SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Kesätyöläiseni
Laatija merenpoika
Julkaistu 16.04.2002 15:18:00
Teksti
Makasin sohvalla, katselin kattoon ja ihmettelin miten vartaloni voi olla
näin voimaton! Kesälomani ensimmäiset kaksi ensimmäiset kaksi viikkoa olivat
menneet kuin siivillä, olin ulkoillut ja reippaillut enemmän kuin koskaan ja olin parin tunnin jumpasta aivan puhki.
Sääkin oli ollut kerrassaan upea, kerrankin Suomen suvessa sai syvän rusketuksen
ilman puuduttavaa solariumissa makaamista. Mutta mieleni ei ollut aivan
rentoutunut: puutarhassa sekä vierasmökissä odotti muutama askare, joita
olin vältellyt onnistuneesti ilman stressiä lomallani aina tähän asti. Mieheni
jankutti ja kyseli ensimmäisen viikon jatkuvasti koska aioin tarttua lapioon
ja istuttaa ne kaikki pensaat, joita olin koko kevään ajan halunnut pihaamme.
Mutta puuha ei ollut ihan niin nopea ja helppo, miltä se tässä kuulostaa.
Pensaita oli toistakymmentä, muita istutuksia saman verran ja sitten olisi
vielä vierasmajan katon panelointi, josta kylläkin olin vakuuttunut suoriutuvani
yksinkin...hiki ja ahdistus tuli pelkästä ajatuksesta.

Olin varma että miehelläni kiehahtaisi samantien, kun hän työmatkaltaan
takaisin tulisi, jos mitään en ollut saanut aikaiseksi. Ja silloin sain
loistoidean! Puhelin käteen, hetki nöyrää suostuttelua mieheni Karin suuntaan
Milanoon ja asia oli selvä: etsisin jonkun halvan mutta asiansa osaavan
työmiehen hommat suorittamaan, eikä perusteena vähäisin ollut se, että hommat
tulisi tällöin ainakin kunnolla tehtyä. Itselleni tämä ratkaisu oli mitä
helpoin perustella, pääsisinhän nyt nauttimaan kesälomastani juuri niinkuin
halusin, voisin käydä jumpassa, uimassa tai vain löhötä pihallamme aurinkoa
ottamassa! Mietiskelin vaihtoehtoja ja selailin puhelinluetteloita, teinpä
muutaman koeluontoisen soitonkin alan firmoihin. Hinta ei ollut enää mieheni
suostumuksen jälkeen este, kunhan sopiva tekijä vain löytyisi. Se ei ollutkaan
ihan helppo juttu, puutarhatyöt hoituisivat yhden firman toimesta ja vierasmajan
puuhat toisen, mutta molempiin ei asiantuntemusta yhdestä liikkeestä löytynyt.

Vihdoin välähti ja soitto Espoon puutarha-alan ammattilaisiakin kouluttavaan
oppilaitokseen toi heti toivotut tulokset: kanslisti rohkaisevasti uskoi
sopivan henkilön heidän koulustaan löytyvän ja lupasi laittaa ilmoitukseni
vaatimuksineen ilmoitustaululle sekä sähköpostiviestinä kaikille koulun
opiskelijoille. Ja jo samana iltana soi puhelin ja nuorehko miesääni esitteli
itsensä Jereksi. Jere oli nähnyt ilmoitukseni ja kun hän vielä ilman kesätöitä
oli, tarjoutui heti tekemään luettelemani työt puutarhasta ja vierasmökkiin
asti. Arvioimme tähän kaikkeen kuluvan ehkä reilun viikon, palkka katsottaisiin
sitten kuluneiden tuntien mukaan ja tämä sopi puutarhuriksi opiskelevalle
Jerelle hyvin.

Pari päivää myöhemmin ovikelloni soi sovittuna aikana ja menin avaamaan.
Ovella hymyili hauskannäköinen poika, joka esitteli reippaalla kädenpuristuksella
itsensä Jereksi. Jere näytti kyllä aika nuorelta ja hetken kävi mielessä,
miten hänellä motivaatio riittäisi tulevan urakan suhteen. Astelimme saman
tien talon läpi takapihallemme, josta avautui näkymä meren lisäksi myös
hänen tulevalle työmaalleen. Hieman rantaan päin laskevalla, laajalla tontillamme
lääniä ja istutettavaa tulisi riittämään, mutta ei nuorukainen ainakaan
vielä tuntunut asiasta säikähtävän. Katselin siinä nurmikolla käyskennellessämme
Jeren olemusta, joka oli melko tyypillinen ikäiselleen: löysät farkut ja
t-paita taisivat olla alle parikymppisten poikien kansallispuku tänä päivänä
ja varsinkin näin kesäkuumalla. Vaaleat, hieman pidemmät hiukset korvien
taakse vedettyinä, hänestä sai kuitenkin vähän "pehmeämmän" vaikutelman
ja kun hän hyvin ruskettuneista kasvoista pilkistävillä sinisillä silmillään
vakuutti homman tulevan ajallaan kuntoon, epäilykseni nuorenmiehen suhteen
kaikkosivat samantien.

Pari ensimmäistä tuntia Jerellä meni työkalujen hakemiseen ja paikkoihin
tutustumiseen sekä tottakai istuksien sijoitusten suunnittelemiseen, siinä
suhteessa annoin hänelle lähes valmistuneena ammattilaisena vapaat kädet.
Ensimmäinen päivä meni siivillä, puuhastelin omiani talon sisällä, kunnes
pihalle johtavalta ovelta kuului kolkutusta: kello oli näköjään jo viisi,
joten kiitin ovella lähtöä tekevää Jereä ensimmäisestä päivästä ja sovimme
seuraavan päivän kuviot valmiiksi. Seuraava päivä alkoi taas niin aurinkoisissa
merkeissä, että päätin heti alkuunsa lähdöstä uimaan läheiselle uimarannalle.
Pyöräilin takaisin vasta kotia kohti myöhään iltapäivällä, ehkä noin kuuden
aikaan ja ajattelin Jeren jo päättäneen työnsä oma-aloitteisesti ja lähteneen
kotiinsa. Alakerta oli kuuma kuin sauna konsanaan ja avasin takapihan oven
saadakseni vähän ilmaan kiertämään. Riisuin shortsini ja t-paitani, jotta
sain niiden alla odottavan, vielä kostean uimapuvun riisuttua pois. Heitin
uimapuvun oven päälle kuivumaan ja kaivoin kassistani pyyhettäni esiin.
Juuri kun sain pyyhkeen ympärilleni ja olin lähdössä yläkertaan vaatteita
vaihtamaan, vieno koputus avonaisella ovella sai minut säikähtämään: "Moi...mun
pitäisi varmaan kohta lähteä kotiin, voidaanko jatkaa huomenna?" kysyi Jere
ovelta pelkissä farkuissaan, läpimärkänä hiestä ja posket tulipunaisina
nolostuksesta. Nolostuksesta siitä mitä hän ehkä oli nähnyt, taikka siitä
ettei aikaisemmin kehdannut lopettaa työtään... Kysyin melkein vihaisena,
eikö hän ollut edes taukoa pitänyt ja mitä ihmettä hän vielä näin myöhään
tällä helteellä töitä pihallamme paiski?

No, sovimme että seuraavina päivinä hän voisi ihan itse lähteä kotiin kun
siltä tuntui, minun lupaa hänen ei tarvitsisi jäädä odottelemaan. "Raukkaparka!"
ajattelin, kun katsoin miten hän heitti repun selkäänsä ja lähti pihastamme
polkemaan pyörällään ilmiselvästi aivan uupuneena. Jotenkin hänen kova uurastuksensa
piti seuraavana päivänä palkita, se oli selvä. Taas seuraavana aamuna oli
Jere sovittuun aikaan klo 9.00 puskiemme kimpussa, ilman ollessa vielä edellistäkin
päivää lämpimämpi. Aamupäivällä kävin jumpassa keskustassa, jossa kävin
tietysti myös suihkussa, mutta jo matkalla kotiin tuli autossa samanlainen
hiki kuin jumpatessa ikään, ilma ei tuntunut liikkuvan lainkaan. Päästyäni
takaisin kotiin, kävelin yläkertaan ja ajattelin ottaa viileän suihkun virkistykseksi.
Riisuutuessani katselin ikkunasta pihalla ahertavaa nuortamiestä ja tunsin
hieman huonoa omaatuntuntoa. Toisaalta, palkkaahan hän työstään saa...

Aaah, viileä suihku teki hyvää, mutta olo oli helteestä johtuen kyllä nopeasti
lähes yhtä nihkeä kuin suihkua ennenkin. Jere oli näköjään pihalla ottanut
vapauksia työasun suhteen, onneksi, ja touhusi kädet kyynärpäitä mullassa
polviin käärityt reisitaskuhousut jalassaan, ylävartalo paljaana. Vilvoittelin
itseäni hetken alasti ja katselin hänen työtään...ja jouduin hetken päästä
kysymään itseltäni mitä oikein ajattelin! Huomasin katselevani tämän alle
parikymppisen nuorenmiehen, joka voisi iältään olla oma poikani, ruskettunutta
vartaloa, kiinteää vatsaa, jänteviä käsiä, pieniä mutta erottuvia rintalihaksia...en
tiennytkään miten ikävä kiinteää, nuorta vartaloa tässä iässä tulee. Varsinkin,
kun itselläni oli aikaa kuntoilla ja nähdä vartalonsa eteen vaivaa, kun
taas miehelläni oli energiaa lähinnä vain työlleen ja kyllä myös meidän
kauniille kodille, kuntoilun väistämättä jäätyä kävelylenkeiksi tms. No,
täytin 42-ensi kuussa ja onnellisesti naimissa, joten nuoret, kiinteät miesvartalot
oli minun osaltani vain muistoja nuoruudesta tai korkeintaan päiväunieni
haaveita. Havahduin ajatuksistani karulla tavalla, kun Jere oli juuri nostamassa
kättään pystyyn tervehtiäkseen minua ikkunassa, mutta ilmeisesti huomasi
samalla hetkellä minun olevan siellä alasti ja laski kätensä nopeasti jatkaen
pää kumarassa työtään. Vetäisin pyyhkeen rivakasti ja hieman nolostuneena
itsekin ympärilleni...ja hymähdin Jeren säikähdykselle ääneen. Mitähän hän
tästäkin ajatteli...tälläinen rouva alasti ikkunassa hänen työtään katselemassa!


"No, miten sujuu?" kysyin kävellessäni kohti Jeren työmaata. Sain kuulla
kaikkien töiden puutarhan puolella sujuvan suunnitelmien mukaan, mutta yhtä
asiaa Jere pyysi minua katsomaan. Kävelimme rannan tuntumassa olevaan vierasmajaan
ja sen katon panelointi näytti olevan vielä suunnitteluvaiheessa. Jere otti
otti vanhan ja kiikkerän jakkaran alleen ja nousi sen päälle näyttämään,
mitä oli katon suhteen miettinyt. Hänen osoitellessaan kattoa kohden ja
kysellessään mielipiteitäni miten haluaisin työn tehtävän, en ollut huolissani
katosta, vaan pojan terveydestä! Jakkara notkui siihen malliin, että oli
parasta tukea sitä omin käsin. Alkuun pystyi neuvomaan Jereä ja kertomaan,
mitä halusin katolle tehtävän, mutta keskittymiseni häiriintyi pahasti...ja
sen syy hävetti minua! Jeren paljas ylävartalo keikkui edessäni, kääntyili
puolelta toiselle innokkaana parannusehdotuksia eri puolilta näyttäen...yritin
kurkkia kattoa kohden, tukea jakkaraa ja pysyä Jeren suunnitelmien perässä
yhtäaikaa. Mutta vähän väliä tajusin enemmän haistelevani Jeren vatsan hikistä
kosteutta, joka tulvi nenääni huumaavana, katselevani katon sijasta yläpuolellani
liikehtivää vartaloa kuin kaunista patsasta ikään. Jossain sumuisissa unelmissani
kuvittelin painavani huuleni tälle hengästyksestä kohoilevalle vatsalle,
maistaen sen kosteutta kielelläni..."Kröhöm, niin? Mitäs teemme?" kuului
Jeren kysyvä ääni yläpuoleltani ja havahdutti minut jälleen pilvilinnoistani.
Käänsi katseeni hänen vatsastaan yläpuolella vastausta odottaviin kasvoihin
ja tunsin miten poskilleni nousi puna nopeasti. "Anteeksi, tee niinkuin
parhaaksi näät...täällä on ilmeisesti liian kuuma minulle, en pysty nyt
keskittymään mihinkään. Suo anteeksi..." sain vastattua hämmentyneen näköiselle
Jerelle.

Olin juuri poistumassa vierastalosta ja nolona hölmöydestäni halusin painua
maan alle. Käännyin kuitenkin ympäri ja menin takaisin Jeren luo, hänhän
on nähnyt kovasti vaivaa pihamme eteen ja minä en edes kuuntele mitä hän
ehdottaa! "Kuule, täällä on niin kuuma, että jos haluat käydä uimassa tai
suihkussa tai jotain, niin käytä tätä vierasmajaa ihan rauhassa. Pyyhkeitä
on kaapissa ja pyydän siivoojaa tuomaan niitä lisää huomenna, jos tarvitset.
Minä lähden nyt asioille kaupunkiin, enkä varmasti palaa ennen iltaa...joten
käy vaikka töiden jälkeen uimassa, ennenkuin lähdet polkemaan kotiisi" sanoin
ja astelin talollemme.

Kaupunki oli hiljainen, kaikki järkevät ihmiset olivat maalla tai rannoilla
ilmeisesti. Joten eipä tarvinnut jonottaa virastoissakaan kovin pitkään
ja sain asiat hoidettua mukavan nopeasti, ja suuntasin nokan kaupan kautta
kotiin. Puristin appelsiinista mehulasillisen itselleni ja kävin olohuoneen
sohvalle sitä nauttimaan. Kello näytti puolta seitsemää ja oli jo torstaipäivä...enää
kolme päivää ja mieheni tulisi kotiin. Samassa olin purskauttaa mehut suustani
valkoiselle kangassohvalle, kun näin miten Jere, vielä tähän aikaan, käveli
pyyhe lanteillaan lauturille. Taasko hän ei ole ymmärtänyt lopettaa ajoissa,
ajattelin ja olin jo mennä häntä hätistämään kotiin lepäämään. Pysähdyin
kuitenkin kannoilleni, kun hän laiturin päässä pudotti pyyhkeensä ja hyppäsi
suin päin alasti veteen. Huokasin syvään ja sydämeni löi kiivaammin...ja
olin taas vihainen itselleni, kun se niin teki. Käänsin äkkiä sälekaihtimia
kiinnipäin ja nojasin melkein puuskuttaen selkä ikkunaa vasten. Mutta pian
käännyin takaisin ja avasin verhoja hieman. Jere nousi rappusia ylös...käsien
lihakset erottuivat paremmin märkinä...pian näkyi lantio...jäntevät reidet.
Huh, ajattele nyt hyvä nainen jotain muuta, yritin ääneen hokea itselleni,
mutta silmäni pysyivät Jeressä. "Kaunis vartalo...kauniit paikat sinulla
nuorimies" huomasin sanovani edelleen ääneen itsekseni. Ja koin jotain,
mitä en ollut kokenut pitkään aikaan...näin nopeasti ja spontaanisti ehkä
moniin vuosiin: Jeren kävellessä pyyhe kädessään laiturilta vierasmajaan
sisään, tunsin miten lämmin kosteus hiipi pikkuhousuihini.

Olin hämilläni, levoton ja pyörin olohuoneessa saamatta kuitenkaan mitään
järkevää tehdyksi. Pian Jere käveli pihan poikki, nähtyään minut sisällä
viittoili jotain ja avasin oven: "Tulit jo kotiin? Luulin että sinulla menee
paljon myöhempään ja kävin uimassa...Moi nyt sitten! Aloitan huomenna työt
katon osalta." Ja sinne hän taas häipyi pyörineen, minun suunnatessa yläkertaan.
Vedin mekkoni alta pikkuhousut pois ja kävin arkiolohuoneen sohvalle istumaan.
äskeinen näky mielessäni nostin helman ylös ja tunnustelin kosteutta sormillani.
Suljin silmät ja hyväilin...yritin keskittyä ja palauttaa Jeren vartalon
mieleeni uudelleen. Oliko siitä näin kauan todella aikaa, mietin itsekseni,
enkö edes osaa tyydyttää itseäni enää? Olo oli levoton ja epävarma, vai
oliko päiväuneni jo liian todellinen? Katselin siistityn, ohuen karvajuovan
päässä kimaltevia häpyhuulia kuin vierasta esinettä ja vaadin siltä vastauksia
turhautuneisiin kysymyksiini. Miksi pidin itseni näin hyvässä kunnossa?
Miksi ajelin alapääni näin ahkerasti? Ketä varten? Sitäkö, että voin harrastaa
seksiä kerran kahdessa viikossa muutaman minuutin ajan tutussa ja turvallisessa
parisängyssämme? Huulet pysyivät vaiti ja vastaukset jäivät saamatta...ja
lopetin turhautuneena intiimiksi aikomani hetken lyhyeen.

Heräsin sängystäni läpimärkänä hiestä, kello oli 11! Yö oli mennyt näitä
levottomia ajatuksia miettiessä ja vasta aamuyöstä olin saanut unenpäästä
kiinni. Vedin bikinit ylleni ja pyyhe kaulalla kävelin kohti rantaa aamu-uinnille,
se jos mikä antaisi tarvittavan potkun tälle päivälle ja pyyhkisi nuo levottomat
ajatukset mielestäni. äänistä päätellen Jere oli vierasmajan katon kimpussa,
mutta tätä sen kummemmin ajattelematta, pulahdin uimaan. Pienen uintilenkin
jälkeen istuskelin laiturilla auringosta nauttien ja miettien mitä ohjelmaa
illalle keksisin. Levitin pyyhkeen laiturin päähän ja ojentauduin siihen
lämmittelemään hetkeksi ja huomasin samalla vasaran ja sahan äänen hetkeksi
tauonneen. Auringon häikäistessä pahasti, kurkistin siristäen vierasmajan
suuntaan ja näin hahmon ikkunan lähellä. Ohoh, ajattelin, ei kai vaan...
Hetken aikaa vedettyä henkeä, ajattelin että kyllä kai sitten Jere minua
sieltä katseli. Samassa jo rauhallinen oloni kaikkosi ja levottomat ajatukset
eiliseltä palasivat mieleeni. Nyt kun minulla olisi edes aurinkorasvaa mukana,
voisin pyytää Jereä auttamaan sen kanssa...

Mutta ei ollut. Eikä hiljaisuutta kauaa kestänyt ja taas lintujen laulun
voitti vasaran pauke. Otin pyyhkeen ja kävelin majalle katsomaan miten Jere
siellä edistyi, ja hyvältä tottavie näytti, katto oli purettu kokonaan ja
uusia paneleita jo laitettiin paikoilleen. Minun astuessa bikineissäni sisään
kynnyksen yli, Jere pyöri vähän kumman oloisena pitkin mökkiä ja selitti
hukanneensa jotain lattialle. Sanoin, että nyt olisin vähän tarkkaavaisemmassa
ja vastaanottavaisemmassa mielentilassa, nyt hän voisi kertoa miten hän
aikoi viimeksi esittelemässään ongelmakohdassa edetä. Jere otti työtikkaat,
siirsi ne oikealla kohdalle, minun tarttuessa vaistomaisesti tikkaisiin
kiinni, kuin niitä muka kovastikin tukeakseni. Jere kapusi pelkissä reisitaskuhousuissaan
tikkaille ja huomasin heti "mielenkiintoisen" seikan: nuorenmiehen housunlahkeessa
oli ehkä pikkuisen normaalia enemmän kohoumaa, liekö äskeisen auringonottoni
seurausta. Toivottavasti, ehdin jo toivoa itsekseni. Tajusin hymyileväni
kuin Naantalin aurinko, Jeren huomatessa taas tämän ja housujen etumuksessa
viipyvän katseeni, hän näytti nololta ja keskeytti selityksensä katon osalta.
Jos Jere tajusikin mitä hymyilin...tunsin itseni julmaksi, saatoin nuorenmiehen
noloon tilanteeseen ja hymyilin vielä päälle!

Jere katsoi minua alaspäin kuin häpeissään anteeksipyytelevä koiranpentu
ja yritti jatkaa tarinaansa urhoollisesti paneloinnin ongelmista. "Anteeksi,
mennään kuule uimaan, joohan? Katsotaan sitten tämä kattoasia loppuun, näytät
olevan ihan kuumissasi, punoitat aivan. Onko sulla uimahousuja?" sanoin
ja yritin keskeyttää tämän kiusallisen tilanteen. Jere nyökkäsi ja tuli
alas tikkailta. Kävelin edeltä laiturille ja Jere tuli pian jo perässäni,
ilmeisesti shortsit olivat olleet valmiiksi housujen alla. Pulahdin veteen
ja Jere hyppäsi ison loiskahduksen saattelemana perässä. Polskimme paikoillamme
hetken, kunnes Jere nousi portaita ja jäi niiden yläpäähän istumaan laittaen
jalat veteen likoamaan. Uiskentelin laiturin tuntumassa, välillä selälläni
kelluen...nauttien Jeren katseista täysin siemauksista, mitähän hän mahtoi
tästä ajatella?

Sain kysymykseeni vastauksen tuotapikaa, kun Jere oli nousemassa ylös laiturin
nokasta istumasta, vähän kyyryssä, kuin itseään "peitellen". "Hei, älä vielä
mene...istu vielä hetkeksi siihen!" sanoin Jerelle mielihyvää tuntien ja
hän istahti vastahakoisen näköisenä takaisin rappusten päähän. Tämä nuorimies
ilmeisestikin piti näkemästään, vartaloni sai hänet kiihottumaan ja se teki
todella hyvää itsetunnolleni. Uin rappusten alapäähän ja shortsien päällä
lepäävistä ja peittelevistä käsistä päätellen olin oikeassa. Kiihoittumiseeni
ei olisi tarvittu tätä freshiä oloa, lämpimästi paistavaa aurinkoa eikä
edes tätä rauhallista paikkaa...pelkkä kauniin nuorenmiehen vartalo kiihoittuneessa
tilassa riitti tuntemaan oloni...hmm...vähän hulluksi! Otin portaiden alapäässä
tikkaista kiinni ja vilkaisin vaivihkaa Jeren shortsien suuntaan, kuin varmistuakseni
tilanteesta ja ojensin rappusia myöden itseni ylemmäs.

Jere odotti poskipäät punaisina, muka eteenpäin nojaten, mitä minulla olisi
asiaa. Mutta ei minua enää varsinaisesti huvittanut mitään jutella...se
olisi aivan turhaa... Ja nousin seisomaan alimmalle portaalle ja erittäin
rauhallisin liikkein aina pystyyn asti Jeren jalkojen väliin siinä portailla.
Puristin käsilläni hitaasti enimmät vedet hiuksistani, laskin käteni sivuilleni
ja katsoin Jereä silmiin. Hän katsoi ujosti alta kulmien silmiini ja ainoastaan
vähän vilkaisten, hän loi nopean silmäyksen myös vartalooni. Otin hänen
kätensä shortsien päältä omallani ja katsoin kuinka kohoileva penis haki
tilaa märässä lahkeessa. Näky oli kiihoittava, sanoisin jopa kaunis! Jeren
vartalo näytti niin komealta kun hiuksista tippuvat vesipisarat juoksivat
pitkin hänen ruskettunutta ihoaan.

Ihan itseni en ollut, koska ei toimintani ollut yleensä ihan näin mutkatonta
sentään. Kumarruin laskemaan Jeren käden hänen vierelleen ja ojentauduin
takaisin pystyyn. Vein käteni selkäni taakse, avasin hitaasti bikinieni
yläosan ja nostin ne pääni yli laiturille. Askelma alaspäin ja pulahdin
takaisin veteen. Jeren ilmeitä ja reaktioita katsellen vedin myös bikinien
alaosan pois päältäni ja heitin ne laiturille Jeren viereen. Jäin paikoilleni
odottamaan miten nuorimies liikkeeseeni suhtautui ja sainkin odottaa muutaman
erittäin pitkältä tuntuvan sekunnin, ennenkuin Jere nosti takapuolensa laiturilta
ja lähti laskeutumaan veteen. Pysäytin hänet kädelläni vatsasta vastaan
laittaen viimeisen rappusen kohdalla, veden yltäessä nipin napin hänen shortseihinsa
asti. Värisevä poika katsoi, kun sormeni avasivat shortsien napin...vedin
vetoketjun alas ja laskin shortsit kokonaan alas. Tämän jälkeen työnsin
itseni rappusista ulospäin laiturista ja odotin että Jere seuraisi perässä.

Jere laskeutui veteen jääden laiturin tuntumaan, missä jalat ylsivät vielä
jotenkuten pohjaan, katselemaan perääni hämentynein ilmein. Uin uudelleen
hänen luokseen...aivan hänen eteensä seisomaan. Silmiin katsoen vein molemmat
käteni hänen selkäpuolellensa...laskien ne Jeren kiinteiden ja pyöreiden
pakaroiden päälle. Vedin hänet aivan itseeni kiinni tuntien miten vain pikkuisen
kohonnut ja paisunut penis painautui jalkojeni väliin. Jeren häpykarvoitus
kutitti vedessäkin hieman häpyni seutua, ilmeisesti omani iho ajeltuna oli
herkällä päällä...eikä herkkyyttä ainakaan helpottanut tunne, kuinka Jeren
kalu alkoi kohota reisieni välissä ylöspäin! Odotin muutaman sekunnin kädet
sileillä pakaroilla, kuinka penis nousi edelleen ja painui häpyäni vasten
jalkojeni välissä.

Tartuin Jeren käsiin ja vein ne rinnoilleni. Hieroin hänen käsillään niitä
hetken aikaa, yrittäen rohkaista poikaa ulos kipsistään. Parin nielaisun
jälkeen ne liikkuivatkin rinnoillani itsestään, silmät varmuuden vuoksi
kuitenkin suljettuina. Katselin hänen jännittyneitä, kauniita kasvojaan,
korvien taakse pujotettuja hiussuortuvia siinä samalla hänen keskityttyään
täysin rintojeni tunnusteluun. Puristelin ja hyväilin Jeren pakaroita käsilläni,
ne tuntuivat niin...hmm...pelottavan kiinteiltä ja nuorilta. Jeren kädet
saivat tarpeekseen rinnoistani ja siirtyivät oma-aloitteisesti selkääni
hyväilemään, sieltä alaspäin takamukselleni. Hyväilevät sormet tuntuivat
pakaroillani todella hyviltä ja saivat pääni lopullisesti sekaisin silkasta
himosta!

Vedin Jereä pakaroista edelleen voimakkaammin itseäni vasten, halusin tuntea
miltä jo mukavasti paisunut kalu tuntuisi reisieni puristuksessa...otin
sen tukevasti jalkojeni väliin ja puristin jalkani yhteen. Välillä Jereä
pakaroista itseäni vasten vetäen, välillä taas pienellä lantioni liikkeellä
poispäin työntäen, liikuttelin hänen kaluaan reisieni suojissa ja sain Jeren
huokaamaan hiljaa nautinnosta. Hetken päästä päästin sykkivän peniksen syleilystäni,
avasin reidet ja vetäydyin hieman irti valloituksestani, päästäen kalun
nousemaan kokonaan pystyyn. Minun oli pakko kokeilla sitä paremmin, tunnettava
sen koko, muoto...ja tartuin veden alla sen sileään varteen. Suustani pääsi
kuin automaattisesti huokaus, penis tuntui ihanalta, lämpimältä ja jäntevältä
kädessäni. Hennot häpykarvat ja tiiviiksi palloiksi vetäytyneet kivekset
tuntuivat mukavilta sormissani, liiankin mukavilta.

Ehdin jo hetken tuntea huonoa omaatuntoa tilanteesta, jossa olimme, olihan
Jere minua yli kaksikymmentä vuotta nuorempi! Se tunnu häipyi kuitenkin
kuin tuuleen, kun Jeren käsi työntyi häpyäni vasten. Ponnahdin kuin vieteri
vedessä ja jostain syystä kiirehdin äkkiä tilanteesta pois...otin Jereä
kädestä kiinni ja vedin hänen perässäni laiturin rappusille. Halusin pois
vedestä, halusin nähdä mitä teen, tajuta mitä teen... Ehdin nousta pari
rappusta ylöspäin, saaden juuri pyllyni ylös vedenrajasta, kun Jere tarttui
lantiosta kiinni ja pysäytti minut siihen paikkaan. Asento oli hieman "hankala",
etten sanoisi, mutta nuorimies oli päässyt mukaan vauhtiin, sillä ahnaat
suudelmat lämmittivät hetken aikaa pakaroitani, kunnes minut laskettiin
taas vapaaksi ja pääsin nousemaan laiturille.

Käräsin Teemun shortsit ja bikinini laiturilta ja kipitin laituria pitkin
vierasmajaa kohti. Kun tajusin että mökissä sisällähän oli remontti täysin
kesken, pysähdyin verannalle Teemun seuratessa hetken päästä perässäni.
Hetki oli omituinen, kuin aika olisi pysähtynyt ja päässä pyöri kysymys
"mitäs nyt?". Siltä myös näytti Jeren ilme, kun painoin hänet kuistin kaidetta
vasten ja suutelin varovasti hänen otsaansa. Aurinko lämmitti ihanasti jo
viilenneitä kehojamme ja aloin keräillä valuvia vesipisaroita Jeren keholta...yhden
kaulalta, pari rintakehältä, muutaman vatsan seutuvilta laskeutuen yhä alemmas.
Penis tervehti minua uljaasti asennossaan...nuolaisin varovasti suolaista
merivettä sen sileältä varrelta, lämmitin hieman käsilläni viileitä kiveksiä...ja
puristin sormeni kokonaan kalun ympärille. Katsoin ylöspäin Jeren ilmeitä
ja hän suu auki, kuin happea haukkoen katseli mitä aioin seuraavaksi tehdä.
Aloin hyväillä kalua edestakaisin katsellen samalla miltä se Jerestä tuntuisi.
Pienet huokaukset ja kiinni painuvat silmät kertoivat sen olevan mieluista...ja
painoin samantien peniksen syvälle suuhuni. Voimakas värähdyksen saattelemana,
hänen kehonsa jännittyi niille sijoilleen kuin vieteri. Vasta muutaman kerran
otettuani Jeren kalua suuhuni, kädelläni sitä samalla runkaten, hän päästi
ilmaa ulos ja jännitys kehossa hieman laski. Kalu oli hieman pienempi kuin
mieheni, mutta sitäkin jäntevämpi ja voimakkaampi se oli ja suussa se tuntui
upealta!

En pystynyt olla vilkuilematta vähän väliä Jeren nautinnosta vääristyneisiin
kasvoihin, nautin hänen saamasta tyydytyksestä niin paljon. Runkkasin, hyväilin,
puristelin, nuolin, suutelin ja imin kalua pitkän aikaa, rakastin sitä,
halusin sitä yhä enemmän, en saanut siitä tarpeekseni! Hampaat yhteen puristaen
Jere päästi voihkauksen ja tiesin että hän saisi kohta orgasmin. Ajattelin
että antaa laueta, minulla kyllä aikaa riittäisi ja lämpimät huulet kalun
ympärille uudelle puristuen, tunsin miten Jeren nesteet syöksyivät suuhuni.
Nielin joka pisaran ja annoin vielä suudelmankin terskan päähän ja kehuin
tätä veijaria kauniiksi ilmestykseksi. Teemu vähän nolona alkoi etsiä shortsejaan
käsiinsä, mutta ihmettelin hymyillen, mihin hänellä nyt noin kiire oli...
Vastauksena tuli jotain "Olen myöhässä...huomiseen...jatketaan huomenna...nähdään..."
-tyylistä, kun Jere veti shortsit jalkaansa ja harppoi pihan poikki pyörällensä.

Seuraavana päivänä Jere oli tietenkin taas tyylinsä mukaisesti ajoissa paikalla
ja herätessäni jo täydessä työn touhussa. Päivä sujui muutenkin varsin tyydyttävissä
merkeissä...mutta se on toinen tarina se!



merenpoika@jippii.fi

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä



pikadeitti






© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.