Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Vaimon työkaveri
Laatija
Ronnie
Julkaistu
11.07.2002 15:44:00
Teksti
Vaimoni teki eräänä iltana lähtöä kaupungille. Tarkoituksena oli tavata jotain kymmenen vuoden takaista työkaveria, joka oli avioitunut ulkomaille ja oli käymässä kotonaan. Ensin syömään ja sitten jonnekin baariin vielä iltaa jatkamaan. Lapsemme olivat mummolassa, joten minullakin oli täysin vapaa ilta.
Laitoin siis saunan päälle ja läksin lenkille. Saunoin kaikessa rauhassa, nautin pari olutta ja katselin TV:stä jotain yhdentekevää hömppää. Lopulta olo oli sen verran väsynyt, että päätin mennä nukkumaan.
Heräsin yöllä, kun Sanna herätteli minua, pyysi pukemaan jotain päälle ja pitämään hetken seuraa ystävälleen, koska hänen täytyi vaihtaa hiukan vaatteita. Hiukan ihmeissäni ja unenpöpperöisenä menin olohuoneeseen. Olin luonnollisesti olettanut, että tuo kymmenen vuoden takainen työkaveri olisi ollut joku nainen, mutta yllätyksekseni sohvallamme istui komeahko, huoliteltu mies. Mies esitteli itsensä Heikiksi, ja minä puolestani kaadoin meille tukevat viskipaukut.
Heikki vaikutti hiukan vaivaantuneelta tilanteen johdosta, mutta juttelimme niitä näitä, ja hänkin selvästi vapautui hiukan. Pian kuulin askeleita takanani ja vaimoni äänen pyytävän kaatamaan hiukan viiniä hänelle. Kääntyessäni ympäri olin pudottaa silmät päästäni. Vaimoni seisoi edessämme pukeutuneena mustaan läpinäkyvään pitsiseen toppiin, mustiin sukkiin, korkokenkiin ja kyynärpäihin ulottuviin satiinihansikkaisiin. Uumaa koristi ketju, mutta kaikkein yllättävintä oli kaulassa kiiltelevä kaulapanta ja ketju, jota hän piti kädessään.
Vaimoni on erittäin siveä, vaikkakin joskus villi sängyssä. Toki olin tietoinen siitä, että hänellä oli eräänlainen tuhmakin puoli, mutta se ei koskaan suhteemme aikana ollut tullut esiin. No, nyt tämä siveä vaimoni ojensi ketjun minulle pyytäen kiinnittämään sen kaulapantaansa. Sen jälkeen hän pyysi minua nousemaan ylös, ja polvistui eteeni.
Vilkaisin syrjäsilmällä Heikkiä, ja hänkin pienen hämmennyksen jälkeen seurasi vaimoni touhuja erittäin kiinnostuneena. Vaimoni irrotti housujeni vyön, nousi ylös ja pyysi, että tekisin tuhmasta tytöstä jälleen kiltin. Mitään tällaista hän ei ollut koskaan aiemmin minulta pyytänyt, ei edes viitannut tällaiseen puoleen itsessään.
Hän asettui kontilleen matalalle sohvapöydälle, ja nosti sievän peppunsa esille. Läimäytin häntä vyölläni ensin kokeeksi pakaroille. Pieni uikahdus kertoi ehkä lievästä kivusta, mutta minusta se kertoi vieläkin enemmän jostain muustakin. Kysyin häneltä tiukkaan sävyyn, mitä tuhmaa hän oli ajatellut, ja läimäytin vielä sanojeni ponneksi pari kertaa pakaroille. Kun hän ei vastannut, kysyin, oliko hän ehkä himoinnut naivansa Heikkiä. Parin läimäyksen ja valituksen jälkeen hän pyysi minua kysymään enemmän. Läimäytin jälleen, tällä kertaa lujempaa. Kysyin, oliko hän antanut Heikin jo hyväillä häntä, mihin hän vastasi, että enemmän. Läimäytin jälleen, todella lujaa, ja kysyin oliko hän kenties ehtinyt jo pelehtiä Heikin kanssa.
Kun Sanna vastasi muutaman lyönnin jälkeen myöntävästi, astuin sivuun, ja käskin häntä näyttämään, miten he olivat sen tehneet. Heikkiä ei tarvinut kahta kertaa käskeä. Vaimoni kertoi, että Heikin hotellihuoneessa oli samanlainen matala pöytä. Heidän mennessä paukuille huoneeseen, Heikki oli käväissyt vessassa, minkä aikana Sanna oli saanut himokkaan päähänpiston. Heikkiä odotellessaan hän oli riisunut liikoja vaatteitaan ja käynyt juuri samanlaiseen asentoon pöydälle. Käskin heitä näyttämään, miten homma oli mennyt, ja läimäytin muutaman kerran Sannaa vielä oikein mojovasti.
Heikki avasi housunsa ja asettui Sannan eteen siten, että Sanna sai Heikin esiin kaivaman kyrvän huuliensa väliin ja alkoi kiimaisena imuttamaan sitä. Oli kiihottavaa katsoa, miten vieraan miehen melko kookaskin kyrpä upposi rytmikkäästi Sannan suuhun, ja miten Sanna ilmeestä päätellen nautti siitä hekuman vallassa.
Pian Heikki siirtyi Sannan taakse ja upotti kyrpänsä yhdellä survaisulla sisään. Hän tehosti työntöään vielä parilla läimäytyksellä Sannan pakaroille, ja Sanna puolestaan ulvaisi kiimasta ja kivusta. Heikki oli ilmeisesti meidän esityksestämme saanut niin paljon kierroksia, koska hän alkoi ilmeestä ja liikkeistä päätellen pian olla aika valmiina ruiskuttamaan spermansa Sannan kouristelevaan pilluun. Myös Sanna ulisi ja tärisi kuin horkassa, ja pian kumpikin sai äänekkään ja pitkän orgasmin.
Hetken levättyään Sanna kääntyi selälleen, levitti säärensä ja alkoi silmiemme edessä runkata Heikin spermasta ja omista eritteistään melkoisen märkää pilluaan. Huomasin, että Heikki alkoi jäykistyä uudelleen, ja oma kyrpänikin alkoi olla räjähtämispisteessä. Sanna pyysi Heikkiä asettumaan selälleen lattialle ja imaisi hänen kalunsa suuhun. Pian hän kuitenkin nousi sen päälle ja seivästi itsensä siihen äännellen kiimaisesti. Samalla hän katsoi minua ja vilkaisi syrjäsilmällä sivupöydälle jostain ilmestynyttä rasvapurkkia.
Pudotin housut nilkkoihin, avasin purkin, otin hiukan rasvaa sormeeni ja asetuin Sannan taakse. Sanna notkisti selkäänsä, jotta minulla olisi parempi näkyvä hänen kiimaiseen peppuunsa ja pilluun, jota toinen kyrpä runnoi nyt melkoisella voimalla. Hieroin rasvaisella sormellani kevyesti Sannan peppureikää, ja tunsin miten hän värähti. Otin lisää voidetta ja levitin sitä anukseen enemmänkin. Asetin sormeni reiän päälle, ja Sanna suorastaan naulasi peppunsa siihen. Työnsin sormeani syvemmälle ja mietin, että tällaistakaan Sanna ei ollut aikaisemmin yrittäessäni sietänyt, päinvastoin se oli joskus jopa saanut hänet hiukan suutahtamaan.
Asetin kyrpäni reiälle, ja aloin työntyä hitaasti sisälle. Sanna ja Heikki olivat pysäyttäneet kiimaisen nussimisensa, jotta pääsisin paremmin perille. Kun lopulta pääsin tyveä myöten sisään, tunne oli mahtava. Saatoin hyvin tuntea Heikin kyrvän aivan lähellä. Sanna kiljui halkeavansa, mutta ääni muuttui koko ajan kiimaisemmaksi ja kiimaisemmaksi.
Jatkoimme melko rajua ja äänekästä nussimista hekumamme vallassa, ja laukesimme lopulta Heikin kanssa lähes yhtä aikaa. Sanna oli saanut orgasmeja käytännöllisesti koko ajan. Jonkin ajan kuluttua kierähdin lattialle, johon nukahdin heti.
Aamulla heräsin siihen, että nuo kaksi parittelivat silmieni edessä jälleen täyden kiiman vallassa. En tiedä, olivatko he jatkaneet leikkejään koko yön, mutta liityin taas mukaan. Tällä kertaa vaihdoimme Heikin kanssa osia, ja jatkoimme leikkejämme aina iltapäivälle asti, jolloin Heikin oli lähdettävä hoitamaan jotain asiaansa.
Sen jälkeen Heikki on vieraillut meillä aina täällä käydessään.