Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Vaimon 'hyvitys'
Laatija
vilaus
Julkaistu
05.12.2002 14:33:00
Teksti
-jatkoa tarinaan ”vaimo ’testissä’”-
Asiasta ei sinä päivänä puhuttu sanaakaan, mutta muutaman viikon kuluttua tuli asia jostain syystä puheeksi siinä iltaa istuessa. Ensin tietysti vaimoni kiisti, mutta kyllä sitten myönsi koska sanoin, että olin hereillä koko ajan ja heitin pari tarkkaa yksityiskohtaa vakuudeksi hereillä olostani. Vaimoni meni tietysti aivan noloksi, mutta lohduttelin ettei se, niin pahalta tuntunut kuin olisi voinut kuvitella ja kun tiesi ettei siinä ollut muuta kuin lihan himoa.
Vaimoni sitten lupaili joskus jossain kohtaa olla ymmärtäväinen tai jopa korvata jollain tapaa ymmärrykseni...
Noin puolenvuoden kuluttua tapahtumat olivat jo haihtuneet mielestä. Suunnittelin lähteväni kaverille saunotteleen ja juomaan olutta ja niin myös teinkin. Vaimoni lähti myös tapaamaan ystäväänsä ja sanoi sieltä ehkä menevänsä baariin.
Siinä sitten kaverin kanssa saunotellessa ja maailmaa parannellessa rupes kaljavarannot ehtymään ja päätimme suunnistaa läheiseen kippolaan. Ilta meni lähibaarissa biljardia pelaten, kunnes tuli valomerkki. Jano oli tietysti vain yltynyt ja kaverin kämpillä kaljat oli loppu, niin ei auttanut muu kuin ottaa taksi alle ja painua keskustan kapakoihin. Meno jatkui tasaisen tappavana oluen merkeissä.
Hiukan ennen valomerkkiä kaverini pokas jonkun entisen hoitonsa ja he päättivät lähtee taksilla kaverin kämpille. Päätin lähteä samaa matkaa, koska heidän nuoleskeluaan katsellessa rupesin itsekin miettimään mahdollista aktia ja kotona mahdollisesti olevaa vaimoani. Olisin kyllä jäänyt baariin norkoilemaankin, mutta sen hetkiset lihamarkkinat olivat, niin suppeat, että valitsin kotiin lähdön.
Kotiportilla hyppäsin taksista ja koska illan aikana oli satanut lunta, näin lumessa kahdet jalan jäljet menevän sisälle päin. Tarkemmin katsottuani huomasin molempien olevan naisten kenkien jäljet.
Hiukan taisin olla huppelissa, kun rappusten alapäässä liukastuin ja jouduin tekemään tahattomasti lumienkeleitä rapun etuun. Hetken aikaa sätittyäni muistin, että sisällähän taitaa olla jatkot ja vierastakin juttuseuraa, niinpä suoriuduin sisälle pienellä ryminällä ja aivan lumisena.
Sisällä oli aivan pilkkopimeää ja jatkoista ei ollut tietoakaan. Vieraat naistenkengät kuitenkin naulakon alla oli joten joku oli kyläileen tullut. Suunnistin alakerran vessaan ja riisuin lumiset kuteeni ja parhaani mukaan yritin niitä kuivumaan laittaa. Sitten mieleeni tuli, että joutuu sohvalla nukkumaan ja sekös harmitti, niin että menin keittiöön juomaan yhden oluen, niistä viidestä mitkä sinne olin varannut aamun korjaussarjaksi.
Siinä juodessa päätin, että se on joku muu kuin minä joka sohvalla nukkuu jos nukkuu. Pullon tyhjennettyäni lähdin kipuamaan yläkertaan makuuhuonetta kohti. Sielläkin oli aivan pimeää ja hiljaista vain pientä tuhinaa oli havaittavissa. Sytytin pienen pöytävalon ettei tarvinnut ihan sokkona kulkea. Riisuin loput vaatteet mitä oli päälle jäänyt, paitsi lyhyet kalsarit jätin jalkaani. Tarkastin hieman tilannetta ja huomasin vaimoni nukkuvan omalla puolellaan ja ilmeisesti hänen kaverinsa nukkuvan minun puolella. Hetken mietittyäni päätin sovittaa itseni keskelle nukkumaan. Sammutinkin pöytälampun ja suunnistin sängyn jalkopäätä kohti ja hapuilin peitonreunaa. Kiittelin hiljaa mielessäni ettei sängyn jalkopäässä ollut päätyä.
Raotin ison peiton helmaa ja sujahdin sen alle naisten väliin. Taisin olla hieman kylmä koska molemmat hiukan vaihtoivat asentoaan. Perille päästyäni asettelin peiton takaisin molempien naisten päälle ja käännyin vaimooni päin ja nukahdin.
Joskus aamuyöllä havahduin unensekaisessa olotilassa, että joku silittelee ja puristelee hellästi sormiani. En sen paremmin kiinnittänyt siihen huomiota, koska oletin sen olevan tietysti vaimoni. Jatkoin unihorrostani, mutta kuitenkin olin tietoinen missä käteni meni tai niin ainakin luulin. Sitten havahduin hiukan, kun huomasin, että olin selkä vaimooni päin. Ilmeisesti oli unissani vaihtanut kylkeä ja heittänyt vaistomaisesti käteni vaimon kaverin ylle.
Huomasin myös, että tämä vaimoni kaveri(Nina nimi jota en silloin vielä tiennyt) oli painanut selkänsä ihan minuun kiinni ja mukavan kiinteä pehmeä perse painoi etumustani. Käteni jota Ninan käsi ohjaili oli hänen kiinteällä rinnallaan. Puristin sitä ikään kuin puolivaistomaisesti ja Nina taisi huomata mun olevan heräilemässä, koska otti varovaisesti kädestäni kiinni ja painoi itseään vasten. Vastasin siihen puristamalla hiukan voimakkaammin. Rinta tuntui hyvältä ja vaikka päällä olikin rintsikat tunsin kovan nännin niiden läpi. Tunsin jonkin muunkin heränneen sillä kullini alkoi saada uusia mittasuhteita ja painoikin nyt mukavasti Nina persettä vasten. Nina työnsi lujemmin itseään minua vasten ja jatkoin rintojen puristelua ja ujutinkin pari sormea rintsikoiden sisään ja poimin nännin niiden väliin ja kevyesti puristelin sitä.
Hetken aikaa hirvittelin sitä, että vaimoni makaa aivan selkäni takana, mutta en antanut sen kauheasti haitata ja olihan ihan pilkkopimeääkin.
Olin vaihtamassa puristeltavaa rintaa, kun Nina ohjasi käteni sileälle mahalleen ja alkoi pyörittää sillä sitä. Olin heti juonessa mukana ja silitin hänen vatsaansa ja ”tutkin” siitä joka sopukan. Annoin käteni valua Ninan vatsaa pitkin alemmas kohti hänen pikkareitaan. Sormeni liukuivat satiinisten pikkareiden päälle, mutta ei päässeet kovin pitkälle, koska Ninan jalat olivat jonkin verran koukussa. Vein käteni takaisin Ninan vatsalle ja painoin häntä kaluani vasten ja liikautin lantiotani. Tunsin olevani aivan kovana ja nyt rupesi ahdistamaan, että vaimoni oli takanani. Liu’utin kuitenkin käteni takaisin pikkareiden päälle ja Nina suoristi jalkojaan joten pääsin sormineni hiukan pitemmälle. Sitten käteni pysähtyi sillä vaimoni käänsi kylkeä takanani ja oli nyt naama minun selkääni vasten. Pumppuni alkoi takomaan entistä kiivaammin ja ajattelin, että tähänkö tämä ny jäi, mutta oletin hänen nukahtavan takaisin. Käteni oli yhä Ninan pikkareiden päällä ja keskisormeni oli hänen klittansa kohdalla mikä tuntui aivan selvästi kankaan läpi. Painoin sitä varovasti ja varoin samalla äkkinäisiä liikkeitä ettei vaimoni heräisi. Ninan hengitys hieman kiihtyi ja hän nosti toista jalkaansa. Siirsin kättäni syvemmälle hänen jalkoväliinsä pillun vakoa seuraten. Pillu tuntui erittäin kuumalta, mutta niin tuntui oma kullinikin. Vedin käteni takaisin Ninan vatsalle ja sitä kautta pikkareihin. Käteeni tuntui vain pieni karvan sänki ja sitten paisunut liukas klitta. Alkoi tuntumaan, että mopo lähtee käsistä, kun Ninakin alkoi liikehdinnän ja olikin pakko vetää hiukan kättä poispäin ja otin sen kokonaan pois Ninan pikkareista ja siirsin hänen lanteillensa. Nyt työnsin häntä eteenpäin avittaen omalla lantiollani. Hän ymmärsikin mitä meinaan ja siirtyi hieman poispäin minusta. Laitoin kateni housuihin ja otin kullistani kiinni ja pujotin sen puntinreiästä. Nina raotti hieman pikkareitaan ja alkoi peruuttamaan takaisin viereeni. Ohjasin kullini hänen jalkojen väliin mistä hän ohjasi sen huuliensa väliin. Tarkkailin kokoajan onko takanani liikettä, mutta mitään en huomannut joten aloin vetämään Ninaa itseäni kohden samalla, kun painoin lantiotani häntä vasten. Kullini lähti liukumaan Ninan sisään. Muutaman sentin jälkeen se suoraan sanoen muljahti sinne. Pillu tuntui tiukalta, mutta sitäkin märemmältä. Nina voihkaisi ja pelästyin taas, että vaimoni heräisi. Jatkoin kuitenkin pientä liikehdintää ja hieroin Ninan rintoja ja vatsaa. Nina liikehdintä alkoi melkein jo heiluttamaan sänkyä ja samalla tunsinkin kuinka kädet alkoivat liikkua selkääni pitkin. Pysähdyin suolapatsaaksi, mutta Nina vain jatkoi liikehdintäänsä. Olin aivan shokissa, mutta pikkuhiljaa jatkoin hengittämistäni, kun huomasin vaimoni jo silittelevän kylkiäni ja kovasti pyrkivän vatsan puolelle. Varovasti aloin työnteleen Ninaa vasten sillä olin varma, että vaimoni nyt viimeistään tiesi missä mennään.
Tilanteen tajuaminen kiihoitti minua entisestään ja nostinkin toisen jalan koukkuun ja aloin kunnolla painamaan kulliani Ninan pilluu. Pillusta alkoi kuulumaa melkoinen litinä ja Nina kiihdytti tahtiaan samalla pilluansa hieroen ja välillä kullini vartta sivellen. Aloin tuntemaan kuinka kasseissa rupesi kourimaan ja tiesin lastin lähtevän minä hetkenä hyvänsä ja aloinkin jo nytkähteleen, kun tunsin, että vaimoni oli takaapäin laittanut kätensä kasseilleni ja ottikin niistä hellän, mutta tukevan otteen. Se oli viimeinen pisara ja tunsin aivoverenvuodon olevan lähempänä kuin koskaan ja mahtava orgasmi kävi kehoni lävitse. Keikuin aivohalvauksen rajamailla ja Nina jatkoi vielä pökkimistään kunnes tunsin kullini ympärillä lihasten kouristeluja. Liikkeet rauhoittuivat ja hiipivä raukeus oli molemmin puoleinen. Kaluni jännitys alkoi hiljalleen katoamaan ja kalu liukui pois Ninan sisältä. Vaimoni oli ottanut kätensä pois jalkovälistäni ja oli laittanut sen vatsalleni ja silitteli sitä hiljaa. Olo oli sekavan rauhallinen ja hiukan odottava.
Käännyin selälleen ja otin vaimoni varovasti kainalooni ja sitten vielä Ninan toiseen kainaloon. Siihen sitten nukahdin vaimoni silitellessä limaista velttoa kulliani.
Aamulla heräsin, kun olin vaimoni selän takana ja pidin hänestä kiinni. Nina oli mun selän takana, selkä selkää vasten.
Aloimme hiljakseen heräileen ja nyt ensimmäisen kerran näin minkä näköinen Nina oli. Sinänsä hämmästyin, kun hän ei ollutkaan se keneksi olin häntä yöllä luullut.
Ninan lähdettyä korvasin vaimolleni, että hän oli jäänyt ilman vaikka sanoikin ettei jäänyt ilman. En sitten tiedä mitä sillä tarkoitti ja kuinka suunniteltu juttu tämä oli, mutta ikimuistoinen se joka tapauksessa oli.