Ryhmä	Seksinovellit
Otsikko	Once Upon A Time in Army
Laatija	Marquerite De'Salle
Julkaistu	23.04.2003 18:43:00
Teksti	Uskottavuudella voidaan heittää sorsaa ainakin tässä novellissa, mutta eiköhän niin tehdä aika usein, joten pidemmittä puheitta: Once Upon A Time in Army ”AsenTO!” hän huusi, ja ryhmä hänen edessään liikkui yhdenmukaisesti kuin vaaran havainnut lintuparvi. Hänen äänensä oli tiukka, ja kuten olin saanut kokea, se ei ollut ainoa tiukka paikka hänessä. Hän astui muutaman askeleen sivummalle, kädet pakaroidensa päällä; aistikkaat, verevät huulet raottuivat hieman katseen tavoittaessa minut, mutta yhtä nopeasti nuo siniset iirikset siirtyivät mieheen edessäni. Askelten ääni katosi patterin käytävän hiljaisuuteen, jota väritti vain jostakin kaukaa kuuluva pioneerien marssilaulu. ”Imetättekö, tykkimies Männistö?” hän kysyi silmät viiruiksi tummentuen. ”En, her… rouva alikersantti”, Männistö sanoi tuskin kuuluvasti ja korjasi rintataskun vetoketjun hännän osoittamaan kohti maata. Hän vilkaisi jälleen ohimennen minua, ja hetken ajan näin kevyen hymynkareen hänen huulillaan. Sitten hän kohotti katseensa. ”Voitte mennä, hyvää viikonloppua”, hän sanoi ja kääntyi kannoillaan. Hänen pakaransa näyttivät vielä uskomattomammilta lomapuvun housuissa kuin tavallisessa palveluspuvussa, ja tummanruskea tukka, poninhännällä, ulottui puoleen väliin selkää. Minulla otti eteen, taas. --- Tämä saattaa hyvinkin kuulostaa huonolta elokuvalta, mutta todellakin (kavereiden yllyttämänä) piilouduin naisten vessaan yhdessä tykkimies Palon kanssa. Miehen etunimi on Tauno, ja hän on kuulemma saanut kuulla asiasta aika lailla usein. Koko vessajutun tarkoituksena oli saada nähdä, onko naisillakin samanlaiset karmeat armeijan alushousut kuin miehilläkin. Vessakopeissa ei ollut kattoja, joten sivuseinien yli katsomalla saattoi nähdä viereiseen loossiin. Kun hiljaisuus oli huudettu illalla, odotimme Palon kanssa hetkisen aikaa, ja painuimme sitten naisten vessaan. Tupakaveri oli yöpäivystäjänä, ja hän oli juonessa mukana. Menimme koppiin päällämme vain armeijan tummansiniset yöpuvut, joita runkkupuvuiksi kutsuttiin. Laitoimme oven lukkoon, valot jätimme pois päältä, jotta ensimmäinen vessaan tuleva nainen luulisi olevansa siellä yksin. Tosin oli olemassa pieni riski siitä, että hän huomaisi lukitun oven, mutta yleensähän sitä ei havaitse yhtään mitään keskellä yötä, ellei sitten nimenomaan satu yrittämään juuri meidän koppiimme. Todennäköisyys oli yksi viittä vastaan. Pimeässä oli aika mielenkiintoista odottaa. Emme uskaltaneet puhua kovaan ääneen, joten keskustelimme niitä näitä kuiskien. Ei ehkä kovin miehekästä, mutta emme välittäneet. Palolla oli kellossa valo, joten tiesimme viisareiden lähestyvän jo kahta, eikä kukaan ollut käynyt vielä asioillaan. Tosin yksikössä nyt ei naisia kovin monta ollutkaan; vessakompleksi oli täysin ylimitoitettu heidän määräänsä nähden, mutta tämä olikin ollut ennen miesten käytössä. Komplekseja oli yhteensä kaksi, niinpä tämän toisen saattoi luovuttaa naisten käyttöön. Keskustelu lopahti vähitellen, ja ainakin minä aloin nuokkua. Yhtäkkiä havahduin Palon ravistellessa minua olkapäästä. Hän nyökkäsi käytävän suuntaan; jostain tuli valoa juuri sen verran, että saatoin nähdä hänen päänsä liikkeen. Kuuntelin. Selviä askeleita. Pidätimme hengitystämme. Askeleet lähestyivät. Pysähtyivät. Kuulimme oven avautuvan, sitten naksahduksen ja yhtäkkiä valo tulvi kaikkialle. Silmiin sattui aivan uskomattomasti, ja jouduimme pitämään niitä kiinni. Saimme suorastaan tapella tuskaista ähkäisyä vastaan. Askeleet menivät ohitse, ja kuulimme viereisen kopin oven avautuvan. Palo tökkäsi minua kyynärpäällään kylkeen ja virnisti. Ovi napsahti lukkoon ja kuulimme vienon henkäisyn, jota seurasi suhahdus oletettavasti runkkupuvun housujen valahtaessa lattialle. Muovireunus maiskahti kevyesti painuessaan vasten posliinia jonkun istuessa sille. Palo nousi varovasti seisomaan pöntön kannen päälle ja hengitystään pidätellen kurkisti toiselle puolelle. Siellä alkoi lorista. En muistanut, milloin viimeksi olin puhaltanut ilmat keuhkoistani ja annoin niiden valua ulos äänettä. Palo muutti hieman asentoaan ja näin hänen housujensa etumustan alkavan kohota kuin teltta. Hän kurkkasi jälleen seinän ylitse; katsoi yli AIVAN liian pitkään. Koputin häntä kylkeen, ja hän veti päänsä takaisin meidän puolellemme. ”Ei oo huooono”, hän muovasi huulillaan, ja vasen käsi laskeutui jalkoväliin, ajautui housujen sisään. Siinä vaiheessa tiesin, että homma kusee, pahasti. Olisin voinut vielä pelastua pakenemalla vessasta välittömästi, mutta tyhmyyttäni yritin estää häntä. Hän katsoi taas seinän yli, ja näin ranteen alkavan liikkua eteen, taakse, eteen, taakse, ja herran jumala mikä ääni siitä kuuluu ja se nainen kuulee varmasti ja tajuaa kaiken ja sitten me ollaan kusessa ollaan niin perkeleen kusessa että sieltä ei ui edes Jani Sievinen kuiville ja FAP FAP FAP kuuluu Palon housuista ja jessus maaria mikä ääni nyt multa pettää hermot multa pettää hermot just kun viereisestä kopista lakkaa lorina ja kuuluu kuinka vessapaperia vedetään alas ja eteen taakse eteen taakse eteen rulla pyörii paperi katkeaa FAP FAP FAP vauhti kiihtyy LOPETA JO HELVETIN PERVERSSI SIKA. Tönäisin häntä reiteen. Liian lujaa. Hän horjahti ja joutui tarttumaan vessan seinään. Se piti uskomattoman kovan äänen. Vaan ei alkuunkaan niin kovan kuin Palon romahtaminen alas pöntöltä. Seinä tärähti oikein tunteella. Ja nainen viereisessä vessassa kiljaisi. Tuli hiljaista, tuli HYVIN HYVIN hiljaista. Sitten tajusin, että Palon nilkka oli seinän alla olevassa vaossa siten, että se taatusti näkyi toiselle puolelle, ja kuka tahansa näkee heti, että kyseessä ei ole naisjalka vaan… ”Mies!” sanoi ääni, ”mitä helvettiä? Mies!” Kylmä hiki kihosi otsalleni, Palo alkoi kammeta itseään pystyyn. ”Voi vittu”, hän sanoi ilman ääntä. Kävin läpi mielessäni kaikki vaihtoehdot ja tajusin, ettei vaihtoehtoja ollut. ”Ulos sieltä”, nainen sanoi, ja tunnistin hänen äänensä nyt vihdoin: alikersantti Lillstrand. Hän seisoi selvästikin jo koppimme ulkopuolella. Emme liikahtaneetkaan, emme uskaltaneet. ”Tulette ulos NYT, tai muuten tästä tehdään ilmoitus patterin päällikölle. Onko tämä selvä?” ääni sanoi, erittäin painokkaasti. ”Ehkä meidän on paras”, Palo kuiskasi ja kohottautui avaamaan ovea. Lukko napsahti. Palo valahti takaisin maahan. Ovi suorastaan riuhtaistiin auki. Lillstrand asteli pari askelta meitä kohti: ”Jaahas, että sitä on lähdetty tirkistelykäynnille.” Hänen hiuksensa olivat nyt auki, osa roikkui runkkupuvun rintamuksella ja loput valuivat taatusti hänen selkänsä taakse kuin vesiputouksen virta. Hänen silmänsä ajautuivat Palon nivusiin. ”Ja tuo märkä läntti tuskin tarkoittaa, että olet kussut housuihisi, tykkimies Palo?” ”Ei, rouva alikersantti”, Palo sai sanotuksi. Hän ei änkyttänyt yhtään, korkeintaan ääni oli hieman tukahtunut. Lillstrandin silmät kävivät minun housuissani ja pureutuivat sitten sieluuni: ”Miksei teillä ole länttiä, tykkimies Peitsamo? Enkö minä ole teistä tarpeeksi viehättävä?” En voinut kuulla oikein, en taatusti voinut. Suuni avautui, mutta en saanut ulos sanan sanaa, Palo oli yhä puoli-istuvassa asennossa takanani, itse seisoin vain askelman päässä Lillstrandista. ”Tota, mä…” sopersin. En tiedä miksi; en muista, miksi sanoin mitään. Suljin suuni. Hän astui aivan kiinni minuun. ”Puhutellaan oikein!” hän sanoi ja tarttui toisella kädellä niskaani vetäen kasvoni kiinni omiinsa. Pehmeät, täyteläiset huulet painuivat vasten huuliani. Henkeni salpautui. Asiaa ei auttanut lainkaan se, että sormet puristuivat kivesteni ympärille. Olisin ähkäissyt, mutten voinut ähkäistä hänen suuhunsa. Sydämeni hakkasi kuin vasara alasinta. Olin varma, että näen unta, ja samassa tunsin hänen kielensä koskettavan kieltäni. Maistoin hänen sylkensä suolaisen maun. Halusin työntää kielen pois, mutten uskaltanut vastustaa häntä. Ote jalkovälistäni muuttui hieman, ja vasta nyt tajusin, että miehuudelleni oli jossakin vaiheessa kasvanut varsi. Hänen huulensa irtautuivat, sormet niskassani hakivat otetta lyhyestä tukastani. Tunsin sylkivanan välillämme napsahtavan poikki ja vetäytyvän jousen lailla alahuuleeni. Jäänteet alkoivat valua kohti leukaani. Imaisin ne suuhuni, etten näyttäisi kuolaavalta idiootilta. Silmäni seisoivat auki rävähtäneinä, ja samalla hänen silmänsä avautuivat. Hukuin välittömästi niiden siniseen mereen. Hän vetäytyi erilleen ja sanoi lähes kuiskaten: ”Kyllä taidankin olla ihan tarpeeksi viehättävä.” Katse ajautui Paloon, joka tuijotti mitään uskomatta eteensä, seinää vasten valahtaneena. Teltta oli laskeutunut hänen vyötäröltään. ”Sinä siinä”, Lillstrand sanoi, ”kun tuntui niin kovasti pimpsa kiinnostavan… Ylös siitä.” Kun Palo sai kohotettua itsensä vapisevin käsin, Lillstrand tönäisi minut istumaan pöntön kannelle. Hän nojautui polviini ja nuolaisi poskeani. Tunsin kielen karheuden vasten sänkeäni, ja kosketuksen loputtua poski tuntui kylmältä syljen alkaessa haihtua. Palo perääntyi kohti vessakompleksin ovea. En nähnyt häntä, se oli vain oletus, joka johtui siitä, mitä Lillstrand seuraavaksi sanoi: ”Sinä et lähde minnekään; polvillesi. Nuole!” ”Mi… Mitä?” Palo sanoi. Ensimmäinen tavu hävisi jonnekin olemattomiin. Lillstrand nojautui taas polveeni toisella kädellään pyllistäen poispäin minusta. Hän pudotti housunsa paljastaen kolmionmuotoiseksi ajellun karva-alueen. Tunsin värähdyksen jalkovälissäni. Mitään noin kaunista en ollut nähnyt edes pornolehdissä. Pehmeässä hajavalossa näin muutaman karvan kiiltävän kosteana. ”Mikä kestää, tykkimies Palo?” hän sanoi pyllistäen lisää, ”nuole nyt kerran halusit nähdä paljasta pintaa. Katsokin oikein läheltä.” Samalla hänen kätensä ajautui hivellen olkapäitäni, rintakehääni, kohti haarojani. Toinen käsi nojasi nyt pöntön kanteen. Oli minun housujeni vuoro nousta ylös telttana, ja lähes mikroskooppinen tumma läiskä oli ilmestynyt keskuspilarin kohtaan. ”Mitäs täältä löytyy?” Lillstrand sanoi liu’uttaen housujani alaspäin. Terskani pilkisti intin kalsareiden löysän vyötärönauhan alta. ”Seksikkäät nuo pöksyt”, hän sanoi kuiskaten ja laski päätään alemmaksi. Sormet puristuivat elimeni varteen ja tunsin nyt, kuinka se värähteli hänen otteessaan. Kun hän veti sitä itseensä päin, tunsin kalsareiden valahtavan syrjään. Hän puhalsi terskaani ja kuiskasi olkansa ylitse: ”Juuri noin, tykkimies, juuri noin…” Sitten hän sulki silmänsä ja otti kaluni suuhunsa. Tunsin kielen hyväilevän elimen alapintaa karheana ja hänen huuliensa sivelevän sen suonikasta pintaa. Minun täytyi saada kiinni jostakin. Ihan mistä vaan. IHAN MISTä VAAN. Sormeni liukuivat kylmällä posliinilla löytämättä tarttumapintaa, reisiäni poltti, alavatsaani korvensi. Hänen päänsä liukui eteen, taakse, eteen, taakse… Terska painui vasten hänen poskeaan, ja kieli kutitti sen sivustaa. Lillstrand pysähtyi huokaisemaan. Minun oli saatava käteni jonnekin. Hengitin kiihkeästi ja vein ne hänen olkapäilleen. En keksinyt muuta, en edes välittänyt. Tunsin pääni taittuvan taaksepäin ja huohotin lämmön levitessä elimestäni muualle kehoon. Tunsin hänen hampaidensa pinnan viistävän vasten elintäni kuin karkea hiekkapaperi. Kaluni sykki kuin linnun sydän, ja keskiruumiini alkoi nykiä tavalla, joka ei ollut hallittavissa. Lillstrand suorastaan imaisi ja tarttui puristavasti sen varresta kiinni. Voihkaisin taatusti ääneen ja pelkäsin lyöväni hänen hampaansa sisään vyötäröni nykiessä edestakaisin kuin riehaantunut tikka. ”Riittää”, kuulin hänen sanovan, ja sitten hän kohottautui ja istui syliini. Tunsin kosteat, lämpimät ja piukat seinämät miehuuteni ympärillä. Vehkeeni värinä sai onkalon ympärillään vavahtelemaan. Lillstrandin kädet laskeutuivat olkapäilleni. Hän alkoi notkuttaa itseään ylös ja alas, samalla toinen käsi alkoi ajautua alemmaksi. Tunsin sormenpäiden koskettavan kaluni vartta sen upotessa kerta toisensa jälkeen märkään luolaan. Tiesin hänen hierovan klitoristaan samalla, mutta juuri mikään ei enää mahtunut tietoisuuteeni. Värinä levisi käsiini ja polte, niin upea kuin se olikin, alkoi tuntua sietämättömältä paineelta koko vyötärön seudulla. Hän huokaili ja upposin yhä syvemmälle häneen tuntiessani lopulta paineen hellittävän kertaheitolla. Käteni herpaantuivat hänen vyötäröltään ja valahtivat retkottamaan voimattomina. Silmäni painuivat kiinni ja jonkinlainen urahdus levisi huuliltani hiljaiseen yöhön nivusteni paukuttaessa vasten hänen reisiään kuin ompelukoneen neula. Tyhjennyin hänen sisäänsä voimalla, jota en ollut aikaisemmin kokenut, eikä orgasmista tuntunut tulevan loppua. Lopulta saatoin keskittyä hengittämiseen ja tiedostin taas ympäröivän maailman. Lillstrand suuteli minua suoraan suulle, vaikken jaksanutkaan vastata suudelmaan millään tavalla. Tunsin itseni täysin vetämättömäksi. Lillstrand kiersi kätensä kaulalleni ja supatti hiljaa korvaani: ”Ei muuten ollut mikään huono pano.” Sitten hän nousi ja antoi pehmenevän elimeni valahtaa ulos. Hän hymyili minulle vielä kerran, ja vastasin hymyyn väsyneenä. Hän otti vessapaperia ja alkoi pyyhkiä jalkoväliään kääntyen Palon puoleen. Tämä seisoi yhä paikassa, johon oli nuolemiseltaan jäänyt, vehje yhä kovana housuissa. ”Tuo hoidetaan ehkä joku muu päivä”, Lillstrand sanoi katsoen telttamaista kohoumaa ja vetäisi housut jalkaansa. Matkallaan kohti ovea hän antoi kostean vessapaperimytyn Palon käteen. ”Vetäkää se pöntöstä, tykkimies Palo.” ”Kyllä, rouva alikersantti”, tämä vastasi monotonisella äänellä. Me kaikki tiesimme, että asiasta ei puhuttaisi kenellekään, missään tilanteessa. Ja minä hymyilin yhä istuessani pöntöllä viimeisten tahmeiden, valkeiden pisaroiden valuessa elimestäni pöntön kanteen. Ainakaan kaikilla naisilla ei ole intin rumia kalsareita. Joillakuilla on vaaleanpunaiset stringit.

Klikkaa ylös