Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Naapurisopu
Laatija
BeachChip
Julkaistu
08.02.2003 16:43:00
Teksti
Heräsin yksin uudessa omakotitalossamme, johon olimme vastikään muuttaneet vaimoni kanssa. Venyttelin jäseniäni leveässä parivuoteessa ja nautin avoimesta ikkunasta sisään leijuvasta aamukasteen tuoksusta, joka sekoittui hellepäivää enteilevään lämpimään tuulenvireeseen. Vaimoni oli edellisenä päivänä lähtenyt sinkkuystävättärensä kanssa Tallinnan risteilylle ja palaisi vasta seuraavana päivänä. Ennen hänen lähtöään olimme rakastelleet käytännöllisesti katsoen koko edellisen päivän, aina siihen asti kunnes hänen ystävättärensä iltapäivällä saapui noutamaan häntä ja ovikelloa soittamalla keskeytti sillä hetkellä käynnissä olleen taivaallisen 69-sessiomme, jossa molemmat olimme juuri saavuttamassa huippuamme.
Estelyistäni huolimatta vaimoni nousi päältäni ja pyysi minua avaamaan oven kiirehtiessään suihkuun. Vedin lattialle lentäneet shortsini jalkaan ja avasin oven vaimoni ystävättärelle. Pahoittelin, että hän oli joutunut odottamaan ja selitin vaimoni olevan vielä suihkussa ja itse olleeni takapihalla leikkaamassa ruohoa. Hän ensin harmitteli sitä, että vaimoni lipsui sovitusta aikataulusta, mutta kun hän sisään astuessaan huomasi shortsieni etumuksen, jonka ohut ja kevyesti laskeutuva kangas selvästi paljasti yhä täydessä erektiossa olevan elimeni ääriviivat, kohosi hänen kasvoilleen hienoinen hymy ja hän kysäisi viekkaalla äänellä, oliko sittenkin itse saapunut liian aikaisin.
Vaimoni palasi pian suihkusta. Hän tuli alasti tervehtimään ystävätärtään ja hipaisi ohi mennessään huomaamattomasti pullottavaa shortsieni etumusta. Tukalaa oloa nivusissani ei yhtään helpottanut se, että hän asettui makuuhuoneen peilipöydän ääreen meikkaamaan itseään pelkät läpinäkyvät pitsistringit jalassaan. Minulla oli suora näköyhteys häneen avoimesta ovesta, kun istuimme hänen ystävättärensä kanssa olohuoneessa olutlasit kädessämme. Varmasti hän tiesi kuinka hulluna himoista siinä vaiheessa olin.
Lopulta vaimoni oli valmis ja hyvästeli minut nopealla suukolla painaen samalla lantionsa hetkeksi kiinni seisovaan kaluuni. Katselin kuinka kaksi upeavartaloista naista käveli takapuolet keinuen vaimoni ystävättären autoon ja istuivat sinne. Auton liikkeelle lähtiessä vaimoni vielä huikkasi avoimesta ikkunasta ”muista sitten olla kiltisti” ja sen jälkeen auto katosi pihapensaiden välistä kadulle – ja minä nopeasti kylpyhuoneeseen ja suihkuun, jossa viimein pääsin itse omin käsin laukaisemaan kovana seisovaan elimeeni patoutuneet paineet.
Nyt aamulla eilisten tapahtumien muisteleminen saa taas kaluni turpoamaan ja alan hitaasti ja unisena hyväilemään sitä kädelläni. Unenpöpperöisenä tuntoaisti ei vielä ole kaikkein herkimmillään ja välillä runkkaan kaluani rajummin niin, että saan sen täyteen erektioon ja sitten pienen tauon jälkeen taas raukeammin, nauttien kämmenen lämpimästä puristuksesta kaluni varren ympärillä. Jatkan raukeata masturbointiani ja mietin vaimoani ja ystävätärtä laivalla. Toisaalta haaveilu molemmista upeista naisista, jotka ovat risteilyä varten laittautuneet seksikkäiksi, kiihottaa suunnattomasti, mutta toisaalta liveä epäilys ja mustasukkaisuus kalvaa mieltäni. Tiedän vaimoni ystävättären melko vapaamieliseksi ja sinkkuna hän on myös erittäin miehiin menevää sorttia. Malttaakohan vaimoni olla hänen seurassaan antautumatta risteilyn tarjoamiin viettelyksiin, sillä heille molemmille sänkyseuraa varmasti on paljon tarjolla – jopa tyrkyllä, sen verran hyvännäköisiä molemmat ovat.
En halua viedä masturbointiani loppuun saakka, sillä tiedän, että sen jälkeen varmasti nukahdan uudestaan enkä pääse sängystä ylös ennen puoltapäivää. Toisaalta haluan myös säilyttää ja kerätä sellaisen himon ja kiihotustilan, että käyn vaimoni kimppuun heti ovella kun hän huomenna palaa ja rakastelen häntä välittömästi eteisen seinää vasten. Irrotan otteeni kalustani ja pakkoraudun istuman sängyn laidalle. Katselen hetken alas jalkojeni välissä seisovaa kivikovaa elintä, jonka terska kiiltelee masturboinnin yhteydessä syntyneistä eritteistä. Vetelen vielä muutaman kerran esinahkaa ylös alas istualtani ja nousen seisomaan. Avaan verhot ja venyttelen hetken ikkunan edessä ja ihailen elokuista hellepäivää.
Aamukahvin ja lehden lukemisen jälkeen lähden pihalle pilkkomaan puita. Muuton yhteydessä kaadoimme joukon isoja kuusia ja koivuja, jotka varjostivat pihaa mielestäni liikaa. Nyt nuo puut pitäisi halkoa talvea varten ja olin luvannut tehdä sen sillä aikaa kun vaimoni on risteilyllä – kahta olutlaatikkoa vastaan. Kello oli vähän yli kymmenen aamulla ja ulkona oli jo melkein 25 asetta lämmintä. Puin päälle vain farkkushortsit, jotka jo olivat hieman repaleiset, mutta toisaalta hieman haaroista ratkenneet shortsit antavat tuulen vilvoittavan vireen tulla iholle asti. Asettelin puolikovan kaluni litteää ja lihaksikasta vatsaani vasten pystyyn ja napitin farkkushortsien etumuksen napit kiinni. Shortsit puristavat kaluni vatsaani vasten ja kävellessäni elin hieroutuu alavatsan lihaksia vasten ja saa erektion vain voimistumaan.
Olen pilkkonut puita jo melkein tunnin ja hiki virtaa vartalollani auringon paahteessa. Naapuripihan suunnalta kuluu ääniä ja katsahdan sinne päin. Omakotialueellamme tontit ovat aika pieniä ja naapurit ovat näin hyvin lähellä. Viereisessä talossa asuu n. 3-kymppinen parsikunta, joilla on kaksi pientä lasta. Tonttien välillä ei ole varsinaista aitaa, vaan joukko matalahkoja marjapensaita. Tonttimme ovat loivassa rinteessä ja heidän tonttinsa on ylempänä kuin omamme. Naapurin terassilla näen pariskunnan rouvan ja kaksi muuta naista. He naureskelevat ja syövät mansikoita. pöydällä näkyy myös viinipullo ja muutama siideri.
Naapurin rouva on rehevän muodokas ja kasvoiltaan erittäin kaunis nainen. Olen usein salaa ikkunasta katsellut kun hän on liikkunut pihallaan. Kaksi muuta naista ovat suunnilleen saman ikäisiä eikä heidänkään ulkonäössä ole moittimista. Naapurin rouva huomaa minun pysähtyneeni katselemaan heitä ja hän vilkuttaa kädellään ja tervehtii minua iloisesti. Vastaan tervehdykseen ja vaihdamme pensaiden yli muutaman sanan kauniista päivästä ja kuumuudesta.
Jatkan puiden pilkkomista aina välillä naisia vilkuillen. Aika monesti saan jonkun heistä ’kiinni’ katselemassa työskentelyäni – ja auringossa hiestä kiiltelevää lihaksikasta vartaloani. Naisten ääni on selvästi voimistunut ja lievä humaltuminen alkaa selvästi kuulua siitä läpi. Päätän huilata hetken ja haen jääkaapista oluttölkin ja palaan ’työmaalleni’. Istuudun puupinon päälle ja otan pitkän kulauksen kylmästä oluesta. Pieni tuulenvire vilvoittaa hikipisaroiden peittämää vartaloani ja katselen vaivihkaa naapurikuistilla ilakoivia naisia.
Naapurini huomaa minun keskeyttäneen työntekoni ja huikkaa marjapensaiden yli minua liittymään heidän seuraansa. Nousen ylös ja oluttölkki kädessäni puikkelehdin marjapensaiden läpi heidän takapihalleen. Kuistilla olevat naiset mittailevat hiestä kiiltelevää vartaloani jo selvästi humaltuneilla katseillaan minun kävellessäni hitaasti kohti kuistia. Esittäydyn vieraille naisille ja istahdan kuistilla olevalle vapaalle puutarhatuolille. Toinen vieraista naisista toivottaa minut lämpimästi tervetulleeksi ja toteaa olevan mukavaa saada seuraan miehekästä silmänruokaa, kun talon oma isäntä mokoma oli karannut ja jättänyt naiset oman onnensa nojaan. Katsahdin kysyvästi naapurin rouvaa, joka naureskellen selitti miehensä lähteneen aamulla parin päivän työmatkalle oikeastaan samalla ovenavauksella kun naisen työtoverit, jotka nyt kuistilla istuskelivat olivat saapuneet kylään.
Kuistilla olevalla pöydällä oli iso kulho mansikoita ja kermavaahtoa. Niiden vieressä oli kaksi valkoviinipulloa, joista toinen oli jo tyhjä ja toinen enää puolillaan. Jokaisella naisella oli vielä avonainen siideripullo edessään. Hymyilin naapurin rouvalle ja totesin meidän molempien olevan samassa tilanteessa – kesäleskinä. Kun kerroin heille vaimoni risteilystä, toinen vieraista kertoi naureskellen kaikkien tietävän millaisia nuo risteilyt ainakin naisten osalta ovat. Himokkaita ukkomiehiä pyrkimässä lähes kenen tahansa naisen hyttiin ja sänkyyn. Siitä sitten naisten tarvitsee vain ’kuoria kermat päältä’ ja he saavat viettää sellaisen yön, josta yleensä näkevät vain unia.
Pieni mustasukkaisuus hiipi taas mieleeni, mutta kolmen kauniin naisen seura sai minut nopeasti unohtamaan sen ja itse asiassa koko vaimoni. Naisilla oli kevyet kesävaatteet yllään. Vierailla hihattomat topit ja toisella puolireiteen ulottuva kapea hame, toisella ohuet ja tiukat trikoohousut. Naapurin rouvalla oli lyhyt hihaton edestä napitettava leninki, jonka oli avoinna hänen runsaiden rintojensa tasalle asti. He kertoivat suunnitelleensa mökkireissua täksi viikonlopuksi, kun naapurin mieskin oli työmatkalla, mutta suunnitelma oli mennyt mönkään, sillä toisen naisista piti lähteä miehensä kanssa rapujuhlille tänä iltana. Niinpä naiset olivat peruneet mökkireissunsa ja päättäneet viettää vain aamupäivän yhdessä. Koska naapurini mies oli poissa, olivat he valinneet tapaamispaikaksi naapurini talon.
Nautin oluestani ja kolmen kauniin naisen seurasta. Kaikki kolme naista alkoivat olla jo selvästi humaltuneita ja flirttailumme ja juttumme alkoivat mennä kokoajan estottomammaksi. Naiset mittailivat katseillaan hikistä vartaloani ja kehuivat lihaksiani. Itse annoin katseeni aina välillä avoimesti pysähtyä naisten rinnoille tai helman ja reisien rajakohtaan ja tein ilmeelläni selväksi heille, että nautin näkemästäni.
Naapurini pyysi minua antamaan heille uudet siideripullot kuistin nurkassa olevasta kylmälaukusta ja kun nousin ja kumarruin sen ääreen, toinen naisista vihelsi minulle ja kehui avoimesti pakaroitani, jotka repaleiset farkkushortsini paljastivat melkein kokonaan. Ojensin naisille siideripullot ja kysyin kiusoitellen, olisiko jotain muuta, mitä he haluaisivat minun tekevän. Toinen vieraista sanoi ilkikurisesti hänellä kyllä olevan minulle montakin tehtävää, mutta että ne pitäisi kuitenkin suorittaa sisätiloissa ja mieluiten vielä makuuhuoneessa. Naurahtaen lupasin hänelle olevani käytettävissä milloin vain hän haluaisi. Tähän naapurini kuitenkin esitti vastalauseen ja vaati ’emännän oikeudella’, että hän saa määrätä, mitä minun pitäisi tehdä.
Jutustelu ja flirttailu jatkui samaa rataa jonkin aikaa. Sitten toisen vieraista kännykkä soi ja häntä oltiin ilmeisesti tulossa hakemaan rapujuhliin valmistautumaan. Pettyneen oloisena hän kertoi tilanteen meille ja totesi toisenkin naisen pääsevänsä miehensä kyydillä kotiin. Katsoin kysyvästi vuoroin naapuriani ja vuorin naista, jolle kyytiä tarjottiin. Naapurini totesi kaiken loppuvan aina silloin kun on kaikkein hauskinta ja kertoi naisten asuvan aivan lähekkäin ja melko kaukana meistä. Nainen ilmoitti lähtevänsä ystävättärensä kanssa vaikka sanoikin minulle silmää iskien jäävänsä odottamaan milloin hän saisi palveluksiani hyödyntää. Naapurini nousi saattamaan ystäviään ja minä hyvästelin heidät totesin ajan olevan mennä jatkamaan halkojen tekoa.
Palasin omalle pihalleni ja jatkoin puiden pilkkomista. Aurinko porotti korkealta eikä kestänyt kauaa, kun jälleen olin yltäpäältä hikikarpaloiden peitossa ja hengitin raskaasti. Ajattelin töiden riittävän tältä päivältä ja menin sisälle hakemaan uuden oluen ja laitoin samalla saunan päälle. Naukkailin jääkylmää olutta ja koitin siistiä pihaa pilkkomisesta lentäneistä säleistä ja lastuista. Yht’äkkiä havahduin naapurin rouvan ääneen. Hän oli tullut tonttiemme rajalle ja siideripullo kädessään kysyi, saisiko liittyä seuraani. Pyysin hänet pihallemme ja ojensin hänelle puutarhatuolin, johon istuutua. Hänellä oli yllään sama leninki, jonka ylänapit olivat yhä auki ja hänen suuret rintansa heiluivat houkuttelevasti leningin ohuen kankaan alla hänen liikkuessaan.
Hän istuutui viereeni ja pahoitteli ystäviensä suorasukaisuutta. Naurahdin ja kerroin hänelle kaiken tuon lähinnä vain imarrelleen itseäni. Juttelimme niitä näitä, mutta aina välillä katseemme harhailivat toistemme vartaloilla niin pitkään, ettei enää ollut epäilystäkään siitä, mitä kumpikin meistä halusi. Naapurin sulki silmänsä ja käänsi kasvonsa aurinkoa kohti. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja annoin katseeni kiertää hänet hitaasti kiireestä kantapäähän. Kiharat tummat hiukset. Pyöreät kasvot, kirkkaan tummat ja suuret silmät, jotka olivat kevyesti meikatut. Vaaleaksi punatut kiiltävät ja paksut huulet. Ohuen leningin alla hengityksen tahtiin kohoilevat suuret ja pyöreät rinnat, joiden nännit erottuivat selvinä kohoumina ohuen kankaan läpi. Ruskettunut iho. Vaalean punaiseksi lakatut ja hyvin hoidetut kynnet. Seksikkäästi kaartuva pieni pömppövatsa, joka pingottaa leningin kangasta. Naisellisen muodokkaat reidet, jotka paljastuvat leningin helman alta. Pyöreästi kaartuvat pohkeet, jotka korkeakorkoisten sandaalien kanssa saavat sääret näyttämään nuoltavan seksikkäiltä. Lakatut varpaan kynnet, samaan sävyyn sormien kanssa. Tunnen kuinka veri virtaa shortsien puristamaan elimeeni ja saa sen kovettumaan ja haluamaan tuota jumalaista naista.
Aivan kuin arvaten ajatukseni nainen avaa silmänsä ja hymyilee minulle. Raukeana hän taivastelee hellepäivän kuumuutta ja kuinka leninki häntä hiostaa. Kerron hänelle minulla olevan saunan valmiina ja kysyn haluaisiko hän tulla seurakseni sinne. Hän on hetken vaiti ja kohottaa siideripullon huulilleen. Hän siemaisee pitkän kulauksen ja nyökkää hymyillen. Kulautan nopeasti oluttölkkini lopun kurkkuuni ja tartun häntä kädestä. Vedän hänet hellästi ylös puutarhatuolista ja kävelemme käsikädessä talooni sisään.
Sisään päästyämme käännyn häntä kohti ja suutelemme intohimoisesti. Hänen kätensä sivelevät hikistä vartaloani ja upotan käteni hänen hiustensa sekaan. Suutelen hänen kaulaansa ja rintojen ihoa niin pitkälle kun leningin avonaiset napit sallivat. Nainen taivuttaa päätään taaksepäin ja tarjoaa kaulansa kiihkeille huulilleni ja kielelleni, joka työntyy uhkeiden rintojen väliseen vakoon. Toinen käteni lähtee naisen selkää hyväillen laskeutumaan alaspäin. Tartun leningin läpi kiinni pyöreään ja pehmeään pakaraan ja alan leipoa sitä kädelläni. Ohuen leningin läpi tunnen selvästi stringien ääriviivat naisen lantiolla ja annan sormeni seurata niitä pitkin pakaroiden väliin.
Nainen ynisee ja huokailee minun suudellessani hänen kaulaansa ja rintojaan. Irrotan käteni hänen pakaroiltaan ja alan hivuttaa hänen leninkiään alas hänen hartioiltaan. Suutelen leningin alta paljastuvan toisen ruskettuneen olkapään ihoa. Leningin napit estävät minua paljastamasta enempää naisen parfyymin tuoksuista ja suolaista ihoa. Vien käteni hänen suurille rinnoilleen ja tunnen etusormieni alla jäykkinä sojottavat kovat nännit. Hyväilen rintoja käsilläni ja kuljetan kieltäni rintojen välistä vakoa pitkin leninkiä kiristävälle napille. Tartun hampaillani nappiin ja yritän saada sitä auki. Se ei kuitenkaan ole helppoa ja lopulta röyhkeästi riuhtaisen sen hampaillani irti kankaasta.
Leningin etumus antaa periksi seuraavaan nappiin asti. Se kuitenkin riittää paljastamaan naisen pehmeät rinnat kokonaan kankaan alta. Ahnaasti tartun huulillani törröttävään nänniin ja kuulen kuinka nainen voihkaisee nautinnosta. Imen ja pyöritän kieltäni seisovan nännin ympärillä. Välillä vaihdan toiseen rintaan ja näykin jäykistyneitä nännejä hellästi hampaillani. Toinen käteni etsiytyy seuraavalle leninkiä kiinni pitävälle napille ja riuhtaisee senkin irti. Tämä riittää siihen, että nyt leninki valahtaa kokonaan naisen päältä ja hän potkii sen nilkoistaan lattialle. Annan hellän suukon kummallekin nännille ja alan liu’uttaa kieltäni seksikkäästi kaartuvan vatsan yli kohti naisen lantiota.
Kieleni ja huuleni saavuttavat naisen ohuiden pitsistringien vyötärönauhan. Tumma karvakolmio erottuu selvästi ohuen pitsin läpi. Painan huuleni kankaalle ja suutelen naisen jalkoväliä stringien läpi. Tunnen naisen lämpimän kosteuden ja siitä hohkavan kiiman tuoksun. Asetun polvilleni naisen eteen ja alan hivuttaa stringejä pois hänen jalastaan. Nainen nojaa selkänsä seinään ja pöyhii hiuksiani käsillään. Pudotan stringit naisen nilkkoihin ja hän potkaisee nekin lattialle leningin seuraksi.
Painan käsilläni hellästi naisen pehmeitä reisiä erilleen ja upotan kasvoni hänen kosteana odottavan jalkoväliinsä. Pitkä voihkaisu pääsee naisen suusta kun levitän sormillani turvonneita häpyhuulia ja painan huuleni kuumalle ja liukkaalle klitorikselle. Nainen nojaa seinään ja pitää toisella kädellään tukea vieressään olevasta ovenkahvasta. Kieleni alkaa lipoa hitaasti naisen jalkoväliä. Ensin ainoastaan klitoriksen vierestä joka puolelta. Pikkuhiljaa annan kieleni aina välillä kulkea suoraan klitoriksen yli, mutta vain nopeasti. Tunnen kuinka nainen alkaa työnnellä lantiotaan suutani vasten aina kieleni lähestyessä klitorista ja painan kieleni kiinni klitorikseen yhä useammin ja useammin. Tämä saa naisen vain voimistamaan lantionsa työntelyä ja hän huokailee ja voihkii kokoajan äänekkäämmin.
Nuolaisujen välillä vilkaisen ylös naisen jalkovälistä ja näen kuinka nainen on sulkenut silmänsä ja hyväilee vapaalla kädellään suuria rintojaan aina välillä jäykistyneitä nännejään sormillaan venyttäen. Kiiltävät huulet ovat raollaan ja huokausten välillä naisen kieli työntyy ulos ja koskettelee pulleaa ylähuulta. Näky on niin kiihottava, että hetken luulen kovana seisovan kaluni laukeavan puristavien shortsien aiheuttamasta hankauksesta. Kieleni nuolee nyt enää pelkästään kiimasta turvonnutta klitorista ja naisen voihkinta ja huokailu vain kiihtyy. Nainen kiihdyttää lantionsa työntelyä kieltäni vasten ja minä vastaavasti nopeutan nuolaisujeni tahtia ja painan kieltäni kokoajan kovempaa klitorista vasten.
Naisen voihkinta muistuttaa jo yhtenäistä ulinaa ja hänen jalkansa alkavat täristä. Tartun käsilläni naisen pakaroihin ja autan hänen lantionsa liikettä painamalla häntä pakaroista suutani vasten lantion työntöjen tahtiin. Tunnen kuinka naisen koko vartalo alkaa tärisemään ja hän alkaa nytkyttää lantiotaan villisti minua vasten. Nuolen klitorista niin kovaa ja nopeasti kuin vain pystyn ja lopulta imaisen sen kokonaan huulieni väliin. Alan imeskellä paisunutta klitorista lutkutan sitä samalla kielelläni. Nainen tarttuu molemmilla käsillään takaraivooni ja painaa kasvoni jalkoväliinsä niin lujaa, että pelkään tukehtuvani. Imen klitoriksen niin syvälle huulieni väliin kuin pystyn ja pidän sitä siellä samalla kun kielenkärkeni tunnustelee sitä. Naisen päästää suustaan kimeän kiljaisun ja hetken aikaa hänen koko vartalonsa nytkähtelee tahdottomasti. Hän puristaa pääni pehmeiden reisiensä väliin, enkä enää kuule hänen nautinnon voihkaisujaan ja huohotusta. Sitten hänen jalkansa alkavat hitaasti antaa periksi ja hän valuu seinää pitkin lattialle istumaan eteeni.
Huohotamme molemmat hengästyneinä ja yritän suudella naista, mutta hymyillen hän torjuu minut kädellään ja pyyhkäisee sormeensa suupielissäni kiiltelevää omaa eritettään, joka on levinnyt kasvoilleni hänen kiimaisesta jalkovälistään. Hän tuo sormensa huulilleni ja imaisen sen suuhuni ja nuolen siitä naisen kiihottavan makuiset kiimanesteet pois. Nainen kysyy naurahtaen ”eikö meidän pitänyt mennä saunaan?” ja nousee ylös lattialta. Pomppaan pystyyn ja nainen alkaa aukomaan farkkushortsieni nappeja. Kovana seisova kookas kaluni sykähtää muutaman kerran kun se vapautuu puristavien nappien alta. Nainen vetää shortsit nilkkoihini ja antaa samalla nopean suukon tummanpunaiselle ja turvonneelle terskalle. Hän tarttuu seisovan elimeni varteen toisella kädellään ja avaa pesuhuoneen oven toisella ja vetää minut perässään suihkuun…