Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
laivareissu (m+n+n)
Laatija
Kurri
Julkaistu
22.04.2002 14:05:00
Teksti
kävelin laivan ainoaan ravontolaan päin iltahämärillä. Astuin sisään ovesta, kun näin hänen istuvan baaritiskillä minihameessa ja topissa. Katsoin sinuun hämmentyen tunteistani mitkä sinä minussa herätät. Katsoin hetken sinua hiljaa ja heräsin siihen kun kysyit hymyillen minulta "Mitä sinulle kuuluu". Vastasin vieläkin vähän hämmentyneenä, että olin selvittelemässä päätäni. "Miten niin" nainen kysyi minulta hymyillen. Kerroin miten liike tuttavani oli huijannut minulta puolimiljoonaa dollaria.
Istuin naisen viereen ja esittäydyin Jarkoksi. nainen oli nimeltään Jenni. vähän aikaa juotuamme alkoi orkesteri soittaa musiikkia. nainen kysyi minulta lähdenkö tanssimaan. Vastasin myöntävästi,
koska mulla oli jo kalu alkanut heräillä. tansittuamme pari kappalettta jaana pyysi minua mukaan sa hyttiin. En epäroinyt hetkeäkään ja vastasin myöntävästi.
Saavuttuamme hyttiisi huomasin toisen naisen makaamassa sänkyssä. jaana esitteli meidät toisillemme. Naine oli kati, kun katsoin katin muotoja kati kati tuli jaanan kaa mun lähelle ja laittoi käden mun lahkeen pääle jossa jo hieman kovettunut kaluni, kun jaana alkoi suudella mun kaulaani äännähdin kiihkosta joita nuo tumma tukkaiset naiset saivat minussa aikaan.
tunsin katin käden minun housujen sisällä hamuamassa kaluani kiini. riisuimme toisemme alasti ja katsoin tarkasti naisten muodot, kun olin saanut kaikki vaateet päältäni menimme sänkyyn. laitoin jaanan makaamaan sellälleni sänkylle ja menin jalkopäähän. Aloin nuolla jaanan klitorista hiljaisin vedoin. kati laskeutui taakseni ja alkoi hyväillä kaluani varresta ja suuteli samalla terskani päätä hellästi. nostin katin pois lattialta sänkylle ja levitin haaroja. Jaana hyväili katin rintoja samalla, kun työnnyil kati vittuun hitaasti. Kati voihki hiljaa, kun aloin työnnellä hiljaa edestakas.Samalla kati heilutti peppua minua vasten. Jaana nuoli katin rintoja ja imi nännejä ilolla. Tunsin miten jaanan vitun lihakset alkoivat sykkiä kauni päälä ja samantien laukaisin spermat katin sisään.
Hyvästelimme laivan tullessa satamaan ja sanoin soittavani heille uudesta reissusta kuukauden päästä..