Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Naapurikaupungin poika ja täti, osa 1
Laatija
*täti*
Julkaistu
26.10.2002 17:24:00
Teksti
PROLOGI
Tämä on kahden chattilaisen eräänä pimeänä syysiltana yhdessä luoma fantasia, joka koostuu kolmesta erilaisesta osasta:
1. Naapurikaupungin poika käsittelyssä
2. Täti käsittelyssä
3. Pojan piinanhetket
Jokainen osa toiminee myös omana itsenäisenä kokonaisuutenaan, mutta me fantasioimme ne tapahtuvaksi peräkkäin.
Naapurikaupungin pojalle tiedoksi, että olen ottanut tiettyjä vapauksia hiukan muunnella alkuperäisiä tapahtumia ja lisäillä tiettyjä asioita luettavuuden lisäämiseksi ja kokonaisuuden muodostamiseksi. Ja samaiselle henkilölle myös iso kiitos, sillä tätä tekstiä ei olisi syntynyt ilman häntä :)
Olen aika kokematon tämän tyylisten tarinoiden kirjoittajana, joten kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita. Ja naapurikaupungin poika ei luonnollisestikaan poistu paikalta naputtelematta ensin omaa mielipidettään vastaukseksi *käsky* ;)
1.OSA, NAAPURIKAUPUNGIN POIKA KÄSITTELYSSÄ
Eräänä syksyisenä iltana kaupungilla tapasivat siis täti, Marjatta, iältään jo melkein neljäkymmentä ja naapurikaupungin poika, Henkka, hiukan yli 20-vuotias nuori viriili mies. Marjatta on ulkonäöltään sopusuhtaisesti hiukan pyöreä muodokas, näyttävän näköinen brunetti, Henkka puolestaan vaalea lihaksikas viikinki.
Henkka päätti mennä jututtamaan Marjattaa tavoitteenaan tietenkin päästä tyydyttämään hiukan patoutuneita seksuaalisia tarpeitaan. Marjatta totesi pojan niin kovin nuoreksi ja torjui kaikki pojan lähentely- ja jutteluyritykset ajatellen ettei noin nuoresta ole kunnolla tyydyttämään keski-ikäisen naisen tarpeita - tuon ikäisillä kun on usein vain oma nautinto mielessä eikä Marjatalla ollut aikomustakaan alkaa opettaa pojalle naisen anatomian perusasioita.
Kun Marjatta lähti kotiinpäin, hänen yllätyksekseen Henkka lähti ulos samasta ovenavauksesta ja tuijotti Marjattaa suoraan silmiin söpöillä kirkkaansinisillä nappisilmillään. Marjatan oli pakko hymyillä pojan innokkuudelle ja sitkeydelle. Okei, kävelkööt nyt sitten seuranani tämän kotimatkan, Marjatta ajatteli ja jutteli Henkan kanssa niitä näitä seuraavan vartin. Sitten oltiinkin jo Marjatan kotiovella, siistin pienen punaisen omakotitalon etupihalla. Hieman ujosti Henkka pyysi päästä vielä sisälle jatkamaan iltaa Marjatan seurassa. Siinä rappusilla ujo ja anova katse söpösilmissään poika näytti niin hellyyttävältä, että Marjatta avasi oven ja päästi hänet sisälle kotiinsa.
Marjatta avasi pullon roséviiniä ja yhdessä he nauttivat muutaman lasillisen. Tunnelma alkoi olla aika vapautunut, mutta Henkka vaikutti Marjatasta vielä jotenkin ujolta ja ehkä siksi niin söpöltä. Siinä heidän jutellessaan Marjatta sattui vahingossa kaatamaan syliinsä oman viinilasinsa.. "Voi samperi", hän kirosi ja lähti nolona kohti kylyhuonettaan vaihtamaan vaatteita. Jostain syystä hän ei kuitenkaan laittanut enää päälleen uusia puhtaita vaatteita vaan kietaisi ylleen vain kylpytakin.
Kun Marjatta palasi olohuoneeseen, hän huomasi Henkankin hiukan vähentäneen vaatetustaan. Lieneekö takassa loimottava tuli saanut hänet heittämään farkkunsa sohvan käsinojalle. Ihaillen Marjatta katsoi Henkan nuorta vain t-paitaan ja mustiin boxereihin verhottua vartaloa. Kieltämättä houkutteleva nuori mies, hän ajatteli.
"Oletko koskaan harrastanut seksiä näin paljon nuoremman kanssa?", Henkka kysyi yllättäen Marjatalta. Marjatan oli pakko myöntää, että ei ollut. Ujosti hymyillen Henkka kysyi syytä, miksei. Ei Marjatta siihen mitään sen kummempaa syytä osannut sanoa, kertoi vain nuorten poikien usein olevan hänen mielestään niin kokemattomia ja tietämättömiä.
"Kiihottaisiko sinua ajatus seksistä tällaisen nuoren pojan kanssa?", Henkka kysyi katse ujosti omiin jalkateriin suunnattuna. Totta hemmetissä kiinnostaa, ajatteli Marjatta, mutta ääneen hän sanoi vain, että ei se nyt mikään mahdoton ajatus ole. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, Marjatta näki Henkan söpösilmissä ujoutta ja intohimoa, Henkka taas näki Marjatan silmissä heräävää himokkuutta.
Henkka tuli aran oloisesti ihan Marjatan lähelle ja silitti hellästi hänen hiuksiaan, kosketti pehmeästi hänen poskeaan ja uskaltautui sitten kevyesti suutelemaan hänen kaulaansa. Marjatta värähti ja käänsi päätään. Tämän pojan kosketus tuntui Marjatasta tosi hyvältä, kiihottavalta; kosketus oli ujo mutta samalla jotenkin määrätietoisen tuntuinen. Henkka kumartui hiukan ja ujutti toisen kätensä Marjatan kylpytakin helman alle, nosti kylpytakin helmaa sen verran, että hänen kätensä löysi Marjatan pepulle. Marjatta suuteli Henkkaa suulle ja tämä vastasi intohimoiseen sävyyn ja heidän kielensä leikittelivät vuoroin kummankin suussa samalla kun Henkan käsi kevyesti hyväili Marjatan peppua, puristeli sitä vähän ja kävi välillä peppuvaossa hyväilemässä.
He painautuivat yhä lähemmäs toisiaan ja Marjatta tunsi, kuinka Henkan kalu painoi hänen alavatsaansa heidän halatessaan toisiaan tiiviisti. Marjatta auttoi Henkkaa riisumaan t-paidan ja hyväili sitten Henkan ylävartaloa hellin, mutta kiihottunein kosketuksin. Välillä heidän katseensa kohtasivat ja he katsoivat toisiaan hiukan kysyvästi, kumpikin tiesi, mitä on tapahtumassa, mutta millä tavalla, se oli kummallekin vielä arvoitus.
Ja Henkka vaikutti Marjatan mielestä vielä jotenkin ujolta. Niinpä hän päätti ottaa ohjat hetkeksi omiin käsiinsä ja kumartui hiukan alemmas riisuakseen Henkan mustat, jo miehuuden kohdalta hiukan ahtaiksi käyneet boxerit. Kova kalu ponnahti terhakkaasti ulos boxereista, kun Marjatta hitaasti riisui ne pois.
"Saanko?", kysyi Marjatta ja katsoi ensin Henkan kaluun ja sitten hänen silmiinsä kysyvästi. Henkka nyökkäsi vain silmillään ja Marjatta laskeutui polvilleen lattialle Henkan eteen. Marjatta kosketti Henkan kalua kevyesti kielellään ja Henkka ynähti nautinnosta. Marjatta nuoli kalua juuresta kärkeen päin pitkin vedoin ihan joka puolelta, kielen kosketus oli pehmeä, lämmin mutta jäntevä. Välillä hän lipaisi kielellään pallejakin. Henkan kalu oli kivikova, juuri sopivan kokoinen sopiakseen suuhun. Marjatta kiersi kielellä terskaa ympäri, työnsi välillä kielen esinahan alle ja liikutteli esinahkaa edestakaisin kielensä kärjellä ottamatta kalua vielä suuhunsa. Pojuhan pitää tästä, Marjatta ajatteli ja huomasi itsekin kostuvansa ja nauttivansa kovasti pojan kiusaamisesta suullaan.
Henkka huokaili ja huohotti nautinnosta, kun Marjatta viimein otti kalun kokonaan suuhunsa lämpimien ja kosteiden huuliensa syleilyyn. Marjatta imi sitä kevyesti, lipoi sitä suussaan kielellään ja leikitteli esinahalla. Henkan kalu maistui todella hyvältä Marjatan mielestä. Marjatta jatkoi imemistään, vaikka Henkka alkoikin pyydellä häntä lopettamaan. Henkka voihki ja varoitti, ettei kestäisi enää kauan ja pyysi Marjattaa päästämään kalun suustaan. Marjatta kuitenkin imi kalua yhä innokaammin, otti sen hiukan syvemmälle suuhunsa ja käytti taitavasti kieltään niin, että Henkka ei kauan pystynyt vastustamaan vaan tunsi pian sperman purkautuvan ulos säiliöistään. Hänen oli vaikea pysytellä paikoillaan, sillä purkautuminen oli todella voimakas, ja tuli hiukan yllättäen, vaikka hän oli kaikin voimin yrittänyt estää itseään laukeamasta näin pian. Marjatta nieli kaiken sperman, minkä vain ehti. Se maistui Marjatan mielestä jotenkin makealta, maukkaalta ja hän nieli sen innokkaasti, imi kalusta ulos vielä viimeiset pisarat ja nuoli sitten kissamaisesti kalun puhtaaksi. Henkka katsoi Marjatan spermaista suuta ja ajatteli, että olipa tädillä suihinottotekniikka hallinnassa :)