SEKSIMAA.COM
SEKSIMAA.COM

Suosikkeihin
Aloitussivuksi


Palaute
Vieraskirja
Webmasterit

Kiimaiset videot
Klikkaa yltä ja runkkaa pornoleffaa katsoen

Tekstin vieritys (IE)
Käynnistyy napsauttamalla 'Vieritys'-painiketta.
Nopeus kannattaa etsiä kokeillen - lukuarvot välillä 10 - 60 lienevät sopivia useimmille. Mitä pienempi luku, sitä nopeampi vieritys.
Pysähtyy painamalla 'Seis'-painiketta tai klikkaamalla tekstiä hiirellä.

Ryhmä Seksinovellit
Otsikko Kesäloma alkoi mahtavasti
Laatija marco_77
Julkaistu 10.04.2002 15:06:00
Teksti
Moikka taas piiiitkästä aikaa. On ollut "suhteellisen" kiirettä töissä ja muutenkin, etten ole ehtinyt kirjoittelemaan yhtään mitään.
Nyt löytyi kuitenkin vähän ylimääräistä aikaa, joten päätin yrittää saada jotain aikaiseksi...

--------------------------------------------------
Kesäloma:

Päivä alkoi jo aamusta jotenkin erikoisissa tunnelmissa. Heti herätessäni olin jostain syystä erinomaisen hyvällä tuulella. Unisessa mielessä ei kuitenkaan heti raksuttanut, että mistä on kysymys.
Nousin ylös sängystä ja puin farkut jalkaani, astelin keittiöön keittämään aamukahvit. Siinä vaiheessa tajusin mistä hyvä tuuleni johtui, tänään alkaisi kesäloma, se mahtava neljän viikon tauko työelämästä, tauko jota jo totisesti oli tullut odotettua.

Hoidin aamutoimeni ja join aamukahvini kaikessa rauhassa. Tänään en pitäisi mitään kiirettä työhön lähtemisen kanssa. Päivä menisi kuitenkin lomaan valmistautuessa ja työnteosta ei tulisi yhtään mitään, joten mitä sitä turhaan itseään stressaamaan ylimääräisellä kiireellä.

Pääsin työpaikalle kuitenkin jo klo 9.15 ja avasin sähköpostini. Normaalina päivänä inboxiin tulleiden uusien viestien määrä olisi luultavasti vähän ahdistanut, mutta tänään ei. Asiat hoituisivat pätevien sijaisten ansiosta vähintään yhtä hyvin kuin itseltäni, joten minun ei tarvitsisi uusien töiden takia jäädä ylitöihin.

Päivä kului nopeasti ja pian astuin jo ulos työpaikan ovesta, kuukauden vapauteen. Aurinko paistoi ja lämmintä oli yli 25 astetta. En voinut olla hymyilemättä, minulla oli erittäin rento ja hyvä olo.
Päätin, että tänään pitäisin vähän hauskaa loman alkamisen kunniaksi.
Niinpä suuntasin kauppaan hakemaan vähän "eväitä" iltaa varten, muutamat sixpackit olutta, hiukan pihvejä ja makkaraa.
Sitten soitin kaverilleni, että josko hän tulisi grillailemaan ja nauttimaan olutta illaksi? Sen jälkeen voisimme suunnata vaikka yökerhoon...
Hän oli heti mukana suunnitelmassa, kuten tavallista.

Ilta kului mukavasti grillaillessa ja olutta nauttiessa. Ikävä yllätys tuli siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt lähteä baanalle, kaverini totesi että hän on suhteellisen väsynyt ja aamulla olisi aikainen herätys, joten hän ei lähtisikään mihinkään. Yritin tietysti hetken ylipuhua häntä, mutta tuloksetta. Siispä päätin suunnata kaupungin yöelämään yksin...

Tulin "vakiopaikkani" ovelle, jossa minua odotti yllättävän pitkä jono. Eipä siinä auttanut muu kuin jäädä jonon perälle odottelemaan sisäänpääsyä. Onneksi olin varautunut ottamalla mukaan pari tölkkiä olutta, niinpä ei ainakaan tarvitsisi jonotella kuivin suin.
Jono eteni suht. verkkaisesti, mutta en antanut sen pilata fiiliksiäni, join olutta tölkistä ja polttelin savukkeita. Olin jossain määrin omissa ajatuksissani, kun joku kopautti olkapäätäni, käännyin katsomaan ja näin kauniin naisen hymyilevän säteilevästi. Hän kysyi, että voisiko saada vähän olutta, kun alkaa pikkuhiljaa janottamaan. Suostuin tietysti.
Tarjosin hänelle olutta ja samalla kun hän otti sen, hän siirtyi jonoon viereeni seisomaan.
Hän sanoi, että oli jo jonkin aikaa katsellut minua ja ihmetellyt, että miten joku jaksaa olla jonossa niin iloisen näköisenä yksin?
Kerroin hänelle alkaneesta lomastani ja hän vastasi siihen iloisena, että myös hänen lomansa oli juuri alkanut.

Juttelimme niitä näitä, samalla sain tilaisuuden tutkia tuota kaunotarta hiukan paremmin. Pitkät tummat hiukset, sirot ja kauniit taitavasti meikatut kasvot, arviolta b-kupin pystyt rinnat, upea peppu ja mahtavat jalat. Suoraansanottuna todella upea ilmestys.

Sitten koitti todellinen yllätys, hän totesi, että entä jos ei mentäisikään sisään vaan lähdettäisiin kävelylle rannalle?
Minua ei tarvinnut kahta kertaa pyytää vaan niinpä poistuimme jonosta. Kävelimme kohti rantaa, jossain vaiheessa hän tarttui käteeni. Käsi oli paljon pienempi kuin omani ja ihanan lämmin.
Kävelimme hitaasti käsikädessä kohti rantaa. Pääsimme kuitenkin perille asti, rannassa vedin hänet itseäni vasten ja suutelimme hellästi, tunnustelle. Hän tuoksui huumaavalta ja hänen kuumat huulensa tuntuivat sähköisiltä. Sitten suutelimme uudestaan, tällä kertaa mukana oli huomattavasti enemmän kiihkoa. Tunsin kuinka vereni virtasi kuumana.

Istuimme rantakalliolle vierekkäin, kiedoin käteni hänen ympärilleen. Oli hiljaista, kuulin vain hänen hengityksensä äänen. Siinä vaiheessa tajusin, ettemme olleet edes esittäytyneet. Sanoin hänelle jotain tyyliin, "Pääsi tuossa unohtumaan tuo esittäytyminen aika totaalisesti, mä olen Marco". Hän vastasi hymyillen olevansa Nina.
"Hauska tutustua", sanoimme lähes samanaikaisesti.

Siitä keskustelu lähti etenemään nopeasti, selvisi että meillä oli ilta alkanut aika samanlaisesti, molempien kaverit olivat hyytyneet viimemetreillä. Tosin se ei enää kumpaakaan haitannut.
Kysyin, että haluaisiko Nina lähteä jatkamaan iltaa asunnolleni? Hän mietti hetken ja vastasi sitten hymyillen, että eiköhän minuun voi luottaa, joten mennään vain.

Kävelimme taksitolpalle ja koska kello oli vasta 01.20, saimme taksin heti. Istuimme takapenkille vierekkäin, kerroin kuskille osoitteen ja lähdimme liikkeelle. Koko matkan hyväilimme ja suutelimme toisiamme. Jossain vaiheessa hänen kätensä "vahingossa" hipaisi kovettunutta kaluani farkkujen läpi. Hän sanoi, että "Sinähän alat käymään tosi kuumana" vastasin, että ei hänen seurassaan oikein muutakaan vaihtoehtoa ole.

Pääsimme asunnolleni joka on keskikokoinen omakotitalo, juuri kaupungin ulkopuolella.
Istuimme hetkeksi pihakeinuun katselemaan öistä tähtitaivasta. Tunnelma oli samalla rauhallinen ja kuitenkin täynnä kiihkoa.
Astuessamme sisään, tiesimme molemmat mitä halusimme. Niinpä astelimme suoraan makuuhuoneeseen. Nina istuutui sängylle ja minä hänen viereensä. Aloin hyväillä hänen upeita sääriään ja reisiään jotka hänen lyhyt hameensa toi upeasti esille. Välillä käteni eksyi vähän hameen allekin.
Ja kun käteni eksyi vähän pidemmälle, minut kohtasi ihana yllätys, hänellä oli jalassaan stay-upit, mutta ei lainkaan pikkuhousuja. Tunsin kostean vaon sormillani. Liikuttelin sormia hänen hävyllään ja tunnustelin hyvin rajattua karvoitusta, hän oli ajanut itsensä muuten posliiniksi, mutta vaon yläpuolella oli huolellisesti rajattu tupsu.

Nostin hameen helman ylös ja upotin kasvoni hänen naiseuteensa. Aloin nuolla valmiiksi kosteaa ja liukasta vakoa ahnaasti, nautin täysillä hänen upeasta naisellisesta tuoksustaan ja maustaan. Suorastaan ahmin kielelläni ja huulillani hänen kiimaista pimppiään. Hän voihki kovaan ääneen. "Ihanaa, jatka... toi tekee tosi hyvää, lisää..."
Se vain lisäsi intoani ja päätin, että nuolisin hänelle hänen elämänsä orgasmin.
Eikä kauaa kestänytkään kun hän laukesi ääneen huutaen.

Annoin hänen hetken levätä, sitten riisuin hänet kokonaan, hänen vartalonsa näytti alastomana vieläkin paremmalta kuin vaatteet päällä.
Nyt halusin päästä maistamaan hänen ihania rintojaan, otin nänninpään huulieni väliin ja aloin nuolla ja imeä sitä. Samalla kun suuni tutustui upeisiin rintoihin, hän hyväili käsillään niskaani ja selkääni.
Jonkin ajan kuluttua ajattelin, että minunkin olisi aika riisuutua. Otin vaatteeni pois ja Nina pyysi minut sängylle makaamaan.

Kävin makuulle ja tunsin kuinka hellät kädet alkoivat tehdä tutkimusretkeä vartalollani, sillä hetkellä olin todella tyytyväinen siihen, että olin talvella jaksanut pitää kunnostani huolta.
Hän hyväili ensin rintalihaksiani, siitä kädet vaelsivat vatsalleni ja lopulta löysivät räjähtämispisteessä olevan kullini.
Nina hyväili kullia ensin varovaisesti, sitten hän tiukensi otettaan ja alkoi hitaasti runkata sitä. Se pelkästään tuntui jo todella hyvältä, mutta elämäni nautinto alkoi siinä vaiheessa kun hän upotti kaluni kuumaan suuhunsa. Hän alkoi ottamaan suihin sellaisella taidolla, että en ollut koskaan kokenut vastaavaa. Kaluni upposi kertatoisensa jälkeen kuumaan suuhun, samalla hänen kätensä runkkasi kaluni vartta, toisen hyväillessä pallejani.
Hän kiihdytti tahtia tasaisesti ja pian jo tunsin, että orgasmi lähestyy. Sitten iski tajunnan räjäyttävä hyvänolon tunne, laukesin hänen kuumaan suuhunsa ja hän nieli kaikki nesteeni. Se kiihotti minua suunnattomasti.

Jäimme hetkeksi vierekkäin makaamaan, sitten Ninan läheisyys teki tehtävänsä ja kaluni alkoi jälleen heräämään. Hän huomasi sen ja sanoi hymyillen "ihanaa tavata mies joka on yhtä halukas kuin minä", samalla hän asettui päälleni ratsastamaan. Hän ohjasi kaluni suoraan kuumaan pimppiinsä ja alkoi hitaasti laskeutua alas. Nina tuntui todella tiukalta, hän sanoi huohottaen, että on ollut todella pitkään ilman.

Nina alkoi kiihdyttää tahtia, hänen ihanat rintansa liikkuivat kiihottavasti, kun hän ratsasti yhä raivokkaammin.
Tunsin todella hyvin hänen kuuman pimppinsä joka sopukan, kun kaluni upposi sisään yhä uudestaan ja uudestaan.
Aloimme molemmat voihkia kovaan ääneen, onneksi ei ollut lähinaapureita, vaikka eivät ne sillä hetkellä olisi meitä kiinnostaneet.
Nina jatkoi ratsastamista, kunnes minusta alkoi tuntua, että orgasmini on taas lähellä.
Halusin kuitenkin pitkittää nautintoa, joten ohjasin hänet hellästi sängylle makaamaan.
Nostin hänen kauniit jalkansa olkapäilleni ja työnnyin taas ihanaan vakoon.

Aloin työntyä Ninaan raivokkain työnnöin, samalla hän hyväili rintojaan toisella kädellä ja toinen käsi vatkasi raivokkaasti hänen klitoristaan.
Nina huusi jo melkein suoraa huutoa ja tunsin kuinka hän alkoi supistella kaluni ympärillä, se oli minulle liikaa ja sain jälleen upean orgasmin. Samalla hetkellä kun spermani lähtivät liikkeelle, Nina koki oman täyttymyksensä ja hänen pimppinsä sykki niin, että se imi kaikki nesteeni syvälle sisään.

Suutelimme hellästi ja nukahdimme vierekkäin.
Seuraavana aamuna päätimme, että lähtisimme yhdessä pienelle telttaretkelle, kesäloman kunniaksi.

--------------------------------------------------

Tälläistä tällä kertaa, kyllä siitä taitaa taas näkyä tuo pieni kirjoitus tauko...
Antakaa ihan vapaasti palautetta ja meiliäkin saa pistää :-)

marco_77@suomi24.fi

Lähetä tämä tarina ystävällesi

Klikkaa ylös  

Palaa Edelliselle Sivulle

Suositukset:

Päivän linkit 18.5.2012
[ Anaali ] [ Amatööri ] [ Suihinotto ] [ 18v ] [ Ryhmäseksi ] [ Hardcore ] [ 40-60v ] [ Lesbo ] [ Tummaa ] Galleriat { Liveseksi }



Lomalle, lähdössä?
Järjestä seurasi etukäteen. Deitti seuraa kuvineen

Suomi Naiset
Viron Naiset
Ruotsin Naiset
Venäjän naiset
Thai Naiset


Paremmat kertoimet pitkävetoon ja kasinopelejä



pikadeitti






© 2002 - 2012 Seksimaa.com Design , Site design by seksimaa.com.