SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit


Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Kiihkeä juhannus
Laatija marco_77
Julkaistu 12.04.2002 11:58:00
Teksti
Ajattelin kirjoittaa tarinan tälläisestä aiheesta, kyseessä on tositarina.

--------------------------------------------------

Pitkään odotettu juhannus oli taas tullut.
Pakkailimme kolmen kaverini kanssa tavaroita autoon ja valmistauduimme lähtemään kohti Hankoa.
Tunnelma oli korkealla ja kaikilla oli hauskaa. Kaverini nauttivat olutta suhteelliseen reippaaseen tahtiin, joka oli omiaan nostamaan (ainakin heidän) tunnelmaa vielä entisestään.
Itse en siinä vaiheessa vielä mitään juonut, koska olin luvannut ajaa paikanpäälle.

Jollain konstilla saimme ahdettua kaikkien tavarat pienehköön auton niin, että siinä pystyi vielä jossain määrin mukavasti matkustamaankin. Matkaa oli kuitenkin sen verran, että jonkinlaista matkustusväljyyttä tarvittiin.
Nousimme autoon ja lähdimme matkaan. Stereoista alkoi soida juhannukseen vahvasti kuuluva suomi-poppi ja vieläpä suhteellisen kovalla volumella, ei tosin niin kovalla, että se olisi meidän kova äänistä "kommunikointiamme" peittänyt.

Ajelin rauhassa, noudattaen nopeusrajoituksia. Meillä kun ei ollut mikään kiire ja kaikkein viimeiseksi olisin halunnut saada sakot tunnelmaa latistamaan.
Perille päästiin ja alettiin hakea sopivaa paikkaa teltoille. Paikka löytyikin nopeasti, melko läheltä merenrantaa.
Heti kun sain auton parkkiin, aukesi meikäläisen juhannuksen ensimmäinen olut pullo. Se tyhjeni nopeaan tahtiin, koska kuumassa autossa oli tullut suhteellisen janoinen olo.
Pystytimme teltat nopeasti, sitä hommaa oli tullut tehtyä sen verran usein aiemminkin, että kokemuksen tuomalla varmuudella ei tarvinnut sen kummemmin miettiä, että mikäs osa se taas mihinkin kuuluikaan.

Kun olimme saanet "leirimme" pystyyn, yksi kavereistani lupautui toimimaan grillimestarina. Hän alkoi lämmitellä grilliä, minä ja kaksi muuta jätkää lähdettiin katselemaan, että minkälaista porukkaa paikalla jo oli.
Kävelimme hitaasti leirintäalueella, samalla olutta nauttien. Pienen kävelyn jälkeen näin tilanteen, johon minun tietysti oli herrasmiehenä mentävä. Kaksi kivannäköistä naista yritti pystyttää telttaa, mutta heillä ei selvästikään ollut hommasta ihan niin paljoa kokemusta, eli homma ei oikein edistynyt.
Kävelimme heidän luokseen ja totesin, että "Täällä näyttää siltä, että apu olisi tarpeen?".
Tytöt hymyilivät ja toinen heistä vastasi, että "Juu, ostettiin justiin tuo uusi teltta, eikä kumpikaan meistä oikein tiedä miten sen saisi pystyyn".
Tartuimme poikien kanssa työhön ja muutaman minuutin päästä oli tyttöjenkin teltta komeasti pystyssä.

Tytöt kiittivät kovasti ja esittelivät itsensä, toisen nimi oli Jaana ja hänen ystävänsä totteli nimeä Minna. Esittelin itseni ja kaverini.
Tytöt kysyivät, että jos haluaisimme jäädä hetkeksi heidän kanssaa nauttimaan olutta/siideriä? Meillä ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan, joten otimme mukavan asennon nurmikolta ja avasimme uudet pullot. Nurmikolla makoillessa oli hyvää aikaa katsella vähän tarkemmin miltä naisseuralaisemme näyttivät.
Jaana, joka oli tytöistä puheliaampi, oli varsin mukavannäköinen nuori nainen. Hänellä oli pitkät tummat hiukset, toppi peitti mukavan kokoiset rinnat ja lyhyet farkkushortsit paljastivat kauniit reidet ja sääret.
Minna oli pukeutunut samantyylisesti, hänellä oli punertavat ja hieman kiharat pitkät hiukset ja kauniin vihreät silmät. Molempien vartalot näyttivät suoraansanottuna upealta.

En tosin itsekään tuntenut itseäni mitenkään huononnäköiseksi, olinhan harrastanut urheilua koko ikäni ja se myöskin näkyi.
Itselläni oli päällä myöskin farkkushortsit, eikä sitten oikeastaan muuta. Olin ajattelut hankkia lisää rusketusta ylävartaloon, joten olin heti alusta asti ilman paitaa.

Juttelimme puolisen tuntia, tytöt vaikuttivat erittäin mukavilta ja Minnakin alkoi puhumaan rohkeammin, kun sai siideriä ja vähän tutustui meihin. Tytöt kysyivät, että lähtisimmekö uimaan?
Kieltäydyimme kuitenkin, koska kaverimme oli grillailemassa ja meillä kaikilla alkoi olla jo melkoinen nälkä. Tytöt lähtivät uimaan ja me palasimme omaan leiriimme.

Grillimestarimme vähän ihmetteli, että missä me viivyimme, mutta ymmärsi heti kun kerroimme mitä oli tapahtunut. Söimme suhteellisen paljon makkaraa ja pihvejä ja nautimme tietysti lisää ohrapirtelöä. Aloin itsekin olla jo melko mukavassa nousuhumalassa, puhumattakaan kavereistani, jotka olivat aloittaneet juomisen pari tuntia aikaisemmin kuin minä.

Jossain vaiheessa sain sellaisen päähänpiston, että haluan olla hetken rauhassa, jotenka nappasin mukaan parit oluet, askin tupakkaa ja suuntasin rantaa kohti.
Istuin rantakalliolle rauhalliseen paikkaan ja sytytin tupakan. Katselin merelle, aurinko kimalsi kauniisti veden pinnasta ja hetkeksi leirintäalueen melu hukkui johonkin kaukaisuuteen.
Istuin uppoutuneena omiin ajatuksiini, havahduin kun kuulin kauniin äänen takanani kysyvän, että saako liittyä seuraan?
Katsoin, että kuka kysyjä on ja yllätyin iloisesti nähdessäni Jaanan hymyilevät, kauniit kasvot.
Vastasin, että tottakai kauniin naisen seura kelpaa, Jaana hymyili ja istui viereeni.

Jaana istui niin lähellä minua, että pystyin tuntemaan hänen vartalonsa lämmön ja ihanan hajuveden tuoksun.
"Kiitos, kun autoitte sen teltan kanssa, oltais muuten Minnan kanssa varmaan vieläkin pystyttämässä sitä" Jaana sanoi. Vastasin, että tottakai sitä pitää auttaa neitoja pulassa.
Jaana hymyili ja aivan varoittamatta suuteli minua kiihkeästi ja pitkään. Häkellyin ensin, mutta sitten vastasin kuumaan suudelmaan.

Suudelman jälkeen Jaana kertoi, että hän oli "iskenyt silmänsä" minuun jo telttaa pystyttäessä. Olin tietysti otettu siitä ja kerroin, että kyllä minäkin olin ajatellut heti, että onpa siinä kaunis nainen.
Suutelimme uudestaan, tällä kertaa suudelmassa oli todella sähköinen lataus, se tuntui niin hyvältä, että kaikki muu menetti merkityksensä, en tiennyt kestikö se sekunteja vai minuutteja, suudelman jälkeen oli kuitenkin hetken todella epätodellinen olo.

Tarjosin Jaanalle olutta ja hän vastasi, että "En yleensä juo olutta, mutta voisi kai sitä näin juhannuksen kunniaksi tehdä poikkeuksen" ja otti vastaan tarjoamani pullon.
Kiedoin käteni hänen kaulalleen ja istuimme vierekkäin merta katsellen. Olimme hetken ihan hiljaa, sitten kysyin että lähtisimmekö kävelylle?
Jaana vastasi myöntävästi ja niin lähdimme kävelemään, käsi kädessä.

Kävelimme hitaasti ja pysähdyimme useasti vaihtamaan kuumia suudelmia. Jossain vaiheessa törmäsimme kavereihini ja ne tietysti vinoilivat, että olisihan se pitänyt arvata, että Marcolla käy heti flaksi. Emme kuitenkaan välittäneet heidän kommenteistaan sen enempää vaan jatkoimme matkaa.
Jotenkin ajauduimme Jaanan ja Minnan teltalle.
Minna ei ollut paikalla joten päätimme jäädä sinne hetkeksi.

Jaana meni telttaan ja veti minut perässään, makasin selälläni teltan lattialla ja Jaana makasi päälläni. Suutelimme jälleen, tunsin Jaanan kiinteät rinnat rintakehääni vasten, tilanne kiihotti minua suunnattomasti ja Jaanakin tunsi kuin shortseissani alkoi olla ahdasta.
Ennenkuin ehdin sanoa asiaan mitään, Jaana totesi, että "Pitäisi varmaan ottaa nuo shortsit pois, että ei olisi niin ahdasta", samalla hän alkoi napittaa shortsejani auki. Jaana veti shortsit jalastani ja huokaisi ilahtuneesti, kun huomasi ettei minulla ollut niiden alla mitään. Kaluni ei ole pienimmästä päästä ja kun se ponnahti esiin täydessä mitassaan Jaana innostui selvästi.

Jaana tarttui kaluni varteen ja alkoi hitaasti hyväillä sitä. Hän sanoi, että "Sun kalusi on aivan upea", en ehtinyt vastata mitään kun Jaana imaisi kullini kuumaan kosteaan suuhunsa.
Katselin kuinka kaluni hitaasti katosi Jaanan punaisten huulten väliin, hän nuoli kielellään terskaani, imaisi sitten taas kalun syvälle. Toinen käsi hyväili reisieni sisäpintaa ja pallejani. Toinen käsi runkkasi rytmikkäästi kaluani, samalla kun ihana suu teki työtään kaluni ympärillä.
Aloin olla lähellä orgasmia, Jaanakin huomasi sen ja totesi hymyillen, että ei vielä, honey.

Jaana riisui toppinsa ja rintaliivinsä, niiden alta paljastui kerrassaan upeat rinnat. Ne olivat melko isot, mutta kuitenkin erittäin kiinteät. Halusin päästä heti niiden kimppuun, joten nousin polvilleni ja vedin Jaanan syliini. Aloin ahnaasti nuolla Jaanan kivikovia nännejä. Hyväilin käsilläni hänen niskaansa, selkäänsä ja piukkojen shortsien verhoamaa peppuaan. Samalla nuolin ja imin rintoja valtavan kiihkon vallassa.

Jaana pyysi minua lopettamaan hetkeksi, hän riisui shortsinsa ja stringinsä pois ja paljasti siististi ajellun pimppinsä.
Kävin taas makuulle ja Jaana toi kauniin pimppinsä kasvojeni ylle.
Vedin hänet lähemmäs itseäni ja aloin nuolemaan hänen vakoaan hitaasti, pitkin vedoin.
Työnsin kieleni niin syvälle kuin pystyin, samalla hyväilin hänen kiinteää peppuaan.

Aloin nuolla nopeammin ja kiihkeämmin, kieleni löysi klitoriksen ja aloin runkata sitä kielelläni yhä raivokkaammin. Jaana alkoi voihkia ja kiemurella päälläni, mutta pidin hänet paikallaan ja nuolin kasvavalla kiihkolla.
Jaanan nesteet valuivat pitkin kasvojani, se kiihotti minua vielä entisestään ja pistin kaiken kielitaitoni käyttöön. Hetken päästä Jaana alkoi voihkia voimakkaammin ja pian hän laukesi kovan voihkinan säestämänä. Kasvoni olivat aivan märät hänen mehuistaan, Jaana suuteli minua kiihkeästi, maistaen oman nektarinsa, sitten hän laskeutui hieman alemmas ja ohjasi kaluni suoraan kuumaan vittuunsa.

Jaana alkoi ratsastaa valtavalla kiihkolla, kaluni painui häneen sisäänsä sellaisella tahdilla, että en ollut koskaan kokenut vastaavaa. Hänen pimmpinsä tuntui ihana kuumalta ja tiukalta, eikä kestänyt kauaa kun aloin olla lähellä orgasmia. En halunnut enää pitkittää nautintoa vaan laukesin Jaanan sisään, spermani suihkusi Jaanan sisään kuin tulivuorenpurkaus.
Jäimme hetkeksi makaamaan sisäkkäin, sitten päätimme, että voisimme käydä uimassa ja peseytymässä.

Nousimme ulos teltasta ja näimme Minnan ulkopuolella. Jaana kysyi, että oletko ollut kauankin siinä, Minna vastasi, että "Ei kun tulin ihan just".
Jokin hänen katseessaan kuitenkin kertoi, että se ei tainnut ihan pitää paikkaansa...

--------------------------------------------------

Palaute, kommentit, ehdotukset yms. on jälleen tervetulleita, sekä palstalle, että meilitse :-)

marco_77@suomi24.fi

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä



pikadeitti






© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.