Ryhmä	Lomalla
Otsikko	Ikuisen Pariisin yössä
Laatija	sanneliina
Julkaistu	03.02.2003 10:00:00
Teksti	Koska en ollut moneen vuoteen käynyt Pariisissa, olin lievästi jännittynyt sinne päästessäni, kuinka paljon tuo ihana, maailman kaikkien ruuasta ja rakkaudesta jotain ymmärtävien pääkaupunki olisi muuttunut. Amerikkalaishapatus nimeltä EuroDisney oli sitten viime käyntini tullut, mutta sitä ei juuri huomannut. Enkä todellakaan halunnut antaa jenkkien hössötyksen pilata lomaani ikuisessa Pariisissa. Harmi vain, että Ranska on hintatasoltaan kovin kallis maa, joten olin joutunut hakemaan majapaikkanikin suhteellisen rähjäisestä nuorisomajasta Exelmansissa 16.kaupunginosassa.* Jo ensimmäisenä iltana päätin mennä käymään lempipaikassani. Ajoin metrolla Trocaderon ja Riemuklaaren kautta Anversiin ja kiipesin siitä portaita ylös Montmartren kukkulalle. Valkoinen Sacre-Côeurin katedraali kylpi loppukesän auringossa, sillä syyskuussa Pariisissa on vielä meidän mittapuumme mukaan kesä. Tuhannet turistit nousivat samoja portaita, joissa ihana Amélie oli johdattanut harhaan häntä jahdannutta nuorukaista elokuvassa, jonka nähtyäni olin ollut varma, että minun olisi pikimmiten palattava tänne. Plâce de Tertrellä oli, kuten aina, useita katutaiteilijoita, jotka piirsivät todelliseen sopuhintaan ohikulkijoiden kuvia. Katselin heitä ja heidän työskentelyään mitään sen kummemmin miettimättä, kunnes yhtäkkiä havaitsin yhden baskeripäisen miekkosen olevan kummasti tutun näköinen. Kelasin mielessäni yhtä ja toista mennyttä ja palautuihan se muisto sieltä sopukoista; Westendin hulppeassa huvilassa muutama vuosi sitten vietetty railakas yö. Huvilassa, jossa ei saanut valokuvata ja jossa siksi oli omasta takaa taiteilijat töissä. Vaikka tyyppi oli jonkin verran muuttunut ja kasvattanut vähän partaakin, tunnistin hänet melko helposti Iiroksi, kivikasvoiseksi taiteilijaksi, jota eivät silloin vietetyt railakkanpuoleiset ryhmäseksiorgiatkaan olleet hetkauttaneet, ainakaan näkyvästi. Annoin Iiron kaikessa rauhassa taiteilla loppuun sen turistin, jonka figuuria hän juuri oli piirtämässä. Vilkaisin työtä hieman ennen sen valmistumista. Aika näköinen, eli on näillä kukkuloilla varmasti vuosien mittaan nähty paljon vähemmänkin kohdettaan muistuttavia taideteoksia. Tervehdin Iiroa. Hän oli hetken hiljaa, kuin olisi kieltäytynyt ei niinkään tunnistamasta minua, kuin muistelemasta Westendin bileitä. Kysyin, mitä kuuluu, Iiro vastasi töitä olevan mukavasti ja elämän Pariisissa kaiken kaikkiaan sitä, mitä taiteilijaelämän hänen mielestään kuuluikin olla. Koti-ikävä ei ollut päässyt yllättämään. Kysyin Iirolta, kiinnostaisiko häntä istahtaa hetkeksi tälle kaupungille tyypilliseen katukahvilaan ja hän suostui. Päivän piirrokset oli kuulemma jo tehty, sillä hänm oli aloittanut jo puolenpäivän aikoihin ja Montmartrella oli päivän mittaan käynyt turisteja suhteellisen mukavana virtana. Pari päivää sitten Iirolle oli sattunut jopa suomalainen asiakas, jolle hän sattuneesta syystä ei ollut puhunut mitään. Oli ollut paljon mielenkiintoisempaa kuunnella hänen seurueensa varsin suorasanaista arvostelua työn edetessä, kuin mitä olisi ollut sanoa turisteille suoraan päin naamaa hinta suomeksi. Iiro keräsi lehtiönsä ja kynänsä, hän piirsi pääasiassa paksulla lyijykynäntyyppisellä, joka kuitenkaan ei ihan kummaamalla lähtisi, joskus joku varakkaampi asiakas halusi myös vesivärejä mukaan. Silloin noissa väreissä kyllä yleensä keskityttiin Pariisin maisemiin, jotka kyllä ovatkin kuvaamisen arvoiset, tai johonkin Montmartren yksityiskohtaan. Iiro vakuutti asiakkaan olevan aina oikeassa, eikä kukaan ollut tullut vaatimaan rahojaan takaisin. Löysimme sopivan rauhallisen tavernan parin korttelin päästä, siellä ei ollut sellaista turistiryysistä, kuin Place de Tertrellä, joten saatoimme jutella rauhassa. Kysyin ohimennen, tienasiko taiteen tekemisellä hyvin, Iiro sanoi, ettei erityisemmin, sillä Pariisissa myös elinkustannukset olivat varsin huomattavat Suomen hintatasoon verrattuna. Silti hän ei sanonut kaipaavansa Suomesta juuri muuta, kuin kesäyön aurinkoa, jota muuten olikin alkukesästä ollut parin viikon ajan katselemassa. Taiteilijakommuunissa, jossa hän asui, osattiin kuulemma loihtia pöytään sellaiset ateriat, ettei niiden ääressä juuri lenkkimakkara mielessä käynyt. Kiinnostuin kovasti, olihan keskustelu kuin huomaamatta siirtynyt omalle alalleni. Iiro sanoi, että voisin aivan hyvin tulla käymään heidän kämpillään, joka ei sijainnut edes kovin kaukana, Jules Joffrinin metroaseman tuntumassa, muutama kortteli Clignancourtille (eli kirpputoreille) päin. Mikäpä siinä, joimme kahvimme loppuun ja lähdimme laskeutumaan alas Montmartrelta.* Talo oli vanha ja tyylikäs ja kämpässä, jossa Iiron kommuuni sijaitsi, oli neliöitä varmaan parisataa. Yhteistilana oli laaja keittiö, jonka hyllyt pursuivat mausteita ja erilaisia tuoretarvikkeita. Viinejäkin Iiro sanoi löytyvän, mutta ne olivat jokaisen omia, joten joutuisimme nyt tyytymään hänen valikoimiinsa rhonelaisiin, yleiseen hintatasoon nähden melko edullisiin punkkuihin. Sanoin sen kyllä kelpaavan, koska olin tottunut luottamaan ranskalaisiin viineihin enkä katsonut niiden hintoja. Iiro kaatoi lasilliset kummallekin ja vilkaisi sitten, mitä kaapista löytyisi. Viini ei ollut ollenkaan hassumpaa. Samassa sisään tuli nuori tummakiharatukkainen nainen, joka tervehdittyään minua iloisesti, alkoi sättiä Iiroa siitä, että tämä oli astumassa hänen toimialueelleen. Sanoin olevani Iiron tuttu Suomesta ja ammatiltani kokki, minkä kuultuaan naisen asenne muuttuui huomattavasti lämpimämmäksi. Hän esittäytyi Théréseksi ja lupasi laittaa vähän iltapalaa. Thérése ei lainkaan ihmetellyt, miten minä puhuin niinkin hyvää ranskaa, sitähän kaikki ranskalaiset pitävät itsestäänselvyytenä. Thérése kysyi, oliko muita tulossa syömään, Iiro arveli ainakin Eleanorin ja Jean-Baptisten tulevan, vaikka he ilmeisesti eivät vielä olleetkaan palanneet. Minulle hän sanoi Eleanorin olevan vanha tuttavamme, joka oli ollut mukana taannoisissa Westendin bileissä. Muistinkin orgioihin osallistuneen tummahipiäisen, vanhan luokittelun mukaan kai mulatiksi tulkittavan tytön, joka oli väsähtänyt kesken meiningin. Iiro kertoi Eleanorin opiskelevan Pariisissa elokuvataiteen historiaa ja seurustelevan muusikko Jean-Baptisten kanssa, joka oli pelannut Ranskan jääkiekkomaajoukkueessa. Ihmettelin, oliko Ranskalla sellainenkin, Iiro sanoi sillä olleen Jean-Baptisten pelaajauran aikoina jopa suomalainen valmentaja, hän ei tosin muistanut, kuka. Kommuunissa kerrottiin asuvan myös kaksi muuta tyyppiä, toinen muusikko, toinen kuvataiteilija, mutta he olivat molemmat keikalla, eivätkä varmaan häiritsisi, saati häiriintyisi, vaikka meillä olisikin hyvä tunnelma... Thérésen valmistama sipulipiirakka oli todella herkullista. Juuri, kun olimme Iiron kanssa sekä santsanneet sitä, että avanneet uuden viinipullon, kävi ovi ja Eleanor astui sisään raamikas mies kannoillaan. Thérése tarjosi heille piirakan loppuja, minkä he iloisesti ottivatkin vastaan. Meille hän tarjoili juustoa, keksejä ja viinirypäleitä, kuten Ranskassa aina aterian jälkeen kuuluukin. Ja saisi kyllä rehellisesti sanottuna kuulua muuallakin. Iiro alkoi vilkuilla minua ja Théréseä aivan kuin olisi halunnut ehdottaa meille jotain ennenkuulumatonta. Juustojen ja punaviinin makuyhdistelmä sai minussakin moniin nystyröihin vipinää. Oikeastaan mitään sen kummemmin miettimättä rupesin riisuutumaan, eikä kesäisistä vaatteista kuoriutuminen kestänytkään kuin hetken. Thérése ja Jean-Baptiste katsoivat minua hetken ymmällään, mutta Eleanor ja Iiro tajusivat heti, mistä nyt olisi kysymys ja ryhtyivät hekin kuorimaan sosialisaation pintakerrosta päältään. Saatuani pikkuhousunikin heitettyä nurkkaan, kiedoin käteni Thérésen kaulaan ja annoin hänelle ranskalaistyyppiset poskisuudelmat kiittäen samalla maukkaasta iltapalasta, Thérése sanoi olevansa iloinen, että kelpasi, vaikka olikin ilmeisen hämmästynyt ympärilleen syntyneestä vaatemerestä. Varmaan minuakin nopeammin alastomaksi ehtinyt Eleanor oli jo Jean-Baptisten vaatteiden kimpussa ja jo ilmeisiä seisokkioireita osoittava Iirokin ryhtyi minun ohellani vapauttamaan Théréseä vaatteiden kahleista. Sukelsin Thérésen paidan alle ja havaitsin, ettei sen alla ollut rintsikoita, vaan täyteläiset rinnat, jotka kuin odottivat pääsyä vapauteen. Nostin paidan käsilläni ylös ja imin terhakoita nännejä huomatessani samalla Iiron jo päässeen lähestymään kielellään Thérésen tuuhean karvoituksen verhoamaa jalkoväliä, josta pikkuhousut olivat jo poistuneet. Eleanor oli ottanut keittiön pöydääle pitkäkseen käyneen Jean-Baptisten kunnioitettavan kokoiseksi paisuneen elimen suuhunsa ja Jean-Baptiste hamusi käsillään Théréseä ja minua kohti. Levitin jalkojani ja hän ryhtyi innokkaasti nuolemaan pimpsaani, jonka olin ajellut karvattomaksi juuri ennen matkaan lähtöäni kotona. Työnsin vasemman käteni etu-ja keskisormet Thérésen pimppiin, jossa myös Iirolla oli pari sormea, ja otin Iiron täydessä erektiossa sykkivän vehkeen suuhuni. Jean-Baptiste löysi kielellään klitorikseni herkimmän värähtelytaajuuden varsin nopeasti ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, saimme totaalisen joukko-orgasmin samalla sekunnilla: Jean-Baptisten sperma täytti Eleanorin suun ja Iiron sperma suussani sain minäkin taas mukavia tuntemuksia. Thérése voihki, sillä hänellähän oli paitsi Jean-Baptisten innokkaat kädet rinnoillaan, myös -ennenkaikkea- minun ja Iiron sormet leikittelemässä räjähtämäisillään olevalla klitoriksellaan. Eleanor oli ainoa, joka oli joutunut hieromaan itse itsensä orgasmitilaan, muttei se hänelle mikään vastenmielinen kokemus tuntunut olevan, varsinkaan, kun oli saanut suunsa täydeltä herkkua. Imettyäni Iiron kalusta kaikki sieltä tällä erää irronneet spermatipat, keskityin selälleen makuulle jääneen Thérésen pimppiin, joka oli aivan sen näköinen, kuin olisi äskeisen maanjäristysorgasmin jälkeenkin ollut vasta harjoittelemassa sitä, mitä voisi olla odotettavissa. Vaikka paksu karvoitus hieman häiritsikin, tunsin todellista nautintoa saadessani upottaa kieleni ja nenäni tuonne syvään, tuoksuvaan onkaloon. Häpyhuulet olivat niin levällään, kuin ne ylipäätään aukesivat ja uskon, että tarjosin samalla hetkellä vastaavanlaisen näyn sille, joka ryhtyi nuolemaan minua. Tai no ei ehkä ihan samanlaista, sillä vaikka minullakin on iso klitoris, muuttaa karvattomuuteni maisemia melko lailla. Juuri tuossa tilanteessa en kuitenkaan jaksanut seurata, kuka oli astunut ”itse avaamaani herkkupöytään”... Oli melko erikoinen tunne, kun voimakas orgasmisarja melkein yllätti minut sekä edestä että takaa, edestä tietenkin sikäli, että Thérése vapisi kauttaaltaan ja suuni täyttyi hänen läpimärän pimppinsä mehuista sekä tietysti sieltä pursuavasta klitoriksesta, joka tuntui kieleni käsittelyssä kuin pieneltä pippeliltä. Melkein hämmästyin muistaessani, etten tällä kertaa saisikaan suuhuni tunkeutuneesta ruumiinjäsenestä spermaa. Asia olisi kuitenkin korjattavissa, sillä vaikken nähnytkään, kuka minun pimppiäni ja klitoristani nuoli, arvasin lähistöltä löytyvän suorana sojottavia siittimiä, joista voisin valita mieleseni. Näin olikin, mies, jonka päättelin olevan Jean-Baptiste, asetti pystyyn nostamani käden omalle kalulleen ja sain runkata sitä samaan tahtiin, kun jatkoin yhä Thérésen nuolemista. Kun Thérése tuli, nousin sen verran, että saatoin ottaa Jean-Baptisten elimen suuhuni. Samalla tunsin jalkoväliäni nuolleen kielen siirtyvän ylemmäs ja pehmeiden rintojen painautuvan pakaroitani vasten ja nousevan siitä edelleen selkäni päälle. Kellahdin kyljelleni ja havaitsin Eleanorin kietovan kätensä ympärilleni. Hän hieroi käsillään nännejäni samalla, kun painautui yhä tiiviimmin selkääni vasten. Tunsin pehmeän häpykarvoituksen kutittavan peppuani ja samalla Jean-Baptiste tunki jäykän elimensä suoraan yhä läpimärkään pimpsaani. Sain itsekin työnnettyä toisen käteni Eleanorin ympäri ja kaivautuessani takaapäin hänen märkään vakoonsa, tunsin siellä myös Jean-Baptisten näppärät sormet. Olotilani heidän välissään kuin hampurilaisen pihvinä oli euforinen. Kun Jean-Baptisten elin alkoi pimpsassani osoittaa pikaisia laukeamisen merkkejä vääntäydyin irti ja nappasin sen suuhuni. Sperma oli maukasta, ranskalaisilla miehillä on siinä aina “se jokin”... Myös Iiro oli juuri tullut Thérésen suuhun, joten olimme kaikki juuri sillä hetkellä hieman voipuneita. Thérése ehdotti viinirypäleitä ja keksiä välipalaksi ja Jean-Baptiste lupasi hakea hyvälaatuista konjakkia kyytipojaksi. Yöpala olikin mitä mainioin. Aamusella havahduin Iiron ateljeehuoneesta. Iiro heräsi melkein samalla hetkellä, suuteli minua ja kysyi, haluaisinko vielä jotain. Vilkaisin, mitä hänellä peiton alla oli odottamassa. Aamuseisokki oli sen verran huomattava, että päätin ottaa tämän aperitiivin vastaan, onhan vanha ranskalainen uskomus, ettei hyvää päivää voi aloittaa ilman alkupaloja, on kyse sitten kiinteästä ravinnosta tai nesteestä...

Klikkaa ylös