Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Vaimoni sai vierasta
Laatija
AnonyymitAisankannattajat
Julkaistu
24.10.2002 21:47:00
Teksti
Kaikki kunnia tästä jutusta kuuluu nimimerkille MARK.
Vappupuhe
=========
Oli kesäkuun puoliväli ja ensimmäiset todella lämpimät helteet olivat saapuneet. Lapset oli lähetetty isovanhempien luokse maalle kesänviettoon ja pitkään odotettu vapaa viikonloppu vaimoni Leenan kanssa oli edessä. Perjantai-iltapäivän hehkuvassa lämmössä hyppäsimme ilmastoituun autoomme ja suuntasimme keulan kohti Turkua. Olimme keväällä lehtimyynnin arpajaisissa voittaneet kahden yön viikonloppupaketin Turun Hamburger Börssiin ja nyt nauttisimme kiireettömästä viikonlopusta hyvin syöden ja leväten.
Olemme molemmat 37 vuotiaita tavallisia työssäkäyviä aikuisia. Pidämme läheisistä perheilloista, pitkistä yhteisistä kävelylenkeistä, keskustelusta ja toistemme hyvänä pidosta. Leenalla on vaaleat olkapäille ulottuvat hoidetut hiukset, sinivihreät silmät ja klassisen kauniit kasvot. Hän on erittäin naisellinen sekä pukeutumiseltaan että vartaloltaan. Pieni iän mukana tuleva pyöreys on vain korostanut hänen himottavuuttaan ja Leenan rinnat, reidet ja peppu ovatkin alituiset inspiroijani. Kaiken kaikkiaan Leena on upea ilmestys, missä vain hänet kohtaatkin. Ja olenhan toki niin monesti huomannut miesten silmillään kaunotartani ahmivankin.
Ajomatka Turkuun sujui rattoisasti jutellen. Tunsin rentoutuvani työviikon paineista ja odottava tunnelma valtasi mieleni. Leena istui vieressäni kesämekossaan iloisena ja vapautuneena. Kahdenkeskinen aika on lapsiperheen vanhemmille taivaan aarre.
Eräässä vaiheessa matkaa Leena asetti paljaat jalkansa rennosti kojelaudalle kesämekon valuessa alas reisiin saakka. En voinut olla hyväilemättä kädellä muodokkaan reiden lämmintä ja sileätä pintaa. Kiusallani vedätin kädelläni mekon helman reisien tyveen saakka ja lempeästi hivellen annoin sormeni kulkea yli stringien peittämän häpykummun. Leena naurahti ja levitti hieman reisiään, jolloin annoin sormeni kulkea häpyhuulten päälle ja painoin kevyesti klitorista kankaan läpi.
"Ohh... älä... ohh..." Leena voihkaisi ja samalla sulki reisillään sormeni jalkojensa väliin.
Pyörittelin sormiani vielä vähän, mutta Leena tarttui ranteeseeni ja veti käteni pois. Olin tuntevani kosteutta sormissani ja pyyhkäisin sormillani nenääni tuntien miedon naisen tuoksun.
"Maltapas nyt vielä. Ajat kohta ojaan!" Leena huudahti hymyssä suin.
"Olet liian kiihottava. Hitto, että haluan Sinua!" Sanoin innoisani.
"Kaikki aikanaan Rakas. Haluanhan minäkin." Leena sanoi lupaavasti.
Saavuttiin Turkuun ja jätimme auton hotellin parkkihalliin. Kamat kantoon ja chekattiin itsemme sisään. Huoneemme oli yllättävän iso ja siisti. Ikkunat aukesivat Turun torille ja koska huone oli hellepäivän jäljiltä melko kuuma, avasimme ikkunan, josta tuulahti raikasta alkuillan ilmaa sisään. Olimme ajatelleet, että käymme nopeasti suihkussa ja menemme sen jälkeen jonnekin syömään ja siitä sitten jatketaan Turun yöelämää katsastamaan.
Leena kehotti minua menemään ensin suihkuun ja hän sillä aikaa purkaisi laukkuja. Kävinkin nopeasti viileän raikastavassa suhkussa ja pyyhe vyötäisillä heittäydyin parisängylle ja avasin kyynärpäihini nojaten tv:n. Viileä ulkoilma hyväili vartaloani ja oli virkistynyt ja rento olo. Leena oli purkanut tavaransa kaappiin ja riisuutui suihkuun menoa varten. Hän otti kesämekkonsa pois ja laskosti sen alusvaatteisillaan tuolin selkänojalle. Rintaliivit tekivät mekolle seuraa ja eteenpäin nojaten Leena ujutti stringinsä pois.
Katselin riisuutumista lumoutuneena. Leenan kauniit ja täyteläiset rinnat heilahtelivat hänen kumarrellessaan ja Leenan taivuttaessa vartaloaan shampoon ottamiseksi laukustaan, hän kääntyi minuun selin ja häpeilemättömästi pyllisti minua kohti. Pyllynposkien välistä eteeni aukenivat häpyhuulet, joita ympyröi vaalea kihara karvoitus. Häpyhuulten välistä pilkisti punaisena pienempien häpyhuulien reunaa. Kaikenkaikkiaan mielettömän kiihottava näky, jonka Leena tarjosi luullakseni ihan tahallaan. Kaluni muodosti pyyhkeestäni telttaa ja veri kiersi kohisten päässäni. Leena nousi ja kääntyi minuun päin huomaten kiihkoni.
"En tiennytkään Arvi Lindin kiinnostavan sinua noin kovasti" Leena totesi virnuillen. Tv:stä tuli juuri puoli yhdeksän uutiset, joihin en ollut pystynyt hetkeen keskittymään.
"Heh, heh. Mä halkeen, jos en pian saa Sinua" vaikersin.
Leena katsoi minuun outo ja arvoituksellinen ilme kasvoillaan todeten "Malta hyvä mies. Hyvää kannattaa odottaa."
Ja hymyillen hän nosti toisen jalkansa sängyn reunalle, levitti haarojaan ja vasemman käden sormilla levitti häpyhuuliaan samalla painaen keskisormea huulien väliin. Vaalean trimmatun karvoituksen ympäröimä punainen mehukas pillu aukeni ja olin jo nousemassa sängystä ja käymässä Leenan kimppuun, kun hän nopeasti laski jalkansa, kääntyi ja pujahti kylpyhuoneeseen. Huokailin, mutta taivuin osaani. Tämmöistähän tämän pitää ollakin. Kiusoittelua, hekumointia... sitten aikanaan se taivaallinen laukeaminen.
Leena vietti kylpyhuoneessa pitkän tovin. Itse naukkailin minibaarista ottamaani olutta ja seurasin televisiosta jotain mitäänsanomatonta elokuvaa. Vihdoin Leena tuli kylpyhuoneesta meikattuna, mutta vain pyyhe ympärillään. Hän otti laukustaan vartalovoiteen ja alkoi voidella tuota jumalattaren vartaloaan joka puolelta hyväntuoksuisella voiteella. Hän pyöritteli voidetta käsivarsiinsa, hartoihinsa, rintoihinsa, vatsan yli lanteille ja pepulle, reisiä pitkin säärille aina varpaisiin saakka. Yritin tarjoutua levittäjäksi, mutta Leena toppuutteli ja vaati minua pysymään sängyllä. Ja hetken huilaillut kaluni pinnisteli taas korkeuksiin ja oloni oli tukala.
Leena nappasi pyyhkeeni reunasta kiinni ja veti pyyhkeen pois päältäni. Kaluni huojui vapautuneena ja komeana terskan ollessa tummanpunaisena ja herkkutipan kosteuttamana. Leena katseli hymyillen aarrettani ja aloitti merkillisen keskustelun:
"Muistatko Markku vappupuheen?"
"Häh? Mitä sä tarkoitat?" ihmettelin ymmärtämättä, miten vappupuheet tähän liittyy. Onko Lipponen tokaissut viime vappuna Turussa jotain tilanteeseen liittyvää?
"No, etkös muista mitä selittelit vappuyönä, kun olitiin tultu kotiin ja oltiin pikku tuiterissa?" Leena kysyi.
Aalto iski lävitseni, kun tajusin, mistä Leena puhui. En ollut ollut ihan pikku tuiterissa, vaan melkoisen vahvassa humalassa. Oltiin oltu ystävien vappubileissä, jossa oli puheet menneet aika villeiksi ja oli jäänyt vähän tunnelma päälle. Muistin silti mitä olin puhunut ja nyt hälytyskellot soivat hurjasti.
"Höpöttelit jotain sellaista, että sinua kiihottaisi todella kovasti nähdä minut jonkun toisen kanssa. Joskin sitten sammalsit jotain fantasioista ja sen semmoisista" Leena sanoi samalla koko ajan silmiini katsoen.
"Tota...öh...jaa...mitähän mä..." etsin sanoja.
"Ihan pokkana väitit, että susta olisi ok, jos vähän vilauttelisin vieraille". Ilkikurinen hymy levisi Leenan kasvoille.
"Niin... no... sä olet niin kaunis ja ..." sopertelin. Olin epävarma, miten jatkaisin. Hymy Leenan kasvoilla viesti, että ei tässä ole mitään hätää, mutta toisaalta tässä voi olla paikka pilata koko viikonloppu väärillä kommenteilla.
"Jos oikein muistan, puhuit jopa vaimon jakamisesta. Että se on ollut sulla aina vähän mielessä. Et sä oot vähän sellainen pervo. Vähän niinkuin alistuvainen." Leena kikatti vapautuneesti.
Nyt uskalsin hengittää. Leenan eleet ja ilmeet kertoivat, että minua ei olla mestaamassa. Helpotus oli suunnaton joskin olin todella jännittynyt, mitä tästä seuraa. Miksi Leena otti asian esiin?
"No, kyllähän mä ihan totta puhuin. Silloin vappuna jotenkin rohkaistuin, mutta en mä ajatellut, että sä oikeesti edes kuuntelit. Se oli vähän semmoista..., mutta joo, kyllä mä tosissani olin." Rohkaistuin avautumaan.
Oli hetki hiljaista Leenan katsoessa vakavana minua silmiin. "Onko sanasta miestä?" Leena kysyi vaativasti.
Katsoin Leenaa hymyn levitessä samalla kasvoilleni. ääneti nyökkäsin ja Leena hymyili minulle takaisin. Oli taas hetken hiljaista, kunnes Leena totesi tomerasti:
"Leikki alkoi nyt. Muista, että mä rakastan sua tosi kovasti ja mitä tapahtuukin, niin sä oot mun ja mä oon sun. Mä rakastan sua niin kovasti, että haluan toteuttaa sun villeimmätkin fantasiat. Ja totta puhuen, mä luulen, että mä saatan toteuttaa aika paljon omaakin fantasiaani."
"Markku, sovitaan, että sinä et koske minuun nyt. Et vaikka olisit kuinka kiihottunut. Ehkä myöhemmin, mutta minä määrään mitä ja milloin." Leena sanoi määrätietoisesti.
Hän meni kaapille ja otti sieltä esiin mustan nahkaisen minihameen. Sen kaikkein seksikkäimmän, minkä olen Leenan päällä nähnyt. Hame ei ollut 'yli' mini, vaan juuri sopivasti paljastaen reiden kaarta. Laittamatta stringejään, Leena ujuttautui hameeseensa ja veti vetoketjun takaansa kiinni. Niin, olinhan tainnut "vappupuheessani" julistaa, että yksi juttu olisi Leena ulkona ilman pikkuhousuja. Seuraavaksi Leena valitsi kaapista valkoisen vartalonmyötäisen hihattoman paidan, joka oli kuitenkin sen verran paksusta materiaalista, että vaikka Leena ei laittanutkaan rintaliivejään, ei nännit saati rinnat tulleet rivosti esiin. Leena käyttäytyi rennosti, kuin olisi menossa ulos ihan tavallisena iltana.
"Alahan pukeutua. On jo aika lähteä syömään" Leena herätti minut ajatuksistani.
Pukeuduin rivakasti laittaen siistit suorat tummat housut ja vaalean kesäpaidan. Päälle heitin pikkutakin, pieni pirskautus partavettä, dödöä kainaloon ja olin valmis. Leena laittoi harteilleen tyylikkään puseron ja olimme mielestäni melkoisen tyylikäs pari lähdössä illanviettoon.
Kävelin Leenan perässä hissiin, joka alkoi matkan alakertaan. Hissin peiliin katsoen Leena tarttui hameensa helmaan ja hivutti sitä lanteitaan ketkutellen ylös aina niin pitkälle, että hänen pillunsa näkyi peilistä. Ihastellen hän totesi:
"Eikös Markku tätä kehtaa esitellä? Kuvitella, että noiden huulien välissä saattaa tänä iltana vielä olla vieraan miehen suonikas paksu kalu. Häpyni kosteus ja lämpö ympyröi tuon lihamännän ja huudan kiihkosta ja nautinnosta."
Tulipunaisena en voinut kuin huokaista tuohon toteamukseen. Leena laski hameensa alas juuri kun hissi pysähtyi ja astuimme hotellin aulaan. Kävelimme ulos lämpimään kesäiltaan etsimään sopivaa ravintolaa, jossa söisimme päivällisen. Heti hotellin vieressä torin reunaa kiertävän kadun varrella olikin useampia ravintoloita, joista valitsimme viihtyisämmän näköisen. Ravintolan pöydät levittäytyivät aina kadulle saakka lattiasta kattoon olevien ikkunoiden ollessa avoinna. Saimme rauhallisen paikan ravintolan sisäpuolelta pieneltä korokkeelta, josta katselimme ravintolasaliin hieman ylhältäpäin.
Leena asettui istumaan vastapäätäni ja nuori miestarjoilija kiikutti ripeästi ruokalistat valittavaksemme. Tilasimme aperitiiviksi Camparit ja syötäväksi kevyttä, mutta maukasta broilerileikettä punaviinin kera. Juttelimme niitä näitä Leenan lähinnä pitäessä jounta yllä. Itse olin jatkuvasti kiihottunut kaluni puristaessa puntissa enkä saanut mielestäni sitä, että olin juuri nyt 'leikissä' mukana. Leena ei ilmaissut mitenkään, että leikki oli käynnissä, mutta tiesin hänenkin varmasti asiaa ajattelevan.
Sitten Leena tipautti servettinsä lattialle ja kumarruin paikaltani sitä noustamaan. Samalla tietenkin kurkkasin pöydän alle ja Leenan sääriin. Leena tiesi mitä teen ja työntyi tuolinsa reunalle ja hitaasti avasi reitensä, jolloin hänen pillunsa avautui silmieni eteen minihamen suojista. Häpyhuulet olivat turpeana ja vako houkuttelevasti hieman avoimena. Leena oli kostea. Sen näki paljaalla silmällä. En kehdannut kauempaa kurkkia vaan nousin ylös sydän tykyttäen ja Leenakin vetäytyi takaisin tuolilleen.
Tarjoilijan tuotua ruokamme ja kääntyessä poispäin, Leena tönäisi haarukkansa lattialle. Se tippui Leenan jalkojen juureen kilahtaen ja tarjoilija kääntyikin samantien nostamaan haarukkaa ylös. Leena oli valmiiksi istuutunut taas tuolin reunalle ja pojan kumartuessa nostamaan haarukkaa Leena vähän kädellään auttaen nosti hameen helmaa ylös samalla reisiänsä raottaen. Mietin mahtoiko poika tajuta tilaisuuttaan, mutta epäilys kaikkosi, kun tarjoilija ei tuntunutkaan saavan haarukkaan sormiinsa, vaan kilautteli sitä lattiaa vasten epäilyttävän monta kertaa. Leena katseli minua silmiin viekas katse silmissään samaan aikaan kun tarjoilija hapuili haarukkaa. Kaveri varmasti tajusi, että kyseessä ei ollut vahinko, koska häpeilemättömästi kulutti aikaansa pöydän alustaa tutkien.
Vihdoin tarjoilija nousi ylös virnistäen ja lähti hakemaan uutta haarukkaa. Leena nosti kätensä pöydän alta ja kurotti pyyhkäisemään sormellaan nenäni alustaa. Tunsin pillun tuoksun ja tajusin, että Leena oli tarjoilijan katsoessa kuljettanut sormeaan pillussaan! Leena oli yhtä hymyä ja minä tärisin kiihkosta.
Tarjoilija toi puhtaan haarukan ja katsoi minuun ihmetystä silmissään. Hymyni kertoi, että kaikki hyvin ja huuliaan lipoen sekä Leenalle pitkän katseen suoden kaveri poistui töihinsä.
Alapuolellamme ravintolasalissa oli jo jonkin aikaa istunut ikäisemme pariskunta, jonka mies istui Leenaa vastapäätä parin metrin päässä, mutta siis alaviistossa. Pariskunnan rouva oli selin meihin kuten minäkin olin siis selin tuota pariskuntaa päin. Leena hymyili minulle ja sanoi,
"Alapöydän kaveri tuntuu olevan kiinnostunut minusta. Taisi huomata pikku leikkimme. älä nyt kuitenkaan katso sinnepäin!"
Pidättäydyin katsomasta ja Leena jatkoi "Kaveri on ihan kivan näköinen. Sellainen, jonka voisi päästää pilluani nuolemaan. Rouva on kyllä sen näköinen, että sopisi seurakunnan tyttökerhon vetäjäksi. Mies yrittää keskustella rouvan kanssa, mutta vähän väliä ukon katse kääntyy tänne. Pitäisiköhän vähän sekottaa miesparan ajatuksia..."
Leenan rivot puheet kuumensivat minua. Ikinä aiemmin ei Leena ollut tuollaista kieltä käyttänyt. Ja vielä funtsii, että voisi antaa tuon itseään nuolla. Ja minulle siitä kertoo. Huh... tämä oli tosiaan 'leikkiä'.
Leena nojautui tuoliinsa venyttäen jalkansa syvälle pöydän alle. Ikäänkuin rentoutuen ja venytellen. Jälleen kädet hävisivät pöydän alle. Samaan aikaan Leena jutteli jotain jostain konsertista yms., mutta selvästikin keskittyi johonkin muuhun. Minunkaan hehkuvat korvani eivät Leenan sanoja huomioineet vaan ajatus työskenteli siinä, mitä Leena oli tekemässä. Leenan toinen käsi ilmestyi pöydän alta ja noukki veitsen pöydältä. Veitsen kahvapää oli tukeva ja liki sormen paksuinen. Leena vei veitsen pöydän alle ja yhä minuun katsoen muuttikin yhtäkkiä jutun aihettaan:
"Markku. Juuri nyt levitän vasemman käden sormilla häpyhuuliani ja oikeassa kädessä minulla on se muhkurapäinen veitsi. Vien veistä hitaasti kohti pilluani. Nyt sen kylmä kärki koskettaa huuliani. Painan sitä hitaasti huulieni väliin. Hitaasti. Kuljetan kärkeä ylös alas huulieni välissä. Nyt se tuntuu jo lämpimältä ja liukkaalta. Se kaveri näkee suoraan hameeni alle. Ja hän tuijottaa. Sen miehen katse porautuu pilluuni. Uh... Työnnän veitsen päätä hitaasti sisääni. Hieman takaisin ja taas vähän lisää sisälle. Ohh... Olen ihan märkä. Nyt työnnän koko kahvan sisään... jospa se olisikin tuon miehen jäykkä kalu oohh..."
Leena huokaili ja hänen puheensa muuttui epäselvemmäksi. Katse oli poissaoleva mutta Leena teki kaiken siten, että lähistön muissa pöydissä ei huomattu mitään erikoista. En vieläkään viitsinyt kääntyä katsomaan, kuka kaveri näkymistä nautti, mutta varmasti nautti. Leenan nännit näkyivät selvästi puseron läpi ja mieleni olisi tehnyt kosketella ja imeä niitä.
Leena nosti kahvastaan pillunesteiden voiteleman veitsen pöydälle ja käsi katosi saman tien takaisin pöydän alle.
"Hoitelen itseni tässä ja nyt...ummh.. Pyörittelen klitoristani sormillani. Ahh... Yhä kovempaa ja kiivaammin... Ohh... multa tulee... multa tulee... multa tuleeeeee... AAAAhhh..."
Leena sai orgasmin edessäni ravintolan pöydässä vieraan miehen katsoessa tätä näytöstä. Leena puri hammasta ja ynisi nautinnon puistattaessa häntä hilliten kuitenkin reaktiotaan siten, että emme herättäneet ylimääräistä huomiota.
Leena rauhoittui ja istui taas normaalisti tuolilleen. Katsoen ohitseni alapöydän mieheen, Leena antoi lähetti hänelle lentosuukon ja naurahti. Käännyin katsomaan ja näin pöydässä miehen, jonka poskipäät hehkuivat ja joka juuri pyrki olemaan kiinnostunut rouvansa ajatuksista. Rouva kurotti koskettamaan kämmenselällään miehensä poskia ja olin kuulevinani jotain yllättävästä kuumeesta ja heikosta olosta. Hetken kuluttua pariskunta nousikin ylös miehen pitäessä kättään taskussaan ilmeisesti hilliten kaluansa parhaansa mukaan.
"Ensimmäinen erä." totesi Leena ja jatkoi "Miltä susta tuntuu? Meninkö liian pitkälle?"
"Tuntuu ihanalta. Siis en muista olleeni koskaan näin kiihottunut. Tämä on mielettömän kiihottavaa. Olet uskomaton rakas!" sopertelin.
Maksoimme ravintolalaskun ja lähdimme kävelemään lämpöiseen iltaan. Halusimme aistia kesäillan tunnelmaa ja vaeltelimme Aurajoen rantaa pitkin. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja terassit täynnä iloisia illanviettäjiä. Juttelimme niitä näitä, pysähdyimme rantaterassille oluelle ja nautimme jännittävästä tunnelmasta. Ilta oli vielä alussa, leikkimme yhä käynnissä.
Kun kello alkoi lähestyä yhtätoista, ilma viileni auringonlaskun myötä selvästi ja lähdimme kohden hotellimme yökerhoa. Hamburger Börsin Night Club on suosittu paikka Turussa ja ajattelimme, että vietämme siellä loppuillan. Yökerhossa ei ollut vielä ennen puoltayötä paljoakaan ihmisiä, nykyään kun juhlijat tulevat ravintolaan vasta puolen yön jälkeen.
Löysimme siis rauhallisen istumapaikan, josta näki hyvin sekä tanssilattialle että baaritiskille. Leena otti siiderin ja itse tilasin oluen. Nauttiessamme juomista ja toistemme seurasta väkeä alkoi pikkuhiljaa tulla yhä enemmän ja tanssilattialla alkoi olla aika-ajoin jo ruuhkaakin. Tanssimme muutaman hitaan kappaleen keskenämme hyvällä ja lämpöisellä fiiliksellä toisiamme halaten.
Pöydässämme istuen katselin yökerhon väkeä ja ihastelin monia kauniita kasvoja ja muodokkaita vartaloita. Tanssilattialla usampikin vetävän näköinen nainen kiemurteli sillä tapaa, että siitä erotiikka ei ollut kaukana. Oli minihametta, tiukkoja housuja, uhkeita rintavarustuksia, paljastavaa ja peittävää ja ennenkaikkea iloisia ilmeitä ja värettä. Syvälliset ajatukseni katkaisi Leena, joka sanoi pehmeällä ja seksikkäällä äänellään:
"Markku, olisikohan sinun aika hieman vetäytyä esimerkiksi baaritiskille nojailemaan? Jo jonkun aikaa olen pelaillut silmäpeliä tuon kookkaan herrasmiehen kanssa, joka seisoo tuolla vasemmalla pystypöytään nojaillen. Luulen, että on leikin seuraavan vaiheen aika."
Hätkähdin ja veri lähti taas kohisten liikkeelle päässäni. Vaivihkaa käänsin katseeni Leenan tarkoittamaa miestä kohti. Olin itsekin huomannut kaverin, kun hän oli saapunut yökerhoon. Hän oli juuri sitä sellaista tyyppiä, joka aina huomataan. Sellainen, joka tullessaan täyttää ikäänkuin tilan. Isokokoinen, roteva, tumma, komea, ryhdikäs ja eleiltään itsevarma. Silmissään kuitenkin lämmin pilke ja huulillaan hymy, joka kertoo positiivisesta luonteesta. Tuo mahtiuros oli pukeutunut tyylikkääseen ja siistiin pukuun, joka jonkun toisen päällä saattaisi olla ns. yli, mutta hänelle suorastaan vaatimus. Arvioin hänen olevan iältään hieman yli 40 vuotias eli vähän vanhempi kuin mitä me olimme, mutta vartaloltaan ja olemukseltaan hyväkuntoinen ja voimakas.
"Juuh... toki. Heh... Et taida vähään tyytyäkään. Ole varovainen... Kyllä sinä tiedät rakas..." sanoin, ja ottaen olutlasini mukaan nousin pöydästä ja siirryin baaritiskin etäämpään päähän paikkaan, joka oli sopivasti ikäänkuin tarkkailuasemissa. Leena ei koskaan ollut tyytynyt vähään, tyyliä ja taitoa täytyy olla, vaatimukset ovat kovia, mutta senpä takia yhdessä ollaankin. Enhän toki ihan turha ukko ole minäkään.
Naukkailin oluttani ja katselin mitä tulee tapahtumaan. Leenan katse suuntautui saaliiksi valittua miestä kohden. Viehkeä hymy huulillaan ja jalka toisen päällä siten, että reidet tarjosivat aimo annoksen nähtävää, hän asetti itseään 'tyrkylle' nimenomaan tuolle urokselle. Jo aiemmin leikitty silmäpeli sai aikaan sen, että mies nyt tilaisuuden tullen lähti samantien liikkeelle kohti Leenan pöytää ja tyylikkäästi kumartuen sanoi jotain Leenalle. Kyseessä oli tanssiin kutsu ja Leena miestä silmiin tuijottaen nousi pöydästä miehen kädestä kiinni pitäen.
Menossa oli hidas kappale. Leena oli miestä pään verran lyhempi ja jutellessaan joutui katsomaan ylöspäin. Pari pyörähteli sujuvasti musiikin tahdissa miehen viedessä tanssia taidokkasti ja varmasti. He näyttivät nauttivan tanssista ja toistensa seurasta. Hymyt, otteet ja eleet kertoivat, että he olivat päässeet heti samalle aaltopituudelle. Toisen hitaan aikana Leena painoi päänsä miehen rintaa vasten ja pari halasi toisiansa tiiviisti. Mietin, kuinka seurusteluaikana olisin kuollut mustasukkaisuudesta tällaisessä tilanteessa. Nyt olin kuin tulisilla hiilillä. Odotin kuumeisesti mitä tästä seuraa. Tunsin henkisen paineen, joka oli jotain ahdistuksen ja onnellisuuden sekamelskaa.
Seurasi vielä kolmaskin hidas ja pari tanssi yhä tiiviimmin. Miehen käsi teki hyväileviä liikkeitä Leenan selällä käyden välillä Leenan pepun päällä ja välillä he juttelivat toistensa kanssa kiinnostuneina ja toisiinsa keskittyen. Kappale loppui ja pari istuutui Leenan pöytään. Mies tilasi tarjoilijalta jotkin drinkit ja laseja kilistellen pari jatkoi kuherteluaan, johon tuskin kukaan muu kuin minä kiinnitti mitään huomiota.
He istuivat vierekkäin penkillä reidet reisiä vasten ja voin kuvitella, kuinka Leenan reiden lämpö kutitti miehen reittä. Miehen käsi laskeutui Leenan polvelle hellästi hyväillen. Parin katseet olivat nauliintuneina toistensa silmiin ja samalla mies hitaasti hivutti kättään yhä ylemmäs Leenan reidellä. Paikaltani näin, kuinka miehen käsi hivuttautui yhä syvemmälle pöydän alle, mutta en tietenkään pystynyt näkemään minne asti käsi ylsi. Hämärässä yökerhossa tuskin kukaan muukaan. Tarkkailin Leenan ilmeitä ja yhtäkkiä Leenan suu värähti ja silmät painuivat hetkeksi kiinni. Ei tarvittu paljoa mielikuvitusta päätellä, että miehen sormet olivat löytäneet Leenan pillun. Miehen sormet todennäköisesti tunnustelivat Leenan kosteutta, kävivät kosteassa pillussa ja pyörittelivät Leenan klitorista. Minulla oli todella tuskaa pysyä tuolillani. Ihanaa, mieletöntä tuskaa.
Leena tarttui miehen käsivarteen ja hellästi painoi käden pois haaroistaan. Vieden kasvonsa miestä kohden he suutelivat estottomasti ja pitkään. Leena tiesi tietenkin, että tarkkailen heitä koko ajan herkeämättä; nyt hän antaisi parastansa leikkiimme. Minusta kyllä jo tuolloin tuntui, että Leena nautti vähintään yhtä paljon kuin minä. Mutta niin pitikin olla, sehän tämän täydelliseksi tekeekin!
Leena sanoi jotain miehelle ja nousi pöydästä. Hän käveli seksikkäästi keinuen kohti baaritiskiä ja tuli luokseni. Leena sanoi hymyillen:
"Nyt sinä Markku voisit mennä ja hommata huoneeseemme kuohuviinit. Ja käydä siistimässä huonetta. Vaatteet kaappeihin, lasit pöydälle, valaistus sopivaksi ja sänky siistiksi. Kyllähän sinä tiedät... Me Timon kanssa tanssitaan vielä vähän ja tullaan sitten vasta."
Kuuntelin hymyillen ja nyökkäilin. "Ok. Onko kaikki hyvin?" kysyin, vaikka tiesin kyllä vastauksen.
"Kaikki on paremmin kuin hyvin. Timo on hieno mies. Ja ymmärtää sinuakin..." Leena vastasi suu korviin asti hymyssä ja kääntyi kannoillaan suunnistaen kohti pöytäänsä ja siellä odottavaa Timoa.
Huh. Leena oli siis kertonut jotain leikistämme. No, täytyihän hänen kai jotenkin selittää, mihin pöydästä katosin ja miksi baaritiskillä nyhjäsin. Kihlasormuskin kädessä. Timo oli siis varmaan koko ajan tiennyt minun seuraavan, kun hän vaimoani koetteli ja suuteli. Tässä sitä nyt oltiin.
Hörppäsin olueni loppuun ja lähdin metsästämään kuohuviinipulloa. Hotellin ravintolan hovimestari pienen suostuttelun jälkeen jäähdytetyn pullon haki, joskin kovaan hintaan, mutta nyt ei ollut rahasta kiinni. Kolmea lasia hän vähän ihmetteli, mutta nekin luovutti käyttöön. Menin huoneeseemme ja kuumeisesti siirtelin vaatteet kaappeihin, laitoin lasit pöydälle, kuohuviinin pöydälle, parivuoteesta taittelin päiväpeiton sängyn alle ja laitoin ainoastaan sängynpäätyvalot päälle. Niistä huoneeseen tuli hieman hämärä, mutta tunnelmallinen valo. Riittävä, jotta kaiken näkee, mutta ei leikkuusalifiilistä.
Kun olin saanut järjestelyt valmiiksi hengähdin ja mietin, että miksiköhän minun piti noin kovasti hosua, eihän Leena sanonut kuinka kauan he meinaavat olla tanssimassa. Kenties tuntitolkulla. Olin itse nyt vaan niin tärinässä. Istuin alas tuolille. En avannut tv:tä vaan nautin hiljaisuudesta ja jännittyneestä tunnelmasta. Pohdiskelin olotilaani, Leena tuolla jossain kietoutuneena tanssin pyörteisiin Timon kanssa. Avoin seksuaalinen ilmapiiri; Timo tietää mitä on tulossa; minä aisankannattaja tässä hieman alistettuna sijaamassa rakastajalle paikkaa vaimoni pillulle. Värisin kiihkosta.
En laskenut ajan kulua, mutta hyvän tovin olin ajatuksissani, kunnes ovelta alkoi kuulumaan rapinaa jonkun laittaessa avainkorttia lukkoon. Ovi naksahti auki ja sisään astui ensimmäisenä Leena posket punoittaen kasvoillaan hymy. Leenan toisessa kädessä oli avainkortti ja toisessa kädessä Timon käsi Leenan taluttaessa Timoa huoneeseen. Morjenstin Timoa hänen moikatessaan reippaasti takaisin. Olo oli vähän hämmentävä, mutta Timo oli pelimies ja aloitti samantien juttelun kuin vanha kaveri.
"Nätti huone ja täällähän on oikein kuohuviinit ja kaikki. Heti täytyy sanoa, että olet Markku hurja mies, kun olet tällaiseen leikkiin lähtenyt. Mutta ymmärrän Sinua, olen itse eronnut pari vuotta sitten, ja liitossa ollessa olisin saattanut hyvinkin näistä samoista jutuista innostua. Rohkea kaveri olet ja Leena kertoi, että hyvä perheenisä ja taitava rakastajakin. Antoi Sinusta reilun jätkän kuvan. Ja musta tuntuu, että sellainen oletkin." Timo höpötteli ja jatkoi "Ja vaimosi onkin tosi nainen. Kateeksi käy että olet noin ihanan vaimon saanut napattua. Vartaloltaan niin seksikäs ja luonteeltaan niin kiva. Suoraan sanottuna ihan mielettömän haluttava."
"Leena on elämäni nainen. Ja kertoohan tuo jotain, että tämmöiseen leikkiin lähtee. Eli kyllä tosi hyvänä pitää minua. Hienoa, että sinäkin ymmärrät juonen, etkä ihan pervona tätä pidä." latelin vataukseksi, kun samalla olin avannut kuohuviinin ja kaadellut juomaa laseihin. Skoolasimme ja nautimme poreilevasta kylmästä juomasta.
Leena hymyili vieressämme ja oli selvästi tyytyväinen, että päästiin nopeasti juttuun. Hän laski lasinsa pöydälle ja astui Timon viereen ja nosti kätensä Timon harteille vetäen Timon suutelemaan itseänsä. Leena ja Timo suutelivat pitkää märkää kielisuudelmaa minun seisoessani vieressä. Vihdoin he irrottautivat ja Timo asettui Leenan taakse pitäen käsiään Leenan lantioilla. Molemmat katsoivat minuun kun Timo antoi kätensä kulkea paidan päällä pitkin Leenan vatsaa ylös rinnoille ja puristellen hellästi Leenan suloisia rintoja. Nänninpäät puskivat Leenan paidan läpi ja Timo nipisteli ja pyöritteli niitä Leenan huokaillessa hennosti. Timo näykki Leenan niskaa hampaillaan ja Leena pyöritti kaulaansa nauttien hellyydestä.
Hitaasti Timo laski kätensä rinnoilta alas vatsaa pitkin Leenan reisille ja siitä aina nahkaisen minihameen helmaan saakka. Timo tarttui helmaan ja hitaasti samalla reiden pintaa hivellen nosti hametta aina Leenan vyötärölle saakka. Leenan paljas kultainen pillu paljastui minulle ja samalla Timo vei kämmenensä pillun päälle peittäen sen suureen kouraansa. Varovasti Timo paineli kämmenellään Leenan häpyä ja työnsi hitaasti paksun sormensa Leenan valmiiksi kosteaan pilluun. Siinä katselin metrin päästä, kun vieras mies piti vaimoani hyvänä ja irstaasti työnteli sormeansa turpeiden kosteiden huulien sisään. Olin extaasissa!
Kaluni sykki raivokkaana housuissani, mutta en voinut sitä vielä vapauttaa. Pakko oli antaa tilanteen vain kehittyä. Leena katsoi minuun kiimasella katseella ja jalkojaan levittäen ja lantoitaan eteenpäin työntäen näytti kuinka hän nautti Timon käsittelystä. Hän viesti, että vaimosi nauttii ja sinä katsot vain vierestä!
Timo veti sormensa pois Leenasta ja avaten hameen vetoketjun antoi hameen pudota lattialle. Samalla hän nosti Leenan paidan ylös ja pois Leenan päältä. Leena oli täysin alastomana, ihanana ja kuumana keskellämme. Leena kääntyi ympäri kääntäen pyöreän mehukkaan pyllynsä minua kohti. Hän alkoi napittamaan auki Timon paidan nappeja ja aukaistuaan ne vetäisi paidan auki paljastaen Timon lihaksikkaan ylävartalon. Kuljettaen sormiaan Timon rintakarvojen läpi hän laski päänsä suutelemaan Timon rintoja. Suukotellen vatsaa ja hyväillen Timon lantoita Leena laskeutui polvilleen Timon eteen. Leena tarttui Timon housujen vyöhön ja vaivattomasti avasi sen sekä housujen ylänapin. Hitaasti hän laski vetoketjua katsoen samalla Timoa silmiin halu silmissään.
Kun vetoketju aukesi, Leena kiskaisi Timon housut alas siten, että Timo seisoi hänen edessään boxereissaan. Boxerit tekivät melkoisen teltan eteen, kun Timon kalu puski tietä ulkoilmaan. Kädellään hyväillen Leena tunnusteli kalua kankaan läpi. Sitten hän tarttui vyötärönauhaan ja ulospäin venyttäen ujutti boxerit pois kalun edestä ja antoi boxereiden tippua nilkkoihin. Timon kalu ponnahti vapauteen. Kalu oli todella iso, suonikas ja sojotti jäykkänä yläviistoon nykien kiihkosta. Leena kujersi:
"Todella ihana kyrpä. Oikein tosi kyrpä. Hurjan paksu ja pitkä. Tosi komea. Mmmmmhhhh..."
Tiesin, että kaluni ei ollut verrattavissa tuohon jötikkään. Ei minulla pieni ole, sellainen tavallinen, mutta tuo oli tavaton. Itseasiassa näin sen pitikin olla. Leena saisi isoa, tietäisi sitten senkin. Varmaan nauttisi.
Leena hamusi huulillaan Timon terskan huuliensa väliin ja suukotteli tuota komistusta. Herkkutippa terskan kärjessä tarttui Leenan huuliin ja Leena lipaisi kielellään sen suuhunsa. Oikealla kädellään kaluun tarttuen Leena runkkasi hitaasti esinahan kulkiessa terskan yli Timon huokaillessa nautinnosta. Sitten Leena laittoi ensin terskan suuhunsa ja hitaasti kädellään ohjaten antoi kalun työntyä syvälle suuhunsa. Huulet puristuivat kalun ympärille ja Leena aloitti rauhallisen suihinoton. Kädellään kalua samalla runkaten suu työskenteli tuon lihapalan ympärillä saaden aikaan ilmeistä ja äänistä päätellen suunnatonta nautintoa Timolle.
Nautin näystä jota en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Vaimoni, lasteni äiti, kiltti kotirouva polvillaan rakastajan kalu suussaan kun itse seison takana katsellen posket kuumottaen. Leena antoi suuta hyvä aikaa käsillään palleja puristellen, kunnes Timo pyysi häntä lopettamaan ja nosti Leenan seisomaan. He suutelivat taas toisiaan ja kaksi alastonta vartaloa kietoutui toisiinsa.
Leena irrottautui ja laskeutui sängylle selälleen avaten samalla reitensä auki. Reisien välissä oli näky, joka saisi kenet tahansa järjiltään. Avonainen, kiimainen, kuuma ja märkä pillu, jossa lohenpunaista lihaa ympäröi turpeat häpyhuulet kullankeltaisten häpykarvojen ympäröimänä. Timokin oli varmaan samaa mieltä, sillä hän jäi hetkeksi ihastelemaan näkyä. Hän tuijotti häpeilemättä suoraan vaimoni pillua Leenan vielä hieman provosoidessa levittämällä käsillään huuliaan yhä enemmän auki.
Otin pikaisesti hieman huikkaa kuohuviinilasista, mutta lasi tärisi kädessäni niin, että puolet taisi valahtaa paidan rintamuksille. Timo laskeutui hitaasti Leenan ylle siten, että hänen kasvonsa olivat Leena rintojen päällä ja hänen kalunsa tökki Leenan reisiä vähän polvien yläpuolelta. Timo suuteli Leenan rintoja, imi ja näykki nännejä, hyväili nenällään ja suullaan saaden nännipäät sojottamaan pinkeinä ja herkkinä.
Hitaasti Timo siirtyi suuteluissaan alemmas vatsalle ja navalle. Käsilläänhän hän piti kiinni Leenan lantioista ja suuteli ihoa Leenan trimmatun karvoituksen ympäriltä. Timo otti paremman asennon ja siirsi päänsä Leenan reisien väliin samalla siirtäen kätensä reisien alle. Varovasti reisistä nostaen Timo pakotti Leenan pillun silmiensä ja suunsa eteen ja painoi hitaasti kasvonsa Leenan häpyhuulille. Kielellään Timo nuolaisi pitkän varovaisen vedon häpyhuulia pitkin ylhältä alas maistaen samalla Leenan kiimaisen pillun makua. Kieli työntyi syvemmälle huulien väliin ja Timo aloitti nuolemisen pyöritellen kieltään klitorikselta pilluaukkoon. Lee