Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta. Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys. Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.
Ryhmä
Seksinovellit
Otsikko
Naapurikaupungin pojan kanssa
Laatija
*täti*
Julkaistu
13.04.2003 21:42:00
Teksti
Tämä on jatkoa aikaisemmin kirjoittamilleni tarinoille "Naapurikaupungin poika kylässä" ja "Naapurikaupungin poika kylässä, jatko". Kuitenkin tämä toiminee myös ihan itsenäisenä kokonaisuutenaan, mutta tarkemmat ihmisten kuvaukset yms. löytyvät noista aikaisemmista osioista.
Siinä he makasivat vierekkäin viininpunaisilla satiinilakanoilla, Minttu ja Ville.
Villen ilme oli levollisen ja nautinnollisen raukea, hänen ruskeat silmänsä olivat puoliksi kiinni ja hengitys oli vielä raskaanpuoleista. Itse asiassa hän ei muistanut, koska olisi viimeksi lauennut tällä tavalla - purkautunut kuin tulivuori, ihan kuin sperma olisi lähtenyt voimallisesti liikkelle ihan hartioista asti. "Tämä nainen totisesti osasi asiansa", Ville ajatteli.
Minttu katseli vieressään huokailevaa nuorta miestä - komeaa kohoilevaa rintakehää ja voimakkaita käsivarsia. Hän antoi katseensa liukua kroppaa pitkin alaspäin aina pehmenneelle miehuudelle asti. Minttua hymyilytti:"Oikeastaan aika hassun näköinen uloke, mutta millaisia nautintoja sen avulla voikaan saada."
Minttu tiesi kokemuksesta, että miehen elin ei ole mitään kertakäyttötavaraa ja sitäpaitsi hänen oma huippunsa oli vielä saavuttamatta. Niinpä hän alkoi varovasti hyväillä Villen rintakehää, hieroa kevyesti hänen nännejään, pieniä ja söpösti kovettuvia näppylöitä. Ei kestänytkään kauan ennenkuin Ville alkoi vastata hyväilyihin.
Ville kääntyi kyljelleen Minttuun päin ja suuteli Minttua hellästi, tunnustellen Mintun kieltä ja samalla hänen kätensä hyväili Mintun kylkeä. Villestä tämä nainen tuntui lähes satuolennolta, sen verran hyvältä tuntui koskettaa aikuista naista, joka on sinut seksuaalisuutensa kanssa. Aivan jotain muuta kuin hänen ikäisensä tytöt, jotka eivät vielä edes tienneet, mistä kaikesta itsekään nauttivat.
"Sä olet kyllä ihana tuhma nainen", Minttu kuulee Villen kuiskaavan korvaansa ja tuntee Villen käden pyöreänpehmeällä pepullaan. Villen käsi puristelee ja hyväilee hänen peppuaan niin voimallisesti, että vaistomaisesti Minttu painautuu lähemmäs Villeään.
Minttu sulkee silmänsä ja siinä samassa hän tuntee Villen lämpimät ja kosteat huulet rinnallaan, tuntee miten nänni uppoaa huulten tiukkaan otteeseen, tuntee Villen kiihkeän imun nännissään ja antaa itsensä keskittyä nauttimaan. Villen käsi nipistelee kevyesti toista nänniä ja toinen käsi on siirtynyt pepusta tunnustelemaan Mintun naiseuden maisemia.
Villen sormet kokeilevat varovasti Mintun vakoa. "Luoja, sähän ihan valut", kuiskaa Ville samalla kun laittaa varovasti kaksi sormeaan Mintun sisään. Ville huomaa Mintun levittävän jalkojaan ja niinpä hän laittaa sisään vielä kolmannenkin sormen ja tekee sormillaan kevyttä edestakaista liikettä Mintun huokaistessa kevyesti liikkeen tahdissa. Rohkeasti Ville laittaa vielä pikkusormensakin Mintun sisälle, vaikka se kieltämättä tuntuukin jo todella tiukalta. Mintun lantio vastaa Villen käden kevyisiin työntöihin.
Yhtäkkiä Minttu tuntee jalkovälinsä tyhjentyvän ja äsken niin ihanasti täynnä sormia olleen pillunsa kaipaavan äkisti jotain sisälleen. Hän kurottautuukin yöpöytänsä laatikkoa kohti ja ojentaa sieltä Villelle mustan metallisen hieromasauvan.
Ville laittaa kuuliaisesti hieromasauvan Mintun sisään. Hänen kalunsa suorastaan nykii hänen työntäessään hitaasti värisevää mustaa kapistusta Mintun limaisen märkään koloon. Ville nuolee sormiaan puhtaiksi samalla kun painelee hitaasti hieromasauvaa yhä syvemmälle ja syvemmälle, hitaasti.
Minttu tuntee viileän hieromasauvan sisällään ja silmät kiinni hän keskittyy ottamaan sen yhä syvemmälle sisäänsä. Yhtäkkiä hän tuntee sauvan liikkeen pysähtyvän ja sauvan jäävän syvälle sisäänsä. Hieman pettyneenä hän avaa silmiään, mutta sulkee ne taas tyytyväisenä tuntiessaan Villen sormien levittävän kosteutta välilihaan ja peppureiän suuntaan. Sitten Villen etusormi alkaa hiljalleen painua hänen peppuunsa, se uppoaa sinne hyvin hitaasti sulkijalihasten antaessa pikkuhiljaa periksi. Ville liikuttaa sormeaan yhä syvemmälle ja kohta se on sisällä kämmeneen saakka.
Sormessaan Ville tuntee hieromasauvan kevyet värähtelyt ja kiihottuneesti hymyillen hän kuiskaakin Mintulle: "Sulla on aika tiukka peppu.. tänne ei varmaan sormea isompaa mahdu..". Salaisesti hän toivoi saavansa kokea tuon tiukkaakin tiukemman reiän oman kalunsa ympärillä.
"Voisitko... laittaa kalusi peppuuni", Minttu kysäisee aika vaativalla äänellä. Ville hätkähtää:"Että mitä, tuonneko? Eh, ei se taida kuule mahtua sinne. Sitä paitsi mä en oo koskaan ennen..." Enempää Ville ei ehtinytkään sanoa, kun hän hämmästyksekseen näki Mintun nousevan ylös mukavasta nautintoasennostaan. Villen katse oli yhtä kysymysmerkkiä.
Ville näki Mintun silmissä jonkinlaisen kiusoittelevan virneen ja siinä samassa Minttu jo kaatoikin hänet selälleen sängyn päälle. "Vai ettei mahdu sinne, sehän nähdään", Minttu kuiskasi Villen korvaan. Ville tunsi pienen paniikinomaisen tunteen ottavan vallan ja palan nousevan kurkkuunsa: mitä tällä naisella oli mielessään? Siinä samassa Ville tunsi jotain ranteissaan; taitavalla nopealla yllättävällä liikkeellä Minttu oli yhdessä hujauksessa köyttänyt hänen kätensä kiinni sängyn päätyyn.
"Hei, mitä sä nyt", Ville kysyi hädissään. Minttu vain hymyili salamyhkäisesti. Ville oli vielä niin lamaantunut tapahtumien yllättävästä käänteestä, että Mintulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia sitoa myös jalkoja kiinni sängynjalkoihin. Siinä Ville, nuori salskea mies, makasi x-asennossa Mintun sängyn päällä. Ja vaikka Villen katse ja sanat yrittivätkin väittää, että hän ei muka pitänyt tästä, kehonkieli kertoi jotain aivan muuta; miehuus jöpötti 90-asteen kulmassa suoraan kiinalaistyyppistä kattolamppua kohti eikä kovuudessa taatusti hävinnyt paljonkaan Mintun sisällä värisevälle dildolle.
Minttu näytti hetken miettiväiseltä, sitten hän asetteli läjän tyynyjä mukavaksi kasaksi Villen jalkojen viereen, laittoipa yhden isohkon tyynyn Villen pään allekin. Sitten hän asettui mukavasti puolimakaavaan asentoon tyynykasan päälle pää Villen jalkoihin päin ja omat jalkansa aika lähellä Villen kasvoja.
Minttu levitti jalkojaan niin leveälle kuin oli mahdollista ilman että asento muuttui epämukavaksi. Hän tunsi Villen katseen suorastaan porautuvan kosteaan jalkoväliinsä. Nopealla liikkeellä hän työnsi hieman ulos tulleen hieromasauvan takaisin sisäänsä ja liikutteli sitä hitaasti sisään ja taas melkein ulos.
Ville tuijotti edestakaisin liikkuvaa sauvaa lumoutuneena, katseli häpyhuulien vaivihkaista liikettä tuon tärisevän kapistuksen ympärillä, kuunteli naisellisten limojen kiihottavaa litinää, johon sekoittui dildon kevyenvaimea surina. "WAU, mikä näkymä", hän ajatteli mielessään.
Minttu asetti klitorikselleen etusormensa ja leikitteli sillä, pyöritteli sitä kevyesti sormiensa välissä samalla kun liikutteli sauvaa sisällään. Villestä tuntui, että hänen kalunsa räjähtää millä sekunnilla hyvänsä - hänestä tuntui, että on pakko päästä koskemaan tuohon naiseuden jumalallisimpaan ilmentymään, aikuisen naisen jalkovälissä sijaitsevaan pyhättöön. Hän yritti riuhtoa itseään irti siteistä, mutta Mintun tekemät solmut olivat riittävän tiukat, vaikka tuntuivatkin petollisen löysiltä.
Henkeään haukkoen Ville tuijotti Mintun masturbointia ja Villen kiimainen katse sai Mintun vain kiihottumaan lisää ja nauttimaan oman itsensä hyväilemisestä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Minttu masturboi pitkään, hitaasti ja hartaasti. Lopulta hän nousi Villen päälle, jätti hieromasauvan sisäänsä ja alkoi laskeutua Villen kalua kohti. Villen kasvoilla välähti salamannopeasti hätääntynyt ilme, mutta mitäs hän olisi sidottuna voinut tehdä asialle - kalu seisoi itsepintaisen kovana, joten oli vain tyydyttävä ottamaan vastaan Mintun mielihalujen tuotteet.
Minttu laski kokeilevasti peppunsa Villen kalun päälle ja alkoi hyvin hitaasti ja varovasti laskeutua alaspäin niin, että kova miehuus upposi peppuun milli milliltä, sitten jo sentti sentiltä ja lopulta se oli jo kokonaan lihasten tiukassa puristuksessa.
Minttu tunsi olevansa ihan täynnä, nautinnollisesti juuri sopivan täynnä. Ville taas oli hämmästynyt tiukan puristuksen tuomasta nautinnosta. Tunne oli uusi, mutta todella miellyttävä.
Minttu liikutti itseään kevyesti ylös-alas ja paineli samalla toisella kädellään sauvaa sisäänsä. Ei kestänyt montakaan minuuttia kun hän kiemurteli ja voihki ison orgasmin kourissa. Näky ja puristava tunne kalussa olivat Villellekin liikaa ja hän tunsi tulivuorensa purkautuvan jo toistamiseen tämän naisen käsittelyssä.
Hitaasti ja nautinnon uuvuttamana Minttu kiipesi pois Villen päältä ja irrotti käsien ja jalkojen siteet. Levollisen raukeina he painautuivat toisiaan vasten, viikonloppu oli vasta alkamassa...
**********************************************
Ja taas kommentteja, pliis :)))