Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Jennifer Lopez
Laatija
StimBoy
Julkaistu
24.03.2003 10:56:00
Teksti
Matkustin Los Angelesiin lomailemaan, ja majoituin kalliimman luokan hotelliin. Ja sattumalta osuin samaan kerrokseen itse Jennifer Lopezin kanssa. Näin hänet käytävällä, hän oli matkalla johonkin kuvauksiin tai vastaavaan, hän puhui kännykkään ja valitteli olevansa myöhässä. Katseemme kohtasivat käytävällä, ja minua katsoessaan hän hymyili. hän oli todella kaunis näky. Illalla istuin aulan baarissa katsellen salissa istuvia ihmisiä. Yhtäkkiä vierestäni kuului viehkeä ääni. "Yksi viski kiitos, jäillä" Englanniksi. Käännyin ja näin huiviin ja aurinkolaseihin sonnustautuneen Jenniferin. Hän katsahti minuun ja tervehti. Hieman hermostuessani änkytin jotain, mutta pian jää rikkoutui ja saimme keskustelun aikaiseksi. Kerroin olevani suomesta, ja Jennifer yllättyen kertoi aina halunneensa käydä lapissa. Kysyin Jennyltä mihin tämä oli Beninsä jättänyt, hän hymyili ja kuiskasi, että moinen oli vain kulissi liitto, jokin julkkis juttu vain. Myöhemmin hän sanoi ostaneensa tequila pullon, eikä halunnut juoda sitä yksin vaan kutsui minut yläkertaan huoneeseensa. Minulla heräsi jo toivon kipinä...
Saavuimme hänen isoon sviittiinsä, ja hän kaatoi paukut. Jenny sanoi käyvänsä laittamassa jotain kevyempää päälleen... hetken päästä hän tuli huoneeseen pelkät silkkiset mustat rintaliivit päällään ja stringit. "Haluan että nussit minua !" Jenny sanoi. Nousin istumasta ja kävelin hänen luokseen, aloimme suudella intohimoisesti, kielemme hieroivat toisiamme, ja maistoin hänen tumman punaisen huulipunansa. Avasin hänen rintaaliviin hakasensa ja suutelin hänen rintojaan. Jenny huokaisi syvään todella kiihoittavasti. Jenny tarttui minua kädestä ja vei minut parisängyn luokse. Minä kaadoin hänet sängylle ja kieleni vaelsi hänen ihanalla ihollaan. hampaillani riisuin hänen stringinsä. "Nuole minua... nuoleh..." Jenny huokaili hiljaa. Jenny oli trimmanut karvansa vain ohueksi viivaksi, ja näin miten kostea hän oli. Työnsin etusormeni hänen sisäänsä ja toisella kädellä hieroin hänen klitoristaan, sitten painoin kieleni häneen. Jenny hengitti todella kiivaasti, ja kovempaa ja kovempaa...
"Oih... ihanaa... jatka... jatkaaahh.." Hän huohotti, nuolin häntä niin että vittu nesteen valuivat pitkin naamaani. Lopulta irrotauduin hänestä pyyhkäisten naamaani. Jennifer siirtyi istumaan ja riisui nopeasti farkkuni, kalsareiden päältä hän hieroi paisuvaa kyrpääni kunnes otti sen esiin, ja hiljaa kielensä kärjellä lipaisi kulliani, tunsin hänen kuuman hengityksensä kullillani. Sitten hän otti sen hitaasti punaisten huuliensa väliin alkaen imemään minua... hitaasti nopeuttaen sitten tahtia... "mmm mmm mm" Hän äänteli kullini suussaan pyörittäen päätään. Hetken kuluttua hän irrottautui ja kävi hitaasti makuulle avaten säärensä. "Pane minua.... pane..." Hän huokaili. Asetuin hänen tummien sääriensä väliin ja asetin kovan kullini hänen sisäänsä. Ensin kullin pää hitaasti, sitten upotin hiljaa sentti sentiltä sen hänen sisäänsä. "Oih..hhhooh.." Jenny huokaisi suu auki. Aloin panna häntä kovempaa ja kovempaa kiihdyttäen vauhtia, pillu nesteet litisivät ja kassit läiskyivät häntä vasten. "oh... ah ah ah... nussih...minuah... kovempaaaaahhh !" Hän huokaili ja huusi. Sänky notkui työntöjeni tahdissa. Jennykin välillä laittoi vastaan lantiollaan, välillä suutelimme toisiamme samalla intohimoisesti naidessamme.
"Mmmhhmm mmmhh! Hän mumisi kieleni suussaan. "Vitun ihanaaah mmmhhh.... oooh.. ah ah! Hän huusi. Hän oli kietonut jalkansa ympärilleni ja puristi säärillään otettaan jaloissaan mustat korkokengät. "Minä... minäh... tul... tuleeeennnhh !! Jenny huusi ojentaen käsiään tarraten sängyn päästä kiinni ja puristaen tankoja. Hän puristi silmänsä tiukasti kiinni ja puri hampaansa yhteen nautinnollinen ilme kasvoillaan, tunsin hänen pillunsa supistelevan kullini ympärillä. Sitten hän taivutti päätään taakse ja avasi suunsa.
"AAAAhhh... haah mmmhhm... ooh.. vhittu...mmm" Hän huohotti. Hän kietoi kätensä niskani taakse ja katsoi minua silmiin. "Ei mitään kiirettä..." Hän sanoi hymyillen, ja taas suutelimme. Irrottauduin hänestä ja sanoin viimeisteleväni itseni kylpyhuoneessa. Jenny ja minä kävelimme kylpyhuoneeseen. Jenny laittoi kylpyveden juoksemaan. hän käveli tiskialtaan luo ja korjasi hieman itseään. Minä kävelin hänen luo ja työnsin kullini hitaasti hänen sisäänsä:"OH ! Et jaksanut ... ah... odottaa vai... nooh...mmmh" Hän ähkäisi, Jenny nojasi käsillään tiskialtaaseen, levittäen sääriään isommaksi. Nussia rynkytin häntä takaapäin ja nuollen hänen niskaansa ja suudellen, Jenny ähki ja ähki painaen päänsä peiliä vasten. Hän huokaili lasia vasten tehden huurua peiliin. "Hoh...oh... ah... mgg..ihanaah... ouh...oih... mhhh mhmhhhmmm" Hän vaikeroi silmät kiinni ja suu auki. Hetken siinä naituamme Jenny ilmoitti taas tulevansa, niin myös minäkin. "Oih, minä tu... tu... aih...tulennngggg" Jenny ähki ja samalla kun hänen pillunsa supisteli minä purkauduin hänen sisäänsä, Jenny puri alahuultaan ja silmät tiukasti ummessa ja hakaten seinää nyrkillään. Kyrvästäni ryöppyi kuumaa spermaa sykäysten , molemmat hengitimme raskaasti, ja vielä pari kertaa työnsin kovempaa hänen ennen kuin pehmenin. "OH.... MHHM!" Hän ähki ja sitten irrottauduin. Jenny kääntyi ja molemmat suutelimme taas, hänen tummalla ihollaan virtasi hiki, ja minun hieman ruskettuneella ihollani myös. Menimme kylpyyn jossa pesimme toisemme, nukuin sen yön hänen sviitissään, ja aamulla vielä rakastelimme ikkunalautaa vasten, hänen istuen ikkunalaudalla ja minä seisoin ja nussin. Jenny lähti sitten sinä päivänä New Yorkiin, hän otti vielä puhelin numeroni, jos satttuisi käymään suomessa, hän soittaisi. Jenny lähti, ja katselin huoneeni ikkunasta kaunista Losia, tämä olisi Jennyn ja minun yhteinen salaisuus. Kaksi iltaa myöhemmin istuin taas aulan baarissa, ja yhtäkkiä vierestäni kuului meksikon murteella englantia puhuva naisääni. "Yksi Tequila kiitos !" Tämä sanoi, käännyin katsomaan ja näin vierelläni ihanan Salma Hayekin, hän katsoi minuun aurinkolasiensa alta. ja alkoi hymyillä nostaen kulmakarvaansa. "No mutta hei..." ....
Siinäpä noita tarinoita, jatkan noita fantasioiden kirjoittelua jos joku näitä vielä haluaa lukea, tämä oli ensimmäinen tarinani ikinä, sen ehkä huomasi heh. Ajattelin vain kerran ettei kukaan kirjoita julkkisfantasioita, niinpä minä pääti kirjoittaa...