SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Tositarinat
Otsikko äidin kaveria...
Laatija Pete
Julkaistu 04.10.2002 13:54:00
Teksti
äitilläni oli viini-juusto-bileet ja minut oli "nakitettu" kuskaamaan kaikki naiset kotiin illan päätteeksi.
Kun bileet loppuivat noin yhden aikoihin, oli osa jo häipyneet taksilla tai omilla kyydeillään.
Minun tehtäväkseni jäi kuitenkin kuskata kolme äitini ystävää kotiin.
Kaksi naista kälättivät ja nauroivat koko matkan ajan, mutta kolmas oli suhteellisen hiljainen koko matkan ajan.
Vein kaksi pirteämpää naista ensin ja jätin hiljaisen viimeiseksi, koska naisen talolta oli lyhyempi matka kotiin.
Kun saavuimme pihaan, huomasin että nainen nukkui takapenkillä.
Koitin herätellä ja sanoin, että ollaan kotona, nyt nukkumaan.
Nainen mutisi ja katsoin parhaaksi viedä hänet taloon sisään.
Kaivoin hänen taskustaan avaimen ja hän mutisi taas jotain, en saanut selvää mitä hän sanoi.
Menin avaamaan oven ja riskinä sällinä nostin hänet autosta pois ja kannoin hänet taloon sisään.
Hän oli todella sekaisin ja vein hänet makuuhuoneeseen.
Talossa ei ollut ketään muita kuin me kaksi, hänen miehensä oli kuollut ja lapset ovat muuttaneet kotoa.
Olin jo jättämässä häntä nukkumaan, mutta yht'äkkiä kuulin hänen mumisevan taas jotain.
Istuin sängyn laidalle ja kuuntelin hänen puhettaan, hän sanoi että minun pitäisi riisua hänet, hän ei voinut nukkua vaatteet päällä.
Tein työtä käskettyä ja otin kengät pois jaloista. Tämän jälkeen otin paidan hänen päältään ja sieltä paljastuivat mustat rintaliivit joiden sisällä olivat suhteellisen kookkaat rinnat.
Otin myös housut pois ja sieltä paljastui mustat stringit rintaliivien seuraksi. Sydämeni alkoi pamppailla ja kiusaus oli suuri poistaa myös rintaliivit ja stringit häneltä.
Nyt huomasin, että hän nukkui/oli sammunut.
Käänsin hänet kyljelleen ja avasin rintaliivit, rinnat valahtivat pois liiveistä ja katseeni nauliintui niihin.
Aikani tuijoteltuani niitä otin myös stringit pois ja sieltä paljastui täysin posliiniksi ajeltu pillu. Tunsin sykähdyksen kullissani.
Työnsin sormeni hänen pilluunsa ja katsoin miten hän reagoi.
Hän hymisi ja pillu alkoi tulla kosteammaksi.
Työnsin toisen sormen sisään ja aloin liikutella niitä edestakaisin.
Hän hymisi enemmän ja pillu alkoi sykkiä, hän sai orgasmin.
Otin sormet pois hänen pillustaan ja painoin pääni naisen jalkoväliin.
Aloin nuolla klitorista ja nainen hiukan vääntelehti onnessaan.
Nuolin tovin ja taas tunsin hänen pillunsa sykähtelevän.
Otin housuni pois ja esiin ponnahti 16cm sykkivää miehuutta.
Kävin naisen päälle pidätellen itseäni ilmassa käsilläni, tämän jälkeen työnnyin naiseen ja hän vavahti, pelkäsin että hän herää.
Vedin kullini ulos ja työnnyin sisään uudestaan, nainen ei herännyt ja tämän jälkeen aloin nussia häntä.
Naisella oli tiukka pillu, vaikkakin hän oli jo lähemmäs 40-vuotias.
Nussin aikani häntä ja pian hänen pillunsa taas kerran alkoi sykkiä, nyt en voinut enää pidätellä lastiani, vaan annoin tulla suoraan hänen sisäänsä.
Menin vessaan pesemään kullini ja puin päälleni.
Pesin myös naisen pillun kostealla pyyhkeellä.
Suutelin vielä häntä, laitoin oven lukkoon ja lähdin menemään kotia kohti.

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 8.2.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä









© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.