SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Tositarinat
Otsikko Lakkiaiset
Laatija Abi -95
Julkaistu 29.12.2002 1:24:00
Teksti
Sydämeni pamppaili aivan hillittömästi kavutessamme jyrkkiä kierreportaita ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan asuntoon. Visusti vieressäni kävelevä mies oli kietonut oikean kätensä ympärilleni ja silitti paljasta olkapäätäni. Porrasaskelmat tuntuivat liukkailta ja hankalilta astua sekä nauttimastani alkoholista että epäkäytännöllisistä korkokengistäni johtuen. Päässäni risteili sekavia ajatuksia, enkä hetkeksikään taksiin astumisen jälkeen ollut lakannut miettimästä, olinko kenties tehnyt virheen lähtiessäni vieraan miehen matkaan.

Seisahduimme jykevän tammioven eteen. Mies laski kätensä olkapäältäni ja painoi sen taskuunsa hapuillen avainta. Loin häneen salaisen katseen, enkä uskonut hänenkään olevan täysin raitis. Loin katseeni harmaaseen kivilattiaan ja olin hiljaa. Taisin hieman pelätä.

Astuimme sisään avaraan eteiseen, jota aamun ensimmäiset auringonsäteet valaisivat siivilöityen asunnon itäisellä puolella olevan makuuhuoneen kaihtimien välitse. Oven sulkeuduttua tunsin hänen kätensä laskeutuvan olkapäälleni. En muista, oliko tunne miellyttävä vaiko epämiellyttävä. Hän alkoi tehdä käsillään hierovia liikkeitä, joiden miehinen lujuus rauhoitti minua hieman. Hän on varmasti lääkäri, ajattelin katseeni osuessa edessäni olevalle seinälle ripustettuun piirustukseen, joka esitti miestä, jonka kaulassa riippui stetoskooppi ja jonka otsalla oli kirkkaasti loistava lamppu. Kuvan ylle oli riipustettu suurin hoipertelevin kirjaimin: ”ISä”.

”Minun täytyisi käydä kylpyhuoneessa…” sanoin anteeksipyytävästi meluisassa ravintolassa huutamisesta käheäksi käyneellä äänellä.

Mies laski kätensä olkapäiltäni ja sanoi matalalla äänellä: ”Kylpyhuone on tuolla hallin päädyssä. Vasen ovi.”

Loin häneen ehkä turhan pikaisen katseen. Hän nyökkäsi teennäisesti hymyillen. Hänen kasvonsa näyttivät erittäin jykeviltä, eivätkä enää – liekö johtunut alkoholin huuman selvenemisestä – lainkaan yhtä miellyttäviltä kuin taksitolpalla.

Aloin kipittää reippain askelin kohti hallin päätyä, jossa astuin vasemmalla puolella olevasta ovesta sisään. Suljin oven perässäni ja lukitsin oven suurta kullanväristä avainta vääntäen. Ainakin mies vaikutti vauraalta. Jos pelkkä eteinen ja vessakin kielivät vauraudesta, en voinut uskoa muuta makuuhuoneestakaan. Makuuhuoneelta! Sydämeni alkoi taas jyskyttää rintakehässäni. Vedin kolme kertaa syvään henkeä – itseäni pari vuotta vanhempi siskoni oli aikoinaan sanonut kolmen syvän hengenvedon rentouttavan jännittynyttä kehoa – ja istuuduin pöntölle vaipuen mietteisiini.

Ensimmäisen kosketukseni aikuisuuteen ja siihen liittyvään seksuaalisuuteen olin saanut seitsemän vuotta sitten ollessani kaksitoistavuotias. Kaikki oli saanut alkunsa äidin ehdotuksesta, että alkaisin käydä suihkussa yhdessä pari vuotta vanhemman siskoni kanssa. Emme siskoni kanssa koskaan päässeet täysin jyvälle äidin tarkoitusperistä, mutta mitä luultavimmin äiti oli pitänyt murrosikään juuri saapuneen tyttärensä henkiselle tasapainolle ja kehitykselle hyvänä nähdä pari vuotta vanhempi siskonsa alastomana ja oppia tältä aikuisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyviä asioita. Siskoni ja minun välille olikin kehittynyt intiimimpi suhde kuin äiti oli toivonut, mutta lukion aloittaessani yhteiset hetkemme olivat hänen ilokseen vähentyneet.

Repäisin muutaman paperipalan puhtautta hohtavassa pidikkeessä olevasta paperirullasta ja pyyhkäisin hellästi pilluni kuivaksi. Siinä samassa mieleeni muistui siskoni aikoinaan kertoma ilta, jolloin hänen ensimmäinen poikaystävänsä Eki oli nuollut hänen pilluaan. Vilkaisin vaistomaisesti ympärilleni ja huomasin suureksi helpotuksekseni pöntön vieressä olevan bideen. Nousin seisaalleni, painoin varmuuden vuoksi suuren pisaran nappia ja aloin pestä alapäätäni bideessä. Alapuoltani huuhteleva vesi tuntui kutkuttavalta ja aiheutti alavatsassani lievää kihelmöintiä. Peseydyttyäni johtui mieleeni muuan tuhma ajatus, jonka todella – ehkä runsaiden drinkkien aiheuttamasta kevytmielisyydestä johtuen – toteutin; tartuin posliinisessa naulakossa riippuvaan käsipyyhkeeseen ja kuivasin alapääni sillä. Minua kiihotti ajatus, että taksitolpalla tapaani mies, hänen vaimonsa ja jopa lapsensakin kuivaisivat kätensä pyyheliinaan, jossa olisi hiven sukuelimeni aromeja. Tai johon olisi tarttunut vieras häpykarva. Hymähdin ilkikurisesti pestessäni käsiäni, jotka sitten kuivasin toiseen, puhtaaseen pyyheliinaan. Sitten astuin taas eteiseen.

Eteisessä ei ollut ketään. Katselin hieman hämilläni ympärilleni. Ei ristin sielua. Mietin minne mies oli mahtanut häipyä. Hänkin oli saattanut mennä vessaan (luullakseni asunnossa oli vähintään kaksi kylpyhuonetta) tai sitten hän oli mennyt makuuhuoneeseen odottamaan. Mutta missä mahtoi olla makuuhuone? Ovia näkyi joka puolella, suuri eteinen jakaantui moniin pieniin eteisiin… Meinasin juuri kutsua häntä, kun mieleeni johtui typerryttävä oivallus: en tiennyt hänen nimeään. Mieleni valtasi kammottava ahdistuneisuus. Tällaiseksiko olin muuttumassa? Olin seurannut vierasta miestä tämän kotiin ja siten ikään kuin lupautunut makaamaan hänen kanssaan! Ajattelin siskoani, joka oli ratsastellut ties kuinka monen vieraan miehen päällä ja luultavasti nytkin vikisi nautinnosta jonkin vieraan kyrvän jyystäessä hänen kiimaista vakoaan. Miksen siis minä saisi edes kerran kokeilla miltä yhdenyönjuttu tuntuu? Olinhan siskoni kanssa kokemiani suihkuleikkejä lukuun ottamatta viettänyt yhdeksänteentoista ikävuoteeni saakka kotilikan säädyllistä mutta toisinaan äärettömän tylsää elämää. ”Kyllä”, vakuutin itselleni, ”nyt sen on vihdoin aika tapahtua!”

Siinä samassa hätkähdin tuntiessani kahden jykevän käden laskeutuvan olkapäilleni. Käännähdin vaistomaisesti ympäri. Taksitolpalla tapaamani mies katsoi minuun kylmästi, miltei julmasti. Hänen kasvonpiirteensä olivat todella jykevät, miltei kalliomaiset. En enää nähnyt niissä hiventäkään miellyttävyyttä. En voinut ymmärtää mitä hänessä olin taksitolpalla nähnyt. Aloin vakuuttua siitä, että alkoholi todella oli tehnyt minulle tepposet.

Mies riuhtaisi minut selätysten itseensä. Tunsin hänen lämpimän hengityksensä ihoani vasten hänen kumartuessaan suutelemaan niskaani ja kaulaani. Kiedoin käteni arasti hänen päänsä ympärille ja aloin vapisevin liikkein silittää hänen ohuita hiuksiaan. Hän puolestaan rutisti käsivartensa vyötäröni ympärille niin että henkeni salpaantui. Hän alkoi varsin rujosti puristella rintojani valkoisen jakkupukuni lävitse suudellen edelleen kaulaani ja niskaani. Tunsin ihoni menevän jännityksestä kananlihalle sekä nännieni kovenevan. Liekö jännitykseni johtunut kiihottuneisuudesta vaiko pelosta, sitä en osaa sanoa. Ehkä loppujen lopuksi kummastakin.

Mies johdatti minut päättäväisesti valoisaan makuuhuoneeseen, jossa oli suuri, vaaleansinisin vuodevaattein varustettu parivuode. Sängyn nähdessäni sain vahvistuksen olettamukselleni, että mies oli varattu. Mielessäni alkoi vyöryä ristiriitaisia ajatuksia. Minua kiihotti ajatus maata varatun miehen kanssa, mutta toisaalta moinen puuhastelu herätti minussa omantunnontuskia, sillä olettihan miehen vaimo mitä ilmeisimmin miehensä olevan hänelle uskollinen. Moni nainen olisi minun tilassani varmasti kylmästi todennut, että uskottomuus on miehen syytä, mutta todellisuudessa jokainen seksuaaliseen kanssakäymiseen osallistuva henkilö kantaa vastuun omasta osuudestaan. Niinpä koin olevani yhtä syyllinen vaimon pettämiseen kuin tiesin miehen olevan. En kuitenkaan unissanikaan olisi uskaltanut vastustaa tämän yllättävän karskiksi muuttuneen miehen tahtoa. Jollakin salamyhkäisellä tavalla pelottavalta tuntuva tilanne kiihotti minua äärettömästi, enkä edes olisi halunnut lopettaa leikkiä sikseen.

Takanani seisova mies riisui minulta valkoisen jakkupukuni sekä juhlapaitani, eikä hän todellakaan tehnyt sitä hellästi. Juuri tuo kovakouraisuus kiihotti minua. Katsoin kaiken aikaa tummaan parkettilattiaan. Värisin tuntiessani hänen märkien huuliensa painautuvan lämpiminä olkapäätäni vasten. Hän hapuili karvaisilla käsillään valkoisten rintaliivien peittämiä rintojani. Hänen kosketuksensa tuntui sähköiseltä ja äärettömän eroottiselta. Miehessä ei ollut enää jälkeäkään siitä miellyttävän tuntuisesta perheenisästä, jonka olin tavannut taksitolpalla. Hän oli muuttunut alkeelliseksi luolamieheksi, joka tietää mitä haluaa ja myös ottaa sen itselleen. Kiihkeää rakastelua ventovieraan, varatun miehen kanssa? Olen aina pitänyt itseäni realistisena nuorena naisena ja olen aina siskoni estottomista seksiseikkailuista kuullessani uskotellut itselleni, etten säädyllisesti elämällä jää mistään paitsi, ettei yhdenyönjutuista voinut odottaa muuta kuin irstasta panemista, joka viimeistään session jälkeen tuntuisi pahalta ja iljettävältä erehdykseltä. Tämän miehen käsittelyssä alkoi mielipiteeni kuitenkin muuttua. Tuntui siltä kuin tästä yhdenyönjutusta voisi todella tulla unohtumaton kokemus!

Mies riisui tumman pukutakkinsa, repi solmionsa irti ja repäisi valkoisen paitansa auki niin että napit lennähtivät kevyenä suihkuna lattialle. Hänen poikkeuksellisen karvaiset rintansa ja lievästi pöhöttävä vatsansa lisäsivät alavatsassani tuntuvaa kihelmöintiä. Mies, joka ikänsä puolesta olisi voinut olla oma isäni, riisui kiireesti myös jalkineensa, sukkansa ja housunsa. Lopuksi hän lainkaan empimättä tai hidastelematta riisui alushousunsa. Esille pongahti puolierektiossa oleva hikinen, suunnattoman tuuhean karvapöheikön ympäröimä penis. Näin sen vain vilaukselta, sitten loin hämmentyneen katseeni lattiaan, mutta muistan yhä tarkalleen miltä se näytti.

Mies työnsi minut selälleni. Katsoin peloissani hänen kiivaita, suorastaan raivokkaita liikkeitään ja ilmeitään hänen nykäistessään yltäni valkoisen hameeni. Muistan ajatelleeni tuolloin, että pikainen riisuminen toisinaan voi tuntua seksikkäämmältä kuin hidas kiusoittelu. Siinä samassa havahduin mietteistäni, sillä kuulin kauhukseni valkoisten pikkupöksyjeni repeävän rikki ja tunsin niiden raapaisevan vyötärööni lievästi kirvelevän naarmun. Makasin täysin alastomana tämän vieraan luolamiehen edessä. En tiennyt mitä odottaa, mutta olin tyytyväinen, että olin pessyt alapääni bideessä. Siinä samassa mies sukelsi haukan lailla koipieni juureen ja näykki hampaillaan säälimättömästi muutaman lyhyen häpykarvan parin sentin levyisestä tummasta viirustani. Kirkaisin tuskasta! Enää en ollut varma, olinko joutunut jonkun pähkähullun uhriksi vaiko sadistisen, salattua elämää viettävän perheenisän julmaan käsittelyyn. Mielessäni käväisi nopeasti ohikiitävänä hetkenä myös pelottava ajatus, että hän saattoi olla yksi niistä himomurhaajista, joista lukee lehdissä kuitenkaan uhraamatta niitten pelkäämiseen sen enempää aikaa. En ainakaan aiemmin ole havainnut itsessäni masokistisia piirteitä, enkä nytkään varsinaisesti nauttinut miehen aiheuttamasta tuskasta, mutta miestä kohtaan tuntemani pelko puolestaan kiihotti minua. Kokemani tuska puolestaan lisäsi tätä pelkoa.

Kuulostaa varmasti epäuskottavalta, mutta olin luullakseni tuolloin – vaikka muistan kokeneeni tilanteen erittäin kiihottavaksi – eräänlaisessa horrostilassa, sillä havahduin yhtäkkiä tuntiessani hänen sullovan kovettuneen kyrvänvartensa kireään vakooni. Olin kiihottuneisuudesta märkä, joten hän upposi pilluuni vaivatta, omasta mielestään varmasti liiankin helposti. Tuntiessani hänen kyrvänvartensa luiskahtavan kiimamehun liukastamaan reikääni olin ikään kuin aistivinani pettymyksen, jonka hän koki, kun ei ollut saanut sulloa kovaa kyrvänvarttaan kuivaan ja kireään pilluun aiheuttaen siten suunnatonta tuskaa tytölle. Hän kuitenkin ähki ja urahteli äänekkäästi joka kerta työntyessään sisääni, enkä itsekään voinut enää vaieta.

”Hnnn… mmhhh… aah…” äännähtelin ujosti.

”Turpa kiinni huora!” hän ähkäisi.

Loin häneen hämmentyneen, loukkaantuneen katseen ja huudahdin (en vieläkään tiedä mistä sain siihen rohkeutta): ”En vittu ole mikään huora!”

”Vai et ole huora, saatanan LUMPPU!!!” hän karjaisi niin että sylki lensi päin kasvojani ja jatkoi lantioittensa raivokasta liikuttamista.

Tunsin paksun palan nousevan kurkkuuni. Yritin hätäisesti työntää hänet pois päältäni, mutta hän painoi aivan liikaa. En millään olisi voinut horjauttaakaan häntä.

Tuntemukseni olivat helvetilliset ja tuntuivat kestävän ikuisuuden. Päälläni ähkivän karjun kestokyky oli pelottavan korkealuokkainen ja ehdin jo pelätä, että hän vielä työntyisi pyllyyni. Pelkoni osoittautui onneksi turhaksi, sillä hän alkoi vielä emätinyhteydessä ollessamme puuskuttaa ja öristä kuin viimeisiään vetävä höyryveturi, eikä hänen kauaa tarvinnut hirnahdella ja kuolata päälleni, kun jo tunsin lämpimän sperman roiskuvan sisääni. Tunne oli mitä iljettävin ja vastenmielisin. Sillä hetkellä tunsin haluavani kuolla. Purskahdin miltei hysteeriseen itkuun, jolloin kyrpänsä pillustani ulos vetänyt mies katsahti minuun kuin halpaan makkaraan ja tokaisi täysin tunteettomasti ja lakonisesti, kuin huoralle ikään: ”Tiedät missä ovi on.”

En tuolloin ajatellut mitään. Toimin kuin kone. Vedin hätäisesti ja tärisevin liikkein ylleni risaisiksi revityt pikkupöksyni ja valkoisen hameeni. Juoksin surkeasti nyyhkyttäen eteiseen ja sulloin rintaliivini valkoisen jakkupukuni taskuun. Puin valkoisen paitani pikaisesti ylleni ja olin valkoista jakkupukuani pukiessani harppomassa ailahtelevin askelin kohti ulko-ovea, kun katseeni osui seinään ripustettuun piirustukseen, jonka ylälaidassa luki suurin hoipertelevin kirjaimin: ”ISä”. Tartuin mitään ajattelematta kehystettyyn piirustukseen ja viskasin sen lattiaan. Kuului särkyvän lasin samanaikaisesti rätisevä ja heleä kilahtelu. Makuuhuoneesta kuului kiukkuista örinää ja vihaisia askeleita, jotka lähestyivät eteistä. Tempaisin ulko-oven auki ja lähdin harppomaan jyrkkiä kierreportaita minkä väsyneistä jaloistani pääsin.

Aurinkoiseen kesäaamuun astuessani minut valtasi suunnaton epätodellisuuden tunne. Olin jättänyt taakseni helvetin pimeän sopen ja astunut jälleen kirkkaaseen päivänvaloon, joka iski vastaani häikäisten kyyneleiset silmäni. Kadulla kävelevät ihmiset näyttivät autuaan epätietoisilta maailmassa vallitsevasta pahuudesta ja minua kohdanneesta vääryydestä. Muuan ohitseni kulkenut iäkkäämpi naishenkilö loi minuun jopa paheksuvan ja soimaavan katseen nähdessään nuhruisen ja kurjan olemukseni. Vihasin häntä siitä syystä. Vihasin myös minut raiskanneen miehen lasta, joka oli isäänsä suurena sankarina pitäneenä piirtänyt hänestä ihailevan kuvan, joka oli ripustettu eteisen seinään. Vihasin luonnollisesti myös miestä itseäänkin, mutta ennen kaikkea vihasin itseäni. Tunsin itseni likaiseksi huoraksi. Olin lähtenyt ventovieraan, itseäni huomattavasti vanhemman miehen matkaan. Olin kavunnut kierreportaita pitkin hänen asuntoonsa, enkä kertaakaan ollut vastustellut häntä. Pohdiskelin kauan tapahtunutta ja sen syitä, mutta en ikinä tehnyt rikosilmoitusta tai kertonut asiasta kenellekään. Ajan myötä olen myös alkanut epäillä asioita. Ehkä raiskausta ei lainkaan tapahtunut. Ehkä mies syyllistyi ainoastaan pikkupöksyjeni rikkomiseen. Tai korkeintaan lievään pahoinpitelyyn, kun aiheutti minulle naarmun lantioon. Tai ehkä tuskan aiheuttamiseen…? En vuosien saatteessa ole tullut pohdiskelusta viisasta hurskaammaksi, mutta yhdestä asiasta olen täysin varma: jos olisin sinä iltana ollut raittiina, ei tapahtunutta olisi tapahtunut. Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi, vaan elämän on jatkuttava. Halusin kuitenkin edes kerran purkaa sydäntäni ja kertoa yksityiskohtaisesti mitä lakkiaisteni jälkeisenä yönä tapahtui.














Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 8.2.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä









© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.