Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Patriisitar ja orja
Laatija
Leopard
Julkaistu
25.04.2002 15:58:00
Teksti
Rooma, keisari Trajanuksen kuudentena hallitusvuonna. Kahdeksansataaviisikymmentäseitsemän vuotta Ikuisen Kaupungin perustamisen jälkeen, sataneljä vuotta erään Christos nimisen harhaoppisen, omituista suosiota saavuttaneen juutalaisprofeetan syntymän jälkeen.
Loppukesän lämmin ilmavirta heilutti Lydian hiuksia vaunujen kulkiessa Rooman katuja. Lydialla oli ollut pitkään tylsää. Hänen aviomiehensä Darius, nuori ja komea legioonankomentaja oli jo kolmatta kuukautta Daakiassa sotimassa. Ennen sotaa Lydia oli ollut onnellinen. Salskea Darius oli tarjonnut hänen yhdeksäntoistavuotiaalle solakalle vartalolleen nautinnollista tekemistä päivästä toiseen yhä uusissa muodoissa. Mutta nyt kaikki oli toisin ja domus tuntui tyhjältä huolimatta lukuisista palvelijoista ja orjista. Lydia tunsi tarvitsevansa uutta piristystä ja siksi palvelija ohjastikin ajokkia parhaillaan kohti Rooman orjatoria.
Kauppiaat ja virkamiehet väistyivät kiireesti syrjään kauniin ylhäisönaisen tieltä, kun tämä käveli vaunuilta väkijoukon lävitse vaunuilta orjatorin esittelylavalle. Orjakauppias alkoi mielistellen esitellä tuotteitaan Lydialle, joka katseli välinpitämättömän näköisenä, mutta salassa kiihottuneena orjien lähes alastomia vartaloita. Useimmat olivat mustia afrikkalaisia tai tummahiuksisia lyhyitä daakialaisia. Harva puhui latinaa, mitä Lydia piti suurena puutteena. Toisaalta hikiset, lujat, mustat lihakset houkuttelivat eksoottisuudellaan. Sitten Lydia näki hänet. Poika oli ehkä pari vuotta Lydiaa nuorempi, mutta jäntevä ja kiihottavan komean oloinen. Vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen hän myös poikkesi orjien valtavirrasta.
-Siinä on ensiluokkainen germaanipoika Reinin alajuoksulta. Puhuu latinaakin kohtuullisesti, mutta ollut vain yhdellä omistajalla. Myi pois, kun muutti Galliaan työn perässä. älykäs poika, muttei näsäviisas, sen ovat koulineet pois. He,he, orjakauppias esitteli.
- Mikä on nimesi poika, Lydia kysyi.
- Cim arvon neiti, vai pitääkö sanoa rouva?
- Rouva, Lydia sanoi lyhyesti samalla, kun raotti pojan suuta tarkastellakseen hampaita. Ne olivat kaikki tallella ja hätkähdyttävän valkoiset. Sitten Lydia siveli kädellään Cimin vartaloa ja pani merkille piiskanjäljet selässä. Useimmilla orjilla oli niitä. Lopuksi Lydia tunnusteli pojan nivusia lannevaatteen läpi ja havaitsi lievää jähmeyttä. Ilmekään ei värähtänyt Cimin kasvoilla – vuodet orjana olivat totuttaneet hänet alistumaan.
- Paljonko hän maksaa, Lydia töksäytti.
- Vain kolmesataa sestertiusta. Edullinen hinta nuoresta, terveestä ja komeasta orjasta, kauppias selitteli.
Lydia maksoi kiskurihinnan tinkimättä tai ajattelematta, että olisi saanut melkein kolme lihaksikasta mustaa samalla rahalla.
Sitten Lydian palvelija johdatti pojan merkattavaksi. Hänellä oli mukanaan Dariuksen henkilökohtainen poltinmerkkausrauta, jonka jälki painettiin jokaisen Dariuksen talouden orjan olkavarteen. Se oli kaunis D-monogrammi. Merkkauspaikka oli tarkoituksella vähän syrjempänä, jotta ylhäisten asiakkaiden ei tarvitsisi nähdä, kuulla tai haistaa tuskallista toimitusta, mutta Lydia päätti mielijohteesta mennä katsomaan. Pian hän saikin Cimin näkyviinsä. Poika oli painettu selälleen vankalle pöydälle ja neljä vahvaa miestä piteli häntä aloillaan. Viides piteli tulessa rautaa, joka hehkui jo punaisena. Pelko näkyi Cimin kasvoilta, kun hän tuiijotti herkeämättä raudan kuumentamista, mutta hän ei rimpuillut tai puhunut. Sitten merkkaaja painoi raudan Cimin olkavarteen edellisen polttomerkin alle. Poika parkaisi tuskasta ja hänen lähes alastoman vartalonsa jokainen lihas jännittyi ja selkä taipui kaarelle. Sitten tuska oli ohi ja Cim jäi huohottaen ja hiljaa nyyhkyttäen selälleen makaamaan pöydälle.
Cim sai ajatuksensa pois äskeisestä tuskasta vasta, kun hänen kätensä sidottiin köydellä vaunuihin niin, että hän saisi juosta niiden perässä. Hän ajatteli naista, jota palvelija oli kutsunut Lydia-emännäksi. Tämä oli uskomattoman kaunis hoidettuine hiuksineen, leikattuine kynsineen ja pystyine rintoineen. Cim näki solakan vartalon ja kapean uuman korostamat pakarat takaapäin ja kiihottui hieman. Kertakaikkiaan upea nainen. Olisiko hänellä mahdollisuuksia päästä? Cim tiesi olevansa pelkkä halpa-arvoinen orja, mutta nainen oli silti katsonut sillä tavoin ja puristanyt hänen kaluaan.
Vaunut lähtivät liikkeelle ja Cim joutui juoksemaan kevyttä hölkkää niiden perässä. Juokseminen oli hankalaa kädet eteen sidottuina , kadun sora hiersi paljaita jalkoja ja polttomerkkiä pakotti vielä, mutta Cim ei surrut sitä. Orjana hän oli tottunut kipuihin ja vaivoihin. Lisäksi hän uskoi kaiken tästä eteenpäin olevan vain ylöspäin polttomerkkaukseen nähden. Vaikkapa nyt Lydian ohuen tunikan peittämien pakaroiden katselu. Ne saivat Cimin muistamaan Derillaa, daakialaista orjatyttöä hänen edellisen omistajansa luona. Derillakin oli ollut kaunis ja hän oli ollut jumalainen suihinottaja. Kuinka monesti he olivatkaan yöllä hiipineet isäntäväen domuksen kellariin ja kuinka Derilla oli imenyt. Derilla oli ollut kaunis, mutta Lydia oli toista - luonnostaan jo kaunotar ja vielä palvelijoiden hoitama ja koristelema. Cim mietti, miltä Lydian punatut huulet tuntuisivat, kun vaunut saapuivat Lydian ja Dariuksen domuksen edustalle.
Lydia oli Dariuksen orgiahuoneessa. Hän oli kylpenyt, vaihtanut vaatteita ja syönyt. Sitten hän oli lähettänyt hakemaan Cimiä, jolle oletti major domuksen jo selostaneen talon tavat ja ennalta sovitut päivittäiset tehtävät. Odottaessaan hän muisteli erästä parin vuoden takaista yötä. Hääyötään Dariuksen kanssa. Hän katseli katosta roikkuvia kahleita ja muisteli, kuinka Darius oli kiinnittänyt hänet, kokemattoman neitsyen, niihin täysin alastomana. Kuinka tämä oli välillä piiskannut häntä ja välillä nuollut. Sitten Darius oli laskenut hänet divaanille ja he olivat rakastelleet kerran toisensa jälkeen, ihanammin kuin Lydia oli kuvitellut mahdolliseksi. Kuinka Lydia olikaan tuosta yöstä nauttinut. Mutta nyt Darius oli kaukana Daakiassa ja sisään astui nuori orjapoika. Lydia ryhdistäytyi muistoistaan ja läimäytti ratsupiiskaansa säärtään vasten.
- Kädet noihin, Lydia sanoi lyhyesti osoittaen katosta riippuvia kahleita. Hän ei tahtonut puhua pidempään, jottei Cim huomaisi hänen äänensä värinää. Cim laittoi kätensä kahleisiin ja Lydia veti ne ylös pojan pään päälle. Sitten hän tuli aivan Cimin viereen ja suuteli tätä huulille. Cim, joka oli odottanut ruoskintaa, yllättyi, mutta oli hetkessä mukana ja työnsi kielensä Lydian suuhun. Suudelma kesti pitkään ja sen aikana Lydia irrotti pojan lannevaatteen niin, että tämä oli alastomana hänen edessään. Lydia vetäytyi vähän kauemmas katselemaan poikaa. Tämä oli tosiaan komea hoikassa jäntevyydessään. Hän tuli taas suutelemaan Cimiä ja hyväili samalla kädellään tämän kiveksiä.
- Saanko? Lydia kysyi nostaen kädessään yhä olevaa ratsupiiskaa. Miksi hän sellaista kysyi? Orjalta. Kuka hullu nyt orjalta lupaa kysyi piiskaamiseen?
- Miten valtiatar haluaa, Cim kuitenkin vastasi hymyillen ovelasti.
Lydia aloitti piiskauksen. Piiska läiskyi Cimin paljaaseen selkään ja pakaroihin. Poika käänsi päätään ja katseli Lydian vartaloa, kun tämä heilutti piiskaa. Hän kiihottui tavattomasti ja hänen kalunsa jäykistyi lähes piiskaniskujen tahdissa. Huomatessaan tämän, Lydia pudotti tunikansa. Sen alla ei ollut mitään. Vähän aikaa Lydia vielä piiskasi ja tuli sitten Cimin eteen. Hän polvistui ja tarttui pojan kiveksiin. Niitä Lydia puristeli samalla, kun kielellään hiveli pojan terskaa. Sitten hän alkoi imeä. Lydia oli vähintään yhtä hyvä kuin Derilla, Cim ajatteli kesken nautinnon. Lopulta Cim laukesi Lydian suuhun ja jäi voipuneena kahleisiinsa roikkumaan.