| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
Jatkot (m+n) |
| Laatija |
ATR |
| Julkaistu |
16.10.2002 11:22:00 |
| Teksti |
Maksoin taksin ja nousimme tyhjälle kadulle. Muut olivat menneet jo edeltä, mutta me olimme päättäneet, että jäisimme hieman ennen Sannan kotia taksista ja kävelisimme lopun matkaa. Erään kerrostalon kohdalle päästyämme kävelimme sen nurmikon yli ja menimme istumaan päädyssä olevalle penkille. Suutelimme ja halasimme toisiamme. Tunnustelin varovasti Sannan rintoja puseron läpi ja tunsin melko nopeasti pakotusta housuissani. Laitoin käden paidan alle ja työnsin sen samalla rintsikoiden alle. Suutelin Sannan kaulaa ja tunnustelin kovettuneita nännejä hellästi. Ryhdyin avaamaan paidasta nappeja ja Sanna sanoi: ”Hei, mitä jos joku tulee”? Kello oli n.04.00 eikä todellakaan ollut juuri vaaraa siitä, että joku meidät yllättäisi. ”Tuskinpa kukaan liikkuu tähän aikaan – korkeintaan postimies, joten ei hätää” vastasin.
Sannalla oli kauniit kiinteät rinnat. Nuori tyttö ei voinut olla kovin kokenut, mutta tiesin etten sentään ollut neitsyen kanssa tekemisissä. Sanna oli kaverini tyttöystävän pikkusisko. Tytöstä oli tullut nuori neiti ja erittäin viehättävä sellainen. Jatkoimme toistemme hyväilyjä ja totesin ilokseni Sannalla olevan edestä avattavat rintaliivit. Avattuani ne puristelin paljaita rintoja ja kumarruin suutelemaan niitä ja imin kevyesti nännejä vuorotellen. Kaluni seisoi jo täydessä juhlakunnossa ja mieleni teki repiä vaatteet päältä ja naida Sannaa nopeasti. Nousin ylös ja riisuin takkini. Seisoessani Sannan edessä hän huomasi etumukseni pullottavan ja hieroi seisovaa kulliani housujeni läpi. Avasin napin ja katselin kuinka hän avasi vetoketjuni nopeasti. Sanna veti alushousujani alaspäin ja kivikova kullini pompahti esiin.
Tunsin viileitten sormien tarttuvan siitä kiinni ja runkkaavan sitä varovasti. Tuntui todella hyvältä ja kun Sanna nuolaisi penikseni kärjessä kiiltäneen tipan värähdin hieman. Hän otti lujemmin kiinni kalustani ja runkkasi sitä nopeammin. Toisella kädellään hän puristeli kiveksiäni ja kun katsoin alas ja huomasin hänen ottavan kullini suuhunsa suljin silmäni. Rytmikkäät runkkausliikkeet ja taivaalliselta tuntuva suihinotto sai minut melkoisen kiihkon valtaan. Katselin välillä alas ja kiihotuin entisestään nuoren tytön huulten puristaessa kulliani. Hetken kuluttua pyysin Sannaa lopettamaan ja istuin hänen viereensä. Laitoin käteni hänen reidelleen ja ujutin sitä hameen alle lähemmäksi kaikkein pyhintä. Lyhyt hame paljasti kauniit reidet ja pikkuhousujen läpi tunnustelin varovasti nuoren tytön kiimaista pillua. Sanna levitti jalkojaan hieman ja sain käteni pikkuhousujen sisään. Huomasin kuinka hän oli todella märkä. Vaivattomasti sormeni upposivat sisään ja aloitin kevyesti hieromaan klitorista ja näin kuinka se sai Sannan hieman vapisemaan.
Runkatessa häntä sormillani nosti hän samalla takapuoltaan hieman irti penkistä ja vedin pikkuhousut alas. Suutelin paljaita rintoja ja hieroin voimistuvin kosketuksin klitorista Sannan samalla runkatessa kaluani. Hengityksemme oli lähes läähätystä ja ulkopuolinen maailma tuntui katoavan. Emme välittäneet muusta kuin toisistamme. Pyysin Sannaa asettumaan penkille polvilleen ja menin hänen taakseen. Hän nojasi käsillään talon seinään ja nosti takapuoltaan kiihottavasti pystyyn. Pakaroiden alta paljastui turvonneet kosteat häpyhuulet ja ohjasin kullini sisään. Se upposi vaivattomasti ja aloitin takaapäin naimisen tasaisen rytmikkääseen tahtiin. Laitoin käteni Sannan rinnoille ja työntelin kiimanesteistä kastuneeseen pilluun kivikovaa kulliani. Lisäsin hieman tahtia ja Sanna voihkaisi muutaman kerran. Otin kiinni lantiosta ja vedin häntä tiukasti itseäni vasten. Katselin kuinka kiiltävä märkä kaluni upposi ihanasti sisään nuoren tytön tiukkaan ja lähes uskomattoman märkään pilluun.
Hieroin klitorista sormillani ja huomasin Sannan saavan pian orgasmin. Vapisten hän ynisi ja värähteli orgasmin kourissa ja nosti takapuoltaan niin pystyyn kuin sai. Katselin Sannan kaunista kaarella olevaa selkää ja tunsin etten voisi enää kauaa pidätellä laukeamistani. Tein muutaman nopean työnnön ja sanoin hänelle laukeavani. Sanna kääntyi nopeasti edessäni ja tarttui kädellään kiinni märästä kullistani ja aloitti rajun runkkaamisen samalla imien kuin viimeistä päivää. Kun huomasin spermani lähtevän liikkeelle varoitin Sannaa, mutta hän vain lisäsi tahtia. Toisen käden sormet puristelivat kiveksiäni ja toinen käsi runkkasi kulliani rajusti. Vavahtelin spermani roiskuessa ja katsoin samalla alas kun Sanna jatkoi imemistäni. Kun olin purkanut koko lastini hän hieroi vielä kaluani hellin ottein ja katsoi silmiini. Tyttö ei tosiaankaan ollut mikään harjoittelija vaan tiesi tarkkaan mitä teki. Puimme vaatteet päällemme ja kävelimme loppumatkan kotiin. ”Kylläpäs kesti” kuului heti kun pääsimme eteiseen. ”Missä te ootte ollu, me ollaan ventattu jo pitkään”. Emme osanneet kumpikaan vastata heti ja luulenpa, että ainakin osa porukasta osasi jotain aavistella. Silti en usko, että kukaan osasi kuitenkaan kuvitella läheskään tarpeeksi!
|
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 6.9.2010
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.
Päivän kiimaiset seksiseuralaiset
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|