SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Kahvila
Laatija BeachChip
Julkaistu 27.04.2002 12:35:00
Teksti
Kuntosalilta palatessani pysähdyin kahville ostoskeskuksessa olevaan pieneen kahvilaan. Olin lopettanut työt ja lähtenyt toimistosta jo puolenpäivän aikaan ja käyttänyt iltapäivän ensimmäiset kolme tuntia treenaamiseen. Kesä oli jo lähellä ja rantakunto piti viimeistellä. Viimeiset kaksi kuukautta olinkin treenannut taas tosi intensiivisesti. Joka viikko kolme kertaa kuntosalilla, pari kertaa erilaisia pallopelejä (jalka- ja koripalloa, sählyä tai tennistä) sekä ainakin kerran uimassa. Keskitalven aikana tulleet pari lisäkiloa olivat hävinneet ja nyt monen vuoden treenauksen tuloksena kehittyneet lihakset näkyivät taas selvästi lähes rasvattomassa kehossa. Älä käsitä väärin, että olisin joku ladonoven levyinen bodari. Olen aina liikkunut paljon, paljon enemmän kuin viettänyt aikaa punttisalilla ja näin vuosien kuluessa vartalostani on muodostunut sopusuhtaisen lihaksikas ja jäntevä. Mittani ovatkin tällä hetkellä 183/82, joka 4:n rasvaprosentin vartalossa saa aikaan enneminkin voimistelijan kuin kehonrakentajan vaikutelman.

Pakko myöntää, että nautin uimahallissa naisten katseiden nuollessa vartaloani ja useimpien miestenkin vertailevista ja kateellisista katseista suihkussa.

Kahvilaan sisään astuessani kiinnitin heti huomioni sinuun. Seisoit tarjottimesi ja laukkusi kanssa kassajonossa parin asiakkaan päässä minusta. Olit ottanut pitkänomaisen wienerin ja kahvikupin, jotka lepäsivät nyt tarjottimellasi. Kauniin sensuellit pyöreät kasvot. Täyteläiset ja kiiltävät vaaleasti punatut huulet, joiden täyteläisyyttä ohut tummanpunain rajaus vielä korosti. Suuret ja kirkkaat pitkäripsiset silmät, jotka olivat hillitysti rajattu ja kauniisti kaartuvat ohueksi rajatut kulmakarvat. Kauniisti olkapäille kihartuvat vaaleat hiukset. Ylläsi oli puolipitkä takki, joka paljasti kiiltäviin ja läpikuultaviin sukkahousuihin verhotut naiselliset sääresi hieman polven yläpuolelta lähtien. Muodokkaiden säärten nilkat peittyivät jaloissasi olleisiin lyhyisiin, korkeakorkoisiin ja kiiltäviin nilkkureihin. Takkisi oli hieman auki ja näin sen raosta tiukan ja avonaisen strech t-paidan, joka oli pingottunut pyöreitten rintojesi päälle tarjoten rintojen välisen syvän vaon seksikkäästi näkyville.

Otin hajamielisesti jonkin sämpylän tarjottimelleni ja hamusin kahvikupin pinosta. Seurasin jokaista liikettäsi ja kaadoin kahvin kupin reunojen yli, kun jäin haaveillen katselemaan huuliesi liikettä, kun vaihdoit muutaman sanan kassaneidin kanssa. Katselin perääsi kun kävelit tiskiltä ikkunan vieressä olevaan tyhjään pöytään tarjotintasi ja laukkuasi kantaen. Nilkkureitten kapeat ja korkeat korot kopisivat seksikkäästi kahvilan lattiaa vasten ja saivat sydämeni hakkaamaan niiden tahtiin.

Maksoin nopeasti sämpyläni ja kahvini ja istuuduin sinua vastapäätä olevaan, juuri vapautuneeseen pöytään. Edelliset asiakkaat olivat tuskin kerinneet nousta siitä pois, kun jo syöksyin siihen, ettei tuo loistava näköalapaikka vain menisi jollekin toiselle. Olit laskenut tarjottimen pöydälle ja riisunut takkisi, jota juuri ripustit pöytäsi vieressä olevaan naulakkoon. Läikytin kahvia uudelleen kun tuijotin uhkeaa ja tiukkaan puseroon ja puolipitkään hameeseen verhottua vartaloasi. Suuret ja pallomaisen pyöreät rinnat, uhkean muodokas lantio ja naisellinen, aavistuksen pyöreähkö, vatsa. Olen aina tuntenut vetoa naisellisiin, uhkeamuotoisiin naisiin enneminkin kuin nykymissimittaisiin luisevavartaloisiin ja pienirintaisiin laiheliineihin. Sinä olit juuri sellainen unelmieni täydellinen nainen, joka kaikenlisäksi ylpeästi pukeuduit korostaen uhkeita muotojasi. Jokainen kohta vartalossasi sai minut haukkomaan henkeäni ihastuksesta. Kauniit kasvot, runsaat rinnat, kauniisti kaartuva vatsa, uhkea lantio, pyöreät pakarat, joiden muotoja tiukka hameesi myötäili. Kun istuit ja nostit toisen sääresi polvesi päälle, hame paljasti muodokasta reittäsi pitkälle ylös asti.

Kaivoit naistenlehden laukustasi ja syvennyit selaamaan siitä. Hörpin kahviani vastapäätäsi ja ihailin kuinka nännisi nipukat erottuivat sormenpään kokoisina kohoumina puserossasi. En voinut mitään, vaan tunsin kuinka etumukseni alkoi tuntua ahtaalta erektion alkaessa kasvaa kokoajan suuremmaksi. Suorien housujeni alla minulla oli tiukat boxerimalliset, muta onneksi joustavat, alushousut, jotka kyllä joustivat paisuvan elimeni mukaan, mutta asento, jossa istuin aiheutti sen, että penikseni ei päässyt vapaasti nousemaan ylös, vaan housujen lahje pakotti sitä kokoajan alaspäin ja se alkoi jo tuntua hyvin epämukavalta. Hetken aikaa mietin, voisinko kädelläni kohentaa elimeni asentoa hieman mukavammaksi, mutta totesin, ettei se mitenkään onnistuisi huomaamattomasti. Kahvilan pöydissä ei ollut pöytäliinoja ja kaikki se mitä tekisin pöydän alla näkyisi muihin pöytiin yhtä selvästi kuin sääresi oman pöytäsi alla.

Minulla alkoi olla kuuma. Vaikka salilta lähtiessäni olin jättänyt vain t-paidan pikkutakkini alle, takki alkoi tuntua liialta. Riisuin pikkutakkini tuolini selkämykselle. Kun käännyin takaisin huomasin kuinka sekunnin murto-osan mittailit vartaloani katseellasi. Minullakin oli ohut ja tiukka t-paita paita päällä (tarkoituksella käytän usein numeroa liian pientä, jotta se varmasti nuolee tiukasti lihaksikasta ylävartaloani). Lihakset olivat vielä hieman turvoksissa saliharjoittelun jälkeen ja paitani tosiaan paljasti niiden muodot selvästi. Nopeasti käänsit katseesi pois ja syvennyit taas lehteesi.

Katsoin kuinka nostit makean wienerin huulillesi ja haukkasit siitä palasen. Ajattelin, miltä tuntuisi jos huulesi sulkeutuisivat samalla lailla kuin wienerin ympärille omia huuliani vasten intohimoiseen suudelmaan. Wineristä jäi hieman sokeria vaaleanpunaisille huulillesi ja hengitystäni pidätellen katselin, kuinka hitaasti nuoleskelit sitä pois kielen kärjelläsi. Kohotit kupin huulillesi ja siemaisit kahvia. Tuijotin hetken kauniita kasvojasi ja hitaasti katseeni siirtyi alaspäin, pysähtyen ensin hetkeksi uhkeisiin rintoihisi ja jatkoi sitten pöydän alla sirosti ristissä oleviin sääriisi. Laskit kupin takaisin pöydälle ja vilkaisit minuun päin. Nykäisit hameen helmaasi vaivihkaa alaspäin ja tajusin, että olit huomannut tuijotukseni. Nolona kohotin katseeni pöydän alta ja silloin kohtasin katseesi. Käänsit katseesi nopeasti takasin lehteesi, mutta kasvoillasi karehti viekas hymy.

Hetkeen en uskaltanut enää katsella sinua, mutta kun kännykkäsi alkoi soimaan vieressäsi lattialle jättämässäsi kassissasi, pääni kääntyi taas sinuun päin ja näin kuinka kumarruit ottamaan puhelinta kassistasi. En tiennyt mihin olisin katseeni suunnannut. Kumartuessasi avonainen kaula-aukkosi tarjosi suuret rintasi ja niiden välisen vaon suoraan silmilleni. Toisaalta pöydän alla nostit sääresi pois toisen polven päältä ja raotit kumartuessasi reisiäsi hetkeksi sen verran, että leveä stay-up sukan reuna sekä pienten valkeiden stringi-housujen peittämä jalkovälisi vilahti nopeasti silmieni edessä. Nostit puhelimen ja vastasit siihen ja katsoit jälleen minuun päin. Hetken katselin suoraan silmiisi, mutta käänsin sitten katseeni nopeasti pois.

Puhelu tuli ilmeisesti joltain hyvältä ystävältäsi, sillä juttelit pitkään iloisesti ja välillä makoisasti naurahtaen. Puhuessasi olit alkanut vilkuilla minua yhä useammin ja välillä katseemme kohtasivat useiden sekuntien pituisiksi ajoiksi. Annoin pikku hiljaa katseeni vaellella rohkeammin vartalollasi, enkä enää ujostellut pysäyttää sitä hetkeksi rintoihisi tai sääriisi vaikka tiesin sinun katselevan minua. Puhuessasi pöyhit välillä kädelläsi hiuksiasi ja kun syvennyit kuuntelemaan vastapäätä raotit hieman huuliasi ja välillä koskettelit kielesi kärjellä pulleaa ylähuultasi. Kun taas kerran unohduin katselemaan kauniita rintojasi, hymyilit minulle ja veit toisen kätesi niskan taakse niin, että suuret rintasi pullistuivat näyttävästi ulospäin vartalostasi. Rintaliivien ääriviivat ja suurten nänniesi kovettuneet kärjet erottuivat selvinä kohoumina ohuen ja tiukan puserosi alla. Katselin lumoutuneen sitä ihanaa näkyä ja kun vihdoin kohotin katseeni rinnoistani, katsoit suoraan silmiini ja hymyilit minulle.

Puhelu jatkui ja niin jatkui keimailusikin. Kun katseeni siirtyi pöydän alla oleviin sääriisi, vaihdoit hitaasti sääriesi asentoa ja nostit jalan toisen päälle ja käännyit niin, että tiukan hameesi helma nousi reittä pitkin ylös ja paljasti sen pyöreänä kaartuvan pakaran kaareen asti. Stay-up sukan reuna ja sen yläpuolelta alkava naisellisen reiden paljas iho, olivat nyt kokoajan näkyvissäni. Välillä hitaasti mutta, juuri sen verran, että se näkyi minulle, hieroit päällekkäin olevia reisiäsi toisiaan vasten istuessasi. Erektioni seisoi jo täydessä mitassaan, mutta edelleen housun lahje painoi sitä alaspäin reittäni vasten. Se alkoi tuntua jo niin tuskalliselta, että minun oli pakko saada sen asento korjattua. Laitoin käteni vaivihkaa pöydän alla taskuuni ja yritin sieltä saada penikseni vedettyä ylöspäin vatsaani vasten. Sain sormillani hennon otteen sen juuresta, mutta täydessä mitassaan ollut iso elimeni ei mahtunut kääntymään housun lahkeen ottaessa vastaan. Vilkaisin välillä silmiisi. Katseesi seurasi pöytäni alla meneillään olevaa toimitusta ja kasvoillasi karehti voitonriemuinen hymy. Lopulta minun oli pakko kohottaa takamustani hieman tuolista ja samalla jalkojani nopeasti levittäen, onnistuin kääntämään taskussa olevalla kädelläni penikseni ylöspäin vatsaani vasten.

Helpotuksen tunne oli valtava ja nyt saatoin nauttia täydellisesti sinusta ja keimailusi tuottamasta kihelmöivästä tunteesta jalkojeni välissä. Kuitenkin kun nyt istuin, seisova elimeni jökötti suoraan ylöspäin ja sen muodosti selvästi havaittavan kohouman housujeni etumukseen, jonka ohuen kankaan läpi juhlakunnossa olevan peniksen ääriviivat erottuivat selvästi. Katsoit suoraan pöytäni alle ja ilmeesi muuttui mietteliääksi, kun hetken mittailit katseellasi housuissani olevaa kohoumaa. Sitten viekas hymy palautui jälleen kasvoillesi ja tyytyväisen näköisenä nyökkäsit itseksesi hyväksyvästi aivan kuin olisit todennut elimeni olevan sinulle sopiva. Pidit edelleen kokoajan puhelinta toisella korvallasi, mutta nämä viime hetket olit keskittynyt lähinnä vain kuuntelemaan ja ainoastaan silloin tällöin hymähdit jotain myöntyvää luuriin.

Mittailimme molemmat estottomasti katseillamme toistemme vartaloita ja kasvoja. Nojasin taaksepäin tuolissani ja annoin seisovan erektioni aiheuttaman pullotuksen näkyä selvästi housuissani. Katseesi pysähtyi jälleen kerran siihen ja nuolaisit täyteläisiä huuliasi hitaasti. Siirsit katseesi silmiini ja supistit huulesi ja lähetit minulle ilmassa eroottista latausta täynnä olevan suukon. Vastasin siihen hymyillen ja silmää iskien. Venytellen laitoit molemmat kätesi niskan taakse ja taivutit uhkeaa rintakehääsi ulospäin. Katselin huuliani lipoen, kuinka suuret ja pyöreät rintasi pingottivat tiukan ja ohuen paidan kangasta. Pöydän alla olit ottanut sääresi pois toisen päältä ja nostanut sen vaakatasossa vastapäiselle tuolille. Hameesi helma oli noussut selvästi reiden puolivälin yläpuolelle ja kun aloit hiljaa heiluttelemaan toista säärtäsi kahvilassa soivan taustamusiikin tahtiin, se pikku hiljaa hilautui yhä ylemmäs ja ylemmäs. Lopulta helma oli noussut jo melkein lanteillesi asti, ja kun välillä kiusoittelevasti vähän levitit reisiäsi hetkeksi, näin selvästi pienet ja valkeapitsiset stringisi ja niiden läpi heikosti erottuvan häpykarvoituksen. Pöytiemme väli oli vain pari metriä ja selvästi erotin tummemman, jalkovälistäsi erittyvän kosteuden aiheuttaman, alueen pikkuhousujen etumuksen pitsissä.

Lopetit puhelusi ja nostit wienerisi huulillesi. Kokoajan silmiini katsellen aloit hitaasti nuolemaan wienerin päällä olevaa hilloa ja pyörittelit kielesi kärkeä sen ympärillä. Siirsin käteni pöydän alle ja laskin sen housuissani pullottavan erektioni päälle. Sivelin elimeni housujen kankaaseen muodostamia ääriviivoja hitaasti ja kevyesti kädelläni ja kulmiani kohottaen tein kysyvän ilmeen kasvoilleni. Hymyillen nyökkäsit kevyesti ja ehdotit katseellasi kahvilasta poistumista. Unohdin kahvini ja sämpyläni siihen paikkaan ja nousin ylös ja otin pikkutakkini tuolini selkänojalta. Erektioni pullotti näkyvästi housuissani ja sinun oli vaikeaa pitää ilmeesi kurissa, kun huomasit minkälaisia ilmeitä se sai aikaan lähipöydissä istuneiden muiden asiakkaiden kasvoilla. Jätit itsekin kahvisi ja wienerisi kesken ja valmistauduit nousemaan.

Nousit ylös juuri kun olin kohdallasi. Pysähdyin ja otin takkisi naulakosta ja kysyin silmiisi katsoen ’saanko auttaa?’. Vastasit kiitäen ja kauniisti hymyillen. Autoin takin päällesi ja tunsin parfyymisi huumaavan viettelevän tuoksun. Nostin käsilläni takin kauluksen alle jääneet hiuksesi ja annoin pehmeiden kiharoiden valua sormieni välistä, kun päästin ne laskeutumaan kauluksen päälle näkyviin. Kumarruit nostamaan laukkuasi pöydän vierestä ja tarjouduin kantamaan sen. Kiitit minua uudelleen ja kun tarjosin sinulle käsivarttani tartuit siihen ja yhdessä poistuimme kahvilasta ulos.

Hetken kävelimme sanomatta sanaakaan. Nojasit minuun ja puristit lujaa käsivarttani. Annoit pääsi laskeutua olkapäälleni. Hivelin poskeani hiuksiasi vasten ja lopulta suutelin sinua hellästi korvanlehdelle. Rikoit hiljaisuuden ja sanoit autosi olevan ostoskeskuksen alla olevassa parkkihallissa. Lupasin saattaa sinut turvallisesti autosi luo ja suuntasimme kohti parkkihalliin laskeutuvaa hissiä. Painoin hissin nappia ja sitä odotellessamme käännyin sinuun päin ja suutelin täyteläisiä huuliasi intohimoisesti. Vastasit kuumaan suudelmaan ja upotit toisen kätesi hiuksieni sekaan. Kielemme kiemurtelivat toisiaan vasten ja huulemme hamusivat toisiaan kiihkeästi.

Hissin saapumisen äänimerkki havahdutti meidät. Irrotit huulesi omistani ja nopeasti katsahdit ympärillesi, oliko joku kiinnittänyt huomiotaan kiihkeään hetkeemme. Ketään ei ollut lähellä ja astuit sisään hissiin. Seurasin sinua aivan perässäsi ja kun hissin ovet sulkeutuivat takanani, painauduin tiiviisti kiinni sinuun. Käteni sujahtivat takkisi alle ja tartuin lujasti takaapäin suuriin ja pyöreisiin rintoihisi. Painoin pullottavaa housujeni etumusta peppuasi vasten ja hivelin sillä muodokkaita pakaroitasi. Suutelin ja näykin kiihkeästi niskaasi ja kaulaasi ja kuulin kuinka hengityksesi kiihtyi ja kävi raskaaksi. Leivoin käsilläni suuria rintojasi puseron päältä ja tunnustelin sormenpäilläni jäykistyneiden nänniesi nipukoita.

Huohotit kiihkosta ja pyöritit takamustasi kovana seisovaa erektiotani vasten. Painoit hissin liikkeelle, mutta minä pysäytin sen hätäkatkaisijasta, kun se oli lähtenyt liikkeelle, samalla kun painoin sinua hissin seinää vasten. Pidit käsilläsi kiinni seinässä olevasta kaiteesta ja katselit hissin seinässä olevasta peilistä kuinka hyväilin isoja rintojasi. Toinen käteni lähti vaeltamaan rinnoiltasi alaspäin ja hyväili naisellista vatsaasi. Lopulta käsi saavutti hameen vyötärön ja alkoi hitaasti nostaa helmaa ylöspäin. Katselimme molemmat peilistä, kuinka helman alta paljastui stay-up sukan suu ja siitä alkava paljaan reiden iho. Käteni siirtyi paljaalle reidellesi ja alkoi hyväillen nousta sitä pitkin ylöspäin. Käden kulkiessa pikkuhousujesi peittämän jalkovälin yli, tunsin selvästi sieltä erittyneen ja kankaaseen imeytyneen kosteuden sormillani.

Suutelin niskaasi ja näykin korvalehtiäsi. Katselit peilistä vuoroin kasvojani vuoroin vartaloasi hyväileviä käsiäni. Silmissäsi oli kiimasta samea katse ja huulesi olivat raollaan, kun raskaasti hengittäen katselit, kuinka käteni siirtyi pitsisten stringiesi vyötärönauhan alle ja sieltä edelleen kuuman kosteaan ja liukkaaseen jalkoväliisi. Keskisormeni tavoitti turvonneen klitoriksesi, joka kohosi selvänä ulokkeena häpyhuuliesi välissä. Värähdit ja nautinnollinen huokaus karkasi suustasi, kun aloin pyörittelemään sormea sen ympärillä. Hivutin toisen käteni tiukan puserosi alle ja kun nostin käteni siellä takasin rinnoillesi, puseron helma nousi mukana niin, että peilistä näin vaaleat pitsiset rintaliivisi, jotka peittivät ja puristivat isoja rintojasi seksikkäästi yhteen. Nännipihojen tumma alue kuulsi ohuen ja pitsisen kankaan läpi ja ihailin peilistä sitä seksikästä näkyä.

Kiihdytin sormeni hankaavaa liikettä klitoriksesi päällä ja painelin lantiollani jäykkää elintäni pakaroitasi vasten. Peilistä näin, että silmäsi olivat kiinni ja suusi puoliksi raollaan. Pieniä hiljaisia voihkauksia pääsi suustasi aina kun vedin keskisormeni pään liukkaan klitoriksesi yli. Toinen käteni oli löytänyt tiensä rintaliiviesi alle ja pehmeän rinnan sileä iho tuntui ihanalta kättäni vasten. Sormeni hieroivat ja tunnustelivat jäykkänä törröttävää nänniä ja ilmeesi oli autuaan nautinnollinen.

Nautinnollisen kihelmöivä tunne voimistui etumuksessani, kun koko ajan voimakkaammin hieroin sitä pyöreää pyllyäsi vasten. Hitaasti keskisormeni laskeutui klitorikseltasi ja työnsin sen hitaasti sisään kuuman liukkaaseen lippaaseesi. Siirsin peukalon klitoriksesi päälle ja aloin hieromaan sitä , samalla kun hitaasti liikutin keskisormeani edestakaisin sisälläsi. Kuiskasin korvaasi haluavani rakastella kanssasi ja upotin sormeani joka työnnöllä yhä syvemmälle sisääsi samalla kun peukaloni hieroi kokoajan nopeammin klitoristasi. Raskaasti huohottaen pyysit minua ottamaan sinut rajusti ja käänsin sinut ympäri. Riisuin takkisi harteiltasi ja annoit sen pudota selkäsi takana hissin lattialle. Heitin oman takkini sen perään ja polvistuin eteesi ja aloin suutelemaan sukan yläpuolelta alkavaa paljasta reittä. Nojasit hissin seinään ja levitit hieman jalkojasi. Laskit kätesi pääni päälle ja upotit sormesi hiuksiini.

Kuljetin kieltäni sisäreisien ihoa pitkin sukan reunasta nyt jo läpimärkien pitsi-stringien reunaan asti. Sitten vaihdoin säärtä ja toistin saman muutaman kerran. Suutelin märkien pöksyjen päältä odottavaa jalkoväliäsi ja tunsin mehujesi kiihottavan maun ja tuoksun. Tartuin stringeihisi ja aloin hitaasti hivuttaa niitä alaspäin. Myötäilit lantiollasi liikettäni ja sain riisuttua pöksysi jalastasi. Upotin kasvoni kosteaan jalkoväliisi ja aloin kiusoittelemaan klitoristasi kieleni kärjellä. Kätesi alkoivat painaa kasvojani vaativammin jalkoväliisi ja imaisin koko turvonneen klitoriksen huulieni väliin ja aloin lutkuttaen imeä sitä. Aloit painella lantiotasi kasvojani vasten imaisujeni tahdissa. Tartuin käsilläni paljaisiin pakaroihisi ja hyväilin niiden pehmeää ja pyöreää kaarta. Huohotit ja voihkit kiivaasti kun kiihdytin klitoriksesi imemistä ja painelin sitä samalla kieleni kärjellä. Tunsin kuinka vartalosi alkoi täristä ja pidin sinua pakaroistasi pystyssä, etteivät jalkasi olisi pettäneet.

Anelit minua jatkamaan ja kiihdyttämään nuolemistani ja tein parhaani täyttääkseni toiveesi. Yhtäkkiä hissin kello soi ja hissi nytkähti liikkeelle alaspäin. Hätääntyneenä työnsit käsilläsi kasvoni pois jalkojesi välistä ja aloit oikoa hameesi helmaa sääriesi suojaksi. Nostin takkisi hissin lattialta ja ojensin sen nopeasti sinulle. Samalla koppasin eritteistä märät stringisi lattialta käteeni ja tungin ne pikkutakkini taskuun samalla kun puin sen ylleni. Katsoit itseäsi peilistä ja suoristit puserosi ja sen alla olevien rintaliivien asennon.

Hissi pysähtyi ja ovet aukesivat. Parkkihallissa odotti kymmenkunta ihmistä ärtyneen näköisenä hissiä. Yritin epätoivoisesti selittää, jotain sekavaa yht’äkkiä matkalle pysähtyneestä hissistä, mutta seurasin nopeasti perässäsi parkkihallin sisään, jonne kiiruhdit saman tien ovien auettua. Muutama hissin odottajista katsahti hölmistyneenä peräämme ja kun tavoitin sinut parin kymmenen metrin päästä, katsoit minuun ja purskahdit hysteeriseen kikatukseen. Siitä toivuttuasi hipaisit hellästi housuissani yhä pullottavaa erektiota ja sanoit ’ tule, mennään autooni’….

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 7.1.2009
[ Anaali ] [ Aasia ] [ Tissit ] [ Mustaa ] [ Gay ] [ Hardcore ] [ Latina ] [ Lesbo ] [ Suuseksi ] Galleriat { Liveseksi } [ Pornotähdet ] [ Etniset ] [ Fetissi ] [ Gay ] [ Shemale ] [ Hardcore ] [ Vanhaa lihaa ] [ Lesbo ] [ Ryhmäseksi ] [ Typy ] [ Suosituimmat ] Videot


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.


Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Liveyhteys kiimaisiin naisiin. kerro mitä haluat hänen tekevän

Toteuta haaveesi ja teetä työille mitä haluatPrivaatti liveshow anonyymisti




© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.