Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Unikuvia...
Laatija
Leo@
Julkaistu
30.01.2003 14:27:00
Teksti
Makasin sängyssäni selälläni, yksin ja alastomana.
Huone ympärilläni oli hämärä ja hiljainen.
Olin valmistautunut tähän tilanteeseen todella
huolellisesti. Sängyssä oli uusi puhdas musta
satiinilakana. Tyynyä ei ollut. Jo päivällä olin
käynyt ammeessa ja peseytynyt huolella. Voitelin
vartaloni tuoksuvalla öljyllä. Huoneen pöydällä
paloi kaksi suitsuketta levittäen ilmaan makeaa
itämaista tuoksua.
Kaikki oli täydellistä. Nyt minun pitää vain
keskittyä, ajattelin. Katjan nukkemaisen kauniit
kasvot tulivat väkisinkin mieleeni. Pehmeä vaalea
iho. Ihanat vaaleat hiukset, jotka Katja aina
nosti otsalta pääpannalla ylös. Katjan vartalon
muodot saivat aina tuntemaan kutinaa
munaskuissani. Nyt on kuitenkin jätettävä Katja
mielestäni. On keskityttävä. Minua jännitti.
Otin yöpöydältä pienen kultaisen esineen, Katjan
korvakorun. Asetin korun otsalleni. Katja oli
pudottanut korun luokkahuoneeseen ja onnekseni
minä satuin löytämään sen. Me olimme Katjan
kanssa samalla aikuisopiston kurssilla. Olin koko
vuoden pitänyt häntä silmällä. Hän jutteli
kanssani ja joskus istuimme oppilaitoksen
kahvilassa kahvilla yhtä aikaa, mutta muuten hän
ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta minuun.
Nyt tilaisuuteni oli tullut.
Hetkeä aikaisemmin ottamani pillerin vaikutus
alkoi tuntua ja huoneen ääriviivat kävivät
epäselviksi. Suljin silmäni ja keskitin kaikki
henkiset voimavarani vain yhteen asiaan;
irtautumiseen.
Suitsukkeitten tuoksu voimistui ja oloni muuttui
epätodellisen kevyeksi. Satiinilakanan viileää
kosketusta ei tuntunut enää. Tunsin lentäväni
halki pimeän pehmeän usvan. Suljetuin silmin näin
vieraan huoneen ääriviivojen piirtyvän alapuolellani.
Näky selkeni ja huoneen keskellä sängyssä makasi
nainen vaaleat pörröiset hiukset valtoimenaan kasvot
peittäen.
Laskeuduin alemmaksi ja erotin ohuen peiton alta
naisen vartalon suloiset muodot. Hän makasi kyljel-
lään syvässä unessa, jalat hieman koukussa. Siirryin
lähemmäksi naisen päätä ja hengitin syvään hiusten
tuoksua. Tartuin varovasti peiton reunaan ja vedin
sen pois hänen päältään. Peiton alta paljastui alasto-
man naisen posliinisen kaunis vartalo.
Käteni vapisi, kun kosketin hellästi paljasta olkapäätä.
Nainen liikahti hieman. Painoin kevyesti suudelman
olkapäälle ja kuljetin huuliani, välillä kielellä lipaisten,
pitkin alaspäin kaartuvaa kylkeä nousten ylös naisen
lantiolle. Allani lepäsi päiväunieni ja himojeni kohde:
seksikkään pyöreä takamus.
Rauhallisesti, aikaa on koko yö, sanoin itselleni ja
siirryin hieman kauemmaksi ihailemaan rentona,
alastomana lepäävää naista.
En tiedä, kauanko häntä katselin. Aika oli
menettänyt merkityksen. Näky oli niin kaunis,
että se sai minut nielemään kyyneliä.
Juuri kun aioin siirtyä lähemmäksi, hän kääntyi
selälleen nostaen kätensä päänsä yläpuolelle. Nyt
hän makasi edessäni paljastaen kaikki sulonsa.
Hiukset peittivät osan hänen kasvoistaan, mutta
tunnistin silti noiden kauniiden kasvojen piirteet.
Katja nukkui edessäni suloisena, lämpimänä ja hän
oli kokonaan vain minun.
Katja ei ollut mikään langanlaiha ruipelo.
Hänessä oli sitä naisellista pehmeyttä ja muotoa,
mitä naisessa pitääkin olla. Rinnat olivat ehkä
keskikokoa vähän pienemmät, mutta sellaisista
minä pidänkin. Pienet rinnat ovat tavattoman
seksikkäät. Lantio kaareutui kauniisti ja peppu
oli mukavan pyöreä ja kiinteä.
Katseeni osui häpykummun peittävään pörröiseen
vaaleaan tupsuun. Tunsin kiihkoni nousevan.
Kumarruin lähemmäksi ja painoin kevyesti poskeni
vasten Katjan häpykarvoja. Hyväilin karvoitusta
sormenpäilläni ja hengitin sisään Katjan naisentuoksua.
Nukkuvasta vartalosta nouseva lämpö ja ihana
tuoksu saivat minut huumaantumaan.
Vapisin kauttaaltani. Mahtava erektio tykytti kalussani.
Olin niin kiihkoissani, että pelkäsin pelkän
kosketuksen kaluuni laukaisevan orgasmin. Katja
liikahti hieman, mutta jatkoi untansa selällään
maaten. Hyvä niin, minun olisi helpompaa nauttia
hänen vartalostaan näin.
Hyväilin sormin Katja nännejä. Ne vastasivat
kosketukseeni ja työntyivät ylös pienestä
tummasta nännipihasta. Kosketin toista nänniä
huulillani. Katja huokaisi unissaan ja koukisti
toista jalkaansa. Hyväilin rintoja sormilla,
huulilla ja kielellä. Hellästi ja varovasti,
etten herättäisi Katjaa.
Hänen hengityksensä kiihtyi ja pää kääntyili levotto-
masti puolelta toiselle. Vastahakoisesti jätin pienet
pehmeät rinnat ja siirryin hyväilemään kuumana ja
kosteana hehkuvaa häpyä. Painoin hellän suudelman
pehmeälle karvatupsulle. Nuolaisin kevyesti nivus-
taipeita ja hyväilin huulillani reisien sisäpintaa.
Katja värähti ja aukaisi jalkojaan lisää. Taidat nähdä
kivaa unta, naurahdin ja jatkoin tutkimusmatkaani.
Lipaisin kielenkärjellä turvonneita häpyhuulia ja
raotin varovasti Katjan suloista pillua.
Kosketin kielelläni klitorista ja maistoin kosteaa
pillua. Katjan huulilta purkautui heikkoa valitusta.
Hän hyväili unissaan kädellään häpyänsä ja reisiään.
Upotin kielen syvälle Katjan lämpimään märkään
pilluun. Imin häpyhuulia ja pyöritin kieltä klitorik-
sen päällä. Katja alkoi olla valmis ottamaan minut
sisäänsä.
Nousin varovasti Katjan päälle ja painoin
sykkivän kaluni vasten suloista, kiimasta,
tuoksuvaa pillua. Kostutuin terskan pillusta
valuvaan hunajaan ja työnnyin sisään. Katja
henkäisi syvään ja hän mutisi jotakin unissaan.
Makasin liikkumatta Katjan päällä nauttien lämpi-
män kostean lihan kosketuksesta kaluni ympärillä.
Sitten aloitin pitkät nautintoa vaativat työnnöt.
Katja vastaili lantionsa liikkeillä. Kiihdytin
tahtia. Hamusin huulillani kivikovina törröttäviä
nännejä ja kourin Katja kiinteitä runsaita
pakaroita käsilläni.
Katja iho kimalteli hikisenä allani. Sänky nitisi ja
natisi ja huumaava, irstas tuoksu täytti huoneen.
Tunsin Katja jännittyvän allani. Hänen silmät
rävähtivät auki ja kiihkeä hengitys pysähtyi.
Vartalo alkoi täristä ja vavahdella otteessani.
Valtava orgasmi puistatteli Katjaa. Vielä muutama
pitkä työntö koko kalun mitalla ja tunsin kipeän
purkauksen kiveksissä. Vartaloni nytkähteli
mahtavan orgasmin kourissa. Siemennesteen tulva
syöksyi kuumina aaltoina syvälle Katjan sisään.
Sillä hetkellä me kuolimme - ja synnyimme uudelleen.
Makasin liikkumatta Katjan päällä puoliveltto
kaluni yhä ihanan naisen sisällä. Katjan hengitys
rauhoittui. Hän nukkui levollisesti pienten
hikipisaroiden kimmeltäessä nenänvarrella.
Vetäydyin varovasti pillusta ja kohottauduin
sängyn viereen. Annoin lempeän suudelman nenän
päähän ja suljin silmäni.
Ruumiini muuttui jälleen kevyeksi ja tunsin koho-
avani pimeään usvaan. Katjan huone jäi taakseni
ja katosi hulmuavan tajunnan verhon taakse.
------
Aamuaurinko pilkisteli verhon takaa, kun Katja
avasi uniset silmänsä. Hän venytteli pois
unenrippeitä ja jäi sitten makaamaan kattoa
tuijottaen. Hämäränä muistissa oli viimeyön
uskomattoman todentuntoinen uni. Katja värähti
hieman ja tunsi jalkovälinsä kostuvan muistel-
lessaan kiihkeää unta. Puutteessa, ajatteli Katja
ja nousi istumaan sängyssä. Samassa hänen
katseensa osui sängyn vieressä lattialla kimalte-
levaan pieneen esineeseen. Hän nosti esineen ja
jäi tuijottamaan kädellään lepäävää korvakorua –
kaksi viikkoa kadoksissa ollutta koruaan.