SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko YLLÄTIN NAAPURIN NAISEN
Laatija PUMPPUPENTTI
Julkaistu 24.06.2002 19:19:00
Teksti
Oli pimeähkö syysilta. Asun keskisuuressa kaupungissa, mutta hieman syrjäisemmässä kaupunginosassa. Naapurissani asuu arvioni mukaan 35-40 vuoden ikäluokassa oleva vaaleahiuksinen ja ihan hyvännäköinen nainen, joka työskentelee sairaanhoitajana. Naista olen tavannut vuoden aikana, jonka hän on asunut naapurissani, usein kadulla ja pihamme ovat aikalailla vierekkäin, molempien talojen takana alkaa metsä, jossa polkuja pitkin itse lenkkeilen. Oli siis syysilta, aikalailla pimeää ja kello oli hieman yli 21.00, kun päätin lähteä lenkille. Heitin 5 km:n lenkin ja kun palailin metsän kautta kotiin, huomasin, että naapurin makuuhuoneessa palaa valot ja verhot ovat poissa ikkunan edestä. Kun talojemme takana olevan metsän reunassa alkaa kumpare, päätin nousta sen päälle ja katsoa, näkyisikö naapurin blondi ikkunasta. Olen itse poikamies tai oikeastaan eronnut, joten pimppi tulee aina mieleen, kun naapurini tapaan. Kun kurottauduin katsomaan naapurin talon ikkunaan, meinasin lentää selälleni. Siellä tuo upea naapurini Lissu, oli alasti makuullaan sänkynsä päällä hieroen toisella kädellään klitoristaan ja toisella kädellä runkaten esineellä, jota en ensiksi erottanut. Menin lähemmäs ja havaitsin, että Lissu tyydytti itseään banaanilla. Tässä vaiheessa otin lenkkipuvun housuista kullini ulos ja aloin runkkaamaan. Ajattelin, että tässähän nyt näytös on, mutta en tiennyt, mitä tuleman vielä pitää. Lissu näytti nauttivan täysillä runkkauksestaan, banaani liikkui pillussa kovaa vauhtia ja Lissun kiemurtelusta päätellen orgasmi oli tulossa pian. Toinen käsi hieroi kiihkeästi klitorista toisen pumpatesa keltaista banaania sisään ja ulos. Saatoin kuulla hänen ulinaansa ikkunan raoista tai mistä kuuluikin. Yhtäkkiä huoneeseen tuli hänen koiransa, aikalailla isokokoinen ilmeisesti irlanninsusikoiran ja jonkun muun isomman koiran ristetytys. Nainen näytti kutsuvan koiraa sänkyyn ja lopetti runkkauksensa. Koira tuli ja alkoi nuuhkia naisen jalkoväliä, jolloin Lissu siirtyi makaamaan jalat harallaan lattialle päin sängyn reunalta ja koira alkoi tottuneen näköisesti nuolemaan Lissun pillua. Tässä vaiheessa minulta lensivät spermat pitkin Lissun takapihan nurmea, mutta päätin jatkaa katsomista. Koira nuoli Lissua ja hänen päänsä heittelehti puolelta toiselle aivan tahdittomasti. Nuoleminen näytti siis tekevän hyvää ja koira tuntui kiihottuvan tästä myös itse. Sen pitkä ja kapea kulli näytti tulevan tupestaan esiin ja roikkuvan jalkojen välissä.
Aikansa koiran nuollessa se yriti nousta Lissun päälle, mutta asento ei mahdollistanut yhdyntää. Lissu työnsi koiran pois ja meni kaapille. Hetken päästä hän tuli takaisin ja laittoin koiran etujalkoihin sukat ja sitoi ne teipillä kiinni tiukasti varresta. Ajattelin, että mitähän nyt tulee, jolloin Lissu meni kontilleen lattialle maton päälle ja koira nousi tottuneen näköisesti Lissun selkään. Lissu ohjasi kädellään koiran peniksen sisäänsä ja koira alkoi tehdä tosi nopeita panoliikkeita. Lissun suu oli auki, kuulin kun hän huusi kiihkosta ja silmät näyttivät olevan kiinni ja auki, eli nautinto tuntui olevan suuri. Koira jatkoi nussimistaan ja Lissu tuntui jo saavan orgasmin, koska hän huusi niin, että ulos kuului selvästi ja hänen koko kehonsa tärisi. Minä olin tullut lähemmäs, olin melkein ikkunan takana. Runkkasin uudelleen kovaksi tullutta kyrpääni samaan aikaan, kun katselin koiran ja Lissun naimista. Koira vain kiihdytti vauhtia ja Lissu punoitti lämmöstä ja kiihkosta sekä tuntui hierovan toisella kädellään koira-asennossa ollessaan klitoristaan. Yhtäkkiä koira vetäytyi pois Lissun päältä ja Lissu nousi mennen koiransa luo. Hän otti koiran kullin käteensä ja alkoi runkkaamaan sitä kädellään. Koiran kulli alkoi taas kasvaa ja Lissu kumartui yllätyksekseni koiran alle ja otti sen ison kullin suuhunsa. Hän imi kullia koiran seisoessa ja samalla teki runkkausliikkeitä siihen kädellään. Koira tuntui nauttivan ja yhtäkkiä Lissu meni jälleen koiran eteen polvilleen ja koira nousi jälleen hänen päällensä. Lissu ohjasi tottuneesti peniksen sisäänsä ja koira alkoi taas selkä köyryssä nussimaan Lissua. Lissu huusi niin, että minä sen taas kuulin ja sain uudelleen orgasmin. Koira teki naimatyötä pitkään ja Lissu sai ilmeisesti useamman orgasmin huudoista ja kehonsa liikkeistä päätellen, kunnes koira ilmeisesti päästi uudelleen spermansa Lissuun ja vetäytyi nuolemaan munaansa. Tässä vaiheessa katsoin parhaaksi poistua ikkunan takaa, kun Lissu nousi maasta ja lähti ilmeisesti vessaan tai suihkuun.

Onko kukaan muu nähnyt tällaista. Tämä oli kiihottavaa, mutta en tiedä, miten asiaan pitäisi suhtautua ja uskallanko jatkaa tirkistelyäni ??

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 7.1.2009
[ Anaali ] [ Aasia ] [ Tissit ] [ Mustaa ] [ Gay ] [ Hardcore ] [ Latina ] [ Lesbo ] [ Suuseksi ] Galleriat { Liveseksi } [ Pornotähdet ] [ Etniset ] [ Fetissi ] [ Gay ] [ Shemale ] [ Hardcore ] [ Vanhaa lihaa ] [ Lesbo ] [ Ryhmäseksi ] [ Typy ] [ Suosituimmat ] Videot


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.


Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Liveyhteys kiimaisiin naisiin. kerro mitä haluat hänen tekevän

Toteuta haaveesi ja teetä työille mitä haluatPrivaatti liveshow anonyymisti




© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.