Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
WAUDE, Mä SAIN (Miina 17v)
Laatija
ANONYYMI
Julkaistu
28.10.2002 8:59:00
Teksti
Miinan siniset silmät loistivat yössä tähtien lailla. Hän nojautui syvälle pehmotuoliin ja yritti etsiä mieluista asentoa, kireiden nahkahousujen haaruksen pyrkiessä kiristymään liian syvälle
jalkoväliin. Kuten aina, se oli nytkin vähän epämukavaa. Hän päätyi miltei makaavaan, epänaiselliseen asentoon ja avasi reitensä levälleen tyttömäisesti.
Miina suki lanteille asti ulottuvat vaaleat hiuksensa olkapäiden taakse ja tunsi olonsa rennoksi ja kotoisaksi.
Hän istui hiljaa nurkkapöydässä ja teki havaintoja. Miina ei ollut suupaltti, vaan pikemminkin tarkkailijatyyppi. Hän pani merkille joukon yleisilmeen. Se oli jotenkin uupuneen oloinen, mutta kuitenkin hengittävä. Se oli todella syvältä hengittävä, - Miina pohti. Hän muisti aamullisen lähtönsä. Oli vain lähdettävä jonnekin, peukalo pystyyn ja menoksi. Pete oli napannut tytön kyytiin ja tässä sitä oltiin monien vaiheiden jälkeen.
Pete ja Miina olivat tavanneet Sirun metsäpolulla, tämän tehdessä lähtöä. Kuitenkaan Sirun auto ei ollut käynnistynyt, eikä lähdöstä näin ollen tullut yhtikäs mitään.
- No ei voi mittää, - Siru totesi lakoonisesti, - tulkaa tekin tuonne mökille, kaipa tässä täytyy jäädä vielä yöksi.
Siru opasti porukan perille, miltei omistajan ottein, niin tutuksi olivat paikat ja kaverit siellä jo tulleet. Siru tunsi kaikki tyypit. Hän oli antanut alkajaisiksi peffaa jollekin tuntemattomalle ja panettanut sittemmin itsensä vähän yhdellä sun toisella.
Näytti siltä että mökistä oli tullut todellinen festivaalikeskus. Alettiin olla kohta jo lauantaiehtoon ehtoopuolella ja jo huomenna olisi sanottava hyvästit viikonlopulle.
- Tää on sitte meien Miiu, - Siru esitteli Mian uusille tulokkaille, jättäen tietenkin kertomatta, miten Mia oli rietastellut taipuisan pyllynsä kanssa ympäri taloa, kumpaakaan sukupuolta kaihtamatta.
Eikä tässä vielä kaikki. Tuo suloinen jakopää oli avustanut Sirua, kun tämä otti suihin Juiselta, naimalla Juisea sormellaan anaaliin.
Kuulosti sekavalta, Siru tiesi, ja tiesi, että tämä tuoteselostus olisi hankalaa ja aikaa viepää.
Jake katseli tulokkaita hiukka väsyneenä, eikä Juisekaan ollut aivan pirteimmästä päästä.
- Hei mutta, missäs Anne ja Timppa on, - Siru kysäisi ohimennen.
- Ne on kai menny nukkuun, - oli Mian vastaus. Tietysti ne olivat panemassa jotain maratoonipanoa jossain mökin nurkassa, - Mia arveli, kun niitä ei ollut aikoihin näkynyt. Hänen silmissään vilahti nopeana kuvana kyrpä, joka suitsutti siementä Sirun suuhun. Se oli ollut Timpan kulli, jota Mia oli saanut alkajaisiksi.
– Huh, - Mia sanoi vahingossa ääneen.
Siru ohjasi vieraat erääseen makuuhuoneeseen niistä monista ja toivotti hyvää yötä. Niin ei ollut tarkoitus, mutta sattuma ohjasi tuon parin kohtaloa. Kumpikaan heistä ei vastannut kielteisesti. Mutta kumpikaan heistä ei ollut kuvitellut viettävänsä yötään saman sängyn jakaen.
Miina ohjasi kaksin käsin runsaat hiuksensa olkapäittensä yli ja hymyili ujohkosti Petelle. Hän näki Petessä rotevan ja luotettavan oloisen kumppanin. Tuon miehen seurassa olen turvassa, - Miina ajatteli, eikä ollut väärässä. Hän tunsi suloisia kipinöitä alavatsassaan, katsoessaan syrjäsilmällä Peteä takaapäin. Peppu oli juuri sellainen, kuin Miina oli ajatellut miehen täydellisen pepun olevan. Se oli napakka ja pinkeä, ja sen pyöreähkö, mutta tiukka muoto antoi lupauksen vaarallisesta lantiosta. Notkeaa ja taipuisaa ja tiukkaa miestä… se olisi Miinalle mieluista.
Miinan katseessa oli ripaus hentoisuutta ja surumielisyyttä, - ajatteli Pete, - tuo tyttö on todella nuori ja todella kaunis. Hän ei tiennyt Miinan ikää, jota oli vasta seitsemäntoista vuotta. Hän ei tiennyt sitäkään, että noissa kireissä nahkahousuissa, solakoiden reisien välissä säkenöi tuorettakin tuoreempi nuoren tyttösen liki neitseellinen, himokas ja halukas polttopiste. Eikä sitäkään, että Miina oli leikkinyt monesti pikku pillunsa kanssa, haaveillen aikuisen miehen oikeasta ja aidosta siittimestä.
Totta toki, Miinaa oli höylätty festareiden teltta-alueilla nuorten teinipoikien toimesta.
Nuo hätäiset ja aloittelijamaiset hinkkaamiset olivat aina kuitenkin päättyneet Miinalle ei toivotuin tuloksin. Kun poika oli saanut keskenkasvuisen (mutta silti hyvin mielenkiintoisen) elimensä Miinan tyttömäiseen pilluun, oli tämä useimmiten hangannut nopeasti itselleen orgasmin ja poistunut paikalta kehuskelemaan kavereilleen.
Todellisuudessa Miina ei ollut koskaan saanut orgasmia, paitsi omin sormin, mutta ei tosin pitänytkään sitä maailman tärkeimpänä asiana. Hän piti vilpittömästi siittimestä sisällään, mutta nuo nuorukaiset eivät malttaneet antaa sitäkään vähää tarpeeksi, -tarpeeksi kauaa.
Miina sulki silmänsä, tuntiessaan Peten avaavan mustan pikku topin tiheää napitusta. Huikean neitseelliset rinnat paljastuivat kohta Peten tutkivan silmäparin eteen. Se oli kaunis näky. Tytön rinnat olivat pienehköt, mutta Pete tiesi niiden vielä ajan oloon saavan uhkeammat muodot. Hän rakasti pienehköjä tyttömäisiä rintoja. Pienten nännipihojen keskellä tapittivat sievät nappulamaiset nännit, ja Pete oli täysin hurmaantunut näkemästään.
Hän tunnusteli rintojen ihmeellistä kiinteyttä ja vei huulensa Miinan vasemmalle nännille. Pete ei voinut tietää, että juuri vasen nänni oli Miinalla se herkempi puoli. Niin Miinalla, kuin hyvin monilla naisilla, toinen rinta on selvästi erogeenisempi kuin toinen. Pete osui heti oikeaan.
Saatuaan Miinan nänninpään liukkaille huulilleen, Pete kuljetti kätensä tytön hiusrajaan niskapuolelta tunnustellen hentoa ja hauraan tuntuista niskan ja kaulan muotoa. Hän saattoi tuntea suussaan nöpöttävän nännin paisuneen entisestään. Silmät pyörähtivät Miinan päässä.
Miina makasi selällään sängyllä, yläruumis täysin alastomaksi riisuttuna. Pete huokasi sisäänpäin. Hän oli saanut unelmansa ja vielä ihan vahingossa. Seitsemäntoistavuotias liftarityttö makasi rinnat paljaana hänen kanssaan samassa sängyssä ja tuo pikkukaunotar oli selvästi jotain vailla. Sen puutteen Pete päätti korvata, ja tehdä sen kunnolla.
Miina tunsi voimakkaita säväreitä koko kehollaan, kun Pete hivuttautui alemmas, tavoittaen tyttösen söpön ja pyöreähkön vatsan huulillaan. Nahkahousujen ylänappi napsahti auki, tosin vaivalloisesti, ja vetoketju hilautui hitaasti alas ja kohta ahdistavat nahkikset oli jo potkittu jonnekin sängyn päätyyn lattialle.
Tähän asti kaikki tapahtunut oli tuttua Miinalle. Vieraampaa sen sijaan oli se, kun Pete vei suunsa tytön pikkuiselle häpykummulle, puhalsi ilmaa pikkuhousujen läpi, ennen kuin paljasti pikkutytön pikkuhousujen alta suloisen pikkuisen pikkupillun.
Pete nuuhki tytön alapään ihanaista tuoksua. Hän pani merkille siistiksi ajellun karvoituksen. Pimppa oli miltei karvaton, lukuun ottamatta pientä hentoa karvavanaa, joka alkoi heti kohta viivan yläreunasta ja antoi kappaleen matkaa pohjoiseen.
Miinan tuoksu oli mystisen neitseellinen. Pete kuljetti kuononsa Miinan haaroihin ja nuuhki uteliaasti tutkiskellen lottovoittoaan. Tuo sileä ja karvaton haarukka oli jokamiehen unelma, mutta enää se ei ollut unelma Petelle. Hänelle se oli totista totta.
Miina kiehui, kun Peten kieli liikkui rauhallisesti ja ilmeisen taitavasti ympäri Miinan sametinpehmeää ja kiinteälihaista viivaa. Pillu oli tuore ja vähän ajettu, -tiesi Pete, noin nuorta ei ole kyllä montaa vuotta voitu kirnuta, - ajatteli mies, lipoessaan hitaasti Miinan uloimpia häpyhuulia liukkaalla kielellään. Hän tunsi tytöstä valuvan kosteuden kookkaalla nenällään ja ujutti kielensä leikittelemään vähän ylemmäs.
Miina voihkaisi. Hän tunsi lämpöisen nesteen valuvan pyllyn vakoon asti. Se oli syljen ja oman eritteen sekaista nestettä, omaa nestettä, joka tulvii nuoren tytön emättimestä hormonaalisen kehityksen kiivaimmassa vaiheessa laavapurojen lailla.
Peten kieli teki hyvää. Miina oikoi sääriään ja kohotti niitä, polvet osittain koukistettuina kohti taivasta, saadakseen annettua enemmin tilaa Petelle ja tämän ihanalle kielelle. Hän laski polviaan yhä alemmas, kunnes ne miltei tavoittivat rintakehän.
Kaunis pikkupylly oli apposen auki Peten huomionosoituksille. Tyttö vei kätensä miehen tummiin puolipitkiin hiuksiin ja tarrautui niihin voimakkain ottein, ikään kuin varmistuakseen, ettei tuo hoito loppuisi koskaan. Miina värisi koko sielullaan. Pikkuruiset punakyntiset varpaat vuoroin kipristelivät ja vuoroon vetäytyivät eroon toisistaan.
Nuole pillua kulta… älä lopeta jooko… ethän…, - Miina ajatteli, uskaltamatta sanoa ajatustaan ääneen.
Pete tarttui tyttöä nilkoista ja painoi varovasti tätä yhä jyrkempään linkkuun. Pillun tuoksu ja uskomaton märkyys kuumottivat miehen mieltä. Hän oli löytänyt Miinasta sen herkimmän ärsykepisteen ja jatkoi sen käsittelyä huolellisesti ja maltillisesti.
Hän kierrätti kielellään kehää klitoriksen ympärillä, muistaen oikean rytmin, ja tasaisuuden merkityksen. Klitoriksen paisuvainen kappale työntyi kohta ulommas ja siitä merkistä Pete tiesi, että nyt oli aika siirtyä itse kohteeseen.
Miina näytti olevan jo matkalla jonnekin. Sen saattoi aistia myös voimakkaasta hengityksestä, joka täytti muuten niin hiljaisen huoneen.
Pete siirsi kieltään millitoleransilla Miinan klitoriksen puolivälin paikkeilla olevalle ihopoimulle. Hän jäykisti kielensä kärjen ja alkoi varovaisesti liikuttaa sitä ylös ja alas tyttösen nami-napilla.
Hän asetti kätensä häpykummulle ja veti hellin ottein kimmoisaa nahkaa ylöspäin, saaden näin vaon yläosan aukeamaan vielä paremmin. Tuo tuntui Miinasta aivan uskomattoman hyvältä.
Nautinto oli vertaansa vailla, mutta orgasmin tulo tuntui nyt vähän hankalalta. Omin sormin sen tehdessään, Miina tipautti itselleen orgasmin parissa minuutissakin. Kiireissään hän oli tehnyt sen koulun vessassakin, sen jälkeen kun kello oli jo soinut, ja vielä hän oli ehtinyt ajoissa liikkatunnille.
Hän katsoi ujosti jalkoväliinsä ja huomasi katsovansa Peteä suoraan silmiin. Raavaan miehen kasvot ikiomassa haarukassani… kieli nuolemassa pilluani… aih…kuinka ihanaa, - Miina ajatteli ja tuijotti kaihomielisin silmin tätä ihmeellistä kielitieteilijäänsä.
Pete keskitti kaiken huomionsa Miinan pilluun. Hän tunsi klitoriksen turvonneena ja napakoituneena ja tunsi myös leukansa ja päivän vanhan parransänkensä litisevän tytön mehukkaissa vitun nesteissä.
Vihdoin viimein Miina tajusi lähtevänsä käyntiin. Se oli kiusaavaa aluksi, mutta kohta alkoi vauhti kiihtyä askelmilla. Se alkoi tulla kuin lähestyvä pikajuna. Se näkyi kaukaa matkan päässä ja se lähestyi huimaa vauhtia.
- älä lopeta kulta…. nuole miun pillua… nuole kulta miun vittua, jooko, - pääsi Miinan suusta.
Pete tiesi mitä tuo tarkoitti. Hän valitsi tasaisenrauhallisen tempon, jota pystyi portaattomasti lisäämään. Hän tarttui lujemmin ottein Miinan sätkimään pyrkivistä jaloista ja asetti ne tukevasti haluamaansa asentoon, unohtamatta tuota tyttöä kiihdyttävää pillun nuolemista.
Miinan reisilihakset alkoivat väristä. Vartalo jäykistyi suunnatonta voimaa uhkuvaksi lihasrykelmäksi. Puuskuttaen yhä voimakkaammin, pikajuna kiiti kohti asemaa. Piilotajunnan räikeät värit vilistivät silmissä. Sähkön sinistä, neonkeltaista, sinooberin vilkkuvaa punaista, stroboskoopin mieltä kiihdyttävää räiskettä, kaikkea maan ja taivaan väliltä vilisti rauhattomina ja purkautumattomina väreinä Miinan sirkeissä silmissä.
Pete oli täydellisesti ajan tasalla. Kielen rytmi oli kiihtynyt nopeaakin nopeammaksi ja tytön pillu ja tyttö olivat nyt lähempänä määränpäätään kuin koskaan.
Miinan silmissä vilisti koko maailma suruineen ja iloineen. Hän tajusi jalkovälissään olevan nyt oikean tekijän, oikean rakastajan, sellaisen jonka hän oli vain kuvitellut olevan olemassa.
Se lähti kuin kiihdytysauto. Räjähtävällä voimalla se kiipesi radaltaan Miinaan. Se tuli ulkoapäin miehen kielen ohjaamana. Se tuli sisälle ja vei syvimmänkin sielun ja ruumiin sopukan mukanaan.
Pete puristi tyttöä lujempaa nilkoista, mutta ote petti, Miinan räjähtäessä orgasmiinsa väkevällä voimalla.
Hän tunsi tuhat salamaa nuoressa varressaan. Hän jännittyi yhdeksi sätkiväksi kappaleeksi ihmislihaa. Hän avasi ja sulki haarojaan ja riuhtoi Peteä uskomattomalla voimalla vasten liukastakin liukkaampaa vittuaan.
Loppumattomat säkeet ja sävelet soivat, nuoren Miina-tytön soittimen kirkuessa, saavuttamatonta kaipuutaan saavuttaessaan.
Pullea ja litamärkä pillu puski vasten Peten kuonoa. Pete oli jo menettänyt otteen Miinan herkimmästä, mutta se ei ollut enää tarpeellistakaan. Miina puski elintään miltei väkivalloin Peten kasvoille, ikään kuin peläten tuon uskomattoman väreen päättyvän.
- Nuole vittuaaaa… nuole!!!, - Miinan huuto kajahti korkealta kirkuen. Se kiiri voimakkaina signaaleina ympäri koko maan piirin. Se lähti Neitsytsaarilta ja kaikui sieltä Tulimaahan. Haitilta Uuteen Guineaan. Malesiasta Sri Lankaan. Jemenistä Kap Verdelle ja Islannista Helsinkiin. Se ei enää koskaan palannut Neitsytsaarille. Se tukahtui Seksimaan orgastisten vuorien luoliin, syvälle niiden uumeniin. Hukkui luolapurojen raikkaaseen ja rauhalliseen solinaan, herätäkseen nyt eloon nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.