Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Paulan jatkohoito
Laatija
Toni
Julkaistu
09.12.2002 15:34:00
Teksti
” Hei mitä muuten olen velkaa, öö, hieronnasta.”
kysyin hieman nolona. Ovikello pirisi jo vaativana. ” Voitsä tulla vaikka huomenna uudelleen niin maksat molemmat käynnit kerralla, jäi vähän kesken tänään?” Paula sanoi ja riisui
paitaansa.
Aamulla heräsin edelleenkin iloisena ja rentoutuneena Paulan hieronnasta. Muistelin hymyssä suin poistumistani hänen asunnostaan. Kärsimätön mummo katseli minua ihmeissään kun avasin hänelle oven ja pyysin odottamaan, sillä Paula on vielä suihkussa.
Siinä sängyllä tätä muistellen myös kullini liittyi muisteloihin. Suonikkaana se kurkki boksereitteni sepaluksesta. Huokasin ja
nousin kuselle. Siinä lorottaessa muistin että maksu jäi ja vähän muutakin. Ajattelin että on aika soittaa Paulalle ja kysyä uutta aikaa.
Sain Paulan kiinni puhelimella vielä kotonaan. ” Hei Toni, kiva kun soitit! Joo, homma jäi vähän puolitiehen heh, heh!” Paula visersi puhelimeen. Sain selville että hänellä on päivä ja ilta aika täynnä, mutta keskipäivällä olisi tunti vapaata. Ainut ongelma oli vaan se että olisi mentävä vanhustentaloon saadakseen jatko hierontaa?
No, sovimme että menen hierontaan Paulan ”välitunnilla”vanhustentaloon. Hänellä oli molemmin puolin tätä välituntia vanhusten hierontaa ja sen takia paikan vaihto on hankalaa. Mutta hänellä on oma huone jossa operaatiot suoritetaan!
Aika meni kuin siivillä ja hyppäsin autoon suunnistaakseni vanhustentaloon. Paikka ja parkkipaikkakin löytyi helposti.
Talo oli hyvin laitosmaisen näköinen. Keltainen nelikerroksinen tiilirakennus. Ulko-ovi oli lasista ja aukeni automaattisesti. Oven takana oli vastaanotto tiski ja sen takana
istui tiukan näköinen sairaanhoitaja.
” Hei, etsin Paulaa siis sitä hieroja tyttöä?” kysyin viattomana kuivakkaan tuntuiselta sairaanhoitajalta. ” Hissillä toiseen kerrokseen ja vasenta käytävää, kolmas ovi, koputa!”
Vastaus tuli kuin apteekinhyllyltä.
Kolmas ovi löytyi helposti ja koputukseni jälkeen Paula avasi oven. Hymyillen minut houkuteltiin sisälle. Huone oli tyhjä potilashuone. Suorakulman mallinen, ovea vastapäätä ikkuna,
ikkunassa valkoiset säleverhot, muutama kaappi, lavuaari ja ovi naapuri huoneeseen. Huoneen keskellä oli jo minulle tutuksi tullut hierontapöytä. Lisäksi huoneessa oli pieni kirjoituspöytä.
Paulalla oli päällä hyvin istuva valkoinen t-paita, valkoiset hoitajan pitkät housut ja jalassa puukengät. Hän näytti raikkaalta ja kauniin viattomalta. Mutta minä näin myös
paidan alla kiihkeästi kohoavat rinnat ja paidan läpi nököttävät nännit. Ikkunasta tuleva valo läpivalaisi myös valkoiset kangashousut, paljastaen lanteen muodot.
Ovi suljettiin ja Paula siirtyi hoitopöydän luokse minua odottavasti katsoen. ”No, no, vaatteet pois, ei tässä kokopäivää
ole aikaa!” Paula sanoi nojaten keimailevasti pöytään. Otin takin pois, potkaisin kengät jalasta ja aloin avata paidan nappeja. Paula katsoi riisumistani ahnaasti ja se kiihotti minuakin. Tunsi kuinka kulli alkoi kohota vielä housujen puristuksessa. Sain paitani riisuttua, tosin tahallisen hitaasti. Aloitin avaamaan housujen vyötä tiukasti Paulaa silmiin tuijottaen. Vyö aukesi, sitä seurasi housunnappi ja hitaasti nappi kerrallaan farkkujeni sepalus. Kullini seisoi jo hyvin näkyvästi ja Paulan silmien hämyisyys kertoi että hänkin oli
tilanteen tasalla. Kuin ylivoimaisen urakan jälkeen sain viimeisen napin auki ja housut putosivat lattialle jalkoihini.
Päälläni oli enää harmaat ohuet bokserit. Boksereiden etumus oli hyvin kohollaan ja puristus kulliini teki kipeää. Tartuin
boksereitteni vyötärönauhaan ja Paula nuolaisi ylähuultaan. Vedin bokserit alas ja kullini ponnahti esiin kuin vieterin nukke!
”Taitaa olla maksun aika!” sanoin virnistäen ja astelin kulli huojuen puolelta toiselle Paulan eteen. Suutelin häntä ahnaasti suulle. Kullini painautui tiukasti hänen vatsaansa vasten. Suutelin hänen kaulaansa ja laskeuduin alaspäin hänen rinnoilleen. Suutelin niitä puhtaan valkoisen t-paidan lävitse. Otin nännin suuhuni paidan lävitse ja imin hellästi. Vaihdoin
nänniä ja toistin tekemäni. Laskeuduin polvilleni ja suutelin vatsan kupua sekä napaa. Samalla avasin hoitohousujen narua. Hitaasti vedin lumivalkoiset pitkät housut alas ohi polvien aina
lattialle asti.
Hetken ihailin valkoisten pitsi pikkuhousujen laajenevaan kosteata täplää häpyhuulien kohdalla. Otin myös pikkuhousut pois ja nostin hänet hierontapöydän reunalle istumaan. Levitin
hellästi jalkoja polvista erilleen ja suudellen molempien reisien sisäpintaa sekä parrallani kutitellen etenin kohti jo täysin märkää laaksoa. Nenääni tunki makeahko kiiman tuoksu ja kieleni tavoitti klitoriksen seisovan pään.
Hitaasti kielenpäälläni tutkin klitoriksen jaloja muotoja. Paula tuntui nauttivan kosketuksestani, sillä hän huohotti ja ynähtelin aina kun lipaisin klitorista. Imaisin klitoriksen huulieni väliin ja
sormeni hyväili kuumia häpyhuulia. Tein pitkän nuolaisun alhaalta ylöspäin ja Paulan suusta kuului hyväksyvä huokaus. Sormeni tunkeutui ahnaasti märkään ja kuumaan pilluun. Kielellä hyväilin ja kiusasin pientä anus aukkoa. Paula tärisi pöydällä ja korisi. Ensimmäinen orgasmi oli tullut.
Nousin ylös ja otin Paulan syliini. Laskin häntä siten että kullini kutitteli häpyhuulia. Paula yritti painaa pyllyään alemmaksi saadakseen kullin huulien väliin ja syvälle pilluun.
Mutta minä kiusasin häntä ja pidin häntä sylissäni juuri siten että kullin terska oli häpyhuulien välissä. Oli niin sanotusti
aivan huulilla. Samalla kun kannattelin ja kiusasin Paulaa, oma kiihkoni lisääntyi kokoajan.
En voinut enkä jaksanut pitempään kannatella rimpuilevaa Paulaa, vaan annoin kullin upota syvälle pilluun. Ja saman tien pillu alkoi supistella. Laskin hänet hierontapöydälle ja hän nosti jalat olkapäilleni. Tartuin kourillani pyllyn poskiin ja aloin painaa hirvittävällä kiihkolla. Pillu oli liukas, supisteleva ja kuuma. Litinä, huokailut ja huohotus täytti niin kylmän huoneen. Hiki valu silmääni ja hoitopöytä natisi uhkaavasti.
Katsoin ikkunasta ulos, mutta näin vain peilikuvan meistä ja vaalean ponihäntäisen pään kurkkivan meitä käytävän oven raosta. Yritin vilkaista olkani yli mutta Paula tarttui päähäni
estäen aikeeni. Vilkaisin uudelleen ikkunaan ja pää oli saanut hahmon. Huoneeseen oli meidän lisäksi tullut vaalea, pitkä ja pyöreä sairaanhoitaja. Katsoin kun hän lukitsi oven ja istahti kirjoituspöydän reunalle katsomaan aktiamme.
Olin hieman hämmentynyt katsojastamme, mutta jatkoin kullini painamista Paulaan. Katsoin kysyvästi Paulaa, mutta hän nautti posket punaisena naimisestani. Vilkaisin ikkunaan
ja näin hoitajan avanneen hoitotakkiaan siten että käsi mahtui helman alta valkoisille pikkareille. Käsi vatkasi pillua jo voimakkaasti.
Paula näki mitä katsoin ja naurahti:” Pia on mun työkaveri ja kyllästynyt tyydyttämään vanhoja ukkoja käsi. Hän halusi nähdä raavaan miehen hommissa ja minä hieman vihjasin..”
Vai näyttely orina sitä ollaan ajattelin ja hieman ärtyneenä lisäsin voimaa ja nopeutta työntöihin. Paula kiljahti kun pussini paukahtivat hänen persettä vasten. Kulli sousi
kuumassa pillussa ja sormeni työntyy kireään persereikään. Paula laukesi uudelleen ja minä myös tunsi kutinaa pusseissa.
Pieni piru sai minusta vallan. Vetäisin räjähtämisvalmiin kullini Paulan värisevästä pillusta ja käännyin ympäri. Pian käsi oli syvällä hameen helman alla ja pikkuhousut
roikkuivat polvissa. Hetkessä astahdin Pia luokse ja tartuin hölmistyneen hoitajan hiuksiin hellästi mutta määrätietoisesti.
Painoin pään kohti suonikasta kulliani ja Pia ymmärsi mistä oli kyse. Huokaisten hän avasi punatut huulet ja kulli upposi syvälle suureen suuhun. Hän oli kaksin kerroin kirjoituspöydällä kullini suussaan. Nussi häntä suuhun ja hän imi raivokkaasti. Kylmät kädet tarttuivat pusseihin ja silloin räjähdin. Siemenet lensivät syvälle Pia suuhun ja kakoen hän nieli ne. Muutaman kerran vielä työnteli jo pehmenevää kullia
Pian suussa. Spermasta osa valui hänen suupielestä ja tippui hoitotakin rinnuksille.
Hoito tuli maksettua ja jatko hoito sovittua. Stressi oli kadonnut ainakin hetkeksi!
P.S. Loppu on omistettu nimimerkille kaksi naista!