Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Rautaristin ritarikunta
Laatija
WTwin
Julkaistu
01.11.2002 11:32:00
Teksti
Helteinen heinäkuun ilma iskee rintaani vasten ja aurinko paahtaa kypärään länsiväylällä. Viikonlopun menoliikenne on alkanut ja autoja on todella paljon menossa Hangon suuntaan. 1 500 kuutioisen customin jylinä pääsee ilmoille kahden päällekäin asennetun Vance&Hines putken kautta kuin ukkosmyrsky kääntäessäni kaasua liikenteen mukana.
"Ai että tärisee pillussa mukavasti, kun vedätät nelosella alhaalta" huutaa vaimoni tuulen ja äänen yli kypärääni."Onpahan sullakin jotain isoa kerrankin jalkojenvälissä" huudan vastaan ja nauramme yhdessä. Vaimoni puristaa minua lantiolta ja nautimme kesästä, moottoripyörästä, toisistamme ja niin, kesälomasta, joka juuri tänään alkoi. Olemme matkalla Hankoon ja sieltä lautalla yli Rostockiin, josta eteenpäin ei ole muuta suunnitelmaa kuin etelä. Teltta ja muut välineet on pakattu mukaan. 102 cm leveä stonga tärisee käsissäni ja välittää peileihin epätodellisen kuvan takana tulevasta liikenteestä. On kuin strobolampun läpi katselisi takanatulevaa maailmaa.
Hankoon menevällä valtatiellä jatkuu ryssien Bemariralli."Hullu Iivana", karjaisen ja leikkaan nopeasti oikealle ja vaihdan kolmosen sisään ja käännän kaasua suhahtaen juuri ulos uhkaavasta tilanteesta."Oli perkele pakko ohittaa just tossa" huudan vaimolleni. "Noita varten pitäis olla kertasinko aina mukana" hän huutaa takaisin nyrkkiään heristellen taaksepäin.
"Onkos tää sinko ladattu" hän huutaa ja vie kätensä jalkojeni väliin, joka heti kertoo singon olevan laukaisuvalmiina. Vaimoni tuntee minut, kuinka inhoan liikenteessä kaahaajia ja saa adrenaliinini laskemaan. "Zu Befehl" huudan jytinän ylitse ja ilmoitan olevani valmis. Kesä on kauneimmillaan, aurinko paistaa ja nahkarotsit kärventyy auringossa. Ihanaa.
Liitymme satamassa muiden prätkien joukkoon. Menossa yli on upeita uusia muoviluoteja, täyteen pakattuja enduroita ja customeita. Harrikoita on kymmenkunta. Ajamme sisälle laivaan ja pyörämme pistetään vierekkäin parkkiin ja ne liinoitetaan kunnolla merenkäytiä vastaan. Menemme sisälle ja otamme hyttimme vastaan lievän odottelun jälkeen. Jätämme kypärät ja laukut hyttiin ja syöksymme ravintolaan oluelle.
"Huh-huh, kaksi ekaa isoa hukkuu poskiin heti!" sanon nautinollisen Warsteinerin jälkeen vaimolleni. "älä muuta virka" hän saa sanottua."No, pitäiskö lähteä hyttiin lataamaan sinko?" kysäisen pilke silmässä vaimolta, joka naurultaa saa juuri nielaistua oluthuikkansa."Hullu sua, meinasin puhaltaa kaiken ulos" hän vastaa nauraen. "Ei ihan vielä mennä, on niin kiva seurata ihmisten surinaa", aina sosiaalinen vaimoni jatkaa. Istumme katselemassa ihmisiä ja mietimme mihin kukin on menossa, lapsiperheitä hermot kireällä. Siunailemme, että omat ovat jo niin isoja, että pärjäävät yksin ja meillä on aikaa toisillemme. Naitamme myös yksinäiset miehet ja naiset keskenään ja teemme pitkävetolapun, kuka viettää yön kenenkin kanssa.
"Onko yhtään kiinnostavaa apumiesehdokasta näkyvillä," kysäisen vaimoltani. Olemme usein leikkineet ajatuksella ajamisesta kolmipyöräisellä tai nelivedolla. Hän venyttelee naisellisesti, nostaa vasemman buutsinsa sohvalle viereeni niin, että nään hänen nahkaisen jalkovälinsä ja hän pistää molemmat kätensä hiustensa sisälle alkaen samalla keimailemaan ja vastaa matalalla makuuhuoneäänellä:"Ei yhtään, rakkaani" jäykistyn aistiessani hänen eroottisen mielialansa."No no, kylläpäs rouvaa on alkanut yht`äkkiä kiinnostaa muoviluodit, se punainen 998 Ducati oli niin kiinnostavan näköinen että, älä yritä, tunnen sinut hyvin" vastaan jatkaen eroottista peliämme. "Ei rakas, alamittainen,alamittainen, mutta tehoputki näytti olevan oikein paksu" hän jatkaa nauraen ja keimaillen kädet edelleen hiuksissa."Olikohan siellä desmotroniset nahkahousuissa, ottaa kierroksia herkästi ja parempi ajaa yläkierrosalueella" jatkan peliä. "Kyllä vahva pitkäiskuinen ja kestävä on parempi, sillä voi jyskyttää koko kesäyön läpi ja nauttia tärinästä" hän vastaa ja nauramme jo niin, että meinaamme tukehtua. Seuraamme liittyy muutama muu motoristipariskunta ja keskustelemme matkoista ja paikoista, joissa kannattaa käydä. Ilta sujuu rattoisasti oluen merkeissä, ajamaan lähdetään vasta illan suussa Rostokissa. Emme jaksa jäädä seuraamaan pikävetolapun onnistumista ja poistumme nauttimaan toisistamme ja upeasta löytämästämme St.Emilionin alueen vuosikertapunaviinistä hyttiimme.
Jytym, Rumputi rumputi, Rouuuu,Rouuuu, Tuuuu, Jytinä on valtava laivan sisuksessa kun kaikki pyörät lämäytetään käymään lähes yhtä aikaa. Customit aiheuttavat lähes seismisen ilmiön ympäristöönsä ja muoviluodit käyvät kuin sata moottorisahaa. ääni on korvia huumaavan kaunis sinfonia, raaka bensa haisee ja pakokaasu kirvelee silmiä. Testosteroidit virtaa suonissa. Jumalauta, tässä on munaa! Totean itsekseni ja katselen autoja. Joku isä katsoo paheksuvasti ja osoittelee meitä, jonkun isän huulet ovat korvasta korvaa ja peukalo pystyssä. Vaimot ovat hämillään ja suorittavat viime hetken ajoneuvontaa. Vaaleassa Volvossa istuva lyhythiuksinen, kaunis 40-nen nainen ottaa aurinkolasinsa pois ja katsoo minua suoraan silmiin. Vastaan katseeseen, hymyilen ja isken silmää. Saan iskuun vastauksen pienellä suun mutristuksella ja vastaiskulla. Pysähdyn tuohon pieneen eroottiseen hetkeen ja huomaan vaimoni taputtavan minua vasempaan olkapäähän merkiksi, että mene! Jytinä kasvaa lähes sietämättömäksi kypärästä huolimatta, kun vuorollani ajan laivan sisällä kohti Euroopan mannerta. Tulipunainen Ducati on aivan takanamme ja sujahdamme Saksan maaperälle.
Suuntaamme matkan kohti Hampuria ja Ducati tulee vierelle moottoritiellä ja kaveri heilauttaa kättään, hymyilee meille matkantoivotusta ja kääntää kaasun auki poistuen horisonttiin. Vaimoni lähettää hänelle lentosuukon nauraen."Voi kun herkkä kohtaus rouvalla heti näin matkan alkuun" huudan ja saan heti vastauksen: "Meidän lirusilmä se ei pääse naisten takia laivasta ulos". Nauramme ja nautimme matkanteosta. Noin tunnin kulutta kyllästymme baanaan, koska ilman tuulilasia customissa tulee maailma vastaan tosi lujaa yli 120 km:n vaudissa, varsinkin kun jalkatapit ovat vielä ihan edessä. Kurvaamme rauhalliselle kantatielle ja nautimme lomasta.
Hiki tuuppaa silmiin ja kysyn halukkuutta taukoon sovitulla käsimerkillä ja saan myöntävän taputuksen kypärään. Edessä on uimarannan merkki ja pudotan vauhdin ja vaihteen kakkoselle, bensa paukkuu putkissa kun kurvaamme parkkipaille.
Katselen vaimoni kaunista rajallista rusketusta, hänen symmetrisesti kaunista vartaloaan, iän ja lasten tuoma leveys lantioon ei ole millään lailla pilannut vaan kypsentänyt hänen kauneuttaan. Pienet, kiinteät ja terhakat rinnat korostavat hänen ylävartaloaan. Nautin hänen ruumiistaan kun hän kävelee kuin kreivitär hyväryhtisenä veteen ja huomaan muidenkin miesten nauttivan näystä. Minusta näyttää, että heidän etumuksensa saataa hieman heilahtaa.Taidan olla vain niin eroottisesti latautunut, mene ja tiedä.
Parin tunnin päästä kurvaamme meille suositellun leirintäalueen sisään. Maksan telttapaikan, otan kaupasta mukaan pari viinipulloa ja jokusen kylmän oluen. Motoristit on näköjään sijoitettu samaan nurkkaan, huomaan saapuessamme telttapaikalle. Ajan pyörän aivan metsän reunaan laitimmaiseksi, jonne saa telttamme kätevästi pystyyn rauhalliseen paikkaan. Paikalla on kymmenkunta pyörää ympäri Euroopan ja meitä lähinnä on kaksi Saksalais customia.
"Wir sind Hans und Friz" esittelee noin 40-kymppinen tumma saksalaismotorististi itsensä ja toverinsa meille, kun kiroilen ja tappelen teltan kanssa. En koskaan ole ollut kovin kätevä käsistäni. "Ach, entschuldigen Sie, kleine Probleme mit mir,Scheisse" vastaan nauraen ja jatkan "Rita und Jussi" suorittaen esittelyn. Saamme teltan pystyyn ja istumme alas oluelle saksalaisten kanssa. Puhumme saksaa ja ystävystymme nopeasti, kuin motoristit ainakin.
Jonkin ajan kuluttua pojat lähtevät suihkuun. Heidän mentyään kaappaan Ritan syliini ja kaadan hänet kesäntuoksuiselle nurmikolle. "Onkohan ne hinttejä, kun menivät yhdessä suikuun. Vahinko, nyt olisi kolme pikäiskuista customia tarjolla" kuiskaan Ritan korvaan aloittaen seksileikkimme."No ei kyllä ole, etkö nähnyt Hanssin ilmeitä, se ei saanut silmiään irti mun tisseistä" Rita kähisee. "Hyvä niin"mutisen ja vien hänen kätensä jalkoväliini. Suutelemme pitkään ja ahnaasti. Irtaudumme, kun pojat yskäisevät takanamme ja nauramme kaikki. Rita lähtee vuorostaan suihkuun ja jään poikien kanssa keskustelemaan lähinnä pyöriemme ominaisuuksista.
Rita palaa takaisin suikusta, nyt nahkapuvun riisuneena. Beeshit shortsit ruskettuneissa säärissään ja päällään vain valkoinen T-paita, jossa lukee Elämä alkaa 200:sta! Olen kysellyt, tarkoittaako se vauhtia vai partnereiden määrää?Märät, vettävaluvat punaiset hiukset hehkuvat ilta-auringossa ja niistä valunut vesi on kastellut Ritan rinnat. Nännit ovat kuin kaksi filtteriä pystyssä paidan alla. Saksalaisilla ystävillämme menee snapsit väärään kurkkuun.Istumme vielä hetken yhdessä ja sitten huomaan, että on minun aika lähteä pesulle.
Annan veden virrata ja nautin sen viileydestä ihollani ja päässäni. Pyyhin itseni huolellisesti ja lähden tassuttelemaan kohti telttaa. On jo pimeä ja kynttilät palavat kodikkaasti telttojemme edessä. Toinen saksalaicustomi on lähtenyt johonkin, enkä myöskään näe muita paikalla. Kurkistan telttaamme todeten sen tyhjäksi. Olen kuulevinani kahahduksen poikien teltalta. Kyllä, nyt kuului jo jonkinlainen henkäisy. Lähestyn varovasti telttaa ja nyt kuulen selvästi ääntelyjä. Painun vatsalleni kuin jääkäri murroksessa ja ryömin teltan suuaukolle. Jumalauta, siellä akka istuu kollin sylissä ja kollin käsi on syvällä shortsien pakarapuolella kourimassa lihaa, totean itsekseni. Ei Jumalauta, nyt tuli Hunnille noutaja kuin korkeajännityksessä, jatkan ajatusta adrenaliinin iskiessä suoniini. Mutta pysähdyn kuitenkin ja tunnen kullini paisuvan housuissa. Tätähän tässä on haluttu, vaikenen ja jään yksin 170 kulkevan sydämeni kanssa. Ohimosuoneni ovat kuin pajunoksat huomatessani Hanssin kääntävän Ritan rajusti selälleen telttapatjalle. Hän repäisee shortsit Ritan jalasta sekunnissa ja huomaan ettei hänelle ole pikkuhousuja. Kauniisti ajeltu puoliposliinipillu iskee minulle silmää. Hans ei riisu edes housujaan kunnolla, vaan laskee niitä ainoastaan hieman pakaroidensa alapuolelle ja työntyy samantien pohjaan saakka. Rita valittaa hänen allaan, mutta Hans vaientaa hänet kämmenellään ja ottaa määrätietoisesti pois hänen paitansa. Rita vääntelehtii ja vikisee tukahdetusti Hansin alla, Hans työntelee kulliaan kovalla tahdilla vaimoni pilluun. Näen aitiopaikalta kuinka se täyttää koko pillun vaimon ristiessä jalkansa Hansin selkään. Sukuelimet kiiltelevät kynttilän valossa ja teltassa on niin sähköinen eroottinen lataus, että pienikin kipinä räjäyttäisi teltan maatakietävälle radalle. Hans pumppaa kulliaan vaimoni sisällä nopeammin ja tulee hänen sisäänsä pakarat jäykkinä. Vaimoni on laskenut jalkansa ja ottaa tukea kantapäillleen Hansin polvista ja iskee toisen käden kyntensä Hansin karvaiseen pakaraan imiessään viimeisetkin spermat pilluunsa oman orgasminsa räjähdyksessä.
He huohottavat hiljaa päällekkäin, viimein kulli pulpahtaa ulos Ritan pillusta ja vaalea spermanoro valuu peittäen hänen pyllyreikänsä ja toinen kullista vielä roikkuen hankautuu hänen vasempaan sisäreiteen.
Nautin näystä edessäni ja huomaan myös aikani tulleen."Achtung" karjaisen ja olen aiheuttaa kaksi sydänkohtausta. Kuulen saksankielistä anteeksipyytelyä ja aistin aidon pelon. Olen 194 pitkä ja + 100 kg entistä laitahyökkääjää, joten ymmärrän, että Hans ajateli joutuvansa Kuhnhankkeliksi laitakahinoihin."Kulli suuhun ja heti" komennan Ritaa."Kumpi?" saan kiimaisen vastauksen. "Hansin tietysti, että saat nauttia vielä jälkispermoista" vastaan tarttuen vaimoani hartioista ja työntäen häntä Hansin syliin. Rita ottaa Hansin kullin suuhunsa.Häntä ei ole koskaan tarvinnut pyytää ottamaan suihin. Hän rakastaa suuseksiä ja spermaa. Vikinä ja tuhina kuuluu hänen alkaessaan imemisen. Hansin silmät pyörivät pelokkaina ja niinpä rohkaisen häntä "Wir fangen an noch einmal, Henschen". Hän nauraa ja vapautuu. Huomaan vaimoni ääntelystä hänen kullinsa paisuvan jälleen. Riisuudun hitaasti ja nautin kun vaimoni on nelinkontin edessäni ja liikuttelee kiimaisena valuvaa pilluaan. Hansin ilme alkaa kertoa jälleen merkkejä laukeamisesta, joten otan vaimoani kiinni lantiosta ja muljautan kullini valmiiksi naituun liukkaaseen pilluun. Työnnän sen heti pohjaan saakka ja Rita nousee ensin käsiensä varaan päästäen Hansin pois suustaan. Ritan selkä köyristyy ja laskeudun kantapäideni varaan ja vedän häntä lantiosta ja hartioista itseeni vasten samalla työntäen niin syvälle kuin mahdollista. "Eeei-aaaaah-tuleee" Ritaa huutaa ja saa lähes ensi työnnölläni orgasmin. Täytyy naisen olla kiimassa, kun ekalla työnnöllä saa, mietin ja vien hänet orgasmin läpi.
Pillu litisee ja sperma tuoksuu ihanasti työnnellessäni häntä hyvin hiljaa takaapäin, kunnes hän pääsee taas vauhtiin. "Suuhun, suuhun"vaimo pyytää Hansia. "Et saa vielä mitään suuhun, tai naiminen loppuu tähän" komennan häntä. Hän ottaa Hansin uudelleen suuhunsa ja alkaa rytmikkään imemisen. Pääsen nopasti hänen tahtiinsa mukaan ja kolme ihmistä liikkuu yhdessä kuin kone. Hanssin kasvot alkavat punehtua ja pyydän häntä päästämään kaikki Ritan päälle. Niin hän tekeekin ja sperma leviää kuumana pitkin hiuksia ja selkää. Sinkoni tuntuu rähähtävän ja työnnän sen taas niin syvälle Ritan pilluun kuin vain saan ja tulen kuin paloletkusta. Päässä sumenee ja kaadumme yhdessä Ritan kanssa kyljelleen telttapatjalle. Kuulen sumusta hänen orgasmiääntelyään.
Palaamme tajuihimme ja Rita makaa huohottaen välissämme. "Tän piti olla ylläri, ajattelin vain testata ensin yksin, että voi ottaa komennon" hän huohottaa. "Oli tosi ylläri, kyllä, niin oli" vastaan huohottaen ja kättelen ystäväämme. Nauramme yhdessä ja jännitys väliltämme poistuu. Huomaan kaikkien olevan niin kiihottuneita tilanteesta, että päätän jatkaa. Työnnän kaksi sormea Ritan märkään kiiltelevään pilluun ja pyydän Hansia tekemään samoin. Liikuttelemme sormiamme hellästi Ritan sisällä, kunnes hänen lantionsa alkaa nousta ja laskea työntöjen tahdissa. Otan märät sormeni pois ja vien ne Ritan suuhuun. Hän murisee nautinnollisesti saadessaan imeä niistä spermaa. Jatkamme vuorotellen näin Hansin kanssa kunnes yht´äkkiä kuulen yskäisyn. Jumalauta, emme ole kuulleet edes Yamahan soundia sen tullessa, niinkö kiimassa tässä ollaan, mietiskelen. Fritz tulee posket hehkuen ja anteeksipyydellen hakemaan tavaroitaan. Rita nousee nelinkontin ja tartuu kiimaisena hänen vyöhönsä. "Oikein, eihän nyt kaveria ilman jätetä, tänä yönä saat kullia" sanon hänellä katsoen hänen himon sumentamia silmiä. Fritzin kulli suorastaan hyppää Ritan silmille housuista hänen avattuaan vetoketjun. Rita upottaa kullin heti niin syvälle suuhunsa kuin saa ja aloittaa kielihieronnan kullin ympärillä. En ole koskaan tavannut parempaa suihinottajaa ja olenkin luvannut ostaa hänelle joskus metrin kokuisen pystin laatalla: maailman mestari 2001-2999 suihinotossa. Siinä sitä olisikin lapsilta piilotettavaa rouvalla. Rita kourii Fritzin palleja ja pitää kullia edelleen aivan syvällä suussaan samalla pitäen pientä kiihoittavaa ääntelyä.
"Et ota lastia suuhusi vielä, muista se"komennan ja Rita laskee Fritzin suustaan. Olen korkannut yhden Chablin ja tarjoilen Ritalle ja ystävillemme juotavaa. Kilistämme maljat, kolme kullia pystyssä ja kiimainen nainen. Ritan selkä kiiltelee hiestä ja kuivuneesta spermasta. Tuoretta spermaa on valunut hänen reisiään pitkin aina telttapatjalle. "Näin sitä 40-kymppinen rouvakin vielä innostuu"Rita naurahtaa ja yhdymme nauruun. Fitzin kulli sojottaa kuitenkin ylöspäin ja hän selvästi purkautumisen tarpeessa. Rita kääntyy hitaan kiihottavasti selälleen otettuaan vielä pienet huikat ja nostaa jalkansa pystyyn ja levittää ne sitten niin leveälle kuin teltassa se vain on mahdollista. Asennan yhden nahkaisista satulalaukuista hänen pyllynsä alle. Rita kääntää katseensa Friziin ja jalat niin leveällä kuin mahdollista ojentaa hänelle kätensä hymyillen ja lantiotaan pyörittäen. Pillu on tarjottimella meille kaikille.Fritz riisuu paidan ja käy hänen päälleen ja alkaa työntelemään. "Aaah-kulliaaa-ihanaaaa-aa-aa-aa" työntöjen tahdissa valittava vaimoni saa sanottua. Hän on jälleen ristinyt jalat Fritzin selkään ja nauttii. Katselemme ahtaassa teltassa Hansin kanssa kiihottavinta liveshowta, mitä voi olla. Fritz poju ei kauaa kestä ja survaiseen kullinsa Ritan sisään päästäen spermansa sisälle. Rita vonkuu nyt avoimesti ja upottaa jälleen kyntensä partnerin pakaroihin saadessaan orgasmin. Huomaan myös meidän olevan jälleen kullit pystyssä ja niinpä kohteliaasti pyydän Hansia siirtymään pukille, koska Rita ilmoittaa , ettei jaksa ratsastaa ja haluaa tulla vain naiduksi.
Asettelen satulalaukun Ritan pyllyn alle parempaan asentoon peitän sen vielä pyyhkeellä ettei soljet hiertäisi ihoa rikki.
Vaistoan vaimostani, että häntä kiihottaa Hans enemmän kuin Friz ja hän selvästi nauttii saadessaan kullia häneltä. Hansin kulli jauhaa vaimoni sisällä ja hän on aivan hiestä märkä. Koputan poikaa olalle ja pyydän isännän oikeutta. Hän nousee nauraen ja huohottaen lepäämään ja käyn töihin. Ritan pillu on niin turvoksiin naitu ja täynnä spermaa, että tuntuu kuin joka työnnöllä lentäisi litra yli äyräiden. Rita vaikeroi ja saa orgasmeja. Olen aina ihmetellyt ja ihaillut hänen kykyään nauttia rakastelusta. Olen myös hiljaa naureskellut miesporukoissa naisten orgasmivaikeuksille.
Itse alan olla myös aika hiessä ja ilmoitankin Ritalle"Nyt on ilpalan aika, tyttä rakas"."Voi ihanaa, kulta, aaah kaikki kolme" hän mumisee ja hyppää kontilleen ja ottaa kullini suuhunsa. Imu on kuin lypsykoneessa ja kohta päästän karjaisten kaikki hänen ihanaan kuumaan suuhunsa kun näen Hansin työntelevän häntä jälleen takaapäin. Imettyään kullini siistiksi, hän toisen kullin takoessa ottaa vieressäni olleen Fritzin suuhunsa ja sama imu posket lommolla jatkuu aina Fritzin laukeamiseen. Rita yskii ja nielee, nielee ja nielee. Hans alkaa olla tuloillaan ja vaimoni vaistoaa sen. Salamana hän käännähtää ympäri ja ottaa Hansin suuhunsa. Yllättyneenä tempusta Hans hieman säikähtää, mutta päästää kaikki herkut vaimoni suuhun. Rita ulisee tai inisee, kuka sen mitenkin kuulee, imee posket lommolla viimeisiä tippoja rakastamaansa spermaa. Hän on hiukset sekaisin, spermaa valuvana, hikisenä meidän keskellä. Hyväilemme vielä häntä ja suutelemme hänen jumalaista naisen vartaloaan. En anna kuitenkaan hänen kiimansa laskea ja pyydän poikia tekemään merkkinsä Ritan rintaan. Hans ymmärtää heti, tartuu huulillaan Ritan oikeaan rinnan yläosaan ja alkaa imeä. Vaimoni nimittäin rakastaa fritsuja ja niiden tekemistä. Emme vain oikein kotioloissa niitä voi tehdä. "Eeeikä-aah-ah-hullu,mi-miten sä muistit, aiiiijjj" hän ulisee ja nauttii. Hans lopettaa ja tuloksena on upea, pieni sinelmä. Fritz ryhtyy samaan puuhaan samaan rintaan, mutta hieman vasemmalle. "Aaaaaa-aaa-aaa-iiiiiaajjjj"ulina jatkuu ja tuloksena on yhtä kaunis sinelmä. Rivissä, kun Saksassa kerran ollaan. Sanon tekeväni omani omassa teltassa.
Hetken jaksamme vielä jutella kesäyössä teltan ulkopuolella. Ihmettelemme hieman häpeissämme, mitä mahtoi viereinen Gold Wing pariskunta ajatella. Ehdotin jo viinipullon vientiä anteeksipyynnöksi, kunnes kuulin kuorsauksen. Vitsailimme hetken Gold Wing kuskien kyvystä sitten Rita suuteli vielä kevyesti uusia tuttaviamme ja lähdimme omaan telttaan. Olimme poikki, hikisiä, haisevia, sukuelimet turvonneina, mutta SAANEINA.Tein oman voitonmerkkini samaan sarjaan ja kullini alkoi jälleen seisoa. Pyysin Ritaa vielä hetken sitä imemään, mutta hän nukahti kulli suussa. Nukahdin itsekkin ja heräsimme aamulla kun customit jyräytettiin käyntiin ja Hans ja Fritz jatkoivat matkaansa. Vahinko, sillä olisi ollut kiva nähdä kaikkien reaktiot seuraavana aamuna.
Aamulla Gold Wing väki pyysi meidät aamupalalle ja menimmekin, missä isäntä esitteli meille saksalaisia korvatulppia. Poistaa kuulemma lähes kaikki äänet, eläinten karjumista lukuunottamatta!? Meillä meni kahvi väärään kurkkuun.
Se päivä meni mukavasti jälkipyykiä naidessa ja levittelin vieläkin valuvia spermoja Ritan vatsalle ja reisiin. Sinä päivänä hänen istumisensa satulassa olisi ollut mission impossible.
Koko matkat ihailimme rautaristin ritarikunnan merkkejä Ritan rinnassa ja muistelimme ihanaa yötä.