Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Eka kerta
Otsikko
Eka kerta rakastettuni kanssa.
Laatija
*Tyttö*
Julkaistu
27.04.2003 16:15:00
Teksti
Olin aika nuori,kun menetin neitsyyteni,mut onneksi minulla oli ja on yhä kultani,jonka kanssa se oli ihana tehdä.
Siis minä ja poikafrendini Jami olimme kotonani,kun vanhempani olivat juhlimassa.Olimme huoneessani ja keskustelimme kaikkea maan ja taivaan väliltä,myös suhteestamme.
Silloin oli kesä ja sisällä oli hyvin hiostavaa,joten keskeytin jutustelumme ja menin parvekkeelle jäähtymään.Jami tuli kohta perässä ja luuli,että olin loukkaantunut jostain.Hän istui viereeni penkille ja katsoi minua silmiin.Jamilla oli hyvin kauniit silmät,joten niitä oli ihana katsoa.
Yhtäkkiä Jami alkaa suutelemaan kiihkeästi kaulaani,säikähdin ja työnsin hänet pois.Jami katsoi minua ihmeissään ja kysyi,että mikä nyt oli hätänä.Olin lukenut paljon siitä,kuinka kivuliasta immenkalvon puhkeaminen voisi olla,joten pelkäsin todella,että suutelu johtaa asiasta toiseen ja pelkäsin tehdä sitä.Kerroin sen Jamille ja hän ymmärsi.
Menimme takaisin sisälle ja olin hämmentynyt.Tottakai olisin halunnut suudella Jamia ja tehdä muutakin,mutta pelkoni oli liian suuri.Olohuoneessa rupesimme katsomaan televisiota,ei mitään pornoleffoja tai mitään sellaista.
Katsoin Jamia syrjäsilmälläni.Hän näytti niin syötävän hyvältä,että olisin halunnut hyökätä hänen kimppuunsa.Jami oli kuin horroksessa,joten otin tyynyn ja huitaisin sillä Jamia.Jami näytti ensin pöllämystyneeltä,mutta sitten hän tajusi,mitä tapahtui.Hän sieppasi salamannopeasti tyynyn ja huitaisi minua takaisin.Aloimme riehumaan,kunnes olimme aivan näännyksissä.Päätimme mennä nukkumaan,sillä olimme sopineet vanhempieni kanssa,että Jami saa jäädä meille yöksi.
Menimme huoneeseeni ja hyppäsin sänkyyni ja Jami kömpi viereeni.Ylläni oli vain alushousut ja rintaliivit,Jamilla oli boxerit.Sammutin valot ja nukahdin melkein heti.Kohtapuoliin heräsin siihen,kun Jami hiveli vaaleita hiuksiani.Käännyin Jamiin päin ja aloin suutelemaan häntä kiihkeästi.En voinut sille mitään.Menin Jamin päälle ja tunsin,kuinka hänen kätensä vaelsivat pitkin vartaloani.En jaksanut enää pelätä sitä kipua,minkä tulisin tuntemaan.Ajattelin,että antaa mennä.
Hetki hetkeltä etenimme pidemmälle ja pidemmälle.Jami avasi rintaliivieni hakaset.Tunsin,kuinka hänen kalunsa alkoi seisomaan.En välittänyt siitä,vaan jatkoin Jamin suutelua.Lopulta Jami käänsi minut selälleen ja otti alushousuni hitaasti pois.Hänkin oli vielä kokematon,joten molemmilla oli vähän paineita.Jami alkoi laskeutumaan alaspäin kohti mätästäni suudellen kaikki paikat.Ollessaan pilluni kohdalla hän levitti sormillaan häpyhuuliani ja työnsi kielensä sisääni hellästi.Hän pyöritti kieltään sisälläni ja oli tehdä minut hulluksi.Huusin himosta ja vääntelehdin nautinnosta Jamin kielen kiusatessa minua.Hän oli ihmeen taitava aloittelijaksi.Sain elämäni ensimmäisen ja upeimman orgasmin,jota en unohda koskaan.Pilluni oli aivan märkä.Sen jälkeen Jami nosti minut syliinsä ja asetti seisovan kalunsa häpyhuulilleni.Hän alkoi menemään sisääni hitaasti ja hän käski sanomaan heti jos sattuu.Yhdessä kohdassa kiljuin kivusta ja Jami otti kalunsa pois.Jami pyysi nolosna anteeksi ja kysyi,haluanko yrittää uudestaan.Suostuin.Jami tuli taas hitaasti sisääni,pikkuhiljaa.Samassa kohdassa minua sattui taas,huudahdin,mutta käskin Jamin jatkaa.Jami teki yhden kunnon työnnön ja se tuntui vähän.Vuosin vähän aikaa,mutta sitten se lakkasi.Hän alkoi hiljalleen tekemään edestakais liikkeitä ja se alkoi sujua.Sain orgasmin,mutta se oli aika lievä,eikä toista tullut.Jami otti kalunsa pois pillustani ja katselin sitä.Päätin ottaa sen suuhuni,vaikka ajatus tuntui kuvottavalta.Se sykki suussani.Otin sen varresta kiinni ja aloin nuolemaan sitä.Runkkasin parhaani mukaan ja lopulta sieltä tulikin vähän spermaa,jotka nielin kiitollisena.Kävin pesulla ja alapääni oli hieman arka,mutta se ei minua haitannut,eikä haittaa vieläkään.
Nyt meillä on hyvin paljon helliä hetkiä ja olemme pysyneet yhdessä jo monta vuotta ja tulemme vielä pysymään.Päivääkään en ole katunut ja olen onnellinen.Rakastan häntä ja hän rakastaa minua ja tämä tarina oli TOTTA!!! Uskokaa tai älkää,oma on ongelmanne.