Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Unohtumaton sairaalareissu
Laatija
patient x
Julkaistu
02.05.2002 18:47:00
Teksti
Vuonna 93 jouduin nivustyrän takia leikkaukseen.
En olisi kyllä uskonut millainen reissu siitä tulee ja sen takia se on jäänyt iäksi mieleen.
Menin tosiaan edeltävänä päivänä jo sairaalaan jolloin otettiin mm verikokeita.
Kun kokeet oli otettu pääsin sitten itse osastolle. Huoneeseen johonka pääsin oli aivan tyhjä. Ilta meni jokseenkin aika hitaasti eteenpäin. Olikohan kello jotain 19 maissa kun hoitaja tuli jututtamaan minua seuraavana aamuna tapahtuvasta leikkauksesta.
Niinkuin tiedätte nivustyrän leikkauksen takia karvat joudutaan ajamaan alapäästä osaksi pois.
Hoitaja käski minun tulla hänen mukaansa sellaiseen pieneen pesuhuoneeseen. Ja eihän siinä muuta auttanut kuin vetää housut polviin ja asettua aloilleen. Ja niin vaikeeta kuin se olikin niin mullahan alkoi tuntumaan siltä että kohta alkaa seisomaan. Yritin olla ajattelematta koko asiaa ja varsinkin sitä hoitajaa.
Hoitaja oli sellainen sopusuhtainen pienirintainen mutta helvetin hyväkroppainen vaalea nainen. Se oli hyvin noloa sillä huomasin että hoitaja huomasi mitä tapahtuu.
Hoitaja hymyili ja sanoi että tämä on ihan luonnollista että näin käy. On kuulemma käynyt monesti hänen kohdallaankin. Hän vaikutti oikein osaavalta hoitajalta. Yhtäkkiä hän kysyi että olenko minä jo varattu?? No minähän olin vapaa ja tietenkin sanoin sen hänelle. Hän ei muuta kysynyt vaan suorittu karvojen ajelun loppuun sellainen pieni virne naamassa koko ajan. Kun homma oli selvä menin huoneeseen katsomaan tv:tä.
Hävetti kyllä aikalailla täytyy myöntää.
Aikaa kului sellaset pari tuntia kun sama hoitaja tuli uudestaan huoneeseeni kysymään minulta että tarvitsisinko unilääkkeittä yön varalle.
Minä sanoin että ei kiitos. Hän lähti miltei heti takaisin käytävälle ja palasi takaisin. Hän tujotti minua tovin ja hymyili koko ajan. Ajattelin mielessäni että mitä tämä nyt oikein meinaa. Hän tuli viereeni sängyllä ja vei kätensä housuihini ja puristi. Mulla ei ollut mikään jättimulkku mutta se tuntui kiinnostavan tätä hoitajaa enemmän sillä hetkellä kuin lääketiede.
Arvatenkin tiedätte että minulla seisahti jäykäksi heti siinä paikassa kun hän koski kädellään mulkkuani. Hän käski minut pystyyn ja käski minun menemään liinavaatevarastoon.
Minua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä kun menin sinne. Hetkeä myöhemmin hoitaja tuli ja lukitsi oven. Hän otti kädestäni kiinni ja vei sen haarojensa väliin. Se oli aivan kuuman kostea.
Hän siirtyi polvilleen maahan ja alkoi kieltään pyöritellä terskan päässä ja samall imi toso liukkaasti mulkkuani. Siirryin pienellä pöydälle selälleni ja hän siirtyi nelinkontin päälleni.
Eka kertaa sain nuolla naisen pillua ja missä tilanteessa vielä. Ensimmäinen satsi oli jo tuloillaan ja hän lopetti imemisen. Hän sanoi että saan tulla hänen sisälleen.
Hän siirtyi päälleni ja asetti itse mulkkuni pilluunsa. Hän määräsi tahdin ja ei menny varmaan kahta minuuttiakaan kun minulta tuli voimalla.
Hoitaja nousi päältäni ja näin kuinka sperma valui hänen pillustaan ulos. Häneltä ei vielä tullut joten minun piti jatkaa panemista. Hän siirtyi nojaamaan kohti liinavaatekaappia ja käski panna niin lujaa kuin vain mahdollista.
Mulkkuni oli tosilimainen ja luikahdin myös hänen perseeseenkin. Se ei tuntunut haittaavan vaan hän käski lisätä vauhtia. Minä tein työtä käskettyä.
Ja nain häntä takaapäin perseeseen niin kovaa kuin vain voin. Hän ei paljoa äännellyt mutta sellaisia pakonomaisia äännähdyksiä pääsi hänen suustaan. Lopulta hän sai itsekkin.
Hän sanoi että toivottavasti tämä tuo minulle hyvät yöunet eikä siis tarvitse jännittää leikkausta. Minä nyökkäsin. Sanoin myös hänelle että tuskinpa ikinä tulen saamaan keneltäkään näin kauniilta naiselta. Ja enpä ole saanut.
Tämä hoitaja on kuulemma vieläkin töissä samassa sairaalassa ja epäilen vahvasti että siellä on muitakin iloisia potilaita kuin olin silloin monta vuotta sitten.
Siitä reissusta jäi hyvä maku suuhun. Ehkä se johtui siitä kun se maku oli suoraan pillusta=)