Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Tapahtumat saavat oudonkäänteen
Laatija
Harrastelija
Julkaistu
19.04.2002 13:37:00
Teksti
Olen 21 vuotias mies, jonka ammatti ei ole niitä yleisempiä. Olen nimittäin ammatiltani strippari. Ammatinvalintani perustuu yksinkertaisesti siihen, että tykkään paljastella itseani muille ihmisille. Olen siis exhibionisti. Kerron teille eräästä keikastani, jossa tapahtumat hieman riistäytyivät käsistä.
Minut oli tilattu yksityistilaisuuteen, tarkemmin sanottua polttareihin. Ajattelin esittää siellä yhden vakio numeroistani eli poliisi numeroni. Tein normaalit valmistelut ja lähdin ajamaan autolla paikan päälle. Automatka kesti noin 2 tuntia ja saavuin omakotitaloalueelle. Tarkistin vielä osoitteen ja totesin olevani oikeassa paikassa. Sitten ei auttanut muuta kuin odottaa oikeaa kellonlyömää. Katselin kelloa ja kun kello oli minuutti vaille yhdeksän nousin autostani ulos. Soitin ovikelloja ja minut päästettiin sisään.
Huomasin heti kuka heistä on morsian. Menin hänen luokseen ja sanoin, että etsin varastettua televisiota. Tämä oli ennalta sovittu juoni, sillä sulhanen oli hankinut heille uuden tv:n juuri. Menin katsomaan tv:tä ja sanoin, että kyllä tämä on se varastettu tv. Morsian meni ihan kalpeaksi, koska hän ei tajunnut minun olevan valepoliisi. Sillä hän luuli päivän olevan vain normaali illanvietto, jossa olivat mukana hänen anoppinsa, äitinsä, siskonsa, kaasonsa ja pari läheisintä kaveria.
Morsian selitti vakavalla naamalla, että he olivat ostaneet telkkarin. Minä siihen, että niinhän ne kaikki sanoo ja että nyt olisi parempi lähteä kamarille. Otin käsiraudat esiin ja pyysin ojentamaan käsiä. Morsian sanoi, että ei kai nyt sentään käsirautoja tarvita. Samalla laitoin hänen toisen kätensä käsirautoihin ja laitoin kiinni. Tämän jälkeen toisenpään kiinnitin tuoliin. Sitten annoin kaasolle merkin ja hän laittoi musiikin soimaan. Samalla aloin riisua poliisin takkiani pois päältä ja morsiankin tajusi, että tänään vietetään hänen polttareitaan.
Liikutin kroppaani morsiammen edessä ja riisuin pikkuhiljaa vaatekappaleita pois. Morsian ei voinut liikkua juuri mihinkään sillä hän oli tuolissa kiinni. Välillä viihdytin myös muita vieraita, jotka olivat sanalla sanoen aika huonossa kunnossa. Katseltuani ympärilleni, niin näin noin 6-7 tyhjää viinipulloa. Varsinkin morsiammen anoppi ja äiti olivat erittäin kiinnostuneita kropastani. Eihän siinä mitään, sain hyvin tippiä.
Lopulta minulla oli enää pikkuruiset tangat jalassa. Irrotin ensin morsiammen käsiraudoista ja kuiskasin hänelle korvaan, että saat kohta ottaa nämä tangat pois. Otin takin suojakseni ja peitin sillä strategiset osani. Käännyin, niin että selkäni osoitti muihin päin ja edessäni oli pelkkä morsian. Tämän jälkeen tungin morsiammen polvilleen ja pään takkini alle. Muut alkoivat huutaa, ota pois, ota pois. Tunsin kuinka morsiammen tärisevät kädet menivät reisiäni pitkin. Munani oli ollut jo kauan taistelukunnossa. Huuto vain yltyi kun muut näkivät tangojeni menevän alas. Lopulta ne tippuivat lattialle. Morsian katseli takin suojasta kaluani noin 10 sentin päästä.
Lopulta päästin morsiamme piinasta ja käännyin takki edelleen suojani ja menin lähemmäs muita. Kun pääsin noin metrin päähän muista heitin takin menemään ja siinä kaikki saivat ihailla lähempää kovaa munaani. Menin hakemaan rekvisiitastani vauvaöljypullon ja laitoin sitä rinnalleni. Aloin pyöritellä sormenpäilläni sitä joka paikkaan. Näin kuinka yleisöni innostui. Tämä keikka oli yksi parhaistani. Menin kaason lähelle ja annoin hänelle pullon ja tungin munani hänen nokan eteen.
Hän tajusi nopeasti mitä halusin hänen tekevän. Hän otti pullon tukevasti käteensä ja puristi vauvaöljyä penikseeni. Tämän jälkeen hän liikutti kättään lähemmäs penistäni ja lopulta tarraitui siihen. Tunsin kuinka tämä siro käsi liikkui edestakaisin penistäni pitkin. Mutta anoppi ja morsiammen äiti eivät olleet mielissään siitä, että heitä ei huomioita. Joten kohta tunsin yhdet kädet hyväilemässä peppuani ja toiset kivespusseissani. Hämmästykseni oli suurin, kun tajusin ketä he olivat. Siinähän anoppi ja morsiammen äiti vain hyväilivät minua. Lopulta kaaso kyllästyi tähän ja lopetti. Mutta kahdella muulla naisella ei ollut aikomustakaan lopettaa. Päin vastoin, he kilpailivat siitä kumpi saisi tehdä mitäkin.
Peniksessäni tuntui yhtäkkiä märkä kosketus ja tajusin, että morsiammen äiti oli ottanut kaluni suuhunsa. Muut olivat aivan kauhuissaan, kun tämä hieman yli 50 kymppinen nainen imi munaani kaikkien nähden. Hän oli todellinen ammattilainen. Sillä hänen kosketuksensa voimakkuus vaihteli ja hän käytti myös käsiä apunaan. Noin parin minuutin päästä sanoin, että ei saa olla epäkohtelias ja tarjosin munaani tulevalle anopille. Anoppi otti myös heti kaluni suuhun. Anoppi ei tainnut olla kovin paljon munaa imenyt, sillä hän meinasi ensin tukehtua munaani. Tämän jälkeen hän työnsi munani liian pitkälle, sillä tunsin hänen kitalakensa peniksen päälläni. Ajattelin, että tämä on yksi parhaista keikoistani. Sillä olinhan saanut hyvät tipit ja lisäksi minua oli hyväilty peniksestä ja kaksi naista oli imenyt asettani. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin minunkin showni. Nimittäin olin jo niin lähellä laukeamista, että oli pakko lopettaa. Sillä en kuitenkaan halunnut laueta kyseisten naisten suuhun. Sillä eiköhän heillä ollut tässäkin jo selittämistä miehilleen, jos heillä semmoisia oli.
Laitoin vaatteet päälle ja menin yläkertaan morsiammen siskon kanssa saadakseni maksun. Kun olimme päässeet yläkertaan, niin morsiammen sisko hyökkäsi kimppuun. Hän kiihkeästi kuiskasi korvaani, että hän oli jäänyt alakerrassa paitsioon. Hän repi nopeasti vaatteeni pois. Tämän jälkeen hän heitti minut sängylle ja riisui nopeasti itsensä. Hänen rintansa eivät olleet kovin isot, ehkä a-kuppi kokoa. Mutta ne olivat juuri sopivan kokoiset siinä mielessä, että koko kämmenellä pystyi ottamaan niistä hyvän otteen. Muutenkin hänen kroppansa oli aivan mahtavassa kunnossa. Näki että hän oli treenannut sitä.
Hän tuli päälleni ja ohjasi kädellään penikseni pilluunsa. Tämänjälkeen hän aloitti voimakkaan ratsastamisen. Tätä ei kestänyt kauaakaan kun alakerrasta huudeltiin, että mihin me olimme jääneet. Tajusin, että nyt pitää olla nopea. Otin naisesta kiinni ja käänsin hänet alleni ja aloitin voimakkaan panemisen. Hän vaati kokoajan kovempia otteita. En pitänyt yleensä hoppuilemisesta, mutta minkäs teet kun ei ole paljon aikaa. Tunsin kuinka tänä iltana rääkätty penikseni pääsi vihdonkin laukeamaan. Laukesin itseasiassa varsin nopeasti, sillä akti ei ollut kestänyt edes 15 minuuttia. Mutta morsiammen siskokin vaikutti tyytyväiseltä.
Sain rahat ja olin tyytyväinen keikkani. Tämä ei sinänsä ole harvinaista mitä tapahtui, sillä Suomessa löytyy avarakatsesia naisia, jotka pitävät nuorista miesvartaloista. Lisäksi kun alkoholi on mukana, niin estotkin katoavat sopivasti. Lisäksi naiset ovat myös hyvin rohkeita. Sillä melkein joka keikalla he koskettelevat kovaa munaani. Mutta kerron niitä joku toinen kerta.