Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Emilialle
Laatija
minä
Julkaistu
04.04.2003 15:20:00
Teksti
Hurtta ja minä
Kotiin on kiva mennä. Jo pihalta näen Hurtan juoksevan ikkunasta toiseen. Häntä heiluu ja haukahdukset kuuluvat ulos saakka.
Sisään meneminen on työlästä, koska Hurtta hyppää heti päälleni ja nuolee kasvoni märäksi. Minä pörrötän Hurtan paksua turkkia ja rapsutan korvien takaa. Jälleennäkeminen on aina yhtä riehakasta.
Joskus jo eteisessä Hurtta työntää kuononsa jalkojeni väliin, nuuhkii ja tökkii minua. Se haistaa heti, jos olen ollut kiimassa päivällä. Usein tyydytän itseäni työpaikan vessassa unelmoiden yhteisestä illasta Hurttani kanssa.
Hurtta on neljä vuotias howawart. Nuori ja kiihkeä koira. Me olemme erottamaton pari. Hurtta tulee saunaankin kanssani. Joskus työpäivä tuntuu tuskaiselta, kun minulla on ikävä Hurttaa.
Tänään Hurtta jälleen haistaa kiimani ja tökkii turvonnutta pilluani. Minä hyväilen vahvan koiran kylkiä ja käteni vaeltavat koiran mahan alle. En pysty vastustamaan Hurtan voimia, vaan lennähdän selälleni lattialle. Saman tien koira on päälläni ja nylkyttää lantiotani vasten.
Näen vilahduksen tupestaan ulos työntyneen kirkkaan punaisen kullin. Hurtalla on ihanan kookas kulli. Rauhoittelen koiraan ja riisun farkut jalastani. Hurtta tietää, mitä se tarkoittaa. Se työntää malttamattomana kuononsa pikkareitteni peittämää pillua vasten. Nuuhkii ja tökkii kuonollaan. Kiihoitun entisestään. Vedän pikkareita sivuun ja paljastan kiimaa valuvan pilluni koiralle.
Hurtan kuononpää tuntuu kylmältä kuumaa pilluani vasten. Sitten tunnen karhean kielen lipaisut turvonneilla huulillani. Levitän jalkojani enemmän ja avaan pilluani, jotta Hurtta pääsee kunnolla nuolemaan. Taivas sitä tunnetta! Jos yksikin mies olisi yhtä kiihkeä ja väsymätön, kuin Hurttani on, niin sen miehen ottaisin heti.
Ensimmäinen orgasmi vavisuttaa hentoa ruumistani. Tiedän, ettei se ole läheskään viimeinen tänään. Työnnän väkisin jaloillani koiraa kauemmaksi. Se ei millään tahtoisi lopettaa pilluni nuolemista.
Käyn nelinkontin koiran eteen ja välittömästi Hurtta hyppää selkääni. Koira nylkyttää takamustani vasten ja minun on vaikeaa saada kulli ohjattua sisääni. Lopulta onnistun ja koira aloittaa mahtavan panemisen.
Sellaista menoa ei kukaan nainen kestä kauaa. Pian vapisen uuden orgasmin kourissa ja koira vain jatkaa nylkyttämistään. Sitten Hurtta vingahtaa ja hyppää pois selästäni. Koira tekee vielä nykiviä liikkeitä ja spermaa roiskahtelee kullista vielä lattialle.
Hurtta tulee iloisena nuolemaan kasvojani. Minä painan väsyneet kasvoni Hurtan turkkia vasten ja silittelen pehmeää turkkia.
- Aika mennä suihkuun, sanon Hurtalle ja nousen ylös lattialta.
Illalla, ennen nukkumaan menoa otamme tämän uudestaan. Niin me aina tehdään.