Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
GIGOLO
Laatija
Julkaistu
30.10.2002 0:16:00
Teksti
GIGOLO
Perjantai-ilta ja hieman vituttaa mennä töihin. Tyttökaverin, Sannan kanssa meni poikki joitain kuukausia sitten ja siitä lähtien kaikki on oikeastaan menny 100km tuntinopeudella päin vittua, kirjaimellisesti. Jouduin lähtemään meidän yhteisestä kämpästä noin päivän varoitusajalla. Sanna, se mustasukkanen skitso, oli saanut jostain päähänsä että mä olen käynyt vieraissa, en kyllä ollut mutta eipä sillä tainnut olla paljonkaan merkitystä. Niin tai näin, menetin sitten duunini siihen samaan syssyyn ja olin n. kuukauden ihan tuuliajoilla. Dokasin mutsin ja faijan antamia ruokarahoja ja nussin kaikkea mikä liikkui, ikävä kyllä en muista näistä tapauksista paljonkaan, joten täytyy vain toivoa että ne oli kaikki naisia tai edes ihmisiä.
Aloin ilmeisesti niittää jo jonkinnäköistä mainetta tiettyjen stadin "pintapaikkojen” orhina. Kun eräänä yönä joskus neljän maissa, nojailin taksitolppaan hyvin vittuuntuneena, noin kolmen promillen jurrissa (yllättäen en ollut saanut ketään lähtemään mukaani), mua lähestyi tosi hyvännäkönen nainen. Pidin tukea tolpasta, päästä heitti ihan kiitettävästi, joten jouduin siristelemään silmiäni että saisin jotenkin kohdistettua harittavaa katsettani. Nainen käveli hymyillen mua kohti ja oli niin tyylikkään näkönen, että mun casanova puoli nosti heti päätään ja vannoin itselleni että toi lähtee messiin. Niihin aikoihin bunkkasin yhden frendin luona, se ei todellakaan digannut että raahasin muijia sen kämpille mutta teinpä paljon muutakin helvetin tyhmää sillon. Nainen pysähtyi mun eteen, siitä näki että fyrkkaa löytyy enemmän kun omiksi tarpeiksi ja tajusin kyllä vähän ihmetellä että mitä hittoa se musta haluaa, epäilin että ehkä se halus vaan tietää paljon kello on. Se pysähty mun eteen ja hymyili tosi vetävästi.
”Hei sä olet ilmeisesti Niko?” Mä olin aivan ulkona, en ainakaan muistanut tavanneeni kyseistä naista ennen ja tollasta tuskin kerran tuikkastuaan unohtais. Vaaleat, paksut ylös nostetut hiukset toi ihan mieleen jonkun BB:n ja sen mitä siinä tuiskeessa kasvoista sain selvää, näytti tosi hyvältä. Se oli pitkä ja kurvikas, varmaan joku kolmivitonen. Sen vaatteet oli varmasti maksaneet enemmän kun mun irtisanomisliksa.
”Joo...joo niin oon. Mishäs me ollaan tavattu?” Sammalsin, yrittäen kyllä skarpata kovasti.
”No me emme olekaan tavanneet...ennen kun nyt” se naurahti viehkosti ja ojensi kätensä. "Mä olen Hanna Sirén ja olen kuullut susta paljon Niko...myös jotain hyvää.” taas se hymähti ja paljasti virheettömät, valkoiset hampaansa. Siinä oli kyllä classy lady, mä olin ihan täpinöissä mutta ihmettelin edelleen sekaisessa päässäni että mitä se on oikein musta kuullut.
”Onksh meillä vai jotain yhteisiä tuttuja? Keneltäsh sä olet kuullut ja mitä?”
”Sanotaanko että sun ”maineesi” kiirii edelläsi” nainen kaivoi röökit laukustaan, tarjosi mullekin ja sytytti molemmat ”Toisin sanoen olet vieraillut erään ystäväni sänkykammarissa...ja suoriuduit kuulemma ihan kiitettävästi.” sen suusta tulvi savua mun naamalle. Yes, sana on kiertänyt naisten aina kaikuvassa viidakkorummussa ja nyt mä saan sen ansiosta yläluokan tussua, ajattelin onnessani.
”No kiva että oot kuullut hyviä asioita, mä elän miellyttääkseni. Nyt sä sitten haluat testata onko jutuissa perää, vai?” hymyilin tyhmän itsevarmana jalalta toiselle huojahdellen.
”Ei ihan. Mä olen myös kuullut että sä olet työtä vailla? Pitääkö paikkansa?” Siinä vaiheessa mä olin jo aivan pihalla, tuliko toi nainen tarjoamaan duunia tällasessa kunnossa olevalle kundille syystä että mä olen joskus painanut jotain sen frendiä hienostoklubilta? Täh?
”No voi sanoa että mä olen...työpaikkojen välissä tällä hetkellä...mitäs se tähän kuuluu?” rupes vähän nolottaa selitellä henkilökohtasia asioita uppo-oudolle naikkoselle.
Se pudotti röökinsä maahan ja murskas sen väkivaltasen näköisesti terävän korkonsa alle. ”Mä haluaisin tarjota sulle työtä, jos sua kiinnostaa?”
”Ehkä. Minkäköhänlaisesta työstä on kyse?” olin aika epäluuloinen, vaikka mun aivot lillukin käytännöllisesti katsoen puhtaassa alkoholissa.
”Mulla on oma yritys” se kaivo käyntikortin taskustaan ja anto sen mulle. Tuotti aika paljon vaikeuksia lukea sitä pientä printtiä, vaikka kuinka rypistelin kulmia ja siristelin silmiä. Sen nimi siinä luki ja sit...Esso service...ei kun...Escort service...ri...pri...Private friends...Escort service Private friends?
“Ja mä haluaisin että sä tulisit töihin mulle, miesseuralaiseksi.” Vähän aikaa mä tuijotin sitä varmaan sen näkösenä kun mun eväät ois viety ja sitten repesin nauramaan aika äänekkäästi. Mustako mieshuora, hahahha haahaahah haaa, vittu sehän ois unelmaduuni, jos toi muija vaan olis tosissaan. Nussisin rahasta...hahha haha haa. Räkätin siinä pidellen tolpasta tukea aika kauan ja kun pikkuhiljaa hiljenin ja nostin pääni nainen vaan tuijotti vaimea hymy kasvoillaan.
”Kyllä mä ymmärrän että sä olet hieman...yllättynyt...mutta mä vakuutan että olen aivan tosissani. Eikä tämä mikään ihan varma juttu ole. Kyllä sun pitäisi osoittaa ”kykysi” tähän hommaan ja skarpata vähän. Mutta perusominaisuudet sulla on eli täytät ulkonäkökriteerit ja kuulemma ne toisetkin jopa yli standardien.” muija ainakin vaikutti olevansa tosissaan. Miesseuralainen. Mä en ollut uskoa tuuriani. Se pyys mua ottamaan yhteyttä maanantaina, keinahteli sexysti pois jätti mut pitelemään sitä tolppaa pystyssä ihan hölmistyneenä.
Mä sitten soitin Hannalle maanantaina, kun olin ensin sunnuntaina kelaillu hetken että kenen kortti mulla oikein on takataskussa. Soitin ihan siitä syystä ettei ollu mitään muutakaan tekemistä ja Kalle, mun kämppis, oli ruvennut jättämään sattumalta hesarin aina vuokrattavien asuntojen kohdalta auki keittiön pöydälle. Me sovittiin tapaaminen, joka menikin ihan hyvin, Hanna oli just niin hyvännäkönen kun mä muistelinkin ja mä funtsin oikeastaan koko keskustelun ajan onko sillä aidot vai ei. Olisin kyllä aika mieluusti päässyt testaamaan. Se teki mulle selväks etten pääse. Se kerto myös paljon muuta kuten: Musta ei tulis mitään huoraa, vaan seuralainen eli veisin rikkaita, yksinäisiä naisia avec-tapahtumiin ym. Mun pitäis uusia vaatekaappia ja vähentää ryyppäämistä. Kyllä se mulle passas, kunhan siitä maksettais. Sen lafkan ulkonäöstä päätellen niillä meni ihan hyvin. Mulle tehtiin myös hyvin selväksi että mun ei odotettu harrastavan seksiä asiakkaiden kanssa mutta se mitä tekisin omasta tahdostani, firmalle maksetun ajan jälkeen olis mun asiani. Okei...Niinpä allekirjoitin sopimuksen. Mulla olis kuukauden koeaika ja pienehkö perusliksa, pääosin palkka muodostuis provikoista ja ois suoraan verrannollinen mun suosioon.
Seuraavalla viikolla aloitin työt. Ensimmäisen asiakkaan kanssa kaikki meni aika hyvin. Se oli sellanen nelikymppinen, eronnut, tyylikäs nainen, itse asiassa aika hauskaa seuraa, melkein ku olis ollu tavallisilla treffeillä...tätinsä kanssa. Olihan se mua n. viistoista vuotta vanhempi. Oltiin teatterissa, sinne mä meinasin kyllä nukahtaa mutta sen jälkeen syötiin helvetin hyvä illallinen, viineineen, ökykalliissa raflassa ja multa ei menny senttiäkään, päinvastoin mähän tienasin. Duuni alko tuntumaan liian hyvältä ollakseen totta.
Hetken aikaa elämä tuntu tosi hyvältä. Kului kuukausi ja rahaa tuli tosi kivasti ekassa liksassa, sain oman vuokrakämpän ja niitä uusia, kalliita kuteita kaapin pullolleen. Sitten tuli mun eka ”kunnon” asiakas. Mä eskorteerasin sellasta just alle viiskymppistä, sikarikasta, hieman ylipainosta naista, Marielia, yhdessä hyväntekeväisyysgaalassa ja me kumpikin taidettiin ottaa shamppanjaa molemmille jaloille. Kun mä saatoin sen himaan mä olin itse vähän hiprakassa ja se oli kunnolla tuiskeessa. Se pyysi yömyssylle, mä menin. Se oli naimisissa mutta sen mies oli töissä Japanissa puolen vuoden keikalla ja Mariel ”riutu” yksin niiden 200 neliön lukaalissa. Me juotiin parit Rusty nailit ja Mariel hivuttautu koko ajan lähemmäs niitten valkoisella nahkasohvalla. Lopulta se oli ihan kiinni kyljessä ja mä rupesin tekemään mahdollisimman kohteliaasti lähtöä. Sepä tarras mua kankuista kiinni, iski punaiseksi maalatut huulensa suoraan suulle ja tunki kieltään suuhun. Jähmetyin ihan täysin, ei se pahan näkönen nainen ollu, hyvin hoidettu ja kuten mainittu aika muodokas, kaiken kaikkiaan hyvin säilynyt mutta en mä tätä halunnut.
”Mikäs pojulle tuli? Et kai sinä mikään neitsyt ole?” se naurahti, kädet edelleen tiukasti mun takapuoliskossa kiinni.
”En...en tietenkään mä...tää ei varmaan kuulunut sopimukseen....tai ainakaan mä en oo tietonen...”
”Kuules nyt. Tää on ihan yksinkertanen juttu, sinä annat minulle mitä tarvitsen ja minä annan sinulle...tuntuvan korvauksen.” se hiero sormiaan yhteen kun joku Roope-Ankka.
”Sori mä en...mä oon vaan seuralainen, en...” yritin olla mahdollisimman korrekti ja samalla lähteä.
”Juttu on nyt niin että sinunlaisiasi on kuule kolmetoista tusinassa, kaunis poju. Ja sinun alallasi alkaa olla aikamoinen kilpailu. Käsittääkseni sinulla on provisio palkka? Jos ei ole maksavia asiakkaita ei ole palkkaakaan...” sen kädet liikkui mun housujen etupuolelle ja alko hieromaan tottuneesti kalun päältä, olenhan mä punaverinen mies ja aloin pikkuhiljaa ymmärtämään kysynnän ja tarjonnan lakia. Lämmin käsi hinkkaamassa mun etumusta vaikutti ehkä myös jotenkin päätökseeni jäädä.
Kyrpä kovettu joka sydämenlyönnillä enemmän, tahdoin tai en, joten otin vähän paremman asennon sohvalla. Mariel avasi näppärästi housujen napit ja kaivoi täydessä juhlakunnossa olevan jötikän boxereista ulos. Nainen hymyili posket punoittaen ja kehu sitä ”hienoksi ja herkullisen näköiseksi patukaksi”, kiitin kohteliaasti. Sitten se kumartu ja imas tatin suuhunsa. Mä pystyin vaan haukkomaan henkeäni kun asiansa osaavat huulet ja suu imutti munaa niinkun huomista ei olis. Sen naisen tais toisissaan tehdä mieli patukkaa ja mikä mä olin sitä siltä eväämään... Tuntu aika mehukkaalta ja kyrpä sykki innoissaan kosteassa imussa. Mariel hiero kasseja samalla ja mä nostelin lantiotani mukana. Puristin sohvan käsinojaa nahka vinkuen, hengitin katkonaisesti eikä kestäny kauaa kun palleissa alko kipinöimään ja tunsin että kohta lentää. Painauduin sohvan upottavaa selkänojaa vasten kuin paeten lähestyvää purkausta. Se on aina mun mielestä vaikea tilanne kun imutetaan ja tuntuu että lasti lentää kohta, tuntuu että on pakko varoittaa naista tulossa olevasta satsista mutta toisaalta haluais vaan nauttia ja purkautua suuhun, ilman pelkoa että joutuu ruikkimaan tyhjään ilmaan. ähkin kuitenkin varoituksen ilmoille kun alapää jo nytkähteli ja mulkku paisu paisumistaan. Mariel jatko imemistä, runkkas vartta kovempaa ja sen kieli pyöri terskalla nopeasti. Mä suljin silmät ja annoin mennä. Parkaisin ääneen ilosta kun tajusin saavani päästää siemenet ihanan lämpimään suuhun. Ruiskutin pitkiä spruittauksia sen kurkkuun ja teki kyllä aika hyvää.
Sinä iltana mä nain sitä naista edestä, takaa, alta ja päältä. Kun lopulta lähdin himaan nukkumaan olin aivan poikki. Mut oli tosiaan naitu puhki mutta sen sijaan että olisin ollut onneni kukkuloilla, olikin aika tyhjä olo. Lompakko kyllä pullotti mukavasti.
Musta alko tulla aika suosittu ja pyyntöjä että juuri mä menisin kavaljeeriksi kaikenmaailman kissanrisiäisiin alko tulla yhä useammin. Joskus nain asiakkaitani, joskus en. Tykkäsin ajatella että valinta oli omani mutta olikohan näin. Frendit oli tietysti julmetun kateellisia ja mä elvistelin hillitysti duunillani aina välillä mutta useimmiten en halunnut puhua siitä kenellekään. Pidemmän päälle se ei ollutkaan niin älyttömän hienoa. Aina piti olla niin herrasmiestä, kuunnella joutavuuksia, tylsiä keskusteluja, vielä tylsemmissä tapahtumissa. Hymyillä kohteliaasti ja sietää vanhojen tiukkapipo ukkomiesten naureskelevat ilmaisut poikaleluista ym., vaikka olisin mieluiten pamauttanu niitten valot sammuksiin hetkeksi. Mä nain vanhempia naisia sen verran usein että en olis enää edes jaksanu jahdata ketään nuorempaa, omaan makuuni enemmän sopivaa, vapaa-ajallani.
Nyt siis lähinnä vituttaa mennä töihin. Olen menossa hakemaan leskirouva Harjua ja viemässä sitä johonkin päläpälätapahtumaan. Tiedossa kuivaa keskustelua päivän poliittisista aiheista pilkunviilaaja fabujen kanssa ja Hannele Harjun omistavia taputuksia takapuolelle. Jotenkin ottaa päähän keikailla näissä ”hepeneissäkin”, aina joku puku tai smokki päällä, ihan kun jollain pingviinillä.
Ajan firman pösöllä rapa roiskuen ja huudatan auton kajareista täysillä Red hot chili peppersejä. Kurvaan tieten tahtoen maa pöllyen Harjujen pihaan ja juoksen ovelle, olen taas vähän myöhässä, pitää ottaa itseään niskasta kiinni tai saan varmaan kohta fudut. Heti kun Hannele avaa oven mua rupee ärsyttämään. Vaihdetaan tekopyhät kuulumisten kyselyt ja pakolliset kehufraasit ”kylläpä sinä näytät taas syötävän hyvältä” ja minä tietenkin maireasti hymyillen palautan kohteliaisuuden. Me molemmat tiedetään tasan tarkkaan mikä mä olen. Maha kääntyy ympäri.
Tilaisuudessa kuljeskelen seuralaiseni vierellä ja yritän pitää ilmaisten juomien nauttimisessa hyvin hidasta tahtia, pelkään mitä tulisi sanottua/tehtyä jurrissa. Hannele ottaa kyllä isolla kädellä ja alkaakin pian, ikävä kyllä, käydä himokkaaksi. Sen tummiksi maalatut sumuiset silmät vilkuilee jatkuvasti mun vartaloa, käsi vierailee turhan usein takaosastollani ja yritän parhaani mukaan hillitä sitä.
Välillä vilkuilen vanhempaa arvokkaan näköistä miestä ja sen hyvin nuoren näköistä, ilmeisesti tyttöystävää? Tyttö on kaunis. Melkein mustat kiiltävät pitkät hiukset valuu selkää pitkin ja vartaloa on selvästi muokattu useammalla kun parilla salikäynillä. Se näyttää välillä vähän surumieliseltä mutta ottaa aina äkkiä kasvoilleen ystävällisen hymyn kun joku lähestyy niitä. Se ei jotenkin näytä sopivan tähän joukkoon, vaikka onkin varakkaan näköinen. Se ei varmaankaan oo mua paljon nuorempi mutta vaikuttaa todella hillityltä, elegantilta. Sillä on ainakin mun silmää suuresti miellyttävä, seksikkään hienostunut puku; pitkä, vartalonmyötäinen iltapuku, jonka halkio paljastaa pitkän pätkän muodokasta säärtä. Kaula aukkokin on säädyllisyyden rajoissa ja näyttää kätkevän pari palaa taivasta. Löydän itseni kuikuilemassa pariskunnan suuntaan yhä useammin ja jätän Hannelen ikävästi vaille kaipaamaansa huomiota. Jonkin ajan kuluttua meidät esitellään em. parille. Paljastuu että mies on jonkun maahantuontifirman toimitusjohtaja Markus Grönvall ja kaunotar hänen tyttärensä Saara. Saara tervehtii meitä kohteliaasti mutta pikkuisen huvittuneena. Mä oikein aistin sen halveksunnan mua kohtaan, joo on sillä varmaan varaa arvostella mua...rikas tyttörukka. Rouva Harjun vaelteleva käsi ei tilannetta paranna ja se taitaa vielä luulla hiplaavansa tosi huomaamattomasti.
Olisin ihan valmis lähtemään koko juhlista kun Hannele supattaa jotain mun korvaan, kuulen pelkkää supinaa ja suhinaa.
”Mitä? Sori mä en saanu mitään selvää.” hymähdän, vaikka ärsyttää mielettämästi.
”Käydääs tuolla toiletin puolella vähän...tyhjennyksellä” se kihertää ja vinkkaa silmää. Voi vittu. No sinnehän sitten mennään. Juhlatilassa on yhteiset vessat ja on helppoa livahtaa yhteiseen koppiin huomaamatta. Saman tien kun suljen oven alkaa halukas käsi hieromaan ja puristelemaan mua nivusista. Ei haluta pätkääkään mutta yritän jotenkin saada kangen kovaksi ja kyllähän se joidenkin sairaiden biologian lakien mukaan alkaa pikkuhiljaa elämään. Painan pääni rouvan rinnuksille, lasken puvun yläosaa alapäin ja näykin huulillani painovoiman hieman riiputtavia tissejä. Manikyroitu käsi on sepalukseni sisällä ja runkkaa esinahkaa varmoin ottein edestakaisin. Ei ota ihan kunnolla eteen mutta se ei tunnu rouvaa häiritsevän. Nostan Hannelen hameen ylös, hieron hetken kädelläni valuvan märkää vittua. Nain sitä sormillani, kunnes nainen valittaa ääneen ja ote kyrvästäni puristuu kipua tuottavan tiukaksi. Käännän hänet seinään päin, nostan hametta lisää, siirrän alushousuja syrjään ja survon penikseni yhdellä rajulla työnnöllä sisään. Rouva ulvahtaa ja alkaa heti kiihkoissaan työntelemään persettään eestaas.
”Ooh..ooh...ihana kyrpä...nussi Niko kovaa...ah...ah” Työntelen munaani rajusti sisään, pillu on kuuma ja hyvin kostea, ei kamalan tiukka mutta hoitaa silti tehtävänsä hyvin. Nussin kun viimeistä päivää, puran kaiken ärtyisyyteni tuohon valuvaan reikään. Orgasmi ei ota millään tullakseen, en vain ole erityisen kiihottunut tilanteeseen nähden. Päässä on liikaa tavaraa samanaikaisesti. Vittu alkaa supistelemaan, Hannele voihkii ja puskee persettään nivusiani vasten, onneksi toisella meistä ei ole laukeamisongelmia. Painan puikkoa reikään jo aika turhautuneena ja yritän ajatella pornoleffoja, pilluja, perseitä...ei mitään. Muistan Saaran upean kaula-aukon ja sieltä pursuavat houkuttelevat kummut, välillä vilahdelleen pitkän säären ja kalu alkaa kovettumaan kunnolla. Painan menemään kun aropupu. Mietin millaista olisi tuntea ne pitkät, silkkiset hiukset vatsalla kun kaunis suppusuu ottaisi suihin ja kyrpä tykyttää nyt kivikovana Hannelen launneessa vitussa. Päässä vilahtelee kauniit vihreät silmät, pehmeä ääni, ne tajuttomat sääret kietoutuneina mun jalkojen ympärille. Palleissa alkaa kihelmöimään ja panen kuin viimeistä päivää, kuulen ähkinää ja kovaa huohotusta ja tajuan että se kuuluu musta. Heitän pään taakse ja orgasmi ravistelee koko kehoa. Hannelen pillu kouristelee taas ja sekin valittaa ääneen, ruiskin nesteeni syvälle sen sisälle.
Kuluu joitain viikkoja ja alan kieltäytymään yhä useammin seksistä asiakkaiden kanssa. Mun palveluiden kysyntä vähenee mutta tulen edelleen ihan hyvin toimeen.
Olen jälleen kerran avecina erään kylpylän avajaisissa, tällä kertaa Marielin kanssa. Se sanoo ettei muiden kyrpä enää kelpaa kun on saanut nauttia mun ”sykkivästä jätistä” kerran. Mä taas luulen että sen kiinnostus muhun johtuu siitä olen niin noviisi että otan palveluksistani vähemmän vihreetä kun alalla kauemmin olleet, ken tietää. Buffetin ääressä seisoskellessamme tutkani havaitsee jälleen sykähdyttävän seksikkäässä puvussa olevan Saaran parin metrin päässä. Mua alkaa hävettämään yhtäkkiä ihan sairaasti, vittu että jonkun hemmotellun muijan asenne voi vaikuttaa muhun näin. Eihän se tietenkään tiedä miltä tuntuu olla rahattomana, ruoattomana ja asunnottomana. Joskus on vaan pakko karsia periaatteista. Eikä siinä paljon auta kun nirppanokkaset, hanhenmaksaa täynnä oleva kultalusikka suussa syntyneet pikku prinsessat katselee nenänvartta pitkin. Katselen tahallani muualle, ettei se vaan tunnistaisi mua.
Mariel huitelee jossain seurustelemassa ja olen ihan tyytyväisenä yksikseni. Tutkin keskittyneesti hyvin mystisen ja limaisen näköistä aladoopia, kun kuulen takaani viehkon äänen.
”Hei...Nikohan se oli?” Voi perkele, kiinni jäin. Käännyn muka yllättyneen näköisenä ympäri.
”Ai moi. Joo Nikohan se. Mitäs sulle kuuluu?”
”Samaa vanhaa, puurran opiskellen edelleen. Sulla näkyy ”tyttöystävä” vaihtuneen...” se hymyilee niin ironisesti että vaikka yritän olla huomaamatta piikkiä, se on mahdotonta.
”No niinpä on, sähän olet tarkkaavainen tyttö. Kenes kanssa sä olet täällä?” Katselen muka etsiskellen ympärilleni.
”Isäni, niinkun varmaan hyvin tiedätkin.” näenkö mä harhoja vai onko se hieman kiusaantunut. Yes. Jonkin aikaa me kettuillaan kohteliaasti toisillemme sitten Mariel hakee mut tanssimaan.
Tuntien kuluttua pääsen livahtamaan hetkeksi yksikseni tutkimaan kylpylän vasta rakennettuja allas-alueita ja saunaosastoja, koska yksi juuri eronnut miekkonen innostui tanssittamaan Marielia pitkin parketteja. Toivottavasti niillä synkkaa, toivon sitä ihan vilpittömästi. Kävelen ympäri ämpäri katsellen hienosti koristeltuja mosaiikkeja ja näen ison altaan toisella puolella Saaran. Kun se bongaa mut se meinaa ensin lähteä, kääntyy jo pois mutta muuttaakin sitten mieltään ja tulee mun luo. Se on selvästi ottanut jonkin verran ilolientä.
”Mitäs sä täällä yksin? Etitkö kutupaikkaa teille pulmusille?” sen vihreät, vinohkot silmät kaventuu vähän ja sillä on viisivuotiaan uhmakas ilme kasvoilla.
”älä viitsi Saara. Sä tiedät ihan hyvin mikä mun ja Marielin juttu on. Mä oon vaan se avecina.” miten toi likka voikin herättää mussa tällasta ärtymystä, mikä helvetti se on mua arvostelemaan!
”Niin tiedänkin joten älä sä syötä mulle mitään avec juttujas.” se kääntyy lähteäkseen mutta kiepsahtaakin ympäri hiukset heilahtaen kun jossain shampoo mainoksessa. Fakta on että kauneimmat naiset on aina myrkyllisimpiä. Se tulee ihan eteen seisomaan ja katsoo muhun ylöspäin, se on varmaan viistoista senttiä lyhyempi.
”Kerro yks juttu.”
”No?”
”Miksi sunlainen hyvännäkönen, fiksukin kundi ansaitsee elantonsa myymällä ruumistaan?”
Tuntuu kun joku ois vetäny vasemman suoran palleaan. Miten se voikin kuulostaa noin rumalta ääneen sanottuna. Miten vitussa toi muija kehtaa arvostella mua. Yritän purra huultani mutta en pysty pitämään suutani kiinni.
”No jo pomppas! Onpa neidin hyvä arvostella. Sulla on varaa opiskella, tekemättä mitään duunia. Isi ja äiti maksaa asumiset ja muotivaatteet, eikä sulta varmasti ole ikinä puuttunut mitään...paitsi ehkä arvostelukykyä.”
Ilmiriita leimahtaa saman tien käyntiin. Hetken siinä äänivarojamme testailtuame mä nostan kädet pystyyn ja kuittaan että whatever, etten sanoisi mitään peruuttamatonta, ja lähden tilanteesta pois.
Kiehun raivosta ja marssin juuri paneloituun saunaan viilentymään, paradoksaalisesti, se on tietysti sillä hetkellä lämmittämätön. Siis rikas hemmoteltu tyttörukka voi saatana! Joku niissä sen jutuissa viilsi tosi syvältä, mitä vittua mä sen mielipiteestä välitän?
Ehdin istumaan kylmällä lauteella ehkä minuutin kun kauniskasvoinen vihamieheni sipsuttaa perässä.
”Et sä voi vaan kääntää selkääsi mulle. Eikö sulle ole opetettu tapoja?” se jatkaa säksätystään.
”Voin ja tein. Mä en jaksa sun kanssas riidellä. Se ei johda mihinkään. Tää on miesten sauna, saisko vähän yksityisyyttä?” Se tulee viereen istumaan ja pälättää jatkuvasti. Mulla on mitta ihan täynnä.
”Jos sä aiot olla siinä niin voitko olla ihan hiljaa?”
”Hiljennä mut jos niin häiritsee.” uhmakkaat, humalaiset smaragdisilmät toljottaa muhun ja äkkiä päässä vaan naksahtaa. Tartun tyttöä olkapäistä kiinni, vetäisen sen mun jalkojen päälle poikittain ja läiskäsen avokämmenellä takapuolelle ihan tuntuvasti. Se kiljasee ja rimpuilee mutta mä pidän sitä tiukasti paikoillaan.
”Vitun hullu! Päästä mut heti! Sä saat syytteen tästä hyvästä!”
No tuskin mä saan pahempaa syytettä kahdesta kun yhdestä läimäytyksestä, joten läimäsen uudelleen. Kuuluu mehevä mäiskähdys. Tää likka ei varmasti ole ikinä saanut selkäsaunaa ja sen kyllä huomaa, on jo korkea aika saadakin. Läiskin siinä pari kertaa vielä ja se kiljahtelee, vähän turhan kovaa siihen nähden etten tietenkään lyö erityisen kovaa.
Vähän ajan päästä se hiljenee mutta mä en heti uskalla päästää sitä pois ja tuntuuhan se aika mukavalta tässä sylissä. Läimin sitä jo melkeen hellästi pepulle, joka värähtää joka osumasta tiukan, sileän kankaan alla ja alan tiedostamaan mielenkiintoisia tuntemuksia. Lämmin vartalo on kevyt ja tunnen reisilläni sen kiivaasti kohoilevan vatsan. Lopetan läiskimisen kun alan tajuamaan kuinka kiinteä, pyöreä suorastaan kiihottavan kimmoisa peppu sillä on...Paska. Liian myöhäistä. Pikkukaveri tajus sen kanssa. Alan työntämään Saaraa pois sylistäni ennen kuin se ehtii tunteä mitään ”painaumaa” vatsassaan ja mietin kuinka pyytäisin anteeksi raivohulluuttani.
”älä lopeta.” se kuiskaa ihan oudolla äänellä. Anteeks kuinka? Se toistaa pyyntönsä vähän kovemmalla, kiihkeällä äänellä. Siis onko se kiihottunu? Tää nainen osaa kyllä yllättää. Läimäsen kokeellisesti, hiljaa, herkullista persettä, se nytkähtää ja tytön hengitys kiihtyy vähän. Mielenkiintoista. Kaluni kovettuu ennätysvauhtia ja Saaran on pakko tuntea se vasten vatsaansa. Ei se ainakaan reagoi mitenkään. Alan piiskaamaan peppua hieman kovempaa ja hetken päästä tyttö jo inahtelee välillä. Himo hyökyy mun ylitse ja keppi on jäykkänä boxerien puristuksessa. Päätän tarttua härkää sarvista ja hivutan ohutta mekkoa ylöspäin. Saara ei tee mitään estelläkseen. Vedän mekon helman kokonaan upean takapuolen yli. En ole varmaan ikinä nähnyt mitään näin kaunista: mustien, pitsisten alkkareiden osaksi peittämä pyöreä, sileä, valkoinen unelma, joka punertaa hieman kätteni jäljistä. Siirrän alushousuja hieman syrjään ja paljastan jalkovälin. Käännän päätäni ja taivutan kaulaa, kurkkaan pepun alapäähän ja silmäni kohtaavat maailman kiihottavimman näyn, pieni, punertava, pullea, kosteudesta kiiltelevä pimppi ja sen yläpuolella pienen pieni ruskea reikä. Kulli seisoo kipeää tehden. Yritän hengittää normaalisti mutta alan väkisinkin huokailemaan ja sydän hakkaa täysillä. Piiskaan hellästi peppua ja lipsautan käteni ”vahingossa” pulleille häpyhuulille. Ne ovat kosteat ja hyvin lämpimät ja taputtelen niitä varovasti. Tekee mielettömästi mieli työntää sormea sisälle kosteaan onkaloon mutta pidättelen vielä. Saara voihkii hiljaa ja mun kupeita kuumottaa jo pahasti, olen suorastaan tulessa.
Avaan iltapuvun vetskarin ja se leviää selästä kokonaan auki. Upea, kaareva selkä paljastuu kaikessa kauneudessaan. Saara nousee mun sylistä ja puku valahtaa lattialle. Epäoikeudenmukainen, paska maailma katoaa johonkin taka-alalle. Tätä mä en unohda koskaan. Mun edessä seisoo Afrodite, Venus, Kleopatra... ei vaan jotain vielä upeampaa, Saara Grönvall. Lumenvalkeana hohtava, virheetön iho kutsuu koskemaan. Silkkisen kiiltävät hiukset valuu siroille olkapäille. Läpinäkyvät, mustat, pitsiset liivit peittää hyvin vähän pyöreistä juuri kämmeneen sopivan näköisistä kauniin kiinteistä rinnoista. Vyötärö on oikeaa ampiaismallia ja lantiomalliset, pikkulahkeelliset pikkuhousut saa savun nousemaan mun housuista. Kaarevat, kauniin lihaksikkaat reidet jatkuu pitkälle alaspäin ja yhtyy lopulta vielä muodokkaampiin ja pidempiin sääriin. Mun pitää varmistaa etten kuolaa näkyvästi. Saaran pehmeännäköisillä huulilla on vieno hymy, silmät kiiltelee ja posket punoittaa.
"Haluatsä mua?" se kuiskaa
"Haluan." ääni melkein pettää ja yritän kröhiä sitä vähän miehekkäämäksi ettei toi jumalatar pitäisi mua jonain onnettomana vässykkänä joka ei oo kaunista naista ennen nähnyt.
"Haluatko ihan oikeasti? Enemmän kun noita sun...asiakkaita? Enhän mä joudu maksamaan tästä?" se naurahtaa vikan lauseen kohdalla vähän.
"älä viitti Saara...mä haluan sua enemmän kun ketään ikinä eläissäni." ja se on kyllä jumalan totuus.
"älä nyt loukkaannu...kulta, eiks me jo sovittu se riita?" se tulee ihan kiinni muhun ja painautuu voimakkaasti mua vasten.
"No käytännöllisesti katsoen ei koska..." mut keskeyttää shamppanjan makuiset huulet ja vikkelä superkiihottava kieli joka tutustuu innokkaasti omaani.
Saara käy makaamaan lauteelle jalat levällään ja pyörittelee ja nostelee lantiotaan kutsuvasti. Pieni karvakolmio kuultaa pikkuhousujen alta rivosti. Mulla menee pasmat ihan sekaisin ja käyn päälle vähän turhankin innokkaasti, meinaan ihan oikeasti laueta jo siitä kun herkistynyt, paisunut terskani hankaa mun omiin housuihin ja tunnen niiden läpi Saaran kuuman hävyn. Tää nainen taannuttaa mut taas murrosikäiseksi, puolen minuutin ihmeeksi ja mä pidin itseäni kokeneena. Yritän rauhoitella itseäni samalla kun pitkät, hoikat sormet avaa mun housuja pikavauhtia. Saan potkittua ne jotenkin jaloistani ja samalla mun boxerit työnnetään rajusti alas ja kivikova, himosta punoittava ja sykähtelevä penikseni ponnahtaa ulos. Saara huohottaa mun alla ja tarttuu edessään epätoivoisesti huojuvaan kulliin molemmilla käsillä. Miten voi pelkkä käden kosketus tuntua varpaissa ja päänahassa asti? Se runkkailee mua hetken ja nuolaisee sitten terskan päätä. Kuuma, paksu nautinnon aalto leviää koko ruumiiseen. En voi millään olla hiljaa joten ähkin ja kuiskailen sitä jatkamaan. Suljen silmät, jännittelen ihan holtittomasti kankkuja ja kipristelen varpaita, on pakko kestää, pakko olla vahva, älä tule vielä..ei vielä...ole mies...ole mies...ei vittuuu...pieni simasuu imee jo tarmokkaasti puolikasta mun kullista. Kun avaan silmät ja katson alaspäin kaunista keijua, joka imee himoissaan kookasta kyrpääni, alkaa palleissa semmonen ilotulitus ettei ikinä ennen ja ennenpitkää ammun paksuja sykäyksiä kuumaa laavaa äkäpussini suuhun ehtimättä sanoa mitään. Se ei ole moksiskaan vaan katsoo mua silmiin samalla kun nielee ahkerasti spermaa. Valun istumaan kylmälle kivilattialle tyhjiin puristettuna ja pää pyörällä.
"Nai mua Niko...nussi mua..." Saara kehrää, kääntyy kontilleen ja pyörittelee pyöreää, napakkaa peppuaan. Kiima nostaa taas päätään ja leviää polttavana ja kihelmöivänä kaikkialle. Hivutan sen pitsiset nimettömät kärsimättömästi pois ja käyn polvilleni sen taakse. Ihailen täysin avoimesti vaaaleanpunertavaa, kostean kiiltävää mehukasta piirakkaa. Siitä leviää kiihottava, luokseenkutsuva tuoksu. Sivelen sormellani turvonnutta märkää häpyhuulta, tyttö värisee. Pyörittelen sormia liukkailla huulilla, välilä hipaisen kovettunutta klitorista ja työnnän lopulta etusormen sisään liukkaaseen, lämpimään koloon. Saara liikuttaa itseään edestakaisin erittäin kiimaisen oloisena, en voi kun ihmetellä miten kylmästä, jopa ylimielisestä kaunottaresta tuli tällainen seksipeto? Mitä mä tein oikein? Koukistelen sormea samalla kun työntelen sitä rytmikkäästi syvemmälle ihanaan pilluun. Saara voihkii niin kiihottavasti että olen taas täysin taistelukunnossa ja vaikka hävisin ensimmäisen taistelun, aion voittaa sodan. Aseeni on kova, valmis ja tuntuu venyvän ennennäkemättömiin mittoihin.
Kumarrun ja nuolaisen aukon suulta, tyttö alkaa heti työntelemään itseään kieltä vasten. Livon hetken sisempiä huulia ja alan sitten pyörittämään kieltä jäntevästi napukan ympärillä, innostan sitä kovenemaan ja ulkonemaan entisestään ja Saaran peppu pyörii täysin kieleni mukana. Kiimainen käheä ininä ja voihkaisut tekevät aika vaikeaksi olla työntymättä samantien sisälle mutta hillitsen itseni parhaani mukaan. Kiusaan ja kiihotan nipukkaa ja hyväilen samalla sormilla vaginaa.
"Tuu mun sisälle...tuu jo...nai mua...nyt...nai...Nikooo..." en voi mitenkään vastustaa kähisevää pyyntöä, vaikka olisinkin halunnut antaa orgasmin suullani ensin. Käyn polvilleni kaunottaren taakse ja vien pakottavan elimen lämpimille huulille. Kostutan paisuneen terskan päätä hetken tytön mehuissa sitten työnnyn hitaasti sisälle. Kuuman, valuvan hansikkaan puristus meinaa taas tehdä tehtävänsä heti, nautinto on melkein liian suuri kestettäväksi. Haukon henkeäni ja Saara valittaa ja anelee naimaan. Olen hetken paikoillani ja alan työntelemään itseäni edestakaisin mittatilauspillussa. Ajantaju katoaa, keskityn naimiseen ja mahdollisimman pitkään kestämiseeen. Saaran liikkeet käyvät vaativammiksi, nopeammiksi ja alan menettää täysin tilanteen hallinnan. Puristan hoikkaa vyötäröä, vetelen rajusti sitä itseäni kohti ja työnnän taas kauemmas. Mitä enemmän innostun sitä nopeammin alan työntelemään, pillusta kuuluva litinä maustaa tilannetta vielä kuumemmaksi ja jalkovälissä säkenöi niin että en tunne mitään muuta. Katselen kuinka kiiltelevä kyrpäni soutaa sisään ja ulos piukeasta pillusta, alan ähkimään ja kurkustani purkautuu ennenkuulumattomia murahduksia, olen menettämässä kaiken kontrollin. On pakko sulkea silmät tai se on menoa heti. Puren hammasta, pidättelen, pidättelen, kohta en enää voi mitään, pallien takaa alkava kutina voimistuu...ah...perkele... Luojan kiitos Saarakin viskoo jo päätään taakse, hiukset heilahdellen ja pian tunnen pieniä supistuksia pehmeissä emättimen seinämissä. Ei hetkeäkään liian aikaisin sillä munani elää jo aivan omaa elämäänsä, kiitää tuhatta ja sataa yhä märemmässä pillussa ja voin vain vavisten mennä mukana. Panokset latautuu nopeasti kasseissa ja lähtee sarjatulena eteenpäin, syöksyy pitkin piippua tuottaen mulle tainnuttavaa nautintoa ja lopulta osuu syvälle maaliin.
Me vihitään sauna monin erilaisin, nautinnollisin tavoin käyttöön ja kun me lähdetään yhdessä pois mä luulen, ei mä tiedän, olen työtön.
Nanette