tärkeä, ei hän
mitään muuta tarkoittanut. Ja sen vuoksi hän teki
sen vasta nyt, koska ei hän juhlissa olisi voinut
näin tehdä. En sanonut mitään, katselin vain
häntä silmiin. Sami pyysi minulta anteeksi ja
kysyi, että suutuinko hänelle. Vihdoinkin sain
sanottua, etten suuttunut hänelle lainkaan.
Sanoin hänelle, että välitän hänestä yhtä paljon
kuin hän minusta, mutta oli silti hieman
yllättävää miten hän sen osoitti. Sami oli aivan
nolona koko ajan, vaikka sanoin ettei siinä
mitään. Sanoin hyvää yötä Samille, halasin tätä
ja painuin sänkyyni nukkumaan. Halasin, koska
yritin osoittaa, ettei mitään kauheaa ole
tapahtunut.

Voin vain kuvitella miten Sami ajatteli, ettei
olisi pitänyt tehdä sitä. Hän oli varmaan jo
kauan odottanut, että voisi tehdä näin ja
osoittaa minulle, että hän välittää minusta
todella paljon. Itsekin lähes rakastin häntä,
ainakin ystävänä. En saanut millään nukuttua ja
pohdin näitä asioita paljon. Ajattelin, että Sami
epäilee minun nyt ajattelevan, että hän on homo
kun tuolla tavalla teki. Siitäkään ei olisi
minulle haittaa, sitä olen toivonutkin jo
ystävyytemme alusta lähtien. Se on vain asia,
josta ei voi puhua.

Ihmettelin, kun Sami ei ollut tullut vielä
nukkumaan. Olimme sopineet, että hän nukkuu
samassa sängyssä kuin minä, koska se on niin iso,
lähes parisänky. Nousin ylös ja kävelin hiljaa
katsomaan, että näkyykö häntä olohuoneessa. Näin
hänet edelleen istumassa samassa paikassa kuin
viimeksikin. Näin kyynelpisaran hänen poskellaan,
joka kimalsi ikkunasta tulevasta kuunvalosta.
Minun oli pakko tehdä jotain, ettei ystävyytemme
tuhoudu hänen yhteen tekemään virheeseen.

Kävelin hänen luokseen ja istuin hänen viereensä
sohvalle. Hän pelästyi minua todella paljon,
koska oli ollut aivan omissa ajatuksissaan. Hän
vaistomaisesti pyyhki märät poskensa kyynelistä
ja koitti peittää sitä. Lohduttelin häntä siinä,
mutta hän vain katsoi eteensä. Laitoin käteni
hänen leuallensa ja käänsin hänen kasvonsa minuun
päin. Katsoimme toisiamme silmiin jonkin aikaa,
minun käteni olivat edelleen hänen leuallansa.
Siirsin käteni hiljaa hänen korvansa yläpuolelle
ja silitin hänen vaaleita sileitä hiuksiaan.
Hänen katseensa oli hellyttävä, enkä enää voinut
vastustaa. En ajatellut enää mitään seuraamuksia,
vaan suutelin häntä kevyesti suulle.

Lopetin kuitenkin nopeasti, nousin ylös ja
katsoin häntä vielä. Nyt hän puolestaan oli aivan
hämmästynyt, eikä voinut ymmärtää mitä oli
tapahtunut. Olin noussut ylös, käteni oli hänen
poskellaan, sipaisin sitä vielä kevyesti ja
kävelin takaisin huoneeni suuntaan. Pysähdyin
huoneeni ovella, katsoin Samia ja ojensin käteni
häntä kohti, näyttääkseni, että haluan hänen
tulevan luokseni. Sami epäröi hetken, mutta nousi
ylös ja tuli sitten luokseni. Otin häntä kädestä
kiinni ja vedin mukaani huoneeseeni.

Käännyin Samia kohti ja suutelin häntä lisää,
tällä kertaa vähän enemmän. Lopetin hetken päästä
nähdäkseni, haluaako hän tätä vielä. Katsoimme
toisiamme, sitten Sami suuteli minua ja kaaduimme
sänkyyn. Sami makasi päälläni ja piti käsillään
tukea sängystä. Pian hän tuli koko vähäisellä
painollaan päälleni ja piti minun käsiäni
sängyssä kiinni. Se oli erittäin kiihottava
tilanne, tästä olin haaveillut jo yläasteella
koulussa, kun tapasin Samin. Sami suuteli minua
välillä kaulaan ja välillä suoraan suulle.

Hän nousi istumaan hellästi alavatsani päälle,
polvet kiinni sängyssä. Hän haroi sormiaan
kropallani, ja hivutti ne paitani alle. Hän
siveli minua mahasta ja rinnasta, kyljistä ja
käsistä. Hän hymyili minulle koko ajan ja välillä
suukotteli minua.

Näin pullotusta hänen housuissaan, mutta vasta
nyt uskalsin koskea siihen. Koskin ensin
varovasti sormella ja sivelin hänen kaluaan hänen
ohuiden housujensa lävitse. Hän nautti siitä
aivan selvästi ja rohkenin puristaa sitä. Tämä
oli minullekin hieman outo tunne, en ollut
koskaan ennen ollut kenenkään kanssa, eikä
tietääkseni Samikaan.

Sami kierähti pois päältäni viereeni ja
suutelimme siinä todella pitkään. Samalla
hyväilimme toisiamme ja toistemme kaluja. Riisuin
Samilta paidan pois ja avasin hänen housunsa.
Heitin housut lattialle ja hyväilin hänen
paljaita reisiään koskettelemalla ja
suutelemalla, samalla kun katselin hänen ihanaa
kaluaan. Ajattelin nuolla sitä, mutta kuitenkin
halusin ensin luvan Samilta. Katsoin häntä ja hän
ymmärsi mistä oli kyse ja nyökkäsi minulle.
Nuolaisin tuota ihanaa kalua joka puolelta,
hyväilin joka puolelta. Sami voihki ja sanoi
miten hyvältä se tuntuu. Otin sen suuhuni ja
rupesin imemään. Hän voihki ja hieroi hiuksiani.
Sami makasi alastomana sängyllä ja otin häneltä
suihin jonkin aikaa.

Sami oli samalla riisunut myös minulta vaatteita,
eikä minullakaan ollut enää kuin housut, nekin
puoliksi avoinna. Sami otti ne pois ja katseli
kiimaisena seisovaa kulliani. Hän hyväili sitä
jonkin aikaa, kunnes alkoi myös nuolemaan sitä.
Se tuntui paljon paremmalta kuin mistä olin
uneksinut! Hän otti sen kokonaan suuhunsa ja imi
sitä erittäin hyvin.

Molemmat nuolimme ja imimme toistemme kaluja, ja
välillä taas runkkasimme. En voinut enää
pidätellä, vaan laukesin Samin suuhun, kun hän
hyväili minua. Sami oli aivan kiimassa ja nautti
kun runkkasin häntä. Hänkin laukesi pian ja
nuolin lastit hänen mahaltaan. Lysähdimme
molemmat siihen vierekkäin ja nukahdimme.

Aamulla heräsin ja katselin Samia, kun hän
nukkui. En viitsinyt herättää häntä, vaan yritin
nousta hiljaa. Menin tekemään vähän aamupalaa,
muutaman juustoleivän molemmille. Oloni oli
todella omituinen, sitä on todella vaikea
kuvailla. Sami oli herännyt ja tullut luokseni
keittiöön. Hymyilimme toisillemme ja suutelimme
kiihkeästi hetken. Tarjosin hänelle leipää ja
juomaa, ja istuimmekin molemmat syömään.
Katselimme toisiamme, mutta emme kummatkaan
keksineet mitään sanottavaa. Yllättäen sanoin
Samille, että rakastan häntä. Se pääsi minulta
aivan kuin vahingossa, en edes tiennyt, että asia
on niin. Mutta kun sanoin sen, asia selvisi
minulle ja tajusin, että olen syvästi rakastunut
Samiin. Sami vastasi pian, että hänkin rakastaa
minua.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Sami muutti luokseni
asumaan. Me molemmat opiskelemme samassa paikassa
ja nyt myös asumme yhdessä. Me molemmat kerroimme
myös vanhemmillemme olevamme homoja, sekä myös
ystävillemme. Vanhemmat tietenkin järkyttyivät
asiasta, ja vastustelivat muuttoamme. Kuitenkin
he myöntyivät ajatukseen ja muutenkin meihin, kun
he tajusivat miten me rakastamme toisiamme.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 6.1.2009
[ Anaali ] [ Aasia ] [ Tissit ] [ Mustaa ] [ Gay ] [ Hardcore ] [ Latina ] [ Lesbo ] [ Suuseksi ] Galleriat { Liveseksi } [ Pornotähdet ] [ Etniset ] [ Fetissi ] [ Gay ] [ Shemale ] [ Hardcore ] [ Vanhaa lihaa ] [ Lesbo ] [ Ryhmäseksi ] [ Typy ] [ Suosituimmat ] Videot


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.


Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Liveyhteys kiimaisiin naisiin. kerro mitä haluat hänen tekevän

Toteuta haaveesi ja teetä työille mitä haluatPrivaatti liveshow anonyymisti




© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.