SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Yhteystiedot
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Sattui snadi äcsidentti...
Laatija Kutkakassi
Julkaistu 02.04.2003 17:11:00
Teksti
   


EI NIIN KESY ILTA

Tuolloin oli erostani kulunut vasta hyvin vähän aikaa. Sen verran kuitenkin, että pimpsaa alkoi jo tehdä mieli aivan tosissaan. Ihmekö tuo, kun mies on ikänsä tottunut saamaan silloin kun on sattunut huvittamaan. Useimmiten vaimolta, silloin tällöin vähän vieraammiltakin. Noista pikkuisista ”polulta poikkeamisista” vaimonikin etupäässä sai lopulta mittansa täyteen. Ja, rehellinen ollakseni en moista asennetta mitenkään aivan hirveästi edes ihmettele.
No, joka tapauksessa pistin parempaa päälle, otin muutamat huikat pohjaksi ja suunnistin paikalliseen tanssiravintolaan. Sieltä saattoi, kokemukseni mukaan, silloin tällöin ”syttyä” jotakin. Tapauskohtaista, tietysti.
Vaikka oli perjantai - ilta, oli paikka enintään puolillaan porukkaa. En nähnyt tuttuja missään enkä mitään olalle taputtelijoita kaivannutkaan; homman nimi oli aivan toinen. Istahdin nurkkapöytään, siitä minulla oli erinomainen sauma seurailla millaisia mimmejä pöydissä istui.
Ei mennyt pitkään, kun kiinnitin huomioni kahteen ikkunapöydässä istuvaan tyttölapseen. Toinen oli vähintään 175 senttinen, notkea kuin pantteri ja olkapäiden muoto paljasti mimmin ahkeraksi salilla kävijäksi. Hänen ystävättärensä oli täydellinen vastakohta; pikkuinen, hiukan pyöreä ja lapsenkasvoinen, jotenkin ujon tuntuinen. Kavereita parveili heidän ympärillään kumarrellen tanssimaan, mutta turhaan. Analysoin tilannetta ja totesin että voisin säästää energiaani ja olla yrittämättä, minusta kyseessä oli ilmiselvä lesbopari.
Kuitenkin huomasin ihmeekseni ”pantterin” vilkuilevan minua tavan takaa. Pian hän kumartui pöydän yli ja supisi jotakin pikkuiselle ystävättärelleen. Tämän katse tutkiskeli juttutuokion jälkeen minua kuin jotakin harkinnassa olevaa ostosta, ujoudesta ei enää ollut tietoakaan. Perkele, tunsin ihan punastuvani. Mikä moka, sentään nelikymppinen mies!
En enää ihmetellyt yhtään, kun naiset nousivat pöydästä ja kävelivät kylmästi luokseni. Tosin en pannut moista pahaksenikaan. Kuten arvasin ”pantteri” otti aloitteen käsiinsä.
-Moi pikkuinen, miksi sä istut siinä yksin? Musta tuntuu, että sä odotat sun homoystävääsi, joten me ei varmaan voida istua sun seuraksesi? Naisella oli käheä, vahva ääni, sysimustaksi värjätty punkkaritukka ja hän oli kolmissakymmenissä. Selvästi käskemään tottunut mimmi jolle ei yleensä esitetty vastaväitteitä. Nytkin hän mitenkään odottamattakaan vastausta veti tuolin alleen, ystävätär seurasi esimerkkiä tuijottaen minua edelleen kuin nälkäinen leipää.
-Mä olen Sini ja tää pikkuinen on Ellu, me ollaan pyöritty kimpassa jo pitkän aikaa, ”pantteri totesi yhtä luonnollisesti kuin olisi ostanut tomaatteja valintamyymälästä. Hän ei tehnyt elettäkään ojentaakseen kättään joten en itsekään reagoinut sen kummemmin, kunhan katselin.
-Jos sä päättelet noin, niin vissiin sä aiot syrjäyttää mun ”vakiohomoni” ja pyrkiä itse homoilemaan mua koska istuit siihen, vastasin samalla mitalla.
-Mutta miten tää pikkuinen littyy meidän bisneksiin, tuleeko se katselemaan päältä kun me homoillaan?
-Voi kuule, mä saatan joskus tsiikailla vaikka alta, Ellu totesi.
-Sitä paitsi multa onnistuu moni muukin juttu.. Huomasin että mimmin pupillit olivat laajentuneet ja silmät muutenkin jotenkin lasimaiset, hän oli varmasti jossakin muussa paukussa kuin viinoissa. Sinikään ei vaikuttanut mitenkään juopuneelta, pikkuisen ottaneelta kuitenkin. Ellulla oli pehmeä, hivelevä ääni jollainen jo sinällään on omiaan nostattamaan melkein jokaisella miehellä muutakin kuin itsetuntoa.
-Saanko mä tota kundia tänä yönä?, Ellu kysyi Siniltä ikään kuin minulla ei olisi ollut asiaan mitään sanomista. Eikä minulla itse asiassa mitään sellaista ehdotusta vastaan ollutkaan. Tissitkin olivat ihanan pyöreät, juuri sellaiset käteen sopivat.
-Mä en muuten ole vaan kundi kun mulla on ihan oikea nimikin, heitin väliin.
-Mä olen Lasse. Kiinnittämättä kommenttiini huomiota Sini hyökkäsi pöydän yli, riuhtaisi Ellun puserosta lähelleen ja suuteli tätä rajusti suoraan suulle. Hän ei välittänyt pätkääkään lähipöytien tuijottavasta yleisöstä.
-Vittu sä olet mun oma poni etkä sä kysele mitään, mä annan sulle jotakin itse jos katon aiheelliseksi, Sini kähisi. Minulle alkoi pikkuhiljaa piisata. Päätin ottaa vielä yhden Kossun ja vaihtaa maisemaa. Joku raja minullakin on. Vai onko?
-Kai sä nyt sentään tilaat meille Amaretot vaikka me ollaankin sun iltas pilattu, Sini huomasi. En väittänyt vastaan, siinähän tuo menisi. Sitä paitsi fiilikseni oli laskusuunnassa, tuumin että saattaisi olla viisainta painua kotiin ja pehkuihin. Kunhan pääsisin ämmistä eroon. Imaisin Kossuni pesusienen lailla ja aloin tehdä lähtöä. Sini hermostui silminnähden.
-Et kai sä Lasse noin vaan meinaa meitä jättää. Kyllä sun sentään kuuluu saattaa meidät taksilla himaan jos susta löytyy yhtään herrasmiestä. Sitä paitsi me ollaan ihan auki ja meille on pitkä matka, me bunkataan samassa kämpässä. Siinä oli pointti jota en ollut epäillyt enää hetkeen, jätin kuitenkin ilmoittamatta havainnostani ääneen. Mitä oikeastaan menettäisin vaikka lähtisinkin? Kyllä minä aina parille akalle pärjään, tuumailin. Joskus luulo ei kuitenkaan ole tietoa...
-No joo, hyvä on mutta sitten piisaa, myönnyin.
Lähdimme Mersulla, punaisella kuin auringonlasku. Kohti kokemuksia joita en kyllä osannut aavistaa. Tytöt ahtoivat minut takapenkille ja kiilasivat väliinsä. He aloittivat välittömästi sellaisen käsittelyn, että kilometrin matkan jälkeen minua ei olisi saanut köysillä ja hevosillakaan käännytettyä heidän oveltaan. He suutelivat vuorotellen ja samalla toinen käsitteli munia. Ja millä taidolla! Taksisuharilla oli mielenkiintoista nähtävää taustapeilistään, hän oikein muutti peilin asentoa pystyäkseen paremmin seuraamaan tilannetta. Olin kuitenkin niin kiimassa etten olisi varmaan pistänyt hanttiin vaikka prosessi olisi tapahtunut Harkimon hallin jäällä Jokerit - IFK: pelin väliajalla. Sitä paitsi suhari oli takuulla minulle kateellinen.
Ajoimme läpi kaupungin, sitten taksi pysähtyi vanhan omakotitalon pihaan. Tupiin minua ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Minut nimittäin vietiin. Pääsin toteamaan, että Sinillä tosiaan oli ruutia ranteissaan. Päädyimme varsin viihtyisään olohuoneeseen, minut istutettiin nojatuoliin, käteeni annettiin täysi lasi viskiä ja sitten tytöt aloittivat. Minulla oli alunpitäen nahoissani pysymistä enkä pysynytkään.
Kuten olin arvannutkin, Sini oli hallitseva osapuoli. Ellu oli hyvin perillä roolistaan; hän riisui ensin Sinin ja sitten itsensä. Sain nähdä, että molemmat mimmit olivat posliineja. Huomautin asiasta.
-Kato, puhtaus on puoli ruokaa, Sini vastasi. Hän asettui selälleen upottavalle nahkasohvalle ja Ellu painui nöyrästi jalkojen väliin ja ryhtyi nuolemaan. Jumalauta miten minulla alkoi seisoa!! Tilanne oli sanoinkuvaamaton. Vahva amatsoni pienine pystyrintoineen nuoletti vittuaan pikkuisella, ihanan naisellisella typykällä joka selvästikin oli tottunut tekemään kaiken mitä vaadittiin. Samalla Ellu runkkasi vittuaan kädellä, hänen pyöreä perseensä vapisi kiihottavasti aivan edessäni. Kuka piru sellaista kestää!
-Ei helvetti, mun on saatava naida tota Ellua, parkaisin. Olin jo kerinnyt kuoriutua kuteistani, seisokki oli valtava ja runkkasin täyttä päätä. Viskilasi oli unohtunut pöydälle koskemattomana, kuka tässä ehti juomista ajattelemaan. Tarjolla oli kiinnostavampiakin aiheita.
-Anna Sini kulta rakas kun toi Lasse nai mua, Ellu kinusi lutkutuksensa lomassa. Minusta idea oli Euroopan parhaita ellei paras, mutta Sini oli armoton. Näin, että mimmi alkoi lähestyä orkkua. Hänen vartalonsa kohosi kaarelle ja huulet puristuivat tiukaksi viivaksi. Hän tarttui Ellun tukkaan ja veti tämän kasvot niin tiukasti vittuaan vasten että pelkäsin tytön tukehtuvan. Sini ei vaikuttanut huolestuneelta.
-Vittu, sä saat vaan ihan silloin kun mä sanon ja vaan sitä mitä mä sulle lupaan, senkin pikkuvosu. Eikö Sinin pillu maita, häh? Saman tien Sini laukesi kuin pyörremyrsky. Hän ynisi, kouristeli ja vääntelehti kuin kaatumatautinen. Lopulta mimmi sentään hervahti sohvalle ja antoi tukehtumaisillaan olevan Ellun nostaa limaisen naamansa jalkovälistään.
Pääsin toteamaan, että Sinin voimat eivät olleet läheskään lopussa. Hän nousi sohvalta ja tarttui uudelleen Ellun tukkaan.
-Nyt makkariin ja vähän äkkiä, hän komensi meitä. Varsinainen pornomimmi. Sänky oli laaja ja, kuten arvata saattoi, sen sivulle oli seinään kiinnitetty valtava peili. Pian olimme punkassa kaikki yhdessä kasassa ja yritin tietysti heti Ellun selkään. Kielto oli kuitenkin taas ehdoton.
-Irti senkin pukki. Ellu saa ensin multa ja sitten vasta muilta. Musta on kiva rääkätä sitä kun se on enemmän hetero kuin lesbo, se saa kärsiä niin kyllä se vielä oppii tavoille. No, yhden pusun saat sille antaa, kun vaan katot ettet ala tunkemaan sun kyrpääs siihen.
Minuahan ei tarvinnut kahdesti käskeä. Ellun suu joka maistui Sinin pillulle teki minut aivan hulluksi. Samoin kyrpääni runkkaava käsi ja persereikään tunkeutuva etusormi. Pian Ellu nousi nelinkontin ja imaisi melani suuhunsa. Olo oli taivaallinen, tiesin etten kestäisi moista pitkään.
Ei ollut tarviskaan, sillä taas tuli kurinpalautusta. Sini oli ilmestynyt paikalle. Hän riuhtaisi Ellun päältäni ja totta vieköön, nainen oli köyttänyt haaroihinsa mustan tekokyrvän joka pysyi paikallaan hihnojen avulla. Hihnat olivat tiukalla ja painuivat syvälle pillunvakoon. Moista vempelettä en ollut nähnyt kuin pornofilmeissä. Lisäksi vaikutti siltä, että Sini myös aikoi käyttää asettaan. Hän nosti muitta mutkitta Ellun perseen pystyyn ja painoi meisselin sisään yhdellä vahvalla työnnöllä.
-Saatanan lumppu, sä meinasit pettää mua ton Lassen kanssa, mutta nyt saat sitä kyrpää mitä sä eniten kaipaat!
Siltä tosiaan näytti. Huomasin Ellun nauttivan aivan suunnattomasti. Hän oli selvästikin jonkin verran maso, ja tätä ominaisuutta Sini hyödynsi häikäilemättä. Ellu viskeli päätään puolelta toiselle, tarttui sitten palleihini ja kiskoi minut eteensä. Ja sitten suihin, ja millä imulla! Tilanne oli uskomattoman irstas ja kiihottava. Kuulin ihanan litinän kun tekokyrpä pumppasi vittua, samanaikaisesti minulta otettiin suihin ja näin kaiken sekä luonnossa että sivullani olevasta peilistä.
Ellun orgasmi tuli rajuna. Luulin, että hän repisi pallini irti hurmiossaan. Samalla tunsin kuinka lastini oli lähdössä liikkeelle, mutta valitettavasti Sini havaitsi saman asian.
-Katot jätkä ettet laukea, sä annat sun spermas mulle ja vasta sitte Ellu saa sen...
Kuului maiskahtava ääni kun nainen veti tekokyrvän ulos Ellun pillusta. Tyttö lysähti voipuneena patjalle, mutta Sini oli saman tien edessäni perse pystyssä. Hän painoi päänsä alas, tarttui perseensä takaa tekokalun hihnoihin ja veti ne ulos vitustaan joka ammotti edessäni limaisena ja houkuttelevana.
-Nyt jätkä sulla on torttu johon saat vetää. Ja vedät kanssa!
Minuahan ei tarvinnut kahdesti käskeä. Pillu sinällään oli ihana, ja kun Sini vielä laski tekokyrvän hihnat irti, niin että ne painuivat sivuilta kyrpääni vasten oli selvää, että kestin enintään minuutin. Viikon mällit painuivat herkullisen vitun uumeniin, luulin pyörtyväni siihen paikkaan. Samalla Sini laukesi toistamiseen.
-Näätsä, en mä ihan lesbo ole, en mä ihan lesbo ole, hän vaikersi. Voi taivas! Eihän tällaisia naisia ole olemassakaan!
Kyllä niitä vaan on, pakkohan se oli uskoa, kun pari kappaletta näkyi edessäni ilmielävinä tai vaihtoehtoisesti peilin välityksellä, kummin vain halusin katsoa. Näky oli niin irstas, että limainen mulkkuni alkoi välittömästi osoittaa uusia yhteistyöhalun merkkejä. Vai oliko mulkkuni ainoastaan itsekäs saatuaan moista herkkua, mene ja tiedä.
Mutta parempaa, (tai pahempaa), oli luvassa. Sini painoi spermaisen, naidun vittunsa Ellun suulle.
-Meidän pikkuisella on ruoka - aika, Sini - täti antaa sulle vähän namia. Ja pidäkin huoli siitä että jälki on siistiä! Totta tosiaan, Ellu alkoi hommiin. Hän selvästi nautti työstään, imi, nuoli ja nieli vuoronperään,unohtamatta tavan takaa kiihottaa Sinin klitorista kielellään. Tekokalu pompahteli groteskisti hänen otsaansa vasten, kun hän rytmikkäällä imulla tyhjensi viimeisetkin eritteet Sinin pillusta.
Tällä hetkellä kyrpäni seisoi taas jo kuin viimeistä päivää. Pillunlima ja sperma alkoivat kuivua karstaksi terskan ympärille ja hepin varteen. Juttu ei jäänyt Siniltä huomaamatta.
-No mutta, Lassehan on alapesun tarpeessa. Ellu, kiire, kiire.. Ja jälleen pääsi kullini ihanaan imuun ja käsittelyyn.
-Joo, pikku lutka on hoitanut hommansa, Sini hyväksyi napattuaan kyrpäni käteensä ja tutkiskeltuaan sitä hetken aikaa arvostelevasti.
-Pesijättären on aika saada palkkio hyvin suoritetusta työstä. Käyhän Lasse selälles, perse peiliin päin niin näät mitä tapahtuu.
Tein työtä käskettyä, ja hetken kuluttua Ellu ratsasti kyrvälläni. Hän ähki nautinnosta, ja huuto oli vähällä päästä minultakin, kun seurasin peilistä miten melani liukui rytmikkäästi ulos ja sisään karvattomassa, tiukassa pillussa. Pian Sini asettui naamalleni ja alkoi nuolettaa punoittavaa, hihnojen kiduttamaa persettään. Samalla hän etupuolelta kiskoi hihnoja yhä kireämmälle, niin että ne upposivat syvälle lihaan ja pillunreikään. Hetken luulin tukehtuvani, sitten Sini kohottautui ylemmäs ja sain taas ilmaa.
-No niin Ellu, pikku lutkaseni, nyt kostutat patukan oikein liukkaaksi jos et halua että perseesi repeää. Kato, tähän aikaan illasta tekee jo mieli pientä voileipää... Voi hyvänen aika sentään! Kuuliaisesti Ellu imaisi tekokyrvän suuhunsa ja kostutti sen syljellään. Sini kiersi hänen taakseen, ja seurasin peilistä miten musta kumikalu upotettiin vääjäämättä pikkuiseen rusinareikään. Homma kävi kuitenkin sen verran helposti, että ymmärsin harjoitusta kyseiseen puuhaan olleen yllin kyllin.
Tyttö päälläni jäykistyi hetkeksi, sitten perse rentoutui ja hän antautui täysin meille. Mikä nautinto! Rynkytin alta minkä ennätin, Sini antoi takaa kumipamppua ja vartalo välissämme vääntelehti avuttomana, mutta rajusti osastaan nauttien. Ellu nimittäin sai orkut juuri samanaikaisesti kun oma mällini lensi hänen sisuksiinsa. Sini rääkkäsi häntä vielä hiukan ja jatkoi minuutin verran hervottoman tytön naimista ennen kuin jätti tämän rauhaan. Veltostunut mulkkuni luiskahti ulos ja tyttö kierähti päältäni läähättämään sängylle. Pillusta herahti spermanoro lakanalle.
-Mitä te siinä lehmitte, nyt pesulle, sitten otetaan pikku kuppi ja sitten jatketaan. Iltahan on vasta nuori. Sini säilytti tiukan linjansa ja irrotteli komennellessaan tekomulkun hihnoja. Ellu suoritti meille kaikille täydellisen alapesun, tällä kertaa vedellä. Ja sitten tehtiin kuppi. Ja sitten tosiaan jatkettiin. Minäkin ylitin itseni ja kykenin vielä kahdesti ennen aamunkoittoa. Töihin en sen sijaan kyennyt vielä maanantainakaan. Syyksi ilmoitin henkilökohtaisen stressin ja uupumuksen. Enkä oikeastaan edes valehdellut, ainakaan paljon.
Kun kahdeksan maissa aamulla jätin tyttöjen kämpän ja astuin odottavaan taksiin, minulla oli mukanani puhelinnumero. Siihen sopi kuulema soittaa iltaisin kymmenen jälkeen. Tosin mainittuun numeroon sopi soittaa aivan milloin tahansa. Sieltä nimittäin ilmoitti persoonaton automaatin nauhoite: ”Valitsemanne numero ei ole käytössä...” jne.
Odottelin ja pähkäilin kuukauden verran, sitten hyppäsin autoon ja ajoin naisten asunnolle. Oven avasi kaljuuntuva, silmälasipäinen mies. Hän kertoi asuneensa talossa kolmisen viikkoa. Edelliset asukkaat, kaksi viehättävää naista, olivat muuttaneet. Sanojensa mukaan jonnekin Turun seutuville. Uutta osoitettaan eivät olleet tietenkään jättäneet. En oikein osannut sanoa mitään, kiitin, kumarsin ja poistuin.
Tämän jälkeen en käynyt naisissa muutamaan kuukauteen. En tiedä vieläkään miksi. Mukavaahan minulla oli ollut, kerta kaikkiaan. Mietiskelin ehkä oliko minut ”testattu” ja kuitenkin köykäiseksi havaittu, vai mistä oikein oli kysymys. Toisaalta, ei kai ole tarkoituskaan että miehet kaikin ajoin ymmärtäisivät naisia. Saati sitten päinvastoin.










Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 6.9.2010
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }


Tekstarilla anonyymisti tunnus laatuelokuvien pariin.

Päivän kiimaiset seksiseuralaiset


Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä

Mä juoksentelen mielelläni koko päivän alasti ympäri asuntoa, ja tyydytän itseäni. Ilmoita jos haluaisit käyttää mua sun virtuaalisena leluna. Näin Jutta Oulusta ja monet muut kuumassa SMS kontakti Chatissa

Päivän videot mm Suomesta






© 2002 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.