| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Seksinovellit |
| Otsikko |
Orjattareni I |
| Laatija |
doc |
| Julkaistu |
15.04.2002 23:55:00 |
| Teksti |
Kaupunki on meille kummallekin vieras, joten se sopii parhaiten kahden naimisissa olevan kohtaamiseen. Kaupunki on myös riittävän suuri, jotta kaksi satunnaista tuntematonta ei herätä suurta huomiota, vaan sulautuvat suurempaa huomiota herättämättä kaupungin tulevien ja menevien matkustavaisten ja väliaikaisten yöpyjien joukkoon.
Kirjoittaudun hotelliin, jossa olemme sopineet tapaavamme. Puran matkatavarani ja asetan huolellisesti pöydälle mitä arvelen tarvitsevani ja alan odottaa sinua.
Olemme löytäneet toisemme netistä. Meillä on saman kaltaisia fantasioita. Haluamme toteuttaa ne.
Kerran olemme tavanneet työmatkalla kotikaupungissasi. Ulkonäkösi ja olemuksesi olivat edelleen tuntuneet puoleensa vetäviltä ja ilmeisesti olin itsekin onnistunut tekemään sinuun riittävän vaikutuksen, sillä olit ilmoittanut olevasi tulossa.
Kuulen hotellihuoneen oveen koputettavan. Avaan oven ja astut sisään. Otan matkalaukkusi ja autan päällystakin yltäsi. Näin huolellisesti pukeutuneena ja ehostettuna näytät vielä haluttavammalta, kuin edellisen kerran tavatessamme. Avaan samppanjapullon ja kaadan meille lasilliset. Rupattelemme harvakseltaan niitä-näitä ja katselet mietteliäänä sängylle levittelemiäni esineitä vilkuillen samalla minua.
Juotuamme nousen ylös, otan sängyltä kaulapannan ja hihnan ja kiinnitän hihnan kaulaasi.
-Kas niin, narttu, nyt se sitten alkaa, totean kiskaistessani sinut kaulapannasta pystyyn. Napitan jakkusi auki ja annan sen pudota lattialle. Pidän kaulapantaa tiukalla toisella kädelläni samalla, kun hyväilen olkapäätäsi ja puristelen rintojasi toisella kädelläni.
-Nyt katsotaankin, millaiset tissit tällä huoralla on, totean avatessani paitapuserosi napit. Tunnen silkin, pitsin ja viileän ihosi kosketuksen. Huomaan myös nänniesi nousseen pystyyn sekä hengityksesi kiihtyneen samalla, kuin huomaan itsekin alkavani kiihottua
Annan käteni vaeltaa alemmas alkaen hyväillä lantiosi kaarta ja takamustasi. Avaan hameesi vetoketjun ja annan hameesi valua lattialle. Sitten sysään sinut vatsallesi poikittain tuolille ja kiskon sukkahoususi alas. Kuulen sinun huohotat raskaasti samalla, kun hinkkaan kovettunutta housunetumustani takapuoltasi vasten.
Sitten kiskaisen sinut kaulapannasta pystyyn ja seisot edessäni raskaasti huohottaen. Työnnän käteni pikkupöksyjesi sisään ja työnnän sormeni jo lähes täysin kostuneeseen emättimeesi. Sitten istahdan itse tuoliin ja kiskon sinut hihnasta polvieni väliin ja käsken sinua ottamaan sen suuhusi. Avaat vetoketjuni ja kaivat jo täyteen mittaan kasvaneen penikseni esiin ja otat sen suuhusi imien ja runkaten sitä himokkaasti.
Katselen sinua nauttien tuntemuksen ja visuaalisen kokemuksen yhdistelmästä, jonka saan katsellessani sinua imiessäsi, runkatessasi ja hyväillessäsi kiveksiäni. Olen ja lähes ekstaasissa ja alan tuntea vatsanpohjassani laukeamista ennakoivia tuntemuksia, kun tartun hihnaan ja nostan pääsi ylös. Sidon kaulapannan hihnan siten, että makaat sängyllä poikittain vatsallasi ja jalkasi roikkuvat sängynreunan alitse. Sitten hivutan pikkuhousut jalastasi ja työnnän sormeni varsin kosteaan emättimeesi runkaten samalla itseäni. Kiihotan sormellani klitoristasi, mikä saa sinut voihkimaan ja liikuttelemaan lantiotasi voimakkaasti kunnes huomaan sinun laukeavan ensimmäisen kerran. Sitten riuhdon vaatteet päältäni, asetan siittimeni kärjen emättimesi suulle ja aloitan rajun naimisen takaapäin ja saat kohta rajun orgasmin ja sitten toisen. Mutta vaikka oma kiihotukseni on hieman kerinnyt laantua, laukean silti itsekin vaimeasti huudahtaen lähes samanaikaisesti. Sitten lyyhistyn päällesi ja hetken päästä kierähdän sängylleni selälleni huohottamaan.
Hetken kuluttua alan tuntemaan itseni janoiseksi. Irrotan hihnasi sängynjalasta, kaadan meille samppanjaa ja istutan sinut jalkojeni juureen. Nappaan pöydältä vierestäni television kaukosäätimen ja naksautan maksullisen pornokanavan päälle. Lipittelemme samppanjaa katsellen samalla erotiikkaelokuvaa ja eipä aikaakaan, kun pornofilmi sekä sinä alastomana jalkojeni juuressa saatte jälleen haluni heräämään. Nykäisen hihnasta, tartun sinua hiuksista ja vien pääsi haarojeni väliin. Ymmärrät vihjeen ja otat vielä velton, mutta jo kiihotukselle alttiin pikkuveljeni suuhusi alkaen imeskellä ja hyväillä penikseni tyveä ja kiveksiäni.
Sytytän sikarin nautiskellen tuntien suusi, kielesi ja käsiesi kiihottavan hyväilyn peniksessäni, kiveksissäni ja niiden ympärillä. Kaadan itselleni tilkan konjakkia pöydällä olevasta pullosta. Katselen filmiä, jossa kaksi miestä nai isorintaista pornotähteä. Imiessäni havannalaistani hymähdän ajatukselleni, miltähän Clintonista mahtoi tuntua imiessään sikaria ja Monican imiessä Bilin piliä…
Täyden erektion saavuttaminen kestää jonkin aikaa, mutta elokuvan ja hyväilyjesi seurauksena kaluni alkaa vähitellen olla juhlakunnossa ja alan tuntea itseni valmiiksi. Asetan sinut jälleen poikittain sängylle ja sidon kaulahihnasi sängynjalkaan. Sitten otan käsiraudat ja lukitsen kätesi selkäsi taakse. älähdät, mitä oikein aion, mutta koska et esitä myöskään sopimaamme turvasanaa, jolla leikki keskeytetään, jatkan toimiani.
Kun pursotan rasvaa sormeni päähän ja tungen etusormeni peräaukkoosi, alat arvata, mitä tuleman pitää. ähkäiset, ettet ole aiemmin kokeillut tällaista. Pyörittelen sormeni peräaukollasi ja vaikka yrität kiemurrella, tunnet tilanteessa ilmeisesti jotain kiihottavaakin lantion liikkeistä ja hengityksesi kiihtymisestä päätellen. Varovasti työnnän peräsuoleesi keskisormenikin ja kuulen sinun ähkäisevän kivusta toisenkin sormeni tunkeutuessa anukseesi. Hyväilen itseäni pyöritellen samalla rasvattua etu- ja keskisormeani anuksessasi ja tunnen sulkijalihastesi vähitellen löystyvän kivun ja jossain määrin myös nautintoon viittaavien äännähdysten saattamana.
Kun peräaukkosi tuntuu löystyneen tarpeeksi, kaadan rasvaa kädelleni ja rasvaan jäykkänä seisovan penikseni ja tunkeudun peräaukkoosi. Laajennusyrityksistäni huolimatta peräukkoosi tunkeutuminen tuntuu vaikealta ja päästätkin tuskaisen älähdyksen tunkeutuessani anaalikanavaasi ja aloittaessani rytmikkään naimisen. Samalla työnnän kaksi puhtaamman käteni sormea kosteaan emättimeesi pyrkien hieromaan näillä klitoristasi. Arvioin sinun olevan lähellä orgasmia tai jo saaneen sen, kun alat vimmatusti voihkia ja hakata yläruumiillasi sänkyä. Veltostuttuasi keskityn vain omaan nautintooni pyrkien työntelemään kovemmin ja kovemmin takapuoltani vasten, kunnes peräaukkosi tiukka ote tuottaa tulosta ja saavutan kliimaksini ja rojahdan vierellesi sängylle huohottamaan.
Hengitykseni tasaannuttua päätän leikin tältä erää. Irroitan käsirautasi ja kaulahihnasi. Jäät makaamaan hetkeksi voipuneena sängylle. Sitten nouset ylös ja menet kylpyhuoneeseen pesulle ja valmistautumaan seuraavaan koitokseen. Kerron varanneeni meille pöydän päivällistä varten hotellin ravintolasta, menen itsekin suihkuun ja pukeudun.
Kun olemme pukeutuneet, ryhdymme tekemään lähtöä syömään. Autan päällystakin yllesi ja ojennan sinulle kohteliaasti käsivarteni. Hotellihuoneen ovella kysäisen, oletko edelleen valmis suunnitelmamme seuraavaan vaiheeseen. Vastaat kysymykseen arvoituksellisella hymyllä ja lähdemma kävelemään alakertaan vievälle hissille.
|
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|