Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Ranskan intiaani
Laatija
ATR
Julkaistu
31.08.2001 12:39:00
Teksti
Vietin vuoden Yhdysvalloissa opiskellen. Olin
tuolloin 16-vuotias. Koulussani oli paljon eri
maiden kansallisuuksia edustettuna ja se
kieltämättä aluksi tuntui oudolta.
Alkuhankaluuksien jälkeen koulu kuitenkin alkoi
maistua hyvältä. Tietysti suomalaiset kaverit
helpottivat oloa ja lopulta meillä oli koulussa
oikeastaan hauskaa. Amerikkalaisten
ulkokultaisuus häiritsi ensin hieman, sitten
opimme tekemään siitä pilaa. Pukeutuminen,
hiusmuoti, korvarenkaat saivat osakseen aika
paljon huomiota. Billy Idol-look oli joillekin
tämän pikkupaikan ihmisille liikaa. Näytin
kuitenkin siistiltä kotimaan punk-muotiin
verrattuna, mutta koulutovereilleni edustin
silloin melkoista kapinaa. Ulkomuotoni herätti
syksyn kuluessa kiinnostusta varsinkin ja onneksi
tyttölapsien keskuudessa. Olin kai heille
joku "Alien" vieraalta maalta. Välitunnit olivat
lyhyitä, mutta aina sain vain enemmän ja enemmän
uteliaita ihmisiä ympärilleni. Englanninkielen
taitoni kehittyi harppauksin ja sain
viikonloppuisin usein kutsuja kotibileisiin.
Bileet eivät olleet ihan sitä mihin Suomessa olin
tottunut. Olutta oli ja jotkut tietty polttelivat
marisätkiään. Itse nautin eniten siitä kun sain
16-vuotiaana ajaa autolla, vieläpä
urheilusellaisella.
Tyttöjen näennäinen rempseys ja vauhti alkoi
kuitenkin jossain vaiheessa ärsyttää. Sain usein
saatella "käsikädessä-illan" jälkeen tytön
kotiinsa ja korkeintaan palkkioksi sai suukon,
aina ei sitäkään.
Yksi tyttö koulussani oli kuitenkin selvästi
ylitse muiden. Kaunis kuin nukke. Musta pitkä
suora tukka, kuin suoraan lännenleffasta.
Piirteet sellaiset joihin ei kotosuomessa juuri
ollut törmännyt. Ranskanintiaani, kuulin
kavereiltani. Puhuimme hänestä usein, niin
suomalaisten kuin amerikkalaistenkin kanssa.
Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut häntä lähestyä,
aluksi en itsekään.
Eräänä viikonloppuna törmäsin häneen kotibileissä
ja silloin pääsin hänen kanssaan puhumaan.
Hän vaikutti hieman ujolta ja ehkä jotenkin
pelokkaaltakin. Puhuin hänen kanssaan paljon sinä
iltana. Mihinkään ei ensimmäinen ilta johtanut.
Sain kuitenkin tehtyä hänen kanssaan treffit ja
sovimme, että haen hänet kanssani elokuviin
seuraava viikonloppuna. Sain osoitteen ja kävin
varmistamassa paikan, että löytäisin sen varmasti
enkä myöhästyisi.Paikka löytyi. Kuin suoraan
amerikkalaisesta elokuvasta. Meren rannalla
sijaitseva talo oli niin hieno ja suuri, etten
ollut uskoa silmiäni.
Kun menin tyttöä hakemaan seuraavana
viikonloppuna, oli jokseenkin hermostunut. Yritin
koulussa sopia. että tekisimme treffit suoraan
leffateatteriin, mutta se ei käynyt. Saapastelin
siis tytön ovelle ja kopautin isossa tammiovessa
roikkuvaa koputuskahvaa. Oven takaa alkoi kuulua
koiran haukuntaa, onneksi kahden pienen puudelin.
Tyttö tuli ovelle ja hänen molemmat vanhempansa
seivoivat hänen takanaan. Tervehdin heitä ja he
pyysivät astumaan sisään. Olin niin hermostunut,
että sen täytyi näkyä ulospäin. Tytön äiti aivan
samannäköinen kuin tyttärensä, kuvankaunis
nainen. Huomasin kuinka hän mittaili minut päästä
varpaisiin, mutta isä sen sijaan oli
huomattavasti rennompi. Sain ilmeisesti
hyväksynnän molemmilta, koska tyttärensä antoivat
lähteä kanssani ulos. Menimme elokuviin, jossa en
juuri uskaltanut tyttöä edes sormellani hipaista.
Hän kuitenkin jossain vaiheessa painoi päänsä
olkapäätäni vasten. Hänen tuoksunsa muistan
vieläkin. Sen lähempää kosketusta välillämme ei
ollut. Kotiin saatoin hänet hyvissä ajoin.
Myöhempiä tapaamisia ajatellen se oli viisaasti
tehty. Hänen äitinsäkin lopulta osoittautui
mukavaksi ihmiseksi. Huomasin miten hän jopa piti
minusta. Eihän minussa ulkomuotoni lisäksi juuri
muuta kapinaa ollutkaan. Keskustelimme usein
hänen kanssaan milloin mistäkin. Tytön isä oli
varsin kiireinen liikemies, enkä häntä kovin
usein nähnytkään.
Tapailimme edelleen viikonloppuisin, mutta seksiä
ei näissä tapaamisissa tosiaankaan ollut. Drive-
In teattereissa kävimme ja joskus bileissä.
Kaverit jaksoivat kysellä ja udella
inkkaritytöstäni vaikka millä mitalla. Jouduin
myöntämään, etten ollut päässyt siihen, mihin
Suomessa mentiin usein ensimmäisenä iltana.
Melkein puoli vuotta jatkunut seurustelu toi
kuitenkin eräänä iltana toivotun tuloksen.
Vietimme kotibileitä kaverini luona, jonka isä
omisti motellin. Joimme hieman ja kuinka ollakaan
intiaanityttöni innostui myös maistamaan.
Tunnelma oli rento ja huomasin kuinka hän alkoi
vapautua. Hän roikkui kaulassani, suutelimme
lähes jatkuvasti, tanssimme ja tosiaan nautimme
toistemme seurasta. Illan vaihtuessa yöksi pyysi
kaveriltani avaimia johonkin tyhjänä olevaan
huoneeseen.
Kerroin tytölle saaneeni avaimet ja pyysin häntä
jäämään sinne kanssani. Hän mietti, hieman empi,
mutta suostui lopulta. Hän tuskin olisi luokseni
jäänyt, jos hänen vanhempansa olisivat sinä
viikonloppuna kotona olleet, mutta onneksi he
olivat matkoilla. Kaikki näytti lupaavalta.
Laitoin pienen pöytälampun palamaan, enkä muuta
valaistusta halunnutkaan. Näin selvästi että hän
jännitti. Arvasin että hän oli vielä neitsyt,
eikä neitsyyden menettäminen ollu hänelle
itsestäänselvä asia laisinkaan. Istuimme
motellihuoneen sängyllä ja suutelimme, kun pyysin
häntä kanssani sänkyyn. Hän suostui ja vereni
alkoi virrata kaksin tai kolminkertaisella
vauhdilla.
Riisuin itse housuni ja avasin paitani napit.
Menin hänen eteensä ja halasin ja suutelin häntä.
Hän kietoi kätensä ympärilleni ja tunsin
mielestäni kuinka hän värisi. Autoin hänen
paitansa pois ja niiden alta paljastuneet
rintaliivit, häntä ujostutti selvästi. Avasin
varovasti hänen housunsa ja pudotin ne lattialle.
Poistimme päiväpeiton ja menimme sänkyyn. Hän
meni selälleen makaamaan ja vain pikkuhousuihin
verhottuna hän oli kauneinta mitä olin nähnyt.
Värisimme varmasti molemmat. Suutelimme pitkään
ja himokkaasti. En uskaltanut pitää kiirettä vaan
halusin, että hän nauttisi ja tuntisi olonsa
hyväksi.
Otin alushousuni pois ja hän riisui itse omansa.
Kaunis ruskea iho, kauniit pyöreät rinnat, pienet
nännit jotka seisoivat kattoa kohti,
häpykarvoitus ja kiinteät reidet saivat minut
villiksi. Tunsin kuinka jännityksestä huolimatta
kaluni jäykistyi jäykistymistään. Suutelin hänen
rintojaan ja hyväilin häntä joka puolelta kehoa.
Hänen sormensa haroivat vaaleata pystytukkaani ja
hän sormeili korvakoruani. Olimme molemmat
äärimmäisen kiihottuneita.
Sanoin hänelle haluavani häntä ja hän vastasi
haluavansa minua. Hän kysyi oliko minulla
kondomia ja otin sellaisen housujeni taskusta
esiin. Otin kondomin esille varovasti ja hän
katsoi kun asetin sen seisovan elimeni päälle.
Siirryimme keskelle sänkyä ja hän avasi reitensä.
Koskettelin hänen häpyään varovasti ja tunsin sen
kosteuden sormieni päissä. Olin niin varovainen
kuin vain mahdollista. Tyttö, jonka nimi muuten
oli Leigh (lausutaan lii), pyysi hiljaisella
äänellä minua olemaan varovainen. Hän itse
tarttui jäykästä kalustani kiinni ja ohjasi sitä
varovasti sisäänsä. Olin jännittynyt koska en
ollut aiemmin ollut neitsyen kanssa.
Työnsin jäykkää kaluani varovasti hänen sisäänsä
ja huomasin kuinka hän aristeli.
Mitään rajua seksiä en hänen kanssaan tietenkään
voinut harrastaa, mutta sen verran pitkään
toisiamme hyväilimme ja sain varovasti työnnellä
kovaa kaluani hänen sisällään edestakaisin, että
sain siemensyöksyn. Sotku mitä pelkäsin
aiheuttaneemme ei ollut sellainen jota oli
pelännyt. Peseydyimme ja käperryimme toisiimme
alastomina ja aamulla kun heräsimme hän suuteli
minua ja kiitti minua varovaisuudesta.
Hän lähti kotiinsa ja minä sain kaveriltani apua
huoneen siistimisessä. En leuhkinut uudella
valloituksellani kenellekään, mutta jotenkin sen
monet vain tietoonsa saivat. Tyttö itse oli sen
ystävilleen kertonut ja muutama tyttö tulikin
minua tönäisemään ja iskemään silmää.
Kaveriporukkani oli kateellinen minulle, enkä
voinut sille mitään että itsekin tunsin olevani
jotakin erikoista.
Seuraavina viikonloppuina harrastimme seksiä aina
enemmän ja enemmän. En koskaan sitä ennen enkä
sen jälkeen ole neitsyyttä keneltäkään vienyt.
Muistan kuinka molemmat koulujen päätyttyä
itkimme viimeisenä yhteisenä viikonloppuna ennen
Suomeen palaamistani. Hän pyysi minua jäämään
kotimaahansa, enkä voi täysin hyvillä mielin
sanoa palanneeni. Tuo ruskea iho, musta kiiltävä
tukka ja kauniit nukkemaiset kapeat kasvot ovat
syöpyneet mieleeni lähtemättömästi. Onneksi voin
joskus salaa käydä häntä vuosikirjan sivuilta
katsomassa.