| Tekstin vieritys (IE) | Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä. |
| Ryhmä |
Tositarinat |
| Otsikko |
Chatista petiin |
| Laatija |
Kiltti avomies |
| Julkaistu |
25.03.2003 19:10:00 |
| Teksti |
Tämä tapahtui pari vuotta sitten kesällä kun avovaimoni oli siskonsa kanssa matkoilla. Luulenpa että aika monille chattailua harrastavalle on sattunut vastaavia kokemuksia.
Oli helteinen kesäilta. En viitsinyt sinä iltana lähteä kuitenkaan kaupungille, vaan jäin yksin kotiin chattailemaan, paikkana silloinen klassikko, sinkut.netin Lavatanssit.
Tuli siinä chattisession aikana sitten tutuksi eräs itseäni hieman vanhempi, naimisissa oleva rouva, kutsuttakoon häntä tässä nimellä Laura. Lauralla oli kaksi lasta ja hän asui toisessa kaupungissa parin tunnin ajomatkan päässä. Kerroin hänelle että olin nyt kesäleskenä ja siksi olisi tilaisuus vähän seikkailla. Yllättäen hän olikin juonessa mukana. Laura kertoi että hänen ystävällään olisi asunto tyhjillään ja avaimet Lauran hallussa. Paikka siis oli tiedossa.
Oli jo myöhäinen ilta joten en oikein voinut ajatellakaan lähteväni enää ajamaan parin tunnin matkan päähän. Laura antoi puhelinnumeronsa ja sovin soittavani hänelle seuraavana päivänä iltapäivällä.
Nukuin siis yöni yksin ja seuraava päivä meni normaaleissa arkipuuhissa. Ajatukset toki oli koko ajan tässä pikku seikkailussa. Minua vähän arvelutti koko juttu, jos tämä vaikka olisi jokin pila tai muunlainen pettymys. Ihan turhan vuoksi ei viitsisi lähteä matkaan. Sovittuun aikaan sitten soitin Lauran antamaan numeroon. Puhelimessa Laura oli ihan yhtä mukava kuin chatissakin enkä epäröinyt enää toteuttaa tätä pikku juttua. Teimme treffit illaksi Lauran kotikaupungin rautatieasemalle, se kun oli yksi niistä harvoista paikoista joita tunsin sieltäpäin. Sovimme että vaihdamme vielä valokuvia sähköpostilla ennen kuin lähden matkaan.
Illan suussa sitten, vähän myöhässäkin, saavuin treffipaikkaan. Laura jo odotteli aseman kulmalla kauniissa kukkamekossa, aurinkolasit silmillä. Olin kuvaillut millaisella autolla tulen, joten hän näki jo kaukaa että olin tulossa. Pysähdyin ja Laura avasi oven ja istahti kyytiin. Hänen ihanan pulleat reitensä eivät jääneet huomaamatta.
Katselimme hetken toisiamme ja hymyilimme. Laura kysyi haluaisinko että menisimme ensin lasilliselle jonnekin. Vastasin että ei minun puolestani tarvitse, mennään vaan sinne asunnolle. Olin matkalla juonut pari energiajuomaa että jaksaisin...
Lauran ystävän asunto oli ihan keskustan alueella ja sinne ajoi muutamassa minuutissa. Laura kertoi käyvänsä hoitamassa huonekasvit siellä pari kertaa viikossa. Kun pääsimme sisälle, halasin Lauraa ensin hellästi ja suutelimme hetken. Olimme molemmat hikoilleet helteisenä kesäpäivänä, joten ensimmäinen ajatus oli käydä suihkussa.
Laura riisui kukkamekkonsa ja rintaliivinsä ja hänen runsaat muotonsa pääsivät täysiin oikeuksiinsa. Suutelin hänen rintojaan samalla kun itsekin riisuin bermudashortsini ja paitani. Menimme yhdessä suihkuun. Saippuoimme toisemme joka paikasta. Laura kyykistyi ja otti kaluni suuhun ja imeskeli sitä. Sitten minä tein saman hänelle. Lauran pillunhuulet olivat jo vahvasti turvoksissa.
Kuivasimme itsemme ja siirryimme patjalle olohuoneen lattialle, se kun oli viilein paikka avoinna olevan parvekkeen oven lähellä. Lekottelimme hetken sängyllä katsellen toistemme alastomia vartaloita. Kaluni seisoi täydessä mitassaan, odottaen tositoimia. Olin siinä selinmakuulla kun Laura kiipesi hajareisin päälleni ja laittoi samantien kaluni kuuman pillunsa huulille. Helposti se luiskahti sisään. Laura teki pari työntöä ja jäi sitten paikoilleen päälleni makaamaan. Meillä ei ollut mitään kiirettä. Oli kiva jutellakin vähän, tutustua ensin. Toki olimme jo chatissa kertoneet omat tarinamme, ja sopineet mm. siitä että voimme olla ilman kumia.
Pian käänsin Lauran selin patjalle ja menin itse päälle. Suutelin häntä polvista alkaen ylöspäin joka paikkaan. Laura voihki koko ajan ja pyysi tulemaan sisään. Annoin häpyhuulille vielä kunnon kielipusun, nuolin vähän hänen reisiään ja siirryin sitten pukille. Laura oli aivan ihanan liukas, tunsin etten voisi jatkaa kauaa, siksi hidastin tempoa. "Ai että tuntuu hyvältä", huokaisi Laura. Tunsin että nyt täytyy pitää tauko ja vedin penikseni ulos Laurasta. Hetken katselimme toisiamme huohottaen. Vetäydyin polvilleni ja laura kääntyi vatsalleen. Menin hetkeksi hänen päälleen makaamaan ja suutelin niskaa ja korvia. Sitten uskalsin taas jatkaa ja pyysin Lauraa kontilleen.
Otin häntä lanteista kiinni, tulin takaa hänen sisäänsä ja jatkoin työntelyä. Laura huudahti muutaman työnnön jälkeen: "Multa tulee ihan kohta!". Hän oli pääsyt rajalle josta ei ollut enää paluuta ja hidastin vähän tahtia. Tunsin etten itsekään kestä enää kauaa. Laura piti aika kovaa ääntä ja lopulta kun hän tuli, kolme-neljä äänekästä huutoa täytti huoneen, ja taisi kyllä kuulua parvekkeen oven kautta naapurustoonkin. Kun Laura oli lopettanut, annoin itsellenikin luvan tulla. Työnsin muutaman kerran oikein syvälle ja tyhjensin lähes viikon verran kerätyn lastini Lauran liukkaaseen pilluun.
Penikseni oli laukeamisenkin jälkeen vielä ihan kova ja jatkoin työntelyä vielä jonkin aikaa. Laura oli tästä vähän ihmeissään, hänellä oli se käsitys että mies ei laukeamisen jälkeen pysty yhtään jatkamaan. Pian kyllä itsekin väsyin, otin penikseni ulos ja siirryin Lauran viereen makuulle. Taas katselimme vaan toisiamme ja hymyilimme. Taisin sanoa että pitäisiköhän tuo parvekkeen ovi laittaa kiinni... Kohta nousimme ja kävimme pesulla, taisi molemmille olla selvää että ilta jatkuu vielä.
Ihan heti en jaksanut aloittaa uutta panoa joten leikittelimme muuten vaan toistemme vartaloilla. Laura muistutti että olimme puhuneet anaaliseksistä chatissa. Ajatus kyllä kiihotti ja sanoin että eiköhän kokeilla vielä sitäkin. Laura otti penikseni suuhunsa ja hyväili sitä kielellään. Viimein kun tuntui siltä että nyt olisi valmista, Laura kääntyi taas vatsalleen patjalle ja minä tulin takaapäin hänen sisäänsä, A-rappuun tosin. Hetken siinä ratsastettuani Laura laukesi taas. Minulta alkoi voimat vähetä enkä päässyt enää siihen pisteeseen että laukeaisin. Otin penikseni ulos ja leikittelimme siinä vielä vähän Lauran anuksen ympärillä. Laitoin rasvaa hänen B-rappunsa ympärille ja vähän sisällekin ja yritin työntyä sisään, mutta taisin olla jo täysin tyytyväinen enkä jaksanut enää. Laura kyllä ymmärsi hyvin, olimmehan peuhanneet jo reilun tunnin ja olimme molemmat taas ihan hiestä märkiä.
Päätimme käydä vielä suihkussa ja pukea sitten päälle. Laurakin sanoi että pitäisi mennä jo kotiin. Hän oli kotiväelle sanonut menevänsä kaupungille ystäviensä kanssa. Ajoin Lauran kotiinsa, tai oikeammin lähistölle jotta kukaan tuttu ei näkisi meitä. Hyvästellessämme Laura kehotti minua pitämään naisestani hyvää huolta. Meille molemmille jäi melkoinen virne naamalle kun erosimme. Lupasimme pitää yhteyttä sähköpostilla ja, jos tilaisuus tulee, toistaa tämä kokemus. Siitä sitten lähdin ajelemaan kotiin.
Olemmekin pitäneet yhteyttä melko tiiviisti tästä lähtien. Seuraavana kesänä saimme uuden yilaisuuden ja siitä tuli ihan yhtä antoisa kokemus. Sittemmin Laura on muuttanut toiseen kaupunkiin emmekä ole enää voineet järjestää tapaamista. |
Lähetä tämä tarina ystävällesi
Klikkaa ylös
Palaa Edelliselle Sivulle
|
Suositukset:
Päivän linkit 9.9.2010
[ Anaali ]
[ Amatööri ]
[ Suihinotto ]
[ 18v ]
[ Ryhmäseksi ]
[ Hardcore ]
[ 40-60v ]
[ Lesbo ]
[ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }
Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.
Päivän kiimaiset seksiseuralaiset
Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen
Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset
Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä
|