Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Elokuvissa
Laatija
Phoet
Julkaistu
01.09.2002 4:40:00
Teksti
Nuori opiskeliatar Miisa oli kävelemässä ystävättärensä luota, kohti omaa kämppäänsä. Kadulla hän kuitenkin huomasi elokuvateatterin kohdalla maahan pudonneen elokuvalipun. Hän noukki sen maasta ja tajusi sen olevan ensi-ilta elokuvaan joka juuri oli alkamassa. Joten löydöstä ilahtuneena hän muitta mutkitta päättikin rikastuttaa arkista elämäänsä pienellä kulttuuripläjäyksellä.
Miisa meni sisälle ja sali täyttyi pikkuhiljaa, viimein sali oli ihan täynnä. Tuttaviaan hän ei salissa nähnyt, mutta se ei ollut mikään ihme sillä mitenkä opiskelijoilla olisi varaa tällaiseen. Vieruspaikalle istuitui joku aika isokokoinen noin 40:nen ikäinen mies. Mutta Miisa ei antanut sen häiritä sillä elokuvaahan tänne oltiin tultu katselemaan eikä ihmisiä.
Viimein valot salissa himmenivät ja ilman täytti hiljainen rapina, joka lähti karkki ja sipsipusseista. Vierustoveri räpelsi kännykkäänsä, laittoi ilmeisesti äänettömälle tai lähetti tekstiviestiä; ajatteli Miisa. Elokuvan alkutekstit alkoivat kun Miisa yhtäkkiä huomasi, vierellään istuvan miehen ojentavan kännykkäänsä hänelle. Ihmeissään Miisa otti kapulan käteensä ja alkoi lukea viestiä jonka mies oli näytölle naputellut.
Viestissä luki: TYTTÖ HYVÄ SINULLE EI KÄY KUINKAAN JOS TEET NIINKUIN TAHDON! MUTTA JOS ET TOTTELE NIIN. . . VILKAISEPPAS SYLIINI JA TÄMÄ ON TAKUULLA TERÄVÄ! ELI ENSIKSI AVAAT HOUSUSI JA OLET HILJAA JATKOSSA TOIMIT KUTEN EDELLYTÄN.
Miisa ei ensin meinannut tajuta viestiä, mutta kun hän vilkaisi hämärässä salissa vierustoverinsa syliin, hän melkein kiljaisi. Terävä tikari kiilteli miehen toisessa kädessä. Pelko lamaannutti Miisan kokonaan, eikä hän saanut jalkoja alleen saatikka huudetuksi apua, myös housujen avaaminen meinasi unohtua. Mutta kun mies tökki hänen housujensa vetoketjua tuolla tikarilla, tajusi Miisa viisaimmaksi avata ne. Sitten mies teki riisumista kehoittavia liikkeitä tikarillaan ilmaan, jolloín Miisan oli pakko kohottaa nuorta takapuoltaan penkistä ja laskea housujaan alaspäin.
Koko muu teatteriväki seurasi elokuvaa, eikä näyttänyt huomaavan mitään, mitempä olisivat pimeässä elokuvateatterissa edes nähneet ja nyt elokuvan äänitehosteet ja taustamusiikki jo peittivät pienet äänetkin alleen.
Miisa sai viimein alapäänsä paljaaksi ja vierustoveri oli ilmeisen tyytyväinen koska teräasetta ei juuri sillä hetkellä näkynyt. Samassa kuitenkin Miisa tunsi miehen käden jalkovälissään. Jalat olivat täysin hervottomat, mutta kuitenkin tilanteessa oli jotain kiihottavan alkukantaista ja Miisan häpyhuulet alkoivat kostua.
Mies ei ollut mikään eilisen teeren poika noissa hommissa ja sormi kiersi ihanasti sykkivää ja kosteaa klitorista. Kuitenkaan Miisa ei uskaltanut antautua täysillä mukaan touhuun, saatikka halunnutkaan sillä väkisinhän mies tämän hänelle teki. Toisella kädellään mies tutki Miisan käsilaukkua ja kaivoi sieltä jotakin. Miisa ajatteli miehen vievän hänen vähäiset opiskelurahansa, mutta kännykän mies kaivoikin laukusta.
Samassa mies alkoi tunkea omaa kännykkäänsä Miisan vaginaan, kostea aukko kun oli se sinne menikin aika helposti, vain muutama rytmikäs edestakainen työntö. Mies tunki kännykän kokonaan Miisan sisään, vain antennin tumppi jäi näkyviin ja se nytkähteli Miian alavatsan ja vaginan supistelujen tahdissa, tehden pientä ympyrän muotoista kaarta ilmaan.
Elokuvaa Miisa ei ollut voinut seurannut koko aikana, saati sitten tiennyt sen juonenkulusta mitään. Kun jotain ihmeellistä alkoi tapahtua. Miisa tunsi alapäässään ihmeellistä värinää ja punainen valo alkoi vilkkua tuossa antennintapissa. Valo valaisi koko häpyhuulten ympäristön punaisella valollaan. Silloin Miisa tajusi miehen soittavan tuohon puhelimeen, Miisan omalla puhelimella ja sen että puhelimessa oli värinäakku!
Samassa värinä ja välo loppui ja mies osoitti taas Miisaa tikarillaan, viitoen Miisaa istumaan hijempaa ja suorempana. Miisa oli huomaamattaan valahtanut miltei makuuasentoon penkissään. Sitten mies painoi taas soittonappia jolloin kännykkä alkoi nuo voimistuvat ja ihanat väristyksensä. HUOOHHHH... pääsi Miisan suusta.
Ja taas värinä loppui kun mies sulki soiton. Shhhht kuului jostain kauempaa.
Elokuvassa oli joku surullinen hautauskohtaus menossa kun Miisa huomasi miehen taas painavan soita nappia. Miisa yritti istua suorana ja vakavana, kännykän yhä voimistaessaan ihania väistyksiään. IHANAA!!! Huusi nuori opiskelijatyttö Miisa ja juoksi ulos elokuvateatterista housut kintuissa ja punaisen valon palaessa pakaroidensa välissä....... ;-DDDD